Mitä suomalaisissa kodeissa tapahtuu tavallisena torstai-iltana? – Kävimme ottamassa selvää
Halusimme tietää, mitä suomalaisten arkisimpaan arkeen kuuluu. Se selviää, jos kehtaa pimputtaa tuntemattoman ovikelloa – ja jos joku uskaltaa avata.
Anteeksi lievä voimasana, mutta jännittää hitokseen. Seison kuvaaja Sanna Liimataisen kanssa keravalaisen rivitaloasunnon ovella keväisenä torstaina kello 17.
Tässä olemme, koska haluamme selvittää, miten ihan tavallisissa suomalaiskodeissa vietetään ihan tavallista arki-iltaa.
Arki kiinnostaa meitä. Se kertoo lahjomattomimmin, miten me suomalaiset voimme ja mitä arvostamme. Valitsimme torstain, koska se on sopivasti viikon puolivälissä, kaukana maanantaista mutta ei vielä viikonloppua. Torstai on vain päivä päivien joukossa.
Nyt siis pitäisi pimputtaa tuntemattoman ihmisen ovikelloa, vaikka en tulisi tällä tavoin yllätyksenä edes ystäväni ovelle. Ennen kännykkäaikaa tein niin, mutta en enää 30 vuoteen.
Onneksi Sannalla on reippaammat otteet. Hän astuu ohitseni ovikellon luo. Pim pom. Tästä se lähtee!
Paitsi että ei lähde. Ovi pysyy säpissä, samoin seuraava. Ja sitä seuraava.
Viimein noin viidennellä lykästää. Mitähän tähän tupaan kuuluu ihan tavallisena torstaina?
”Telkkarille voi jutella, kun asuu yksin”
Merja Lindholm: ”Telkkaria olin katselemassa, eläkeläinen. Minulla on koko päivän telkkari auki, ettei ole ihan hiljaista. Sille voi jutella, kun ei viitsi itsekseen puhua. Nyt tulee joku puutarhaohjelma. Laitan vähän hiljemmalle.
Keittiörempan takia en käynyt tänään kuntosalilla, mutta useamman kerran viikossa käyn. Selkää pitää jumpata, minulla on hirveän huono selkä. Kerran makasin tavallisen aivastuksen jälkeen kaksi päivää lattialla.
”Mieheni kuoli yllättäen vain vuoden päästä siitä, kun olin lopettanut työt”
Jäin eläkkeelle vuoden 2012 alusta. Totuin eläkkeellä oloon nopeasti. Olin tehnyt 44 vuotta töitä, pääasiassa mediamarkkinointia. Se riitti.
Leskeyteen on ollut vaikeampi tottua. Mieheni kuoli yllättäen vain vuoden päästä siitä, kun olin lopettanut työt. Hän ei ehtinyt 65 vuotta täyttää.
Olimme silloin juuri tulleet mökiltä. Viideltä mies lähti Keski-Uudenmaan rasteille Tuusulaan ja seitsemän aikaan soitti minulle, että rintaan koskee. Vein hänet taksilla terveyskeskukseen, ja sieltä hänet lähetettiin sairaalaan. Menin tyttären luo odottamaan, että lääkäri soittaa. Illalla puhelu sitten tuli. Mies oli kuollut. Aortta oli revennyt. Oli se järkytys, sekä minulle että lapsille.
Eilen juuri kuuntelin CD-levyltä, kun Kari Tapio lauloi Mun sydämeni tänne jää. Se soitettiin mieheni hautajaisissa. Vieläkin itketti.”
Ketkä muut avasivat ovensa tuntemattomille tavallisena arki-iltana? Mitä suomalaisissa kodeissa silloin puuhattiin? Miten suomalainen kyläilykulttuuri on muuttunut vuosikymmenien saatossa? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 16/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
