Suomessa ei ole koskaan asunut niin paljon venäläisiä kuin nyt, mutta meillä on liikaa ennakkoluuloja heistä. Leena Liukkonen patistaa meitä tutustumaan naapureihimme.

ME EMME TUNNE VENÄLÄISIÄ.
Emme tunne venäläisiä naapureitamme monesta eri syystä. Olemme henkisesti etäällä toisistamme. Arvoissa ja arjen tavoissa on isot erot. Yksi esimerkki on ajankäyttö: Moskova herää kymmenen jälkeen, ja yleensä tapahtumiin tulevat ajoissa vain ulkomaalaiset. Suomalaiset ovat kuuluneet protestanttiseen Eurooppaan, venäläiset ortodoksiseen. Kahtiajako on ollut ­syvä ja elää edelleen. Kaksikymmentä vuotta vapaata rajan­ylitystä on tavattoman lyhyt aika tässä asiassa.

EI OLE VAIN YHTÄ VENÄJÄÄ.
Venäjä on ristiriitainen äärimmäisyyksien mosaiikki.
­Se on valtavan kokoinen, ja kansalaisten ­varallisuus, koulutustaso, uskonnot ja tavat eroavat maan sisällä paljon. Tätä voi kuitenkin olla Suomesta katsottuna ­vaikea hahmottaa. Joissakin asioissa venäläiset ovat maailman huippua, jotkin asiat hoidetaan todella ­huonosti. Huippu-urheilu, avaruusteknologia ja monet muut kansallisen kunnianhimon projektit ovat tuottaneet huikaisevia suorituksia, kun taas arjen pienet asiat LVI-tekniikasta hallintobyrokratiaan ovat jääneet kehityksestä jälkeen. Sama moninaisuus näkyy Suomen venäjän­kielisissä. Entisen Neuvostoliiton kansallisuudet, uskonnot ja kielet ovat läsnä täälläkin. Ihmisten elämät ovat menneet erilaisia latuja: On erittäin ­rikkaita, hyvin köyhiä, koulutettuja ja kouluttamattomia. Ja kuten aina, eniten on ”tavallisia” ihmisiä.

KASVATUKSESSA OLLAAN TARKKANA.
Venäjänkielisillä ystävilläni on joskus sellaisia kasvatusajatuksia, joista suomalainen terveysoppi ei ole ­kuullutkaan. Lapset eivät saisi juoda kylmää, ilma­virrasta sairastuu ja yskästä voidaan tehdä isokin ­numero. Suomessa sanotaan, että yskä lähtee y­skimällä. Venäjänkielisissä perheissä vanhemmat huolehtivat lapsistaan usein paljon pidempään kuin meillä. Vanhemmilla on selkeä auktoriteetti, ja hyvin perinteinen tapakasvatus annetaan pienestä pitäen. Koulutukseen ja harrastuksiin pannaan paljonkin ­voimavaroja, koulunkäyntiä seurataan tiiviisti. Toki ­tässäkin asiassa perheet ovat erilaisia.

RAHAA KULUU ELÄMYKSIIN.
Jos venäläinen nainen on kiinnostunut miehen tulo­tasosta, se ei ole yhtään kummallista. Kiinnostukseen vaikuttavat Venäjän sosiaaliturvan heikkous sekä koulutuksen, terveydenhoidon ja miljoonakaupungeissa asumisen kalleus. Sitä on turha arvostella, jos ­oma asema on turvattu. Toisaalta venäläinen usein käyttää ­rahaa suruttomammin kauneuteen, ylellisyyteen ja ­elämyksiin kuin suomalainen.

ANTELIAISUUS ON ARVOSSAAN.
Tunnesyyt ja kauneusarvot painavat ­rahankäyttöön, ­ihmissuhteisiin ja työasioihin liittyvissä valinnoissa ­Venäjällä enemmän kuin protestanttisessa Euroopassa. Kun venäläinen vaikka antaa lahjan, se on suomalaisen silmin usein tulotasoon nähden kallis. Suomalaiset ja skandinaavit ovat näissä asioissa rationaalisempia, venäläisen silmin joskus saitoja.

VENÄLÄISTÄ EI SAA NOLATA.
Ketään ei tietenkään saa nolata, ei Venäjällä eikä Suomessa. Mutta me otamme nokkiimme vähän erilaisista asioista kuin he. Se, mikä Suomessa olisi ”rehellistä ­palautetta”, johtaa naapurissa usein vain vihaiseen torjuntaan. ­Paras vaikuttamisen väylä on luottamuksellinen ­keskusteluyhteys, jossa voi sanoa tiukastikin.

VILKKAUS EI OLE RÖYHKEYTTÄ.
Kun olin elänyt vuosia Venäjällä, en enää kotiin palattuani ymmärtänyt suomalaisten valitusta röyhkeistä venäläisistä. Ehkä perinteinen kohteliaisuutemme onkin väistämistä ja vaikenemista. Paheksumme tilan ottamista, kovaäänisyyttä ja sähläämistä. Ne ovat kuitenkin naapurissa normaalielämää, eivät merkki ylimielisyydestä.

Sovellusasiantuntija Tuula Pajamäki, 58, asuu Nakkilassa. Hänellä on kolme aikuista poikaa. Tuulan mielestä kauhujen joulu olisi aattoillan vietto hotellissa vieraiden ihmisten kanssa seuraleikkejä leikkien.
Sovellusasiantuntija Tuula Pajamäki, 58, asuu Nakkilassa. Hänellä on kolme aikuista poikaa. Tuulan mielestä kauhujen joulu olisi aattoillan vietto hotellissa vieraiden ihmisten kanssa seuraleikkejä leikkien.

Joulu yksin ei ole välttämättä yksinäinen. Se voi olla oma valinta.

Yksin voi olla ihanaa.

Olen aina rakastanut joulua. Tunne on säilynyt, vaikka eri elämänvaiheissa olen viettänyt hyvin erilaisia jouluja.

Erosin toisesta avioliitostani joitakin vuosia sitten. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, kuinka upea yksin vietetty joulu voi olla.

Aattona käyn iltapäivällä hautausmaalla ja ateriaa valmistellessani kuuntelen taustalla aaton lastenohjelmia. Kuuseen ripustan jokaisen poikani oman enkelin. Kynttilöitä pitää olla ja hiljaisuutta, joulumusiikkikaan ei saa soida liian kovalla.

Joka joulu tirautan yhden itkun, se on melkein jo perinne. En itke yksinäisyyttäni, mutta muistelen lapsuuden jouluja ja edesmenneitä läheisiäni. Jouluitku on vapauttava, ei surullinen. Se tulee kaipuun, tuoksujen ja hyvän olotilan sekoituksesta.

Rohkeutta on tehdä omanlainen joulu.

Nautin, kun saan viettää jouluaattoillan yksin pipareiden, hyvän viinin ja juustojen kera. Vielä kymmenen vuotta sitten en ehkä olisi uskaltanut kertoa tätä ääneen. Nykyisin välitän paljon vähemmän siitä, mitä muut ajattelevat valinnoistani.

Traditiot ovat minulle tärkeitä, mutta uskallan päästää niistä irti, kun on sen aika.

Laskeudun jouluun pikkuhiljaa jo pyhäinpäivästä lähtien. Laittelen kotiin jouluvaloja ja koristeita. Teen perinteiset jouluruuat: tärkeimpiä ovat lanttulaatikko, kinkku ja satakuntalainen sallatti.

Sukujoulua ei pidä vääntää väkisin.

Ymmärrän, että yksinolo jouluna voi olla musertavaa, jos se on vastentahtoista. Minulle se on oma valintani. Läheiset ovat silti tärkeä osa jouluani.

Kun kolme poikaani muuttivat yksi kerrallaan pois kotoa, sanoin kaikille saman asian: viettäkää sellainen joulu kuin itse haluatte. Aattona ei ole pakko tulla käymään.

Tapaan kyllä kaikkia lapsiani ja heidän perheitään joulun aikaan. Yhden luona saatan käydä puurolla, toinen tulee kumppaneineen luokseni syömään joulupäivänä ja kolmas ehkä tapanina.

Miniäni ovat minulle rakkaita. Säästän heidät siltä, että pakottaisin koko suvun kolmeksi päiväksi samojen seinien sisään.

Joskus poikani ehdotti, että kokoontuisimme koko klaani yhteen vaikka aatonaattona. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että ajatus on kaunis, mutta toteutus turhan stressaava. Nykyinen järjestely sopii meille.

Miniäni ovat minulle rakkaita. Sen vuoksi säästän heidät siltä, että pakottaisin koko suvun kolmeksi päiväksi samojen seinien sisään.

Joulu saa muuttua.

Joulun viettäminen yksin ei ole ollut minulle erityinen tavoite tai valinta. Joulu on vain muotoutunut luonnostaan tällaiseksi vuosien saatossa.

Lapsuudenkodissani joulua valmisteltiin uutterasti joulurauhan julistukseen asti. Sen jälkeen aika tuntui pysähtyvän joulunpyhiksi.

Kun poikani olivat pieniä, vietimme perinteisiä lapsiperhejouluja. Silloin oli ihanaa katsella lasten intoa ja odotusta, mutta lasten kuuluu kasvaa ja alkaa elää omaa elämäänsä. Uusiin elämäntilanteisiin on helpompi sopeutua, kun ei haraa niitä vastaan.

Älä odota kiiltokuvaa.

Media muokkaa käsitystä täydellisestä joulusta. Minullakin on mielessä tavaratalon joulumainos monen kymmenen vuoden takaa. Siinä siistiksi suitut lapset ja koko suuri suku istuu pitkän pöydän ääressä. Kattaus on virheetön, samoin kaikkien ilmeet.

Muistan ennen ajatelleeni, että tuohon en koskaan yllä. Nyt ymmärrän, ettei tarvitsekaan.

Jouluna yksin

Tuula Pajamäki, 58: ”Nautin, kun saan viettää joulua yksin”

Suhtautuminen jouluun ja lehdissä julkaistavat joulutarinat lähtevät yleensä siitä, että ihmisillä on aina jonkunikäisiä lapsia ja iso suku. Yhä enemmän on kuitenkin ihmisiä, joilla ei ole lapsia, perhettä eikä isoa sukuaan. Sitä tilannetta yleensä surkutellaan, mutta jos ei ole ollut sisaruksia saati lapsia, ei niitä osaa kaivatakaan. Ei yksinvietetty juhlapyhä ole mikään vankila.
Lue kommentti
Joulutonttu

Tuula Pajamäki, 58: ”Nautin, kun saan viettää joulua yksin”

Kun elin kahden poikani kanssa meillä oli ihania jouluja, perinteisiä.Sellaisia mitkä opin lapsena.Laitoin ja touhusin , niin kuin äiti oli opettanut.Jotain uutta tuli mukaan silloisesta kotimaastani. Äiti oli joskus mukana mutta hänkin haluasi useimmiten viettää joulunsa kotonaan. Joulu on aina ollut mun juttuni ja lapsuusjoulut saavat mut kaipaamaan sitä aikaa takaisin. Joskus kesälläkin on etsittävä lapsuusajan joulukoristeet esille.Äidinäidin ja äidin antamat. Vanhat joululiinat. Olin...
Lue kommentti
Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen, 44, asuu Turussa perheensä kanssa. Hän opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Luostarivuoren koulussa. Kinnusen molemmat romaanit Neljäntienristeys (2014) ja Lopotti (2016) nousivat Finlandia-ehdokkaiksi.
Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen, 44, asuu Turussa perheensä kanssa. Hän opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Luostarivuoren koulussa. Kinnusen molemmat romaanit Neljäntienristeys (2014) ja Lopotti (2016) nousivat Finlandia-ehdokkaiksi.

SUORAT SANAT. Teineillä on paha maine tuiskahtelevina, epäkohteliaina mörökölleinä. Oikeasti he ovat hienoja tyyppejä, sanoo kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen.

Teinien kanssa on kivaa.

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?” Ei todellakaan ole, vaan äärimmäisen ihanaa.

Teinit ovat mahtavia tyyppejä. Pidän kasvattajan roolista, vaikka kasvattamisella on ikävä klangi: se liitetään helposti kurinpitoon. Tykkään olla aikuisena läsnä nuorten elämässä ja vastata heidän kysymyksiinsä. Millainen pitää olla, että on pidetty? Olenko ok, vaikka en tajua matematiikasta mitään? Olenko vain minä vai kaikki muutkin vähän eksyksissä?

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?”

Teini elää herkkää aikaa lapsuuden ja aikuisuuden kynnyksellä. Siinä iässä harvinaisen moni asia askarruttaa: aikuistuminen, seksuaalisuus ja tulevaisuuden suunnittelu.

Teinit eivät ole mörököllejä.

Oman kokemukseni mukaan uuden sukupolven teinit ovat lahjakkaita keskustelijoita ja hyviä perustelemaan kantansa. Vaikka sukupuoliroolit istuvat sitkeässä, ne ovat vähitellen murtumassa. Tytön ei enää tarvitse olla hiljaa, vaan ilmaisunvapaus kuuluu kaikille.

Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin avautuminen voi vaatia houkuttelua. Se ei tarkoita, etteikö nuori tahtoisi rupatella vanhempansa kanssa. Keskusteluyhteys vaatii yksinkertaisesti sopivien tilanteiden luomista yhdessäolon kautta. Tärkeintä ei ole paikka, vaan kiireetön tunnelma. Se voi löytyä päivällisellä, kirjastoreissulla tai metsäretkellä. Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin ei tarvitse pärjätä.

Maailma aukeaa teinille helposti kaoottisena. Siksi nuorelle on tärkeää osoittaa, ettei hän ole yksin. Hukassa saa olla ja apua saa – ja pitääkin – pyytää.

Yksinäisyys on yleistä kaiken ikäisten suomalaisten keskuudessa, mutta usein tuntuu, että teinit jäävät erityisen yksin. Heidän itsenäisyydellään jopa ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin. Pärjäämisen korostaminen kulttuurissamme kannattaa kyseenalaistaa.

Teinien itsenäisyydellä ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin.

Teinin suru on totta.

Unohda päteminen, sillä teini ei kaipaa ylhäältä päin neuvomista. On tärkeää ymmärtää, että aikuiselle arkipäiväisen kuuloiset ongelmat ovat nuorelle isoja juttuja.

Kun ensimmäinen parisuhde loppuu, ”se kuuluu tuohon ikään” -lause ei lämmitä. En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

Some tekee teinille hyvää.

Sosiaalinen media ei ole sen pahempi muoti-ilmiö kuin mikään muukaan. On totta, että teinien keskittymiskyky on välillä koetuksella, mutta heidän aktiiviseen somettamiseensa liittyy myös paljon hyvää. Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Kysyin taannoin seiskaluokkalaisilta, kuinka monella on netin kautta ystävä, jota ei ole koskaan tavannut. Kolme neljäsosaa viittasi. Joillekin nettiystävä oli se läheisin, jolle voi kertoa ihan kaiken. Se on lohdullista.

Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Teiniltä voi oppia paljon.

Arvomaailmaltaan nuoret ovat vanhempiaan liberaalimpia. Lisäksi teini-ikäiset ovat suoria ja mutkattomia, ja se on hienoa. Palaute tulee äkkiä – oli se myönteistä tai kielteistä. Teinit eivät pelaa pelejä tai pullota mielipahaansa, vaan purskauttavat tunteensa ulos. Aikuisilla olisi siitä oppimista.

Teinit eivät suhtaudu juuri mihinkään hohhoijaa-asenteella, sillä he eivät ole ehtineet kyynistyä. Maailma on heille uusi ja kiinnostava. Siitä voimme olla heille suorastaan kateellisia!

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Ria Hafren kirjoitti: Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta... Hei Ria, hauska kuulla! Ja niin se aika kiitää...
Lue kommentti
Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta...
Lue kommentti