Urpo Kangas on 63-vuotias Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori, joka  tuhlaa mieluiten kirjoihin ja hyvään punaviiniin. Kahdelle tyttärelleen hän on vihjannut, että mammuttiperinnöstä on turha uneksia.
Urpo Kangas on 63-vuotias Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori, joka tuhlaa mieluiten kirjoihin ja hyvään punaviiniin. Kahdelle tyttärelleen hän on vihjannut, että mammuttiperinnöstä on turha uneksia.

Elämä on hyvin eletty, kun et jätä perintöä, sanoo siviilioikeuden professori Urpo Kangas.

SINULLA ON OIKEUS RAHOIHISI.

Kenelläkään ei ole velvollisuutta jättää perintöä. Ei ole lakia, jonka mukaan ihmisen pitäisi siirtää omaisuutensa seuraavalle sukupolvelle. Siitä huolimatta moni ikääntynyt tinkii hyvinvoinnistaan ja jättää tekonivelensä ostamatta, koska haluaa säästää rahansa aikuisille lapsilleen.

Minusta elämä on hyvin eletty, jos perunkirjan viimeisellä rivillä on nolla. Se on myös fiksuinta verosuunnittelua, sillä silloin kenenkään ei tarvitse maksaa perintöveroa.

Perintövero on sairas systeemi. Suomi on täynnä perintö- ja lahjaverosuunnitteluun erikoistuneita asianajajia, joiden elämäntehtävänä on neuvoa, miten vanhukset pääsisivät eroon omista rahoistaan. Se on käsittämätöntä.

Ei elämää ole tarkoitettu siihen, että ihminen yrittää siirtää omaisuutensa mahdollisimman pienin kustannuksin seuraavalle sukupolvelle. Elettäväksi elämä on tarkoitettu!

Säästöjen avulla vanhus voi tehdä arjestaan nautinnollisempaa: ostaa ikkunanpesun, ehjät silmälasit, uudet lonkat, ruokapalveluja tai kylpyläloman. Itse tienattujen rahojen käytöstä ei pidä potea syyllisyyttä.

ÄLÄ PAAPO AIKUISTA.

50-vuotias ei ole lapsi. Yllättävän monet vanhemmat unohtavat sen.

Oikeudellinen elatusvastuu päättyy, kun lapset täyttävät 18. Siitä huolimatta moni 80-vuotias sujauttaa pöydän alta seteleitä lapselleen vielä silloinkin, kun lapsi on jo eläkkeellä. Pahimmillaan aikamiespoika Anselmi käy pyytämässä rahaa äidiltään ja raivostuu, jos  rahaa ei heru. Minusta Anselmin pitäisi huolehtia äidistään.

Miksi jättäisit omaisuutesi lapsillesi? Miksi heidän ei pitäisi hankkia omaa asuntoaan? Jos lapsesi on tyrinyt raha-asiansa, ongelmia ei ratkaise se, että jätät oman elämäsi elämättä.
Lapsesi on itse vastuussa ratkaisuistaan. Ei viisikymppinen voi rakentaa elämäänsä vanhempiensa varaan.

TUHLAAMINEN ON VIISASTA.

Tuhlaaminen on viisas ratkaisu, kunhan se lisää hyvinvointia eikä vaaranna sitä. En kannusta ylivelkaantumiseen enkä sijoittamaan rahoja viiriäisenmuniin.

Tuhlata voi myös harkiten, varojensa ja tarpeidensa mukaan.

Kehotukseni tuhlaamiseen voi kuulostaa rienaukselta niistä vanhuksista, jotka seisovat leipäjonossa. Kehotukseni koskeekin keskiluokkaa. Kun eurot makaavat käyttämättöminä pankissa, ne eivät ole kuin numeroita. Kun ihminen alkaa pitää omaisuuttaan pyhänä, hänestä tulee varallisuutensa vanki.

Myös kansantaloudellisesti rahan käyttäminen on viisasta. Jos kukaan ei työllistä ravintoloitsijoita tai taksikuskeja, maamme talous lamaantuu.

1940–50-luvuilla Suomi oli köyhä. Suuret ikäluokat oppivat säästämään pahan päivän varalle, ja perinnöstä tuli tapa rakastaa.

Itseensä tuhlaaminen ei kuitenkaan johda itsekkyyteen tai välinpitämättömyyteen. Raha sinänsä ei synnytä mitään hyvää, päinvastoin: moni perintö on ryypätty kurkunkoskesta alas. Työssä näen jatkuvasti, miten perinnönjako riitauttaa sisarukset.

EUROAKAAN ET SAA MUKAASI.

Käytä rahasi, kun vielä voit. Käärinliinoissa ei ole taskuja.

Berliinitär

Miksi jättäisit omaisuutesi lapsillesi?

Asun Saksassa. Täällä saa antaa lapsilleen rahaa lahjaksi 400.000€ ilman, että verottaja pääsee väliin. Samoissa summissa liikkuu omaisuus, jonka voi verotta periä. Täällä kukoistavat pienet ja keskisuuret perheyritykset, perintövero ei niitä tuhoa. En ymmärrä, mitä vikaa omien lasten ja lastenlasten tukemisessa on. Ei ihminen selviä yksin elämässä. Miksi "omillaan selviämisestä" on tehty hyve? Monille ihmisille kuitenkin lapset ovat parasta ja tärkeintä maailmassa. On täysin luonnollista...
Lue kommentti
rumaelsa

Miksi jättäisit omaisuutesi lapsillesi?

Olen elänyt elämäni hyvin ja aion elää edelleen! Olen ollut jo 20 vuotta kotiäitinä, joten lapseni eivät peri rahaa, mutta olen onnellinen, että saan aikanani jättää lapsille perinnöksi kotitaloni, joka edustaa yhteyttä sukuun ja kotiseutuun. Lisäksi vanha talo on turva - nyt minulle ja myöhemmin lapsilleni: jos oikein kova hätä tulisi, sinne voisi muuttaa ja elää lähes ilman rahaa. Perintöveroa arvostan, koska sen on todettu vähentävän yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Pienestä perinnöstä...
Lue kommentti
Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.
Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.

Osaatko lohduttaa oikein? Ystävää tarvitaan kanssakulkijaksi, ei ongelman ratkaisijaksi.

Siedä epämukavuutta.

Toista lohduttaessa joutuu haavoittuvaan asemaan. Lohduttajan on etsittävä itsestään se paikka, jossa tuntee, miltä toisesta tuntuu. Jos omat hankalat tunteet ovat vaikeita kohdata, lohduttamisen voi kokea kiusallisena.

Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua.

Silloin lohduttaja voi haluta kääntää puheen iloisiin asioihin, ratkaista ongelman tai etsiä sille syyllisen. Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua. Riittää, että on paikalla ja ilmaisee toiselle, ettei hän ole yksin.

Pidä valokeila ystävässä.

Kun tarkoitamme lohduttaa, päädymme joskus kertomaan vielä kauheamman jutun tyyliin ”ei tuo vielä mitään, kun minulle kävi näin”. Jos puhut enemmän kuin lohdutusta kaipaava ystäväsi, tilanne on todennäköisesti mennyt vinksalleen. Valokeila on kääntynyt sinuun.

Joskus käy myös niin, ettei ystävän ongelma tunnu itsestä kovin vakavalta. Silloin lohduttaja saattaa pyrkiä luomaan perspektiiviä ja muistuttaa, että surevalla on kuitenkin terveytensä, työnsä tai parisuhteensa.

Ystävän kokemus voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Niin ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä silloin toisesta voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä hänen kipuaan.

Avain empaattiseen kohtaamiseen on ymmärtää toista hänen kokemuksensa kautta. Se voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Et ole vastuussa olon paranemisesta.

Moni kokee epäonnistuneensa, jos ei osaa antaa neuvoja, jotka helpottaisivat apua kaipaavan oloa. Kukaan ei kuitenkaan ole vastuussa siitä, että toiselle tulee parempi mieli.

Lohduttaja on erillinen ihminen.

Tärkeintä on kulkea toisen rinnalla, jotta tämä uskaltaa tuntea ja olla kokemustensa keskellä. Lohduttaja on tilanteessa erillinen ihminen.

Mahdollisesti voit auttaa käytännön ­asioissa, mutta vasta, kun toisen tunne on kokonaan kuultu – kenties vasta seuraavana päivänä. Silloin voit kysyä vaikka näin: ”Haluaisitko, että mietitään yhdessä eri vaihtoehtoja?”

Älä vähättele ystävän mokia.

Joskus ystävä kaipaa apua häpeässään. Jos ystävä kertoo häpeävänsä jotain, mitä hän on vaikkapa möläyttänyt työkaverilleen, mitä teet? Väitätkö, että eihän tuo niin paha ollut? Sanotko niin, vaikka ystävä olisikin sanonut jotain todella satuttavaa?

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita.

Vähättelyn sijaan olisi parempi todeta, että hitsi vieköön, nyt tuntuu varmasti pahalta, koska tuo ei kyllä mennyt nappiin.

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita. Jos lohdutat vähättelemällä mokaa, ystäväsi saattaa esimerkiksi jättää pyytämättä anteeksi, vaikka olisi syytä.

Aina ei pidä halata.

Moni lohduttaja miettii, pitäisikö halata.

Jotkut eivät halua fyysistä kontaktia tunnekokemuksen keskellä. Toiset taas ehdottomasti tarvitsevat kosketusta ja paijaamista.

Yrityksen ja erehdyksen kautta voi oppia aistimaan, milloin on kosketuksen aika. Aina voi myös kysyä, saako halata.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 16/18.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.
Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.

Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on elämän tärkein vaihe, sanoo opettaja ja päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti.

Lapsi on viisas.

Pienen lapsen kyky katsoa maailmaa on viehättävä. Pienissä ihmisissä elää viisaus! He eivät vain kykene vielä sanoittamaan havaintojaan, joten me aikuiset tulkitsemme heitä siksi usein väärin.

Luulemme, ettei lapsilla ole taitoa analysoida maailmaa. Siinä me aikuiset astumme harhaan, sillä pienet ihmiset ovat äärimmäisen tarkkanäköisiä.

Ihmisen luovuus on parhaimmillaan lapsuudessa. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän se surkastuu. Alamme elää odotusten mukaisesti, ”järkevästi”. Ihmisestä kehittyy rajoittunut aikuinen, kuten Antoine de Saint- Exupéryn Pikku Prinssi -tarinakin kertoo.

Kuka tahansa ei sovi opettajaksi.

Opettajat voisivat vähentää lasten käytöshäiriöitä, kiusaamista ja itsetunto-ongelmia olemalla sydämellisempiä ja aidompia. Ei pidä vain suorittaa virkaa ja opettaa.

”Kuka tahansa ei sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä.”

Lapsen kehitys haavoittuvasta päiväkoti-iästä noin yhdeksään ikävuoteen on äärimmäisen tärkeä minäkuvan ja identiteetin kannalta. Lasta kasvattavalla aikuisella on merkittävä rooli, eikä kuka tahansa sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä, tunneälyä.

Opettajan tulisi ymmärtää, että lämminhenkinen ja vuorovaikutteinen kasvatus innostaa oppimaan. Lapsi kokee vuorovaikutuksen kunnioituksena.

Lapsilta vaaditaan liikaa.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä. Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on ihmiselämän tärkein vaihe.

Lisäksi aikuinen tuppaa omalla kiireellään ohittamaan lapsen kysymykset.

”Aikuisen pitää olla aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.”

Uteliaisuutta tulee tukea ja vastaamaan kannattaa pysähtyä. Ei se hetki ole sinun elämästäsi pois. Ehdit imuroida myöhemminkin.

Millään pedagogiikalla ei ole merkitystä, jos aikuinen ei ole aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.

Esiintyminen petraa itsetuntoa.

Esiintyminen, vaikkapa koulun tai päiväkodin näytelmässä tai omalle perheelle kotona, on iloinen ja luonnollinen osa elämää. Lasta pitää tukea hänen tarpeessaan esiintyä.

Keskipisteenä oleminen vahvistaa arempien lasten itsetuntoa. On kuitenkin tärkeää, ettei lasta arvostella tai pakoteta esiintymään.

”Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen.”

Esiintyminen kilpailun nimissä ei ole hyväksi pienelle lapselle. Kilpailuihin kuuluva arviointi luo lapselle suorituspaineita, ja hän kokee olevansa joko hyvä tai huono. Kumpikaan ei ole hyväksi pienen lapsen minäkuvan kehitykselle.

Kilpailu helposti vääristää minäkuvaa kohtuuttomasti ja voi johtaa itsekkyyteen tai erilaisiin traumoihin.

Pienelle lapselle esiintymisen tulee olla leikinomainen tilanne, jossa ei haittaa, vaikka kaikki ei mene niin nappiin. Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen. Taputetaan sille, että jes, rohkaistuit!

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2018.

51-vuotias oululainen opettaja ja päiväkodin johtaja lataa akkujaan korkealentoisilla ajatuksilla ja filosofisella keskustelulla viinilasin äärellä.

Vierailija

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Ja sitten kun keskeytät imuroinnin vastataksesi lapselle niin seuraavaksi joku asiantuntija toisessa lehdessä messuaa kun lapsia ei opeteta odottamaan ja kaikki pyörii lapsen ympärillä ja siitä seuraa käytöshäiriöitä. Vanhemmuudessa vain yksi on varmaa: jonkun mielestä pieleen menee kuitenkin.
Lue kommentti
Neljän lapsen äiti Lapista

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Tärkeintä on toia vanhempana niin että arvostaa itseään ja muita läheisiä ihmisiä, myös lapsia. Arvostus näkyy vuorovaikutuksessa, pysähdytään , kuunnellaan ja vastataan. Jos et heti pysty, kerro lapselle, milloin ehdit vastata ja muista pitää lupauksesi. Tärkein mielipide , jota sinun pitää kuulla, on lapsesi mielipide. Pieni lapsi ei osaa sitä aina sanoin ilmaista, mutta lapsen ilo ja tyytyväisyys ohjaa toimimaan oikein. Pettymyksiäkin pitää tuottaa, jotta niistä selviämistä voi turvallisesti...
Lue kommentti