”Tuntuu, että vaarilla on alusta saakka ollut läheisemmät välit siskoni lapsiin kuin minun”, lukijamme kirjoittaa.
Pahoitankohan mieleni ihan turhasta? Isä laittoi taas perheen Whatsappiin iloisia kuvia siskoni lapsista, joiden kanssa oli vietetty viikonloppua ja käyty porukalla metsässä. Laitoin perään tietysti liudan iloisia hymiöitä, mutta vähän surkea olo jäi.
Tuntuu, että omille lapsilleni vaari lähinnä äyskii ja murahtelee, kun ollaan käymässä. Meille päin hän harvoin vaivautuu.
Tavallaan ymmärrän sen, meillä lapset ovat jo kasvaneet yli sen kivoimman ja suloisimman leikki-iän, jolloin vielä tultiin iloisina kainaloon ja mentiin vaarin kanssa mato-ongelle. He ovat jo kymmenen korvilla ja lähestyvät teini-ikää, puhelimet ja kaverit kiinnostavat jo tietysti enemmän kuin isovanhemmat tai eräretket.
Ja tietysti esiteineillä alkaa olla kinaakin keskenään enemmän. Raastaahan se riitely ja marina vanhempienkin hermoja, saati sitten isovanhempien. Siskoni on kasvatusalan ammattilainen, varmaan hän sitten on osannut opettaa lapsensakin niin, että vieraisilla ei tapella... Meidän lapset eivät ole kyllä ikinä olleet sitä hiljaisinta sorttia.
Jotenkin muutenkin tuntuu, että vaarilla on alusta saakka ollut läheisemmät välit siskoni lapsiin kuin minun. No, ehkä siskoonkin.
Lasten kannalta tämä on tietysti eniten sääli, vaikka en nyt tiedä, kokevatko he asiasta mitään ongelmaa vai onko tämä minun päässäni vain.
Onko asialle mitään tehtävissä, pitääkö tässä nostaa kissa pöydälle vai vain hyväksyä, että näin se sitten meidän perheessä menee?
Kahden kastin lapsia
Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia: ihmisten.kesken@sanoma.com
