Psykiatri Minna Sadeniemi, 54, sairastui yllättäen mielen sairauteen. ”Minun oli jopa helpompi hoitaa potilaita oman kokemukseni jälkeen. En silti halunnut tulla ammattipiireissä tunnetuksi psykiatrina, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.”
”Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuminen oli minulle jäätävä kriisi. Olin sairastunut vakavasti oman alani sairauteen. Pelkäsin, pystyisinkö viemään erikoistumiskoulutustani loppuun tai työskentelemään vielä psykiatrina.
Olin nähnyt työssäni vain kaikkein vaikeimpia kaksisuuntaisia mielialahäiriöitä. Tiesin ihmisiä, joilla oli ollut vaikeita manioita ja jotka olivat olleet pahassa sairaalakierteessä. Mietin, menisikö minunkin elämäni niin.
Koska en tiennyt, mikä minua odotti, en puhunut sairaudestani työkavereille. En halunnut tulla ammattipiireissä tunnetuksi psykiatrina, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.
”Käytin koko osaamiseni siihen, että hoidin itseäni mahdollisimman hyvin.”
Diagnoosin jälkeen olin vähän yli vuoden sairauslomalla. Kun raju mielialojen heilahtelu ja vauhdikkuus menivät ohi, olin aika pitkään sammuksissa. Pääni ei oikein toiminut, enkä pystynyt keskittymään.
Olin kuitenkin onnekas siinä, että ensimmäinen lääkitys, joka minulle oli sairaalassa aloitettu, alkoi heti toimia. Pystyin nukkumaan, ja kierrokset laskivat.
Aluksi minun oli vaikea sopeutua potilaan rooliin, mutta kun olin hyväksynyt diagnoosini, psykiatrian opinnoista oli minulle hyötyä. Käytin koko osaamiseni siihen, että hoidin itseäni mahdollisimman hyvin. Ei ollut pienintäkään epäilystä, etten ottaisi lääkkeitäni.
Kun palasin töihin, huomasin, ettei ammattitaitoni ollut kadonnut mihinkään. Päinvastoin. Oli jopa helpompi toimia psykiatrina oman sairastumiseni jälkeen.
”Onko lääkitys kohdillaan?”
Mielen sairauksiin liittyy edelleen paljon häpeää myös lääkäripiireissä. Kahvipöydissä saatetaan jutella lapsista ja koirista mutta ei omista lääkityksistä tai siitä, jos joku on ollut uupumuslomalla. Potilaista ja sairauksista ei aina puhuta kovin nätisti. En halunnut olla se, josta puhutaan niin.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/main_media/b883021894z.1_20251017121043_000gfd7psrhm.20.jpg?itok=bQF5X5G5)
Lääkäreiden ei ole helppo olla potilaita. Jotkut määräävät mieluummin itse lääkkeitä itselleen kuin hakevat apua. Ikään kuin olisi jotenkin noloa sairastua. Tuntuu kuin ajateltaisiin, että olisi jokin työsuhde-etu olla itse sairastumatta. Eihän se niin mene. Psyykkiset sairaudet ovat niin yleisiä, etteivät lääkäritkään ole niiltä suojassa.
Usein työpaikkahuumorikin perustuu siihen, että psyykkiset sairaudet eivät koskisi hoitohenkilökuntaa. Jos joku vähän hulluttelee, kysytään, onkohan sinulla lääkitys kohdillaan. Jos minulle sanottaisiin niin, en voisi vastata muuten kuin että on – siksi olen tässä.
Tosi monta kertaa minun teki mieli kertoa sairaudestani töissä, mutta en ollut valmis siihen. Mietin myös, miten potilaat suhtautuisivat minuun lääkärinä, jos kertoisin tällaisesta asiasta.”
Millaisia olivat Minnan kaksisuuntaisen mielialahäiriön ensimmäiset merkit? Miten Minnaan vaikutti se, kun hänen poikansa sairastui samaan sairauteen? Millaisissa tilanteissa Minna meinasi kertoa sairaudestaan julkisesti aiemmin? Myöhemmin Minna sairastui myös rintasyöpään. Mitä hän silloin eniten pelkäsi? Miltä Minnasta on tuntunut nyt, kun hän on kertonut avoimesti sairauksistaan? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 19/2025. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Minna Sadeniemi
54-vuotias psykiatrian erikoislääkäri ja kirjailija asuu Helsingissä puolisonsa Matin kanssa. Hänen kirjansa Lääkärin sairauskertomus (Avain) ilmestyy 8. lokakuuta. Perheeseen kuuluvat myös kolme aikuista lasta. Minna harrastaa pianonsoittoa, lukemista sekä teattereissa ja konserteissa käymistä. ”Tykkään monenlaisesta musiikista. Kuuntelen yhtä lailla Yonaa ja Šostakovitšia.”
