Juuso Laitisesta tuli ensihoitaja 19-vuotiaana. Liian nuorena, hän ajattelee nyt. Kun vaikeat kokemukset jäivät käsittelemättä, puhkesi masennus, josta Juuso edelleen toipuu.
”Olin 19-vuotias, kun menin ensimmäisen kerran kertomaan omaiselle, että mitään ei ole tehtävissä. Että teidän puolisonne on kuollut.
Kenenkään 19-vuotiaan ei pitäisi joutua sanomaan sellaista.
Silloin en sitä tajunnut. En osannut pysähtyä oikein minkään äärelle. Painoin vain eteenpäin. Olin vastavalmistunut ensihoitaja ja ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani. Siihen aikaan vaikeita tilanteita ei juuri käsitelty työpaikallakaan. Jouduin luomaan niille oman käsittelymallini. Se oli välttely.
Vasta nyt jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten raskaita hetkiä ne olivat.
Ison perheen kasvatti
Kasvoin perheessä, jossa minulla oli kaksi biologista sisarusta ja viisi sijaissisarusta. Asuimme Etelä-Pohjanmaalla, ja vanhempani tekivät lastensuojelutyötä. Lomilla ja viikonloppuisin kotonamme oli meidän kahdeksan lisäksi paljon muitakin lapsia, joille vanhempani toimivat tukiperheenä.
Näin pienestä asti elämän raskaita puolia. Meille tuli lapsia tosi karuista taustoista, ja he tarvitsivat vanhempieni täyden huomion.
”Ajattelin, että en halua olla vaivaksi. Arvotin omat huoleni tosi pieniksi.”
Vasta aikuisena oivalsin, että laitoin itseni välillä syrjään. Näin muiden lasten tilanteen vakavuuden ja kunnioitin vanhempieni työtä.
Sain vanhemmiltani rakkautta, mutta en osannut vaatia mitään. Ajattelin, että en halua olla vaivaksi. Arvotin omat huoleni tosi pieniksi.
16-vuotiaana muutin kotoa Seinäjoelle opiskelemaan lähihoitajaksi. Kaverini isä oli ambulanssissa töissä, ja päätimme kaverini kanssa yhdessä, että mekin menemme opiskelemaan ensihoitoa.
Valmistuin 19-vuotiaana ja pääsin heti alan töihin. Työskentelin ambulanssissa, ja vuorot olivat pitkiä. Joskus olin töissä useita vuorokausia putkeen.
Järjetön tahti
Kun olin 25-vuotias, tapasin lasteni äidin ja aloin käydä säännöllisesti hänen luonaan Tampereella. Seuraavana vuonna muutimme yhteen, ja pian syntyi esikoisemme.
Olin haaveillut isäksi tulemisesta, ja oli ihanaa saada oma poika, mutta se ei herättänyt minussa niin suuria tunteita kuin olin etukäteen ajatellut. Vasta myöhemmin ymmärsin miksi.
Asuimme Tampereella mutta opiskelin samaan aikaan sairaanhoitajaksi Seinäjoella. En pitänyt opintovapaata vaan tein koko ajan täyttä työviikkoa. Kun olin ollut vuorokauden töissä, olin sitä seuraavat vapaapäivät koulussa. Samaan aikaan tein työharjoitteluja ja elin vauva-arkea. Vapaapäiviä ei juuri ollut.
Näin jälkikäteen mietittynä se oli ihan järjetöntä. En tiedä, miten selvisin. En muista niistä ajoista oikein mitään.
”Kumppanini sanoi, että kyllähän sinun pitäisi ammattilaisena itsekin tunnistaa nuo oireet.”
Pari vuotta myöhemmin valmistuin ja kuopuksemme syntyi. Vapaa-aikaa oli taas enemmän, ja tykkäsin pikkulapsiarjesta ihan hirveästi. Vein lapsia metsäretkille, Hoplopiin ja Särkänniemen akvaarioihin. Ulkoilin, luistelin ja hiihdin heidän kanssaan.
Kun lapset olivat 5- ja 3-vuotiaita, erosimme ja lapset alkoivat asua luonani vuoroviikoin. Niillä viikoilla, kun lapset olivat äidillään, joudun ensimmäistä kertaa pysähtymään omien ajatusteni äärelle. Aloin huomata, että kaikki ei ollut hyvin. Olin lamaantunut, ja mikään ei tuntunut miltään.
Aloitin uuden parisuhteen, ja silloinen kumppanini sanoi, että kyllähän sinun pitäisi ammattilaisena itsekin tunnistaa masennuksen oireet. Se oli hyvä herätys.”
Millaisiin tilanteisiin Juuso joutui ambulanssissa nuorena? Mikä oli kaikkein vaikeinta työssä? Miten Juuson toipuminen eteni? Millä tavalla masennus oli erilaista kuin Juuso oli luullut? Kuinka hän kertoi lapsille masennuksesta, ja miten hän jaksoi hoitaa heitä masentuneena? Minkä virheen hän teki toipumisprosessissa? Miten Juuso tapasi nykyisen puolisonsa, jonka kanssa hän työskenteli tietämättään samassa paikassa? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 1/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Juuso Laitinen
37-vuotias ensihoitaja asuu Tampereella 10- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa. Perheeseen kuuluvat myös kumppani Ema ja tämän teini-ikäinen lapsi. Juuso käy kuntosalilla viidesti viikossa ja harrastaa moottoripyöräilyä kristillisessä Sons of Abraham -moottoripyöräkerhossa. Hänen kirjansa Elämä käsissä (Bazar) ilmestyi joulukuussa.
