TÄTÄ MIELTÄ. Oikein odotan talven lumikaaoksia ja hitaita, jurnuttavia bussimatkoja. Niissä vasta ehtiikin neuloa, kirjoittaa Heidi Koivu.
Lapsi haluaa syliin, kitisee ja itkee. Kenelläkään ei ole näköhavaintoa avaimista. Toinen karkulainen on matkakortti. Kengännauhat aukeavat kriittisellä hetkellä, ja pipo menee päähän väärinpäin. Arkiaamun hässäkkä nostaa hien pintaan ja kiristää hermot.
Mutta sitten helpottaa. Bussi tulee hämärissä mutkan takaa. Oikein hyvällä onnella ikkunapaikka on vapaana.
Istahdan alas, kaivan solmuiset kuulokkeet kassin pohjalta, laitan musiikin soimaan ja nostan matkaseuralaiseni, pilkullisen pussukan, syliin. Sieltä löytyvät lankakerä ja puikot, joissa lepäilee keskeneräinen sukka.
Neulonnan rytmi on meditatiivinen: oikein, oikein, nurin, nurin, oikein, oikein, nurin, nurin. Muuta ei sitten tarvitsekaan ajatella.
Neulon helpointa mahdollista mallia, putkisukkaa, jossa ei ole lainkaan kantapäätä. Neulonnan rytmi on meditatiivinen: oikein, oikein, nurin, nurin, oikein, oikein, nurin, nurin. Muuta ei sitten tarvitsekaan ajatella. Riittää, kun huolehtii, että silmukat siirtyvät siististi puikolta toiselle.
Olen omassa sukkakuplassani.
Oikein odotan talven lumikaaoksia ja hitaita, jurnuttavia matkoja. Mitä kauemmin kyyti kestää, sitä enemmän kerroksia syntyy ja sitä rentoutuneempi on mieli.
Helppojen putkisukkien ohje löytyy täältä. 40 ihanaa sukkaohjetta löydät Kodin Kuvalehden Rakas villasukka -erikoisjulkaisusta, joka on myynnissä lehtipisteissä.
