Mummous on ihanaa, mutta siihen kuuluu myös haikeus, sanoo psykologi Hannele Törrönen. Lue tästä 11 lohdullista totuutta mummoudesta. 

1. Mummoksi tuleminen on valtava muutos.

"Kaikki tietävät, kuinka järisyttävä muutos äidiksi ja isäksi tuleminen on. Isovanhemmaksi tuleminen on ihan yhtä valtava muutos. Sekin mullistaa koko elämän.

Etenkin ensimmäisen lapsenlapsen syntymä nostaa monen mummon mieleen muistot omasta raskaus- ja vauva-ajasta. Osa muistoista on onnellisia, mutta myös vanhat huolet ja pelot voivat palata.

Muistot yllättivät minutkin, kolmen pojan äidin. Kun poikani ja miniäni odottivat ensimmäistä lastenlastani, jännitin tosissani, menisikö kaikki varmasti hyvin.

Mummon ei pidä tartuttaa hermoilujaan vanhempiin. Ne on käsiteltävä jonkun muun kanssa."

2. Mummouteen kuuluu haikeus.

"Jokainen nainen, josta tulee mummo, miettii itsekseen: Kauankohan minulla on vielä aikaa? Kauanko ehdin olla tämän lapsen kanssa?

Oman vanhenemisen ja elämänsä rajallisuuden joutuu kohtaamaan ihan toisella tavalla kuin ennen. Jos tulee mummoksi 70-vuotiaana, laskeskelee, että on 80-vuotias, kun lapsenlapsi täyttää kymmenen. Onko silloin vielä voimissaan? Tai elossakaan?

Siksi isovanhemmuuden onneen liittyy aina myös haikeus. Siitä meidän mummojen on vaikea puhua ääneen, ja sitä omat lapset eivät välttämättä tajua." 

3. Mummous mullistaa suhteet omiin lapsiin.

"Ensimmäinen lapsenlapsi myllertää sukulaisuussuhteet uusiksi. Mummon on opittava näkemään oma lapsensa aikuisena ja kunnioitettava tätä vanhemman roolissa. Jos vanhemmat sanovat, ettei lapsenlapselle saa syöttää jätskiä, mummon on toteltava, vaikka olisi itse eri mieltä.

Äidiksi tai isäksi tulevan taas on ymmärrettävä, ettei hän voi enää käyttäytyä vanhempiaan kohtaan kuin teini."

4. Tarjoa apua, älä neuvoja.

"Nuoret vanhemmat ovat yleensä tosi herkillä. Viimeinen asia, mitä he kaipaavat, on neuvoja tuputtava mummo.

Fiksuinta on tarjota käytännön apua. Ei kannata arvailla vaan kysyä: Mitä haluatte, että tekisin? Miten voin auttaa?

Mummous vaatii tasapainottelua. On tunnusteltava jatkuvasti, onko mummoilussaan liian läheinen vai etäinen.

Useimmat välirikot johtuvat väärinkäsityksistä. Mummo on saattanut loukata verisesti, mutta ei tajua sitä. Toinen taas tekee kaikkensa, jotta ei tuputtaisi seuraansa ja olisi vaivaksi - ja vaikuttaakin vahingossa siltä, ettei lapsenlapsi voisi vähempää kiinnostaa." 

5. Skype-mummokin on oikea mummo.

"Skype ja Facetime ovat nykymummojen pelastus. Olen hulluna molempiin!

Toinen miniäni on italialainen ja soittelee monta kertaa viikossa Skype-puheluita Suomesta äidilleen Italiaan. Seitsenvuotiaalle pojanpojalleni italialainen nonna on yhtä tärkeä mummo kuin minä. Hän on vauvasta asti nähnyt nonnan Skypessä ja oppinut tuntemaan tämän.

Itse soittelen Facetimella toiselle lapsenlapselleni, puolitoistavuotiaalle pojantyttärelleni. Heti kun hän näkee naamani puhelimessa, häntä alkaa naurattaa. Puhelut ylläpitävät meidän omia vitsejämme ja hulluttelujamme. Skype-mummoutta ei kannata vähätellä."

6. Mummous ei ole kilpailu.

"Moni lapsi viettää enemmän aikaa äitinsä äidin kuin isänäidin kanssa. Minusta se on luonnollista eikä uhkaa yhtikäs mitään.

Joskus mummot kuitenkin ajautuvat kilpailemaan keskenään. Mummous vaatiikin hiukan tervettä itseluottamusta.

Kummankin mummon on luotettava siihen, että hänellä oma ainutlaatuinen merkityksensä lapsen elämässä."

7. Kaipaava ei saa syyllistää.

"Jos mummo ei syystä tai toisesta voi tavata lastenlastaan niin usein kuin toivoisi, on muistettava yksi ehdoton sääntö: lasta ei saa syyllistää.

Ei pidä kirjoittaa postikorttia, jossa lukee: Olisipa kiva nähdä sinua edes joskus, mutta vanhempasi ovat aina kiireisiä, ja täällä minä nyt vanhenen yksin.

Lasta on suojeltava ristiriidoilta aina. Kaipaava mummo voi kysellä lapsen kuulumisia ja kertoa, että oli vaarin kanssa juuri hiihtämässä. Mutta ikävää ei saa alleviivata."

8. Mummous syntyy rutiineista.

"Haen seitsenvuotiaan pojanpoikani koulusta aina tiistaisin luokseni. Syömme lihamakaronilaatikkoa ja pikkutomaatteja ja teemme läksyt. Sitten hän katsoo kymmenen minuuttia Lego Ninjagoa, kunnes vien hänet italian tunnille.

Rutiinit luovat turvallisuutta ja jatkuvuuden tunnetta. Vaikka lapsi asuisi eri maassa, kannattaa kehittää jonkinlaiset rutiinit. Voi esimerkiksi sopia, että soittelee joka sunnuntai tai että kyläilee aina keväisin."  

9. Mummon ei tarvitse olla täydellinen.

"Mummouteen liitetään usein täydellisen ihmisen vaatimus. Pitäisi olla virheetön kaikin tavoin.

Minä en ainakaan ole. Olen esimerkiksi kova kiroilemaan. Toki hillitsen puheitani lastenlasteni kanssa, mutta aina välillä lipsahtaa silti.

Kerran kun seitsenvuotias pojanpoikani oli kylässä, olin kompastua lattialla lojuvaan leluun ja älähdin: Voi paska tota lelua! Poikaa nauratti. Selitin hänelle, että joskus kiroilen, vaikka se on tyhmä ja ruma tapa.

Minusta on tärkeää, että saan olla lapsenlapseni seurassa oma itseni. En yli-ihminen vaan ihminen."

10. Mummo saa väsyä.

"On myös mummoja, jotka eivät jaksa, vaikka haluaisivat. Terveys saattaa reistailla tai ikä on muuten vienyt voimat.

Vaikka he palvoisivat lapsenlapsiaan, he eivät enää jaksa viikon yökyläputkea kuten jaksoivat ehkä nuorempina, ensimmäisten lastenlastensa kanssa. Tätä tosiasiaa ja siihen liittyvää surua nuorten vanhempien on joskus vaikea ymmärtää." 

11. Mummo saa rakastaa työtään.

"On niitäkin mummoja, jotka jatkavat intohimoisesti työntekoa, vaikka lapsenlapset ovat pieniä.

Siitäkin lapsi voi saada jotain arvokasta: esimerkin innostumisesta. Hänen ympärillään saattaa nimittäin olla myös ihmisiä, jotka pitävät työhön tympääntymistä normaalina ja laskevat päiviä eläkkeelle jäämiseen.

Siksi mummoa, joka sattuu rakastamaan työtään ja omistautuu sille, ei kannata paheksua. Lapsenlapselle voi olla tärkeä monella tavalla." 

Vastaajana psykologi Hannele Törrönen.

 

 

Hylätty mummo

Mummon ei tarvitse olla täydellinen ja 10 muuta kultaista mummosääntöä

Entäs kun vävy estää lastenlasten näkemisen ja odotetaan olevan yli ihminen joka runsaalla rahalla vaan voisi olla heidän suosiossa? Entäpä kun vävyn äidilläkään ei ole omaatuntoa, vaan on lähtenyt samaan mukaan, varastanut mummouden minultakin? En ole mitään pahaa koskaan tehnyt tai sanonut, en ole alkoholisti, en tupakoi, en ole puuttunut heidän elämään, mutta oli liikaa kysyä vain, mitä teille kuuluu? Minua on syyllisterty kaikesta, kun hyvää hyvyyttäni ostin lapselle muistipelin, se oli...
Lue kommentti

Älypuhelin on pahimmillaan parisuhteen kolmas pyörä. Jos toinen katoaa virtuaalimaailmaan silloinkin, kun pitäisi olla läsnä, hän on uskoton, sanoo Miikka Lundgren. 

Puolisolla on puhelin kädessä ruokapöydässä. Hän istuu koneella koko illan, joka ilta. Juttelusta ei tule mitään, kun silmät tapittavat ruutua. Hän ei näe eikä kuule minua.

Suunnilleen näin asiakas kertoo psykoterapeutti Miikka Lundgrenille. Tämä on kuullut samankaltaisen tarinan monta kertaa.

”Oman kokemukseni mukaan uskottomuus on yleisin syy hakeutua paripsykoterapiaan, mutta uskottomia ei olla vain ihmissuhteiden kautta.”

Uskottomuutta on se, että unohtaa toisen olemassaolon. Ettei enää välitä. Että antaa lähes kaiken aikansa ja kiinnostuksensa kolmannelle osapuolelle.

Pelkästään työlle.

Ainoastaan harrastamiselle.

Tai sosiaaliselle medialle.

Mobiililaitteelle saa olla mustasukkainen

Liittyipä uskottomuus mihin tahansa, se loukkaa ja satuttaa. Tietysti.

Harvemmin uskottomuudesta puhuttaessa käytetään sanaa ”häpeä”. Häpeä on kuitenkin Miikka Lundgrenin mukaan olennainen osa uskottomuuden kokemusta.

”Pari jakaa yhteisen häpeän, kumpikin omalta kantiltaan. He ovat kohdanneet asian, jonka eivät voineet kuvitella tapahtuvan, kun alttarilla vannottiin ikuista rakkautta.”

Silloin uskottiin, että yhteistä puhuttavaa ja tekemistä riittää loputtomiin. Ettei kumpikaan vetäydy virtuaalimaailmaan. Miksi vetäytyisi, kun on mahdollisuus olla yhdessä.

Voiko arki tarjota puolisolle enää mitään yhtä mielenkiintoista kuin loputon virtuaalimaailma?

Sitten yhtäkkiä huomaakin olevansa tilanteessa, jossa on mustasukkainen mobiililaitteelle!

”Ulkopuolisuuden ja kolmantena pyöränä olemisen tunteet voivat olla musertavia.”

Esimerkiksi tällaisia:

Kuulen, kun puolison Facebook piippaa ilmoittaessaan uusista viesteistä. Täytän tiskikonetta. Alkaa itkettää, vaikka tyhmäähän se on. Ei tämä arkinen elämä – ja arkinen minä! – voi tarjota puolisolle enää mitään yhtä mielenkiintoista kuin loputon virtuaalimaailma.

Päivitänkö Facea vai kysynkö, mitä kuuluu?

Kaikki roikkuvat päivittäin somessa, ainakin melkein.

”Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa. Roikkumisesta tulee uhka parisuhteelle vasta, kun toinen katoaa virtuaalimaailmaan silloinkin, kun pitäisi olla läsnä ja älylaitteesta tulee suhteen kolmas pyörä”, Miikka Lundgren sanoo.

Lundgrenin mukaan someen saatetaan paeta ahdistusta.

”Uskottomuus, tavasta riippumatta, johtuu siitä, että parisuhteesta nousevaa ahdistuneisuutta ei pystytä jakamaan kumppanin kanssa, vaan se puretaan kolmanteen.”

Jos pitäisi puhua jostakin tärkeästä (vaikkapa suhteen tilasta!), on houkuttelevampaa klikata auki vielä yksi verkkosivu.

Joskus on helpompi keksiä Facebookiin nokkela päivitys kuin kysyä, mitä toiselle ihan oikeasti kuuluu – ja kuunnella vastausta, joka ei välttämättä ole mieluinen.

Loukkaantuminen täytyy sanoa ääneen

Tunnen olevani tylsä, kun ei seura kelpaa. Mutta vielä enemmän tunnen olevani turhan valittaja ja vainoharhainen. Sehän on vain älypuhelin!

Itsensä saa tuntea loukatuksi, jos kumppanin huomio on jatkuvasti toisaalla, Miikka Lundgren sanoo.

Uskottomuudella voidaan ravistella rakkautta toiselta.

Mutta tunne pitää myös sanoa ääneen.

”Uskottomuudella voi yrittää myös ravistella rakkautta toiselta, joskus tietämättään, vaikka se ei hyvä keino olekaan.”

”Pettäjälle on tärkeää tietää, miten petetty reagoi asiaan.”

Entä, jos kysyisikin siltä vähän kumarassa ruudun ääressä istuvalta ihmiseltä, että jutellaanko. Ihan varovasti.

Asiat ehkä muuttuvat. Ehkä eivät.

Hokkuspokkustemppuja ei ole

Tässä vaiheessa artikkelia pitäisi kenties luvata jotakin rohkaisevaa, tai kirjoittaa vinkkilista siitä, miten suhteen saa taas saman tien toimimaan.

Toinen ei voi tietää, kuinka loukkaa, jos toinen ei kerro.

Sellainen olisi kuitenkin huijausta. Lundgren sanoo vain yhden lyhyen ja hyvän ohjeen:

”Puhuminen kannattaa aina. Se ei ole helppoa, mutta keskustelun taitoa voi myös opetella.”

Toinen ei voi tietää, kuinka loukkaa, jos toinen ei kerro.

 Asiantuntijana psykoterapeutti (Valvira) ja perheterapeutti (VET) Miikka Lundgren

Moni odottaa, että kumppanin pitäisi olla kaikkea, mitä ihminen elämältään tarvitsee: puoliso, paras ystävä, kotiapulainen, elämän tarkoitus. Kumppani ei kuitenkaan voi olla vastuussa toisen onnellisuudesta. Rakastaa hän voi.

Tee minut onnelliseksi. Ole paras ystäväni, syvällisin keskustelukumppanini, rakastajani, kodinhoitajani, turvani, puuttuva palaseni, elämäni tarkoitus.

Kuulostaako kohtuuttomalta toivomuslistalta?

Juuri noin suuria moni puolisoltaan kuitenkin odottaa – usein huomaamattaan.

Puoliso voi olla vain puolisosi. Hänen ei tarvitse olla myös paras ystäväsi sekä kaikkien harrastustesi ja intohimojesi jakaja.

"Kumppanilta ei kannattaisi vaatia ihan kaikkea, vaan parisuhdetta kannattaa hiukan säästellä ja suojella omilta tarpeilta ja vaatimuksilta", sanoo pariterapeutti Marjo Ehn.

"Puoliso voi olla vain puolisosi. Hänen ei tarvitse olla myös paras ystäväsi sekä kaikkien harrastustesi ja intohimojesi jakaja."

Vaaditko kuin lapsi?

Ihminen, joka vaatii kumppaniltaan kohtuuttomia, ei ole itsenäistynyt parisuhteessaan. Hän takertuu, janoaa huomiota ja kuvittelee, että puolison on täytettävä kaikki hänen tarpeensa.

Kuulostaa lapsen käytökseltä. Sitä se onkin.  

"On hyvin yleistä, että ihminen taantuu parisuhteessaan lapsen tasolle ja etsii puolisostaan hyvää vanhempaa, sitä turvallista äitiä tai isää, jota ei koskaan saanut", Marjo Ehn sanoo.

"Epäitsenäinen ihminen kuvittelee, että hänen onnellisuutensa on puolison vastuulla, vaikka eihän se niin ole: puolison tehtävä on vain rakastaa. Onnellisuudestaan vastaa jokainen itse."

Aikuisellakin on lupa vaatia huomiota ja hellyyttä, heittäytyä välillä pieneksi ja heikoksikin.

Aikuisellakin on lupa vaatia huomiota ja hellyyttä, heittäytyä välillä pieneksi ja heikoksikin. Ero on siinä, että lapsi on vaatimuksissaan rajaton.

Lapsi uskoo, että vanhemmat ovat olemassa vain ratkoakseen hänen ongelmiaan ja täyttääkseen hänen tarpeitaan, kuten alkuvuosina ovatkin. Kohtuuttomuus on lapsen oikeus ja tapa pysyä hengissä, mutta parisuhteessa se ei enää toimi.

Jos toinen vain muuttuisi, niin...

Mistä sitten voi tunnistaa, että käyttäytyy suhteessa kuin uhmaikäinen? Esimerkiksi puhetavasta. Jos aloitat lauseesi aina sanoilla 'sä et ikinä' tai 'miksi sä aina', se on yleensä merkki taantumisesta.

"Jos olet jatkuvasti tyytymätön puolisoosi ja vain kitiset ja jankutat, on syytä havahtua", Ehn sanoo.

Vastuun omasta onnellisuudestaan voi vierittää kumppanin harteille ajattelemalla vaikkapa näin: Jos tuo toinen vähän muuttuisi, olisi tuollainen eikä tällainen, silloin minäkin ehkä voisin olla onnellinen.

Vain itsenäisellä ihmisellä on myötätuntoa ja voimia auttaa myös muita.

Jos suhteesta tuntuu aina puuttuvan jotain, pysähdy miettimään. Vaaditko puolisoltasi jotain, mitä kenenkään on mahdoton antaa? Pysyvää mielenrauhaa, ongelmatonta elämää, ihmepelastusta?

"Parhaiten suhde toimii silloin, kun siinä on kaksi itsenäistä ihmistä, jotka ovat innostuneita toisistaan ja haluavat olla toistensa tukena", Marjo Ehn sanoo.

"Rakkaus vaatii tervettä itsekkyyttä. Se tarkoittaa sitä, että kannattelet itseäsi myös parisuhteessa, pidät huolta tarpeistasi etkä pidä puolisoasi itsesi jatkeena. Vain itsenäisellä ihmisellä on myötätuntoa ja voimia auttaa myös muita."

Hanki myös ihan oma elämä

Jos haaveilet onnellisemmasta parisuhteesta, yritä innostua ensin itsestäsi.

Kaksi ihmistä ei riitä toistensa elämänsisällöksi.

"On varmaa, että kaksi ihmistä ei riitä koskaan toisilleen koko elämänsisällöksi. Eikä tarvitsekaan riittää", Marjo Ehn sanoo.

"Parisuhde on aivan liian hauras yksikkö kestämään yksin. Jotta suhde pysyisi elossa ja intohimoisena, molempien on kehitettävä itselleen myös oma, kiinnostava elämä."

Oma kiinnostava elämä tarkoittaa arkisia asioita: ystäviä, harrastuksia, mielekästä työtä.

Marjo Ehn on huomannut, että moni pari eroaa juuri siinä vaiheessa, kun olisi aika itsenäistyä.

"Se on surullista ja usein turhaa, sillä erillistymisvaiheen yli voi päästä myös yhdessä. Toisaalta jos suhteeseen liittyy esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa eikä kumppani ole valmis hakemaan apua, on erottava. Eroaminen voi olla vaivalloista ja tuskallista, mutta se vaiva on silloin vain nähtävä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 15/2017.

  1. Keskity itseesi. Muista, että itsensä kehittäminen ei ole itsekästä vaan hyvinvointisi ja parisuhteesi kannalta välttämätöntä.
  2. Kuuntele puhetapaasi. Jos moitit kumppaniasi jatkuvasti, mieti, kumpi teistä on vastuussa onnestasi: hän vai sinä?
  3. Anna tilaa. Pidä kiinni ystävistäsi ja harrastuksistasi. Kannusta kumppaniasikin pitämään. Parisuhteenne tarvitsee sitä. 
  4. Hyväksy epätäydellisyys. Kukaan ihminen, rakaskaan, ei voi tehdä sinua täydellisen ikionnelliseksi. Ei tarvitsekaan.
  5. Nauti. Kumppanisi ei olisi pakko olla rinnallasi, mutta siinä hän vain on. Iloitse suhteestasi, vaali ja juhli sitä!
Malla

Puoliso ei ole vastuussa kaikista tarpeistasi – hänen tehtävänsä on vain rakastaa

Oman kokemuksen mukaa "sä et koskaan..." alkavat moitteet johtuu siitä, että toinen parisuhteessa ei koskaan oma-aloitteisesti tee mitään kodin siisteyden eteen vaan aina pitää pyytää. Eli voisiko olettaa, että molemmat siinä parisuhteessa osallistuisivat yhteisen kodin, lasten, lemmikkien, ajoneuvojen ym hoitoon ilman että toinen on se kodin projektipäällikkö ( tahtomattaan ja pakosta) joka koordinoi kaiken. Ja toinen on se vapaamatkustaja, joka tekee mahdollismman vähän. Eli ne pyynnöt ja...
Lue kommentti
Petetty narsistisen terapeutin...

Puoliso ei ole vastuussa kaikista tarpeistasi – hänen tehtävänsä on vain rakastaa

Narsisti puolisona ei muutu. Narsisti elää toisen ihmisen esim. puolisonsa elämää jonka kuvittelee omakseen ja kuvittelee oman kurjuutensa ja vihansa puolisonsa ominaisuudeksi. Monet terapeutit ovat vain itseään varten ja asiakkaat oman narsistisen egonsa jatke joita näyttelevät kuin käsilaukkuja itsensä ympärille rakentamalleen tukiverkostolle. Narsistille tämän puoliso ja tukiverkosto on juuri otsikon mukainen täydellinen rakastaja.
Lue kommentti