Viime lokakuussa Hanna oli viettämässä syyslomaa Eerikkilän urheiluopistolla Tammelassa, kuten oli viettänyt monia lomia aiemminkin.
Viimeisenä lomapäivänään urheiluopistolla Hanna sitoi lenkkareidensa nauhat ja lähti taas kävelylle. Polut olivat tuttuja, mutta mutainen liukkaus pääsi yllättämään. Jalka jäi kahden kannon väliin. Hanna kaatui pää edellä maahan.
Kipu ei tullut heti. Päästyään istuma-asentoon Hanna näki, että oikea nilkka sojotti 45 astetta väärään suuntaan. Hän tarttui jalkapöytäänsä ja käänsi jalan oikeaan asentoon. Kun hän yritti astua, jalka oli kuin hyytelöä.
Sairaalassa kirurgi kertoi, että nilkan molemmat kehräsluut ja kantapään luu olivat murtuneet.
Seuraavina viikkoina ja kuukausina Hanna oppi itsestään paljon uutta.
”Olin vuorotellen vaativa ja kärttyinen asiakas ja syvästi pelästynyt pikkutyttö.”
”Jalan telominen vaikutti koko identiteettiini. Yhtäkkiä olin liikuntakyvytön. Minusta paljastui potilaana puolia, jotka eivät olleet mairittelevia. Olin vuorotellen vaativa ja kärttyinen asiakas ja syvästi pelästynyt pikkutyttö.”
Kelpaanko vain silloin, kun olen parhaimmillani?
Hanna ja Genevessä työskentelevä suomalainen miesystävä elävät etäsuhteessa. Juuri ennen onnettomuutta Hanna oli ajatellut parisuhdettaan ja sitä, mitä kaksi niin itsenäistä aikuista ihmistä suhteeltaan hakevat.
”Meillä on todella hyvä suhde, mutta emme me oikeastaan tarvitse toisiamme mihinkään.”
”Mietin, että meillä on todella hyvä suhde, mutta emme me oikeastaan tarvitse toisiamme mihinkään. Olemme tottuneet pärjäämään omillamme. Mietin, onko meillä tilaa sellaiselle, että kannattelisimme ja tukisimme toisiamme.”
Yhtäkkiä parisuhteesta tuli hoivasuhde.
”Kumppanistani tuli minulle hetkeksi melkein äidin korvike. Taannuin nopeasti pikkulapseksi. Kiukuttelin, itkeskelin ja olin turhautunut. Kyselin, miksi minulle kävi näin ja miksi kaikki on niin vaikeata. En pitänyt siitä, millainen ihminen huomasin olevani.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/hanna_wass_tyopaikallaan.jpg?itok=n-TPsPZ5)
Hanna oli myös kiusaantunut tilanteesta. Hän mietti, mitä yllättävä käänne tekisi parisuhteelle. Kumppani näki hänet hauraana ja haavoittuvaisena sairaalavaatteissa, sen näköisenä, miltä ihminen näyttää, kun suihkuun pääsyä pitää odottaa viikko.
Mitä jos en kelpaakaan tällaisena, Hanna huomasi miettivänsä. Sitä seuranneet ajatukset pysäyttivät.
”Miksi oletan, että kelpaan muille vain silloin, kun olen parhaimmillani? Enhän minä ajattele kenestäkään muusta noin, miksi sitten itsestäni?” Hanna miettii.
Millaisissa tilanteissa Hanna huomasi häpeävänsä kainalosauvojaan ja hidasta kulkuaan? Miksi loukkaantuminen sai Hannan elämään kuin hän olisi jo 80-vuotias? Missä asioissa Hanna huomasi olevansa etuoikeutettu? Hanna oli pitkään yksin ja kaipasi elämäänsä rakkautta. Miten hän ja miesystävä tapasivat? Hanna päätti 17-vuotiaana, ettei halua lapsia, mutta miten parisuhde on vaikuttanut ajatuksiin lapsettomuudesta? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 11/2025 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
