Heikillä on ollut vuosia aikaa ajatella. Vankilan kirjoitustyöpajassa hän oppi löytämään sanoja sille, miksi elämä meni niin kuin meni, ja sille, mitä hän haluaisi tulevaisuudessa tehdä toisin.
Osa vangeista vaihteli nuuskatorneja, kun miesten kirjoitustyöpaja aloitti helmikuussa 2023 Keravan vankilassa. Pari miestä ilmaantui paikalle vain juttelemaan.
Ilmoitus kokoontumisesta oli ollut vankilan ilmoitustaululla. Työpajassa opittaisiin kirjoittamaan erilaisia tekstejä ja keskusteltaisiin niistä.
Heikki oli tullessaan tosissaan. Hänen elämäkertansa oli jo melkein valmis. Tekstiä oli paljon, mutta niin oli elämääkin. Heikki oli 80-vuotias, kun joutui vankilaan ensimmäistä kertaa elämässään.
”Halusin kertoa lapsilleni ja lapsenlapsilleni, miten elämäni meni. Koko jutun. Sitten he tietävät, kun minua ei ole. Jokaisen ihmisen elämä on arvokas”, Heikki, 81, sanoo.
Heikille oli selvää, kuinka hän aloittaa elämäkertansa:
Heikki poikalapsi syntyi Vaasan Rantakadun synnytysosastolla 23.1.1942. Kun äiti oli synnyttänyt, äitini rukoili Jeesukselle: Herra Jeesus Kristus, siunaa tämän poikani elämän tie, että hän kulkisi sinun viitoittamaasi tietä.
Heikki tiesi myös ensimmäisten lukujen otsikot: Äiti ja Isä.
Elämäkertaan syntyi lukuja: Tempaukset, Bisnekset Porissa, Jumalan huolenpito, Keksinnöt, Sukututkimus, Oikeudenkäynnit...
Hän kaipasi työpajan ohjaajien Kai ”Maksi” Maksimaisen ja Seppo ”Sepi” Kirjavaisen ajatuksia siitä, miten elämäkerran saisi tarpeeksi tiiviiksi. Tapahtumia oli niin paljon.
Lukuja syntyi: Tempaukset, Bisnekset Porissa, Purjelautailu, Jumalan huolenpito, Keksinnöt, Sukututkimus, Ulkomaanmatkat, Oikeudenkäynnit...
Heikki kirjoitti muistelmiaan Keravan vankilan kirjastossa. Joskus ympärillä oli hälinää. Välillä vartijat huusivat ”kädet ylös”, jos joku yritti tehdä jotakin kiellettyä. Silloin ei ehtinyt edes painaa tietokoneen enter-nappulaa.
Kun oli aivan rauhallista, Heikillä oli aikaa ajatella ja kirjoittaa.
Kerran viikossa ihminen
Yksi kirjoittajapiirin vangeista sanoi: täällä saa olla ihminen kerran viikossa.
Työpajojen ohjaajasta Kai Maksimaisesta se kuulosti sekä kauhealta että kauniilta.
”Ensimmäisen kerran menimme Sepin kanssa tapaamaan vankeja. Toisella kerralla menimme tapaamaan ihmisiä, joista tuli läheisiä”, Maksi sanoo.
Joskus luettiin runoja ja novelleja, joskus kirjoitettiin niitä itse. Maksi rohkaisi kirjoittamaan tunteista, joita herää vaikkapa Veijo Meren novellia lukiessa tai Janis Joplinin kappaletta kuunnellessa.
”Kirjoittaminen voi auttaa ymmärtämään menneitä tekoja ja omaa elämää uudella tavalla. Silloin elämä voi muuttua.”
Tapaamisissa puhuttiin tehdyistä rikoksista vain vähän tai ei ollenkaan. Se ei tarkoittanut, että niitä ei olisi surtu ja kaduttu syvästi. Mutta pari tuntia kaikki saivat olla muutakin kuin vain tuomiotaan kärsiviä vankeja.
”Uskon, että jokainen ihminen ansaitsee toisen mahdollisuuden. Usein vaikeinta on antaa anteeksi itselleen. Samalla se on kaikkein tärkeintä. Kirjoittaminen voi auttaa ymmärtämään menneitä tekoja ja omaa elämää uudella tavalla. Silloin elämä voi muuttua”, Maksi sanoo.
Kirjoittajatapaamisissa puhuttiin häpeästä, vaikka rikoksista ei juuri puhuttukaan.
”Minun on pitänyt ymmärtää, että en voi muuttaa menneisyydestä niitäkään asioita, joista olen pahoillani”, Heikki sanoo.
”Moni vanki on sanonut, että kovin tuomio alkaa vasta, kun lain määräämä tuomio on suoritettu. Vapaudessa joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset”, Maksi sanoo.
Vapauden aika
Kun Heikki meni vankilaan, hän sanoi vartijoille tulevansa kylään kahdeksi vuodeksi. Sellainen tuomio törkeän petoksen yrityksestä oli annettu. Hänestä tuli vankilan vanhin asukas.
Heikki vapautui vankilasta kesäkuun 2023 alussa. Hän avasi television heti päästyään kotiin. Sitten hän katsoi urheilua ja yhdeksän uutiset, kuten vankilassakin.
Tuntui oudolta, että ympärillä oli hiljaista.
”Se oli vähän yksinäistäkin.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/heikki2.jpg?itok=pbJGKXUN)
Nyt Heikki on koevapaudessa. Joka aamu hän avaa Facebookin ja Youtuben ja katselee tuntemattomien ihmisten videoita.
”Minua alkaa aina itkettää, kun lapset osaavat tehdä asioita, jotkut menevät naimisiin tai tapahtuu jotakin muuta hyvää.”
Heikin ja kolmen muun vangin kirjoitukset koottiin yhteen kirjaksi, jonka nimeksi tuli Kivi Kukkii (2023). Lisäksi Heikki viimeistelee elämäkertaansa. Omat lapset eivät ole lukeneet sitä.
”Ei se haittaa. He ovat kiireisiä. Emme näe usein. Haluan silti sanoa kirjoituksissani, että olen lapsistani ylpeä.”
Lue koko artikkeli vankilan kirjoitustyöpajoista ja osallistujista Kodin Kuvalehdestä 20/2023. Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
