Joulu tietää monelle ylimääräistä rahanmenoa. Kokosimme parhaat pienen budjetin lahjavinkit.

Kun rahat ovat vähissä tai joululahjoihin ei muuten tee mieli törsätä, säästää voi ainakin leipomalla, neulomalla ja ostamalla ajoissa (tai todella myöhässä). Kysyimme KK:n lukijoilta, miten he säästävät joululahjahankinnoissa. Tässä parhaat säästövinkit!

1. Aika on ilmaista

”Kuka sanoi, että lahjan on oltava aineellinen? Sekä lapset että vanhemmat pitäisivät varmasti johonkin paikkaan menemisestä. Antamisen ja saamisen ilo on ihanaa, mutta ajatus on tärkein.”

2. Älä osta pakosta

”Ostan käytettynä tai teen itse. En panosta paketointiin tai osta lahjoja vain, koska ’on pakko’. Jos en löydä sopivaa lahjaa esimerkiksi ystävälle, jätän ostamatta ja muistan jollain toisella tavalla tai joskus toiste.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

3. Neulo sukat

”Teen villasukkia, pipoja ja lapasia itse mieluummin kuin ostaisin ne valmiina. Se on edullisempaa ja mielelläni käytän aikaani lahjojen tekoon. Se tuntuu rahaa tärkeämmältä.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Jos en löydä sopivaa lahjaa ystävälle, jätän ostamatta.”

4. Kokeile kotikosmetiikkaa

”Kerään sieviä lasisia purkkeja pitkin vuotta. Esimerkiksi tämä luomujalkavoide on aivan ihana lahja: sekoita 2 rkl luomuhunajaa, luomusheavoita, oliiviöljyä, kookosrasvaa, manteliöljyä ja laventelin eteeristä öljyä.”

5. Sovi budjetti

”Tänä vuonna, kun tuloja ei ole paljoa, sovimme kumppanini kanssa maksimisumman, jonka kumpikin käyttää lahjaan.”

6. Lahjoita siivousapua

”Teen itse esimerkiksi lahjakortteja, joissa lupaan vaikka ikkunanpesua tai siivousapua.”

7. Muista kirpparit

”Yritän etsiä hyväkuntoista ja uudenveroista tavaraa kirpputoreilta. Lapsi ei välttämättä huomaa, jos jokin on hankittu käytettynä. Esimerkiksi hyvin pidetty satukirja pysyy uudenveroisena pitkään.”

8. Kokkaa purkillinen granolaa

”Viime jouluna tein lahjaksi joulugranolaa. Tuli paljon halvemmaksi ja helpommaksi, kun teki itse ison erän ja paketoi sen hienoihin purkkeihin. Ei tarvinnut ostaa tavaraa, jota kaikilla jo on.”

Kokeile vaikka tätä reseptiä:

9. Ryhdy tarjoushaukaksi

”Juoksen tarjousten perässä, ihan niin kuin mitä tahansa muitakin hankintoja tehdessäni.”

10. Pysy kohtuudessa

”Ostan tästä lähtien vain yhden lahjan per nenä.”

11. Panosta tunnearvoon

”Mietin lahjan, jolla on tunnearvoa toiselle. Näin lahjan ei tarvitse olla niin kallis.”

”Ostan lahjoja pitkin vuotta, joten joulunalusaikana ei kulu rahaa merkittävästi enempää kuin muulloinkaan.”

12. Paketoi kekseliäästi

”Teen lahjat käsityönä, leivon, ostan tarjouksesta ja teen upeita kirppislöytöjä. Ostan lahjoja pitkin vuotta, joten joulunalusaikana ei kulu rahaa merkittävästi enempää kuin muulloinkaan. Välillä paketoin lahjat sanomalehteen. Ne ovat mielestäni kauneimpia paketteja.”

13. Leivo joululeipä

”Usein teen itse jotakin mukavaa muistamista. Esimerkiksi itse tehty leipä, karkit ja muut leivonnaiset ovat hyviä viemisiä.”

14. Vältä huteja

”Kysyn aina esimerkiksi kummilapsen vanhemmilta, mitä ostan. Näin ei tule hutiostoja.”

15. Osta pitkin vuotta

”Hankin lahjoja pitkin vuotta. Kun tietää, mistä kukakin pitää, on helppo bongata tarjouksista ne oikeat, saajalleen mieluisat lahjat. Lahjoja on hommattava niin monta, että yhden kuukauden ajalle ostosumma kasvaisi liian suureksi, vaikka ei käyttäisikään yhteen lahjaan paljon rahaa.”

16. … tai aivan viime tipassa

”Jätän lahjojen ostamisen viimeisille päiville. Ale alkaa useimmiten aatonaattona.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla