Maailmaan mahtuu valtavasti rakkautta ja toisinaan pitää muistaa myös juhlia. Tämän tietävät erityislasten vanhemmat.
Erityislapsen tehtävä ei ole olla erityisen ihana tai opettaa mitään. Hänen tehtävänsä on olla oma rakas itsensä, kuten kaikkien muidenkin lasten.
On kuitenkin asioita, jotka äiti ymmärtää paremmin juuri hänen ansiostaan.
- Elämä yllättää. Vaikka kuinka suunnittelisi, päättäisi ja ponnistelisi, elämässään ei voi vaikuttaa kaikkiin asioihin. Kun toiveet eivät toteudu, hyväksyminen on vaikeaa. Joskus siihen kuluu vuosia, joskus ihmisikä. Yleensä jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tuntua siltä, että arki on tuttua ja oman näköistä juuri sellaisena kuin se on.
- Vertailu on turhaa. Muiden saavutukset ja suoritukset ovat muiden saavutuksia ja suorituksia. Niillä on yllättävän vähän merkitystä. Tärkeämpää on saavuttaa se, mihin itse pyrkii. Parhaat tavoitteet ovat sellaisia, joihin ei ole liian pitkä matka. Tavoite voi olla se, että saadaan vaatteet päälle ilman kiukuttelua.
- Juhlaan on usein aihetta. Kun on hyvä päivä, kannattaa tuulettaa. Joskus juhlan aiheeksi riittää, että opettajalta ei tullut yhtään moittivaa Wilma-viestiä tai että lapsen vatsa toimi ja tuli kakka.
- Jokainen on hyvä jossakin. Pitää vain osata katsoa oikealla tavalla. Jollakin on maailman tarttuvin nauru, toisella hurmaavat hörökorvat, kolmannella kyky tarttua hetkeen, neljännellä taito tanssia kertakaikkisen omalaatuisesti, viidennellä hurtti huumorintaju. Usein kannattaa kehua hyvää, ei moittia sitä, mikä meni vähän väärin.
- Aika usein jaksaa, kun on pakko. Nekin asiat, joista ei koskaan kuvitellut selviävänsä, jaksaa, kun vaihtoehtoja ei ole. Silloin saattaa auttaa se, että ajattelee tulevaisuutta pienissä paloissa. Viikon, päivän, tunnin tai minuutin kokoisissa, jos on tarvis.
- Aina ei jaksa, vaikka haluaisi. Jos voisi itse päättää, jokainen olisi loputtoman kärsivällinen, viisas ja hyvä. Kukaan ei kuitenkaan ole sellainen. Joskus väsyy ja rähjää rakkaimmilleen. Silloin pitää yrittää levätä ja antaa itselleen anteeksi. Suklaa ja saunakin auttavat toisinaan.
- Hyvistä asioista kannattaa pitää kiinni. Ihan kaikista muista välttämättä ei. Toisinaan on viisasta välttää heitä, joita tapaa vain velvollisuuden vuoksi ja joiden seurasta ei saa voimia. Kannattaa etsiytyä niiden pariin, jotka ymmärtävät puolesta sanasta ja joiden seurassa tuntee olonsa onnelliseksi.
- Rakkaus on tärkeintä. Meissä ihmisissä on valtavan paljon rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa meitä Facebookissa