Kun Nina Erjossaari oli kaksivuotias, hänen äitinsä otti yhteyttä sosiaalitoimistoon ja sanoi, että haluaa antaa Ninan uuteen perheeseen.
”Sanon aina, että muistini alkaa siitä, kun sain kodin. Olin silloin reilu kaksivuotias.
Kodissa, jonka sain, oli punainen nojatuoli, jolla istui kultainennoutaja Etta. Talossa tuoksui mustikkapiirakka. Alakerran keskeltä kulki korkeat portaat yläkertaan. Niiden ympäri pystyin juoksemaan ympyrää.
Kun minut vietiin ensimmäistä kertaa uuteen kotiini, Terttu-äiti otti minut heti syliinsä.
Biologinen äitini oli ilmoittanut, että haluaa antaa minut pois.
´Minulla on kolme isoveljeä, ja heillä on kaikilla viikset! Tässä on karvainen isosiskoni Etta ja tässä äitini Terttu.´ Näin kerroin lapsena kaupan pihalla uusille kavereille.
Sain isoveljet Tumpin, Hatin ja Hanskin. He olivat silloin jo aikuisia, työelämässä ja seurustelivat. He asuivat kuitenkin vielä kaikki kotona.
”Tiesin alusta asti, että olen syntyjäni muualta.”
Olin tosi vaikuttunut heidän tekemisistään. Pääsin isoveljien mukana retkille, kuten Korkeasaareen ja mökille meren rantaan.
Istuin vanhimman veljeni autossa pihallamme ja kävin läpi kaikki hänen c-kasettinsa: Hectoria, Juicea, Eppuja ja Finnhitsejä. Silloin rakastuin musiikkiin.
Tiesin alusta asti, että olen syntyjäni muualta ja että kuulun nyt tähän Terttu-äidin perheeseen. Asiaa ei salailtu mitenkään, ja siitä oli lupa puhua.
Minua kohtaan oltiin aina oikeudenmukaisia, ja minua koskivat samat säännöt ja vastuut kuin muitakin perheenjäseniä.
Biologinen äitini ja hänen siskonsa kävivät alkuun katsomassa minua. Silloin menin kuulemma tiukasti Terttu-äidin syliin ja pysyin siinä.
Lopulta kaikki naiset päättivät yhdessä, että tapaamiset lopetetaan. He ajattelivat, että pienen lapsen on helpompi sopeutua uuteen perheeseen, kun biologinen äiti ei käy paikalla.
Biologinen tätini on myöhemmin kertonut, että äitiä ei oikein hyväksytty heidän uskonnollisessa perheessään. Äiti oli kiinnostunut laulamisesta ja kirjoittamisesta, mutta häntä ei tuettu niissä.
Kun äitini tuli raskaaksi, perhe ei katsonut asiaa hyvällä. Äiti ei ollut naimisissa, eikä isästänikään ollut tietoa.
Äiti lähti tilannetta pakoon Ruotsiin, jonne hänen siskonsa oli muuttanut. Minä synnyin Ruotsissa.
Parin vuoden päästä äitini oli ottanut itse yhteyttä sosiaalitoimistoon ja sanonut, että hän haluaa, että hänen lapsensa sijoitetaan uuteen perheeseen, hänen oman sukunsa ulkopuolelle.
Virkailija oli soittanut suoraan Terttu-äidilleni ja kysynyt, ottaisiko hän minut luokseen. Tertulla oli aikaisemminkin ollut lapsia sijoituksessa.
Terttu-äiti sanoi kyllä, vaikka ei tiennyt edes sitä, olinko tyttö vai poika.
Minusta ei ole koskaan tuntunut pahalta se, että biologinen äitini antoi minut pois. Ajattelen, että hän teki ison rakkauden teon. Hän halusi minulle parempaa.”
Mitä Ninan biologiselle äidille tapahtui? Miten Nina onnistui löytämään biologisen isänsä? Millainen tapaaminen isän kanssa oli? Miltä Ninasta tuntui, kun hänestä itsestään tuli äiti? Miksi Nina ja hänen poikansa Mitja joutuivat jättämään talonsa ja kaiken omaisuutensa? Millaista arkea Nina elää nykyään, ja miten hän jatkaa Terttu-äitinsä työtä? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 16/2026 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Nina Erjossaari
55-vuotias freelancer työskentelee laulaja-lauluntekijänä, teatteriohjaajana, dramaturgina ja näyttelijänä. Nina asuu rivitalossa Kaarinassa, mutta viettää paljon aikaa asuntoautossaan. Ninan perheeseen kuuluvat hänen 24-vuotias poikansa Mitja ja tämän kumppani Petra. Nina julkaisee musiikkia taiteilijanimellä Neiti Ö ja saa virtaa tanssimisesta, ihmisistä ja luonnosta.
