Psykoterapeutti Nina Pyykkönen haastaa vaatimisen sijaan miettimään, miten itseä voisi kohdella paremmin. Mitä tarvitsen elämääni? Mistä saan iloa?
Psykoterapeutti Nina Pyykkönen haastaa vaatimisen sijaan miettimään, miten itseä voisi kohdella paremmin. Mitä tarvitsen elämääni? Mistä saan iloa?

Jäikö uudenvuodenlupaus tekemättä? Ei hätää. Liian ankarista lupauksista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vegaanihaaste. Karkkilakko. Tipaton tammikuu. Somepaasto. Kausikortti kuntosalille.

Tammikuu on uusien alkujen aikaa, ja muutosvimma luo helposti paineita.

Onko pakko karistaa kymmenen kiloa? Laittaa ruokavalio remonttiin? Aloittaa uusi elämä? Entä jos en pystykään?

Uudenvuodenlupauksissa itsessään ei ole mitään pahaa, sanoo psykoterapeutti ja psykologi Nina Pyykkönen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Lupaukset lähtevät siitä kokemuksesta, että jokin ei ole niin kuin toivoisi sen olevan. Toivotaan muutosta”, Pyykkönen sanoo.

Se on itsessään ihan hyvä asia. Jos asiat ovat sisäisesti epätasapainossa, ahdistuksen tunne on tapa viestiä siitä.

”Ahdistus ei ole häiriö. Se on aivan luontainen, terve, hyvä tunne, jota pitää kuunnella. Se on moottori sille, että asiat voivat muuttua.”

Pyykkösen mukaan lupausten ongelma on se, että ajaudumme helposti jompaankumpaan ääripäähän: heittäydymme täysin paheiden vietäväksi tai luovumme kaikista nautinnoista.

”Ihmisellä on taipumus ajatella mustavalkoisesti. Joulukuussa eletään pelkkää juhlaa ja juodaan glögiä ja viiniä kaksin käsin. Tammikuussa tehdään ryhtiliike ja ruoskitaan itseä kuntosalille.”

Jos muutos on liian äkillinen, sitä pystyy harvoin noudattamaan.

Ryhtiliike tarkoittaa yleensä kausikorttia salille tai jumppatunneista täyteen buukattua kalenteria.

Jos elämänmuutos on liian äkillinen, sitä pystyy harvoin noudattamaan.

”Käteen jää vain huonommuuden tunne. Ajatus, että olen ikuisesti huonokuntoinen, joten sama kai, että menen taas sohvalle.”

Lupaus itselle vai muille?

Nina Pyykkösen mukaan ihmisellä on taipumusta ajatella kahta rinnakkaista elämää: sitä, joka on totta, ja sitä, millaista oman elämän pitäisi olla. Se johtaa väistämättä pettymyksiin.

”Itselleen luo kärsimystä kehittämällä rinnakkaisen elämän, joka on vain illuusio”, Pyykkönen sanoo.

”On vaikeaa syödä terveellisesti ja saada itsensä liikkeelle pimeän aikaan. Sellaista elämä on. Inhimillistä.”

”Ei arkea ja todellisuutta voi mihinkään muuttaa. Elämä on aika raskasta ja hankalaa ja tylsää. On vaikeaa syödä terveellisesti ja saada itsensä liikkeelle pimeän aikaan. Sellaista elämä on. Inhimillistä.”

Jos itselleen asettaa liian ankaria vaatimuksia, ne saattavat vain vahvistaa tunnetta omasta huonoudesta. Näin tämä on. Tähänkään en pystynyt. Ei minusta ole mihinkään.

Ehdottomuuden sijaan Pyykkönen suosittelee pieniä muutoksia. On eri asia käydä kerran viikossa tanssitunnilla kuin ahtaa kalenteri täyteen liikuntakertoja ja kirjoittaa viereen tavoitteeksi kilo viikossa.

Olennaista on myös miettiä, miksi lupauksia tekee. Hyvä syy on se, että haluaa kohdella itseään paremmin. Huono se, että haluaa laittaa itsensä ruotuun, rangaista.

”Länsimaisessa kulttuurissa ihaillaan suorittavaa ihmistä.”

Jos on tottunut ennemmin ruoskimaan kuin hellimään itseään, lempeyden opettelu on usein vaikeaa. Oikea asenne voi löytyä vaikka joogatunnilta, terapiasta tai porukasta, jonka ilmapiiri on myötätuntoinen ja hyväksyvä.

”Länsimaisessa kulttuurissa ihaillaan suorittavaa ihmistä. Tehokas ihminen on hyvä. Hyväntahtoista lähestymistapaa joutuu opettelemaan”, Pyykkönen sanoo.

Hän uskoo, että lupaukset voivat toimia, jos ne eivät ole vain vaatimuksia itselle.

”Itsensä rankaiseminen, häpeä tai musertava syyllisyys toiminnan motivaattoreina eivät ole ikinä tuottaneet mitään hyvää. Ne eivät vie ihmisen kasvua eteenpäin vaan lukitsevat sitä.”

BellaMaarit

Mä en o luvannu mitään Eikä o tipaton nykki edessä lasi brandyä Elämässä on jokainen hetki juhlan arvoinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla