"Saarijärvellä olen kaikkien tuntema yhteisön lääkäri, täällä syntynyt ja kasvanut."
"Saarijärvellä olen kaikkien tuntema yhteisön lääkäri, täällä syntynyt ja kasvanut."

OLIPA PÄIVÄ. Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen sai vaimoltaan pisteitä siivoamalla koko kodin.

HERÄSIN LAUANTAIAAMUNA myöhään, puoli kymmeneltä. Annoin itselleni luvan hiukan nukkua, sillä olin noussut useampana aamuna viiden kilometrin pakkaslenkille ennen töihin lähtöä.

Hiivin alakertaan ja jätin puolison nukkumaan. Olen meistä kahdesta se aamuvirkumpi.

Aamiaisella tyydyin teehen ja pariin hedelmään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

HIKI TULI, KUN aamiaisen jälkeen aloin tarmokkaasti siivota. Saatuani kaiken valmiiksi vaimoni asteli aamupökkyrässä alas vintin rappusia. Ei hän mitään huomannut, joten en malttanut olla tuomatta esille aamutoimieni hedelmiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Puoliso silmäili hyväksyvästi tupaa.

"En tajua, miksi vain naisväen pitäisi ahertaa kotona."

Teemme kaikki kotihommat yhdessä. En tajua, miksi vain naisväen pitäisi ahertaa kotona.

Pakkasen jälkeen oli heitellyt lunta, joten aamuvoimistelu jatkui lumikolan varressa.

JUTTELIN MUKAVIA potilailleni, sillä päivän ohjelmassa seurasi kahden hoivakodin kierto. Saarijärvellä olen kaikkien tuntema yhteisön lääkäri, täällä syntynyt ja kasvanut.

Minulla on potilaita, jotka ovat pesseet pyllyäni, kun olin pieni.

"Kiersin potilaiden luona kahdessa hoivakodissa."
"Kiersin potilaiden luona kahdessa hoivakodissa."

Olen aina tavoitettavissa, jos jollakulla on hätä. Kiitokseksi saan potilailta pieniä lahjoja, villasukkia ja konjakkipulloja.

LOUNAAKSI NAUTIMME vaimon kanssa hampurilaiset. Sitä seurasi hiekoitusmurskeen heräteosto Halpa-Hallista.

"Moottoroidussa sängyssä pötköttelemme."

Kierros päättyi terveyskeskuksen akuuttiosastolle tervehtimään anoppia, jolle koittaa vapaus huomenissa. Jätin puolison kävelyttämään äitiään. Laadin vielä parit reseptit ja kurvailin kotiin, sillä yläkerta odotti siistijäänsä.

Kotona aloin käännellä patjoja ja vaihtaa petivaatteita. Meillä on kaksi sänkyä. Moottoroidussa ei nukuta vaan pötkötellään ja katsotaan telkkaria.

"Pötköttelysängyssä kelpaa maata vieretyksin."
"Pötköttelysängyssä kelpaa maata vieretyksin."

TEKSTIVIESTI TULI kesken hommien: puoliso pyysi hakemaan kotiin terveyskeskuksesta. Ennen kuin lähdin matkaan, uurastin hetken.

Sitten oli lattiat imuroitu ja roskat ulkoistettu.

JOKA PÄIVÄ YRITÄN löytää hyviä tarjouksia. Pidennetyistä kauppojen aukioloajoista koitui nyt se hyöty, että kaltaiselleni tarjousfriikille kävi mahdolliseksi hakea Lidlistä vielä tarjouspussilliset pähkinöitä.

Vaimo teki päivälliseksi kinkkupiirakan.

"Vaimon kinkkupiirakka sai veden kielelle."
"Vaimon kinkkupiirakka sai veden kielelle."

TV:STÄ KATSOIMME SuomiLovea ja Ylikomisario Banksia. Painelimme kaukosäädintä ja kohotimme jalat kattoon.

Olemme olleet vaimon kanssa yhdessä pian 45 vuotta, sillä aloimme seurustella jo lukiossa. Pitkä liitto on välillä hyväntahtoista jurnuttamista, mutta enimmäkseen meillä on oikein mukavaa yhdessä.

VIIMEKSI ILLALLA ajattelin, että jokaisella pitäisi olla hyvä sänky. Tykkään omastani niin paljon, että matkoilla sitä on ikävä.

Olipa päivä -sarjassa tutut henkilöt kertovat päivästään. Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 3/2017.

Tapani Kiminkinen

62-vuotias lääkäri tunnetaan tietokirjailijana, luennoitsijana, kolumnistina sekä radio- ja tv-esiintyjänä. Tapani työskentelee Saarijärven terveysasemalla. Hänellä on Ulla-vaimo, kolme tytärtä ja kaksi lapsenlasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla