Pippurikasvin marja on maailman tunnetuin mauste, muodossa tai toisessa. Pippureiksi kutsutaan myös rosee- ja maustepippuria, vaikka ne valmistetaan eri kasvien marjoista.

Pippuri (Piper nigrum) on Intiasta kotoisin oleva köynnöskasvi. Siitä saadaan kolmea erilaista pippuria, kun käytetään eri kypsyysasteessa olevia marjoja.

MUSTAPIPPURI on kuivatettu kasvin raaoista, vihreistä marjoista, jotka muuttuvat auringossa tummiksi ja ryppyisiksi. Mustapippuria käytetään kokonaisena, rouhittuna ja jauhettuna. Tämä maailman käytetyin mauste on joka kokin yleismauste. Pitkään kypsennettäviin keittoihin ja pataruokiin sekä liemiin mustapippuri kannattaa lisätä kokonaisena. Näin se on helppo siivilöidä pois tai jättää syömättä ruokalautaselta.

VIHERPIPPURI on raakana, vihreänä, poimittu pippurimarja, joka pakastekuivataan tai säilötään etikkaliemeen. Kuivattu viherpippuri on hapera ja hajoaa murusiksi sormien välissä. Viherpippuri maustaa mukavasti pataruokia sekä liha- ja kalaruokia. Kokeile maustetta hienoksi murskattuna myös marja- ja jäätelöjälkiruokiin.

VALKOPIPPURIA saadaan, kun pippurimarjan annetaan kypsyä täysin kypsän punaiseksi. Marjoista liotetaan punainen kuori pois, ja näin saadaan valkopippuria. Se sopii erityisen hyvin kalalle ja vaalealle lihalle. Kokonaiset valkopippurit maustavat säilöntäliemiä ja säilykkeitä. Kokeile valkopippuria myös kastikkeisiin ja laatikkoruokiin. Maku on voimakas, joten lisää sitä ruokiin varovasti vähän kerrallaan.

ROSEEPIPPURI on eteläamerikkalaisen puun kuivattu luumarja, ei siis oikeastaan pippuri. Myös roseepippuri murskaantuu herkästi sormien välissä. Maku on pehmeän mieto ja hieman makeahko. Roseepippuri sopii yhtä hyvin liha- ja kalaruuille, kasviksille ja marinadeihin. Se maustaa lempeästi jälkiruokia ja on kaunis ruokien ja salaattien koriste.

MAUSTEPIPPURI tulee Jamaikalta. Pippurit ovat myrttikasveihin kuuluvan pimenta- eli mauste-pippuripuun puolikypsiä, auringon kuivattamia marjoja. Maustepippuri on saanut nimensä todennäköisesti aromaattisen makunsa vuoksi, jossa on niin muskottia, neilikkaa kuin pippuriakin. Kokonaiset maustepippurit antavat makua kalaliemiin ja -säilykkeisiin, marinadeihin, pikkelsseihin ja keittoihin. Jauhettuna sitä käytetään myös jauheliharuokiin sekä kakkuihin ja pikkuleipiin.