Ihastele, möyhennä ja kuuntele lastasi, neuvoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Tai opettele sanomaan lapselle ainakin nämä neljä lausetta:

1. "Oletpa suloinen."

"Lapsen ulkoista olemusta saa ja pitää ihastella. Jos äiti tai isä sanoo lapselleen, että voi kulta oletpa ihana, onpa sulla nätit silmät tai näytätpä tyylikkäältä tuossa paidassa, lapsi tulkitsee sen näin: Olen vanhempieni mielestä ihan jumalattoman söpö ja rakastettava ja hyväksytty ja aivan mahtava.

Ihastelu ei lisää lapsen ulkonäköpaineita - päinvastoin. Pienikin ihminen on fyysinen olento, ja siksi hänen olemukseensa saa kiinnittää myönteistä huomiota.

Suomalaisvanhemmille ulkonäön ihastelu on ollut perinteisesti vaikeaa. Meille on opetettu, että lasta saa kehua vain reippaaksi tai ahkeraksi, ei söpöksi. Ulkomuodon kommentoimista on pidetty esineellistämisenä.

Hevonpaskaa, sanon minä.

Psyyken koti on ruumiissa. Jotta pohja terveelle itsetunnolle voisi kehittyä, lapsen on tunnettava, että hän on vanhempiensa silmissä lumoava. Ihailu on erityisen tärkeää senkin vuoksi, että yksi aikamme vakavimmista ongelmista on ihmisten tyytymättömyys omaan ruumiiseensa.

Jos lapsi on pukeutunut mummin synttäreille uuteen juhlapaitaan ja hehkuu ylpeyttä, kyllä vanhempien pitää päivitellä ääneen, että voi kun sä olet hieno. Yksikään ihminen ei vahingoitu siitä, että häntä sanotaan ihanaksi.

Tilannetajua tosin kannattaa käyttää. Kymmenvuotiasta poikaa ei pidä kutsua söpöksi silloin, kun ovensuussa seisoo kolme hänen kaveriaan. Silloin on fiksumpaa kysyä: Maistuisiko mehu?

Sanoja tärkeämpää on katse. Lapsen on nähtävä vanhempiensa katseesta, että he ovat täysin lumoutuneita, suorastaan onnen uuvuttamia siitä, että ovat saaneet lapsekseen juuri hänet."

2. "Tule kainaloon."

"Lasta pitää möyhentää, rutistella, roikottaa ja pyytää kainaloon. Lapsi tarvitsee hellää riepottelua joka iässä, vaikka ei osaisi pyytää sitä.

Vuosia sitten työskentelin psykiatrisella osastolla. Potilaina oli paljon isättömiä poikia, ja henkilökuntaamme kuului monta mukavaa mieshoitajaa. Kun he alkoivat painia ja pelleillä poikien kanssa, nämä olivat ratketa riemusta.

Poikani oli pienenä varsinainen äidin mussukka. Murrosiässä hän teki yhtäkkiä selväksi, ettei äiti saisi enää halailla häntä. Sen sijaan hän suostui leikkinyrkkeilemään kanssani. Niin me sitten leikkinyrkkeilimme, kunnes hän kasvoi niin isoksi, että häntä sai taas rutistaa."

3. "Mitä puuhasit tänään päiväkodissa? Miten meni koulupäivä?”

"Lapselta kannattaa kysyä, miten päivä sujui, vaikka hän vastaisi joka ainut kerta: 'Ihan hyvin.' 

Vanhempien tehtävä on jatkaa sitkeästi rupattelua, kysyä vähän lisää ja sitten vielä lisää. Jos lapsi kertoo päiväkotipäivästään vain sen, että 'me leikittiin', voit kysyä: Leikittekö sitä samaa merirosvoleikkiä, mistä viime viikolla kauheasti tykkäsit?   

Yksittäiset sanat eivät ole olennaisia. Tärkeintä on, että vanhemmat näyttävät lapselleen, että ovat hänestä loputtoman kiinnostuneita. Tässä tilanteessa äidin ja isän kannattaa vain kuunnella, ei kasvattaa eikä luennoida. 

Rupattelu vaatii rauhaa. Parhaiten se onnistuu esimerkiksi iltapalapöydässä tai saunanlauteilla."  

4.  "Mitä haluaisit tehdä seuraavalla lomalla?"

"Kysy lapsen mielipidettä. Kun suunnittelet esimerkiksi tulevaa hiihtolomaa, kysy, mitä hän lomalta toivoisi.

Kysyminen ei tarkoita, että luovuttaisit lapselle vastuun ja päätäntävallan. Se tarkoittaa vain, että arvostat hänen ajatuksiaan. Ihmisen on tärkeä tuntea pienestä asti, että hänen mielipiteellään on merkitystä. 

Jos lapsi vastaa haluavansa Floridan DisneyWorldiin, voit selittää, että ihan kiva ajatus mutta nyt ei taida olla varaa. Samalla avautuu loistava tilaisuus opetella neuvottelua ja kompromissien tekemistä.

Mielipidettä kannattaa kysyä siksikin, että vastaus yllättää aikuisen aina. Paras kesälomamuisto ei ehkä olekaan Legoland, vaan se, kun sai äidin kanssa mökillä kalanpoikasen purkkiin.

Kun tyttäreni oli kolmivuotias, hän sai risteilyltä muistoksi pienen muovilaukun, jonka sisällä oli karkkia. Minusta laukku oli naurettava mutta hänestä ihana, mahtavinta koko reissussa.

Tutkimustulokset suomalaislasten ajatuksista ja toiveista ovat yhtä riipaisevia vuodesta toiseen. Vastauksissa toistuu aina sama toive: Saisinpa viettää enemmän aikaa vanhempieni kanssa." 

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kuulee kouluista ja päiväkodeista jatkuvasti samaa viestiä: lapset pyörittävät yhä enemmän vanhempiaan. ”Vanhemmat kestävät huonosti lasten pettymystä ja kiukkua."

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan Suomessa on yhä enemmän lapsia, joille ei ole asetettu rajoja. 

”Vanhemmat kestävät huonosti lasten pettymystä ja kiukkua. Lapsi kuitenkin tarvitsee itseään vahvemmat vanhemmat. Jos vanhemmista ei ole johtajiksi, lapsi ottaa johtajuuden.” 

Sinkkonen puolustaa lapsen toimintaa sanoen, ettei häiriökäytös ole lapsen omaa syytä.

”Lapsi ei ole mikään pikku tyranni, vaan hänen käytöksensä on usein sopeutumista epäjohdonmukaiseen kasvatukseen. Lasta saatetaan toisaalta palvoa ja nostaa muiden yläpuolelle. Sitten jos hän käyttäytyy huonosti, hänet hylätään. Ihannointi ja tunnetason hyljeksintä vuorottelevat. Tämä voi johtaa narsistiseen häiriöön.”

Lapsi voi olla ihan hädässä, jos häntä vaikkapa koulussa joskus kritisoidaan. Hän voi kokea, että tähän astihan kaikki, mitä hän on tehnyt, on ollut täydellistä.

Sinkkonen tietää, että Suomessa on ollut pitkään vallalla kovaan kuriin perustuva kasvatusmalli.

”On ymmärrettävää, että omille lapsilleen voi haluta antaa erilaisen mallin. Usein se tuottaa hyvää jälkeä, aina ei.” 

”Moni kuulee ei-sanan ensi kertaa armeijassa”

Lapsen tietä tasoittavasta ”curling-vanhemmuudesta” on puhuttu jo pitkään. Jari Sinkkonen näkee ja kuulee työssään lastenpsykiatrina ja luennoitsijana paljon sen aiheuttamia ongelmia. Lapsen tietä ei pidä liikaa silottaa vaan arvostaa hänen omaa yritystään.

”Jos lasta kannetaan kaikkien esteiden yli, hän ei opi selviytymään epämukavista asioista. Sitten lapsi voi olla ihan hädässä, jos häntä vaikkapa koulussa joskus kritisoidaan. Hän voi kokea, että tähän astihan kaikki, mitä hän on tehnyt, on ollut täydellistä.”

Sinkkosen mukaan curling-vanhemmuus johtaa alhaiseen turhautumiskynnykseen, mikä taas aiheuttaa hankaluuksia koulussa ja myöhemmin työelämässä. Myös riippuvuudet ja tyhjyyden tunne ovat tavallisia seurauksia.

Sinkkonen kertoo kuulleensa, että työharjoitteluissa on entistä enemmän nuoria, jotka eivät kestä pomon käskyjä.

”On sanottu, että joku on kuullut ei-sanan melkein ensi kertaa armeijassa.” 

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen puhui lasten psyykkisestä hyvinvoinnista Orionin järjestämässä tilaisuudessa 16.5.2017 Helsingissä.

Kolme neuvoa kasvattajalle

1. Älä anna vaihtoehtoja, jos niitä ei oikeasti ole.

”Päiväkodista lähtiessä saatetaan sanoa, että jokos me ruvettais laittamaan haalaria päälle tai kenkiä jalkaan. Konditionaalipuhe on tyypillistä. Sen sijaan voisi todeta, että laitetaan haalari päälle. Eräskin isä kertoi itseironisesti, että he ovat neuvotelleet kaikesta lapsen kanssa synnytyslaitokselta saakka.”

2. Keksi sopivasti tehtäviä.

Lapsi oppii vastuuta, kun hänelle sitä annetaan. Sinkkonen arvelee, että lapsille on nykyisin ehkä vaikeampi keksiä tehtäviä kuin esimerkiksi hänen lapsuudessaan maalla, jolloin lasten piti osallistua erilaisiin töihin. ”Nyt oman huoneen siivous tai roskien vieminenkin voi olla joillekin lapsille liikaa.”

3. Anna lapselle tilaa oppia itse.

Curling-vanhemmat rientävät helposti auttamaan lasta arjessa, mutta se voi olla karhunpalvelus. Lapsi ei saa onnistumisen kokemuksia.

Sinkkonen kertoo jokin aika sitten katselleensa vuoden ikäistä, jonka isä antoi kontata hitaasti ylös portaita. "Lapsi sai harjoitella kaikessa rauhassa."

Kiltteys on pääasiassa hyvä ominaisuus. Liiasta kiltteydestä voi kuitenkin tulla taakka, josta kannattaa opetella eroon.

Voisitko ottaa koirani viikoksi hoitoon? Ehtisitkö tehdä tämän työn, kun minulla on vähän kiire? Mihin mentäisiin kesällä, sopiiko sinulle rantaloma? Kyllä, kyllä ja kyllä.

Kiltteys on hyvä ominaisuus, mutta liiallisena siitä voi tulla taakka. Jos huomaat usein suostuvasi pyyntöihin, joista oikeastaan haluaisit kieltäytyä, saatat olla tarpeettoman kiltti.

"Hyvän ja huonon kiltteyden raja on selvä. Jos on niin joustava, että siitä aiheutuu itselle kärsimystä, on todennäköisesti liian kiltti", sanoo psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti Titta Sopanen.

Liiallinen kiltteys voi tarkoittaa omista tarpeista luopumista tai sitä, että ei uskalla sanoa, mitä itse haluaa ja mitä ei. Sopanen kehottaa pohtimaan myös palvelusten tekemisen motiivia: teon pitäisi lähteä aina omasta halusta.

Työpaikalla kiltti on usein se, joka ottaa ylimääräisen tehtävän, vaikka kalenteri on jo täynnä. Parisuhteessa kiltti voi väheksyä tarpeitaan tai kokea, ettei niille ole oikeutusta. Hän saattaa myös pienentää itseään: mitäs minusta, tehdään taas kuten sinä haluat.

Usein kiltti pelkää tulevansa hylätyksi.

"Jos ajatellaan, että parisuhde on pallo, niin helposti toinen vie pallosta kolme neljäsosaa ja kiltille jää vain pieni siivu", Sopanen selittää.

Alussa liika kiltteys ei välttämättä tunnu huonolta. Mutta jos jatkuvasti joustaa omista rajoistaan, seurauksena on usein lopulta katkeruutta.

Liian kiltti pettyy muihin, kun nämä eivät huomaa, kuinka raskas taakka kiltillä on kannettavana. Kiltti pettyy helposti myös itseensä: miksi minä en osaa pitää puoliani?

Sano ei ja siedä syyllisyyttä

"Terve itsekkyys" on muodikas ilmaus, mutta tärkeä asia. Käytännössä se tarkoittaa, että huolehtii omista tarpeistaan ja tekee päätökset niitä kunnioittaen. Se, että ajattelee ensin omia tunteitaan ja tarpeitaan, ei ole väärin.

Jos haluaa eroon liiasta kiltteydestä, pitää opetella sanomaan ei. Se ei ole helppoa,ja usein kiltti pelkää tulevansa hylätyksi. Mitä jos minusta ei enää pidetä, kun en suostukaan pyyntöihin? Mitä jos muut pettyvät minuun?

Titta Sopanen sanoo, että muutos vaikuttaa ihmissuhteisiin. Läheiset voivat olla ihmeissään, jos totuttu käytös muuttuu.

"Silloin kannattaa kertoa, että on tajunnut olleensa liian kiltti ja yrittävänsä muuttua."

Oikeanlainen kiltteys ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.

Aluksi ein sanomisesta seuraa syyllisyyttä. Tunnetta kannattaa opetella sietämään. Sopasen mukaan itse valituissa ihmissuhteissa kumpikin voi käyttää omaa tahtoaan. Jos toinen ei sitä hyväksy, kannattaa pohtia, onko suhde jatkamisen arvoinen.

"Jos ihmissuhde perustuu sille, että kiltti tekee kaiken ja taipuu aina, voi olla ihan hyvä, että sellainen suhde päättyy."

Oikein kiltit kunniaan

Liika kiltteys ei ole sattumanvaraista, vaan yleensä seurausta siitä, että lapsuudessa saatu hyväksyntä on ollut jollakin tapaa ehdollista.

"Usein liian kiltiksi oppineen on pitänyt lapsuudessa suorittaa jotain tai käyttäytyä tietyllä tavalla, jotta tulisi hyväksytyksi. Tästä on tullut tunne, että jos en jousta, olen huono ihminen", Sopanen selittää.

On tärkeä muistaa, että kiltteys on lähtökohtaisesti hyvä ominaisuus. Oikeanlainen kiltteys ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.

"Jos kaikki olisivat empaattisia toisilleen ja kunnioittaisivat toistensa rajoja, tämä olisi mahtava maailma. Hyvä kiltteys pitäisi nostaa taas kunniaan."

Toisten auttaminen ja oikeanlainen kiltteys on hyväksi paitsi muille, myös auttajalle itselleen.

"Toisten auttaminen on hieno juttu, kunhan on tarkka motiivista ja siitä, ettei veny liikaa. Sitä paitsi auttamisesta tulee ihmiselle itselleenkin hyvä mieli."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11/2017.

Viisi tapaa, joilla opit sanomaan ei

1. Aseta rajat. 

Mieti, mikä tuottaa iloa ja mikä pahaa mieltä. Sinun ei tarvitse tehdä asioita, jotka aiheuttavat mielipahaa.

2. Arvosta tunteitasi. 

Omien tunteiden ja tarpeiden huomioiminen ei ole itsekkyyttä.

3. Keskity itseesi. 

Et ole vastuussa muiden onnellisuudesta, mutta omasta onnellisuudestasi olet.

4. Ota aikalisä. 

Kun sinulta pyydetään jotain, vastaa pohtivasi asiaa. Ehdit miettiä, mitä todella haluat.

5. Oma tahto riittää.

Kieltäytyminen ei vaadi painavia syitä. Perusteeksi voi riittää, että et halua.