Ehkä sinullakin on ollut Marimekon raitapaita? Mutta tunnetko sen tekijän ja tarinan? Lue vuonna 2014 menehtyneen Annika Rimalan haastattelu.

Annika Rimala katsoi haastattelussa vuonna 2011 elämäänsä taaksepäin ja kertoi Armi Ratiasta, joka ei koskaan ymmärtänyt tähtisuunnittelijansa sairastumista MS-tautiin.

"Menin toisen lapseni syntymän jälkeen kysymään töitä Marimekosta. En koskaan valmistunut Taideteollisesta oppilaitoksesta, mutta haaveilin suunnittelijan tehtävästä. Koska tehtaalla ei ollut vapaata paikkaa, Viljo Ratia palkkasi minut Marimekon lastenvaateliikkeeseen Muksulaan.

Armi Ratia oli silloin matkalla New Yorkissa. Tapasimme hänen palattuaan ja huomasimme heti pitävämme toisistamme. Armi oli pitkä, hoikka ja hyvin pukeutunut.

Eräänä aamuna Armi soitti ja pyysi minua tulemaan tehtaalle töihin, koska Vuokko Nurmesniemi oli lähtenyt maailmanympärimatkalle miehensä Antti Nurmesniemen kanssa. Armi ilmoitti, ettei Vuokolla olisi palattuaan tilaa Marimekossa. Viljo oli sitä mieltä, ettei kaksi niin voimakasta naista sovi työskentelemään samassa talossa.

Ensimmäinen tehtäväni oli suunnitella vaatteita Vuokon kankaista. En ollut opiskellut vaaatteiden suunnittelua, mutta omat vaatteeni olin valmistanut aina itse. Kaavat leikkasin sanomalehdestä.

Äiti seisoi vieressä ja sanoi, että susi tulee. Mutta eipä tullut.

Vuodenvaihteessa 1960 suunnittelija Maija Isolalla oli Askossa painokankaiden näyttely. Armi soitti minulle ja sanoi: Ota nyt tyttö kynä käteen. Hän oli nähnyt oppilastöitäni ja tarvitsi nyt lisää uusia kankaita näyttelyyn. Piirsin Pippurimyllyn ja Tukaanin.

Myöhemmin pääsin suunnittelemaan pukuja itse suunnittelemistani kankaista. Paljon iloa työhön tuli erityisesti sen jälkeen, kun Liisa Suvanto tuli suunnittelijaksi Marimekkoon.

Liisa ja Armi olivat kurssikavereita, ja koska Liisalla oli kutomo, Armi halusi hänet Marimekkoon. Suunnittelimme vaatteita yhdessä, minä puuvillasta ja Liisa villakankaista.

Laadusta pidimme tarkkaa huolta. Tarkistimme Armin kanssa luupilla painettavien kankaiden ominaisuuden, koska halusimme tasalaatuista palttinaa. Vanhoja kankaita olisi nyt aika mahdoton kopioida, sillä väriaineet käyttäytyvät koneella painettaessa toisin kuin käsin painettaessa.
Stockmannin sisäänostaja auttoi meitä kaavoituksessa. Erityisesti hän ronkeloi hihojamme, mistä meille oli kovasti hyötyä.

Yritimme tehdä normaalimittaisia vaatteita, mutta Armi käski lyhentää helmoja 15 senttimetriä, koska oli lukenut artikkelin minin kuningattaresta Mary Quantista.

Liisa sanoi, että otetaan pois, kun pehtoori määrää.

Kyllä Armi sitten vähän hämmästeli, että noinkos lyhyitä mekoista tuli.

Me emme enää antaneet periksi. Menimme Liisan kanssa Mottiin syömään, ja pehtoori sai kuulla kunniansa selkänsä takana.

Toisen kerran Armi tuli ja sanoi, että ilmassa on punaista. Vastasin:

– Antaa olla vaan ja pysyköön siellä.

Sanakirja ja viinipullo

Hauskin työhön liittyvä operaatio oli nimien keksiminen kankaille ja vaatteille. "Sitä varten Liisa toi tehtaalle vanhan sanakirjan, josta katsoimme nimet.
Armi tuli paikalle. Liisa pyysi pehtooria poistumaan, koska meillä oli töitä. Armi meni ja lähetti meille viinipullon.

Armi ei ymmärtänyt lainkaan Isosuomu-kankaasta suunnittelemaani Ryppypeppua, mutta sain sen jollain tavoin livautettua mallistoon. Siitä tulikin yllättäen klassikko, jota valmistetaan edelleen tilauksesta.

Ryppypeppu oli piirroksena vuonna 1967 ilmestyneessä Dagens Nyheterin artikkelissa, jossa lueteltiin nimekkäimpiä aikamme muotisuunnittelijoita Pierre Cardinista Yves Saint Laurentiin. Sain kuulla siitä maatessani leikkauspöydällä sairaalassa.
Olin ylpeä päästessäni siihen joukkoon, mutta olin vihainen, kuinka lehdille oli annettu lupa soittaa sairaalaan. Haukuin ne kaikki. Seuraavana päivänä Iltalehden lööpissä luki: Tähtisuunnittelijaa ujostuttaa.

Tasaraitaa jonotettiin heti

Tasaraitaakin Armi vastusti. Hän sanoi, että saan tehdä sen omalla riskilläni.

Niin tein. Suunnittelin vuonna 1968 koko setin t-paidasta vauvan paitaan ja sukkiin. Ensimmäistä erää jonotettiin Marimekon myymälässä, ja se myytiin loppuun muutamassa päivässä.

Olin ajatellut Tasaraitaa demokraattisina vaatteina, mutta minua hirvitti myydä niitä Amerikassa, koska siellä hintaan oli lisätty 85 prosenttia puuvillatuotteille asetettua tuontitullia.

Tähän mennessä Tasaraitaa kaikissa muodoissaan on myyty yli 14 miljoonaa kappaletta, vaatteet tahkoavat Marimekolle rahaa jatkuvasti. Ne ovat päässeet postimerkkiinkin.

Amerikan myyntiä hoitanut arkkitehti Benjamin Thompson sanoi, ettei hän tiedä muodin historiassa yhtään muuta vaatekappaletta, josta jokainen ikään, sukupuoleen ja kokoon katsomatta löytäisi omansa.

Itse en ole Tasaraidasta vaurastunut. Se oli vain yksi työ monien joukosta. Olen toki iloinen sen suosiosta.

Suunnittelemiani keltaviolettisia mekkoja ja hattuja Armi kutsui väreiltään skitsofreenisiksi.

– Skitsofreenitkin ostavat meiltä vaatteita, vastasin.

Kun vaatteet sitten komeilivat Ellen ja Voguen kansissa, kysyin Armilta, ovatko toimittajatkin skitsofreenejä.

Armi ei vastannut, sillä rahasta hänkin piti.

Hänellä oli tapana soittaa minulle aamuisin ja pyytää tulemaan taksilla asunnolleen Kaivopuistoon ”Syvempien ajatusten kokoukseen”. Joimme kotihengetär Kertun keittämää teetä samalla, kun Armi kertoi ideoistaan.
Ymmärsin, että Armi tarvitsi kuulijan, jotta hän saisi omat ajatuksensa järjestykseen.

Rakas Amerikan-myynti

Teimme Armin kanssa monia ex tempore -matkoja. Joskus lensimme Pariisiin, istuimme siellä katukahvilassa ja kun näimme jonkun kulkevan ohi Marimekko yllään, kiitimme hiljaa.

Kävimme usein myös Amerikassa. Armi rakasti Amerikan-myyntiä.

Ensimmäisen New Yorkin -näyttelymme jälkeen hän totesi minulle koneessa:

– Me taidamme nyt olla universaalisti tykättyjä.

– Entäs pekingiläiset?

– Ilonpilaaja, Armi tokaisi ja ryhtyi lukemaan kirjaa.

Thompsonilla oli tapana järjestää mukavia yllätyksiä. Kerran hän tilasi taksin ja ajoi minut lentokentälle. Siellä odottivat lentoliput. Lensimme Kennedyn kentälle, jossa sain nähdä Eero Saarisen suunnitteleman paviljongin.

Lounaan jälkeen lensimme takaisin lähtöpisteeseen.

Muotia on vaikea ennustaa. Armi sanoi jokaisesta kokoelmasta, että nyt Marimekko on menossa konkurssiin.

Silloin tiesimme tehneemme hyvän ja myyvän kokoelman.

En koskaan seurannut kansainvälistä muotia, vaan tein sen, mikä kulloinkin tuntui hyvältä ja täysin suomalaisista lähtökohdista. Luulen, että juuri se oli ”marimekkoa”.

Tosin minunkin ensimmäiset kankaani Marimekossa olivat luonteeltaan hiljaisia ja pienikuvioisia.

Rohkaistuin käyttämään kirkkaampia värejä ja suurempia kuvioita sen jälkeen, kun olin päässyt matkustelemaan Armin kanssa maailmalla.

Lasse Pöysti vei teatteriin

Vuonna 1970 minulla todettiin MS-tauti. Lopullinen diagnoosi tehtiin 1973. Olin arvannut jo sairauteni laadun, sillä myös äidilläni oli sama tauti.

Se oli alkanut jalkapohjien pistelyllä New Yorkin koneessa. Olin menossa Pariisiin, jossa meillä oli näytös. Armi toi mekot sinne, meillä oli ranskalaiset mallit. Vähän vaikeaa se oli, kun kumpikaan meistä ei osannut ranskaa. Näytös meni silti hyvin. Tämän jälkeen Ranskan Elle esitteli pitkän aikaa keväisin trikoomallistomme.

Ohjaaja-näyttelijä Lasse Pöysti soitti minulle ja pyysi minua suunnittelemaan teatteripukuja Lillaniin. Luulin puhelua pilaksi ja suljin luurin.

Onneksi Pöysti uskalsi soittaa uudelleen. Ensimmäiseksi suunnittelin puvut Shakespearen Loppiaisaattoon. Jäin teatteriin kuin takiainen.

Mieheni Ilkka suunnitteli lavasteita ja minä tein pukuja. Niitä syntyi 36 näytelmään.

Työstin myös tekstejä. Kun Lasse valittiin Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi, hän vei minut mukanaan. Nimikkeeni oli apulaisohjaaja ja puvustaja.

Konkurssi ja pyörätuoliin

Vaikka Armi oli ystäväni, hän ei oikein osannut suhtautua sairauteeni. Kun en jaksanut enää tehdä töitä entiseen tahtiin, hän pyysi minua perustamaan oman firman.

Niin teinkin. Neulevaatteisiin erikoistunut Santtu avattiin Bulevardi 1:ssä. Jo seuraavana päivänä lehdistö totesi, että santunharmaasta oli tullut käsite.

Liike meni konkurssiin 1985, koska alihankkijamme toinen toisensa jälkeen olivat menneet nurin. Samalla Suomesta katosi paljon vanhaa tekstiiliosaamista. Surin sitä kovasti.

Sairauteni paheneminen ja pyörätuoliin joutuminen vaikeuttivat työtä. Suomen-kontaktini alkoivat rakoilla sen jälkeen, kun muutimme terveyteni takia Espanjaan. Siellä aika kului uuden kielen ja ruuanlaiton opetteluun.

Pian takaisin Helsinkiin

Marimekosta lähdin senkin takia, että olin väsynyt taloon. Kun sinne Liisa Suvannon kuoleman jälkeen tuli Marja Suna, katsoin, että aikani Marimekossa oli ohi.

Suna suunnitteli upeita villavaatteita, mutta puuvillakankaiden ja -vaatteiden suunnittelusta hän ei mielestäni tiennyt mitään. Enemmän kuin Marimekosta olin niihin aikoihin kiinnostunut teatterista.

Suomessa vietimme aikaa Kemiöstä vuokraamassamme talossa. Koska olimme ihastuneita Salon toriin, ostimme asunnon Salosta. Kaupunki on osoittautunut meille kuitenkin liian syrjäiseksi paikaksi. Nyt olemme hankkineet asunnon Helsingistä, Sinebrychoffin taidemuseon kulman takaa. Sinne pääsemme muuttamaan remontin valmistuttua.

Rakastan edelleen Marimekkoa ja olen suunnitellut sinne jotain pientä. Ensi syksyn mallistoon on tulossa Tintti-kangas, josta tehdään tunika, mekko ja haalari. Toivoisin olevani paremmassa kunnossa, jotta voisin tehdä enemmän töitä.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 11/2011.

Hyvästi, pursuava vaatekaappi! KK:n toimittaja kehitteli ystävänsä kanssa armottoman mutta tehokkaan listametodin. 

Kun avaat pursuavan vaatekomerosi oven, tiedät itsekin, että liika on liikaa. Paitoja, housuja ja varsinkin kerran käytettyjä juhlamekkoja. Pelkkä ajatuskin karsimisesta uuvuttaa: mistä edes aloittaa?

KonMarikaan ei tunnu ihan omalta ratkaisulta. Jos ryhdyt kuuntelemaan, puhuvatko vaatteesi sinulle, jokainen niistä runoilee kuin Runeberg. "Saatat vielä tarvita minua! Etkö muista korvaamattomia yhteisiä hetkiämme? Nähdään taas viiden kilon päästä, odotan sinua!"

Ystävälläni oli kuvatunlainen ongelma, paitsi että pursuavia vaatekaappeja oli kolme. Paitoja, housuja, huiveja, mekkoja, kenkiä, alusvaatteita, takkeja, hameita, shortseja. (Ja kyseessä on todella ystäväni, ei salanimi minulle itselleni.) Ongelma oli saanut paisua rauhassa vuosia, jopa vuosikymmeniä, mutta nyt oli muutto tulossa. Ystäväni pyysi minulta apua raivaukseen.

Kehitimme yhdessä viisivaiheisen menetelmän, joka toimi niin loistavasti, että sitä on sittemmin sovellettu moniin muihinkin kohteisiin kuin vaatekaappeihin. Myös minun kotonani.

Tarvikkeet:

  • A4-kokoinen paperi
  • kynä
  • pursuava kaappi
  • halutessasi tukihenkilö
  • vapaapäivä

Vaihe 1: Mieti, mitä oikeasti tarvitset

Tämä on tärkeää: älä katso vielä kaappiisi. Älä katso sinne! Ovi kiinni, heti! Älä edes muistele, mitä kaapissa on! 

Mene sen sijaan toiseen huoneeseen ja ota paperia ja kynä. Listaa paperille kaikki keksimäsi vaateryhmät, esimerkiksi näin:

  • arkipaidat
  • neuleet
  • paitapuserot
  • juhlatopit
  • villatakit
  • farkut
  • muut housut
  • yöpuvut
  • oloasut
  • alushousut
  • rintaliivit
  • sukat
  • sukkahousut
  • shortsit
  • hameet
  • juhlamekot
  • jakut
  • huivit
  • jne.

Merkitse kunkin vaateryhmän perään lukumäärä. Montako paitaa arvelet, että sinun ikäisesi, sinun elämäntyyliäsi elävä ihminen oikeasti tarvitsee? Ole realisti: yksi päällä, yksi pesussa ja yksi kaapissa -metodi sopii harvan ihmisen elämäntilanteeseen (ja olisihan se vähän tylsääkin), mutta on hyvin todennäköistä, että kolmekymmentä paitaa on liikaa.

Ystäväni tapauksessa totuus löytyi tuolta väliltä: merkitsimme paitojen kohdalle luvun 20. Hän arveli, että kovin paljon enempää paitoja kaapissa ei olisikaan. Toistimme saman kysymyksen jokaisessa kohdassa. Viidellä juhlamekolla pärjäisi hyvin, huiveja voisi asusteiksi löytyä kymmenen (viikon jokaiselle päivälle ja pari ekstraa).

Älä kysy neuvoa ystävältä tai puolisolta, vaan arvioi määrät itse. Tarkoitus on saada kaappiisi lisää tilaa, joten yritä olla rehellinen. Älä ainakaan tahallasi arvioi tarvitsemiasi vaatemääriä yläkanttiin – äläkä vieläkään kurki kaappiisi!

Vaihe 2: Sitoudu

Kun olet päässyt paperin loppuun, kirjoita siihen päivämäärä ja nimesi. Tämän verran oikeasti tarvitset vaatteita. Allekirjoituksellasi sitoudut karsimaan vaatekaappisi sisällön näihin lukemiin.

Vaihe 3: Kohtaa totuus

Vasta nyt on aika mennä kaapille. Ota tukihenkilö mukaan. Tyhjentäkää kaappi yhdessä ja lajitelkaa vaatteet pinoihin: paidat, housut jne.

Laske vaatteet. 

Vaatetta oli ainakin tuplat verrattuna siihen, mitä ystäväni oli arvioinut tarvitsevansa.

Ystäväni tapauksessa pelkkiä arkipaitoja löytyi 43 (paperilla luki 20). Neuleita oli 12 (paperilla 6). Juhlamekkoja 14 (paperilla 5). Huiveja 22 (paperilla 10). Ja niin edelleen. Jokaisessa kohdassa vaatetta oli ainakin tuplat verrattuna siihen, mitä hän oli itse arvioinut tarvitsevansa.

Merkitse vaatteiden todelliset määrät paperille tavoitemäärien viereen ja laske lukemien erotus. Näin monesta vaatteesta on nyt tarkoitus päästä eroon.

Vaihe 4: Valitse

Tämä vaihe on periaatteessa tuttu jokaiselle, joka on joskus yrittänyt karsia vaatekaappiaan. Se tuntuu armottomalta, mutta luota itseesi ja arvostelukykyysi!

Olet itse päättänyt, mikä määrä vaatteita sinulle riittää. Nyt luovut vain ylimääräisistä, et tarpeellisista ja rakkaista.

Älä jää miettimään vaatteiden tunnearvoa. Muistot eivät katoa vaatteen mukana.

Luovu ensimmäisenä niistä vaatteista, jotka eivät enää mahdu päälle, jotka ovat rikki tai kulahtaneita tai joita et muista käyttäneesi vuoteen. Jos on vaikea päättää, sovittele vaatteita rauhassa, mutta älä jää miettimään niiden tunnearvoa. Muistot eivät katoa vaatteen mukana.

Kun heikotus iskee, turvaudu listaasi ja tukihenkilöösi. (Ystävänikin turvautui, useita kertoja. Hengittelimme yhdessä rauhassa hetken ja katsoimme hänen allekirjoitustaan – ei, määriä ei kannata muokata enää tässä vaiheessa! Sitten jatkoimme karsintaa.)

Vaihe 5: Luovu

Kun olet päässyt listan loppuun (usko pois, pystyt siihen!) ja vaatteet on lajiteltu jääviin ja poistuviin, hankkiudu viimemainituista eroon heti. Paras ratkaisu on lahjoittaa vaatteet hyväntekeväisyyteen (paitsi huonokuntoiset, jotka voit viedä esimerkiksi vaatekauppojen tekstiilikeräyksiin). Jos vaatesäkilliset jäävät eteisen nurkkaan odottamaan mahdollista valokuvausta ja myymistä Facebook-kirppiksillä, niillä on riski luikerrella takaisin kaappiisi. 

Laske vielä kerran armon saaneet vaatekappaleet ja varmista, että määrät vastaavat sitä, minkä alun perin merkitsit listaasi. Järjestä vaatteet takaisin kaappiisi. Saatat hämmästyä, kuinka täyteen kaappisi yhä tulee.

Ystäväni karsintaprojektista ja muutosta on nyt kolmisen vuotta. Juuri pari viikkoa sitten pohdimme, että uusi listakierros saattaisi olla pian tarpeen. 

Edit. 13.12: muokattu kohtaa huonokuntoisista vaatteista.

Loska, rapa ja katusuola kuluttavat kenkiä. Näillä ohjeilla suojaat kenkäsi talvelta.

1. Suojaa uudet kengät kosteudelta

Uudet kengät on hyvä suojata ennen käyttöönottoa suojasuihkeella, jotta ne kestävät kosteutta. Suoja ei kestä ikuisesti, joten käsittely on hyvä uusia ainakin pari kertaa kauden aikana. Varsinkin talviaikaan kengät kastuvat tiuhaan.

2. Rasvaa nahkakengät säännöllisesti

Rasvaus suojaa nahkaa ja estää sitä kuivumasta ja halkeilemasta. Jos nahkakengän rasvaa säännöllisesti ja suojaa hyvin kosteudelta, se pitää vaikka vettä.

”Nahka tarvitsee rasvaa, jotta se pysyy kimmoisena. Hyvä kenkä voi kestää hoidettuna ihmisiän”, kertoo Marttojen kotitalousasiantuntija Anni Rossin Kodin Kuvalehden jutussa.

3. Harjaa mokka puhtaaksi

Mokkanahalle rasva ei sovi. Sen voi harjata puhtaaksi mokkaharjalla tai vaahtomuovisienellä ja suojata sen jälkeen kosteudelta suojasuihkeella.

4. Putsaa nahka heti käytön jälkeen

Katusuola on talvisen kaupungin vitsaus, sillä se jättää helposti vaaleat rannut kengän pintaan. Jotta suola ei pinty kiinni, se ja muu lika on hyvä poistaa kengistä heti käytön jälkeen kostealla liinalla, talouspaperilla tai miedolla puhdistusaineella. Nahan ja kengänpohjan välinen sauma kannattaa putsata erityisen huolellisesti.

Mokkanahan voi putsata harjaamalla.


5. Älä kuivata patterilla

Nahka sietää huonosti kuumuutta. Jos haluat märät kengät kuiviksi nopeasti, kokeile täyttää ne talouspaperilla tai sanomalehdellä.

6. Muista lestit

Kun pidät käyttöä odottavissa kengissä lestejä, ne pysyvät paremmin muodossaan. Jos et omista lestejä, kokeile rullata kenkiin sanomalehteä tai pahvia.

7. Anna kenkien levätä

Kengät tarvitsevat säännöllistä huoltoa ja lepopäiviä, joina ne ehtivät kuivua. Säilytä kenkiä kuivassa, mutta ei liian kuumassa paikassa. Lattialämmitys ja patterit kuivattavat nahkaa.

Lähteet: Kodin Kuvalehti, Martat