Lehdistä on iloa vielä maahan pudottuaankin.
Lehdistä on iloa vielä maahan pudottuaankin.

Kannattaako puiden lehdet haravoida nurmikolta vai olisiko niistä jotain hyötyä? Nyt se selviää!

Piha tekisi toki mieli saada siistiksi, kun syksyllä alkavat lehdet putoilla ja nurmikenttä kaipaisi kohennusta. Turhan tarkka työ vie kuitenkin ojasta allikkoon.

Luomupuutarhuri ei haravoi kaikkia lehtiä vaan jättää niistä osan ja silppuaa sitten ruohonleikkurilla ilmavaksi kerrokseksi nurmikolle. Sopiva kerros on parin kolmen sentin korkuinen. Lehdet ovat nurmikolle hyvää maanparannusainetta ja lannoitetta.

Lehdet toimivat luonnon omana lannoitteena.

Lehtiä kannattaa haravoida myös pensaiden ja puiden juurille katteeksi. Keväällä ne ovat jo maatuneet lähes olemattomiin ja lannoittaneet kasvia luonnollisesti. Muita lannoitteita tarvitaan siten vähemmän tai ei ollenkaan.

Suuret ja paksut lehdet kuten vaahteranlehdet kannattaa silputa pienemmiksi ja laittaa kompostiin. Jo kahdessa vuodessa hyvin hoidetusta kompostista saa ravinteikasta multaa takaisin kiertoon.

Jos lehtiä on todella paljon ja kompostit alkavat täyttyä, ne voi viedä kaatopaikalle, jossa otetaan vastaan lehtiä ja risuja.