Joka viides suomalaislapsi on yksinäinen. Heidät pitäisi huomata, sanoo tutkija Niina Junttila.

YKSINÄISYYS TUNTUU EPÄONNISTUMISELTA.

Joka viides suomalaislapsi on yksinäinen. Valtavan moni! Heistä kymmenen prosenttia kokee olleensa yksinäisiä pitkään, yli vuoden. Heillä on toive ystävästä, joka välittäisi ja pitäisi tärkeänä – ja samalla tieto, ettei tällaista ystävää ole.

Yksinäinen lapsi tuntee häpeää siitä, että kukaan ei halua olla hänen kanssaan. Hän ajattelee olevansa epäonnistunut.

Usein luullaan, että vain sellainen lapsi jää yksin, joka ei ole samanlainen kuin muut. Yksinäisyyden raadollisin syy on kuitenkin sattuma.

Jostain syystä kaveriporukassa saattaa tapahtua klikkiytyminen, jonka ulkopuolelle lapsi jää luonteestaan, ulkonäöstään tai sosiaalisista taidoistaan riippumatta.

POJAT OVAT YKSINÄISIMPIÄ.

Kun olen kiertänyt kouluilla luennoimassa, monet miesopettajat ovat sanoneet, että eivät pojat kaipaa läheisiä ystäviä, ei sellainen kuulu miesten maailmaan.

Ajatellaan, että pojille riittää, kun potkiskellaan porukalla palloa.

Tutkimusten mukaan pojat kuitenkin kaipaavat ystävää, jolle voisivat puhua asioistaan. Aikuiset eivät vain anna heille tilaa kertoa tästä kaipuustaan.

Jos tyttö kokee ongelmia kaveriporukassa, hän todennäköisesti nostaa kissan pöydälle ja valittaa asiasta, kunnes tilanteeseen saadaan muutos. Poika on hiljaa, usein aikuisuuteen asti.

”Formuloista puhuminen ei kiinnosta. Haluaisin tuntea oikeaa sielunveljeyttä tai jotakin”, kertoi minulle mies, joka kasvoi yksinäisestä pojasta yksinäiseksi aikuiseksi.

LAPSI SEURAA SINUA.

Yksinäisyys periytyy vanhemmilta lapselle, mutta ei samoin kuin punainen tukka tai ruskeat silmät. Tietynlainen ujous tai sosiaalinen arkuus voi periytyä geneettisesti, mutta enemmän lapsen tulevaisuutta määrittää kasvuympäristö.

Vanhempien sosiaalinen käyttäytyminen vaikuttaa siihen, kuinka lapsi oppii toimimaan vuorovaikutustilanteissa ikäistensä kanssa.

Tämä ei tarkoita, että lapsen yksinäisyyden voisi ehkäistä kutsumalla kotiin joka ilta vieraita ja raahaamalla lapsi kymmeneen harrastusporukkaan.

Ihmissuhteissa laatu on tärkeämpää kuin määrä.

Yhdenkin aikuisten välisen, läheisen ystävyyssuhteen seuraaminen riittää opettamaan lapselle empatiakykyä ja sosiaalisia taitoja. Niitä tarvitaan, kun lapsi hakee paikkaansa kaveriporukassa.

ÄLÄ KEHOTA REIPASTUMAAN.

Yksinäisistä lapsista 30 prosenttia on yksinäisiä myös aikuisena. Valitettavasti.

Lapset toivovat, että aikuiset puuttuvat heidän yksinäisyyteensä, eivätkä ohita sitä kehottamalla reipastumaan tai vähättelemällä tilannetta tyyliin ”pienet riidat kuuluvat elämään”.

Tyypillinen haastattelemieni lasten pyyntö kuului: ”Haluaisin, että vanhemmat puhuisivat opettajalle, mutta niin, että luokkakaverit eivät saa tietää.”

Yksinäinen lapsi ei kaipaa suuria palavereja ja silmätikuksi joutumista. Hän toivoo huomaamattomia käytännön järjestelyjä. Vaikka sitä, että opettaja määrää ryhmätyöjaon, eivät oppilaat itse.

Monet vanhemmat ovat syvästi huolissaan siitä, osaavatko he auttaa yksinäistä lasta. Vastaan heille aina samalla tavalla: tärkeintä on, että otat lapsen tunteet ja toiveet vakavasti.

Niina Junttila on 41-vuotias kasvatuspsykologian dosentti, joka on tutkinut lasten ja nuorten yksinäisyyttä 16 vuoden ajan. Hänen uusin kirjansa Kavereita nolla ilmestyi helmikuussa 2015.

Lue myös:

Niina Junttila neuvoo, mitä virheitä yksinäisen lapsen vanhemman kannattaa välttää