Oi mitä persoonia! Katso kuvat KK:n lukijoiden hurmaavista pehmoleluista

"Sain nallen mummultani yli 25 vuotta sitten. Nalle nukkuu edelleen kainalossani, äitini ompelema haalari yllään. En muista, mistä olen keksinyt nallen nimen: Herra "Herkku" Kemppainen." – Maija

"Rakkain pehmoleluni ikinä! Aika ja leikit jo näkyvät. Omat lapseni eivät ole Reiska-apinalla koskaan saaneet leikkiä, niin hauras se on." – Minna

"Kuvassa on rakkain pehmoleluni Pena. Sain Penan vauvana, joten se on pian jo viisikymppinen. Pena on muuttanut aina kanssani. Pienenä nukuin Penan kanssa ja imin sen nenää, siksi nenässä on reikä. Pena on kokenut muitakin onnettomuuksia: pää ja toinen korva ovat irronneet, mutta isä osasi aina korjata sen. Penan selässä on vetoketjullinen tasku. Vanhempani ovat kertoneet, että piilotin sinne kerran rakkaan tuttini, jota sitten etsittiin monta päivää, kunnes se löytyi taskusta. Penalla oli myös virkattuja vaatteita, ja nimestään huolimatta hän taitaa olla tyttö, koska hänellä oli usein mekko päällä." – Anni

"Karhuherra nimeltä Häirikkö muutti meille kymmenen vuotta sitten asumaan. Koska perheessä ei ole lapsia, hänestä on tullut perheen lellikki. Kuten kuvasta näkyy, karhuherra omistaa jopa oman auton." – Una

"Sain Hessun lahjaksi mummoltani yksivuotiaana vuonna 1968. Hessua on raahattu rakkaudella hihnassa asfalttia pitkin niin, että sen tassunpohjat ovat jo aika kuluneet. Eläkepäiviä Hessu viettää kirjahyllyni päällä." – Killi

"Tämä elämää nähnyt nalle on minulle tärkeä. Korvat ovat lähteneet pois ja jalkapohjat ovat niin kuluneet, että niitä on parsittu. Ennen kun nallea liikutti, se piti pientä murinaa. Nyt se ei enää sitä tee, katselee vain meripihkan värisillä silmillään lempeästi. Aina kun nallea katselen, tulee lapsuusaika mieleen iloineen ja murheineen." – Vilma

"Olin 2,5-vuotiaana äitini kanssa vaateostoksilla. Kesken ostosten huomasin isossa verkkokorissa pieniä pehmoleluja: vaaleanpunaisia possuja ja keltaisia leijonia. Nuoleskelin yhden pehmoleijonan hännän märäksi, joten äidin oli ostettava se minulle. Annoin sen nimeksi Leo. Seuraavana kesänä Leo hävisi. Sitä ei löytynyt mistään, kunnes talven jälkeen isäni laittoi mökillä saappaita jalkaan, ja löytyi Leo saappaasta. Leo on ollut monessa mukana 30 vuoden aikana ja se on ehdottomasti rakkain leluni." – Leijonankesyttäjä

"Tyttöystäväni nalle on kokenut kovia. Se joutui nuorella iällä koiran hampaisiin ja kävi ihan oikeassa nallesairaalassa hoidettavana. Vino hymy ja tikit eivät onneksi menoa haittaa, ja karhu kulkee kolmikymppisen tyttöystäväni kanssa ihan kaikkialle." – Amy

"Olen syntynyt vuonna 1962. Siihen aikaan äitiysloma oli noin kolmen kuukauden mittainen. Niinpä äitini joutui palaamaan hyvin pian syntymäni jälkeen työhönsä kotisairaanhoitajaksi. Yksi äitini asiakkaista olisi halunnut palkita äitiäni hyvin tehdystä työstä, mutta eihän äitini voinut ottaa rahaa asiakkaalta. Asiakas keksi, että hän haluaisi antaa lahjan äitini pienelle vauvalle. Olin silloin puolivuotias. Niinpä sain tämän nallen, jolle keksin jossain vaiheessa "persoonallisen " nimen Pikkunalle – erotukseksi isompikokoisesta nallesta. Tämä supersymppis nallukka on kulkenut kanssani jo 54 vuotta. Se on ollut lohtuni lapsena sekä nuorena aikuisena, kun reissasin ulkomailla ja koti-ikävä yllätti. Nallen päällä on äitini ompelemat housut ja minun neulomani villapaita – yksi todella harvoista käsitöistä, joita olen elämäni aikana tehnyt." – Pikkunalle

"Tämän tyylikkään karhuherran isäni sai lahjaksi Helmi-mummuliltaan synnyttyään vuonna 1938. Mummuli itse oli toiminut vaatturina. Karhuherralla on siis ensi vuonna 80-vuotissyntymäpäivät. Lahjan alkuperäinen saaja on kuollut jo 15 vuotta sitten. Karhuherra on tuottanut iloa jo kuudelle sukupolvelle, vaikka hieman alkaa karva kuonosta harventua ja takaraivolta alkavat ohuen ohuet puulastut pursuta." - Mr. Bear