Rakastunut erittää stressihormonia niin paljon, että se olisi pitkän päälle vaarallista, sanoo tutkimusprofessori Timo Partonen.

Rakastumme ulkonäköön.

Usein sanotaan, että ulkonäöllä ei ole väliä. On sillä. Jotta ihastus leimahtaisi, toinen on nähtävä viehättävänä.

Maailmalla on tehty viehättävyystutkimuksia, joissa koehenkilöille on näytetty tietokoneruudulta erityyppisiä nais- ja miesvartaloita. Niiden mukaan ­sekä naisia että miehiä viehättävät naisvartalot, joiden painoindeksi on hieman yli 20. ­Tulos on yllättävä, sillä koehenkilöillä ei ole aavistustakaan, mikä kunkin vartalon painoindeksi on.

Painoindeksi 20 on esimerkiksi 170-senttisellä naisella, joka painaa 59 kiloa. Viehättävyys romahtaa heti, jos paino laskee vähänkin tuosta.

Pulleutta pidetään viehkompana kuin liiallista laihuutta. Mikään yksittäinen mitta, kuten rintojen koko, ei ­vaikuta naisvartalon viehättävyyteen mitenkään.

Nenällä ei ole väliä.

Naisten silmää viehättää gorillamainen mies. Joskus ihmettelen, miksi hartiat vetävät naisia puoleensa, mutta näin tutkimukset todistavat: mitä leveämpi rinnanympärys on suhteessa vyötärönympärykseen, sitä puoleensavetävämpi mies.

Nenäkompleksia ei sen ­sijaan kannata potea. Kasvoiltaan kauniina pidetään nimittäin naisia ja miehiä, joilla on suuret silmät, ­erottuvat poskipäät ja kapeat leukaperät. Nenällä ja huulilla ei ole niin väliä.

Testosteroni tekee naisesta kiltin.

Kun mies rakastuu, hänen testosteronituotantonsa hiipuu 40 prosenttia. Tämä saa miehen muuttumaan tavallista lammasmaisemmaksi.

Rakastuneen naisen testosteronimäärä sen sijaan kaksinkertaistuu. Testosteronia kutsutaan naisten kiltteyshormoniksi, sillä naisista se tekee lempeitä – päinvastoin kuin miehistä.

Lopputulos on se, että lemmenhuumassa sekä nainen että mies alkavat pehmoilla. Hormonivinksahduksen vuoksi naisesta ja miehestä tuntuu, että he ymmärtävät yhtäkkiä täydellisesti toisiaan.

Rakkaus on todistetusti sokea.

Rakastuneen aivot ovat sumussa. Samassa sumussa on ihminen, joka pelaa tietokonepeliä. Herkimmin hullaannumme keväisin, sillä aurinko moninkertaistaa serotoniinin erityksen. Serotoniini on hermovälittäjäaine, joka lisää empatiakykyä ­ja saa vieraatkin kasvot näyttämään silmissämme viehättäviltä.

Myös rakastuneen dopamiinin tuotanto lisääntyy. ­Dopamiinimyrsky aivokuorukassa ja häntätumakkeessa aiheuttaa sen, että huomiokyky kapenee. Rakkaus on siis ­todistetusti sokea. Pari huomaa toisissaan vain ­hyvät puolet ja sulkee pois piirteet, jotka eivät miellytä.

Rakastunut ei tunne pelkoa.

Olet ehkä kummastellut, miten rakastunut voi olla niin uhkarohkea. Ja miten hän uskaltaakaan heittäytyä ­rakkaussuhteesta toiseen, aina yhtä luottavaisena!

Vastaus piilee hänen mantelitumakkeessaan. Se on ­aivojen osa, joka aktivoituu, kun tunnemme pelkoa, surua tai vihaa. Rakastuneen mantelitumakkeen toiminta hiipuu. Siksi hän on peloton.

Suhteen kannalta tämä on kätevää, koska siten ikävät epäilyt eivät pääse pilaamaan hyvää huumaa.

Mantelitumaketta tarvitaan myös oppimiseen. Koska rakastuneen tumake käy hitaalla, hän unohtaa suhteessaan ­kokemansa pettymykset hetkessä – ja toistaa samat virheet heti seuraavassa suhteessa.

Aivot ovat kuin morfiinitokkurassa.

Jos uskoo aivokuvia, rakastuminen muistuttaa enemmän hoivaa kuin seksiä. Rakastuneen aivokuvat muistuttavat nimittäin vastasynnyttäneen äidin aivokuvia. Niissä ­näkyy sama riemu ja hoivavietti. Rakastuminen sytyttää ­aivoissa samat alueet kuin morfiini.

Huuma kestää puolitoista vuotta.

Onneksi huuma loppuu. Muuten elimistömme nuupahtaisi.

Rakastunut erittää stressihormoni kortisolia 40 prosenttia tavallista enemmän, ja keho on hälytystilassa. Jos pysyisimme ihastuneina ikuisesti, ruumiimme alkaisi oireilla ­sydänvaivoilla ja masennuksella.

­Kävipä suhteessa miten vain, hullaantumisen aiheuttamat hormonimuutokset haihtuvat verestä ­viimeistään puolentoista vuoden kuluttua. ­ Jos kehon kemia ei muutu henkilökemiaksi, rakkaus lopahtaa.