Kun nainen tulee tiettyyn ikään, voi pukeutua miten haluaa.

Ostin pallomaisen mekon, löysän kaikkialta muualta paitsi helmasta. Mekko näyttää teltalta ja tuntuu ihanalta.

Kun ystäväni näki mekon, hän totesi minunkin tulleen siihen ikään. Tiesin heti, mitä hän tarkoitti.

Kymmenen vuotta ihailin pallomekkoja ja löysiä tunikoita muiden päällä ja ostin itse taas yhden tyköistuvan t-paidan. En ole pitänyt vyötäröltä löysiä vaatteita, koska en tahtonut arvioivia katseita.

Kysymyksiä kaipasin vielä vähemmän. Ei, pikku kakkosta ei ollut tulossa. Ei, perhe ei ollut kasvamassa. Ei, ei ollut onnittelujen paikka.

Mitä enemmän kasvavaa vatsaa itse toivoin, sitä varmemmin pidin vyötäröltä tiukkoja vaatteita.

Lopulta syntyi kuopus, mutta olin ehtinyt tulla varovaiseksi. Vasta tänä keväänä, 42-vuotiaana, uskalsin repäistä. Parasta ennen -päivämäärä alkaa olla ohi eikä kysymyksiä toivottavasti enää tule. Saan pyöriä pallomekossani huoletta ympäriinsä.

 Minkä vaatteen sinä rohkenet nyt hankkia? Onko tietyille vaatteille ylipäätään olemassa oikeaa ikää? Kerro ajatuksesi alla kommenttina, kiitos!

Vierailija

Siinä iässä

Olen kolmekymppinen tyttö ja pitänyt aina mieluiten miesten paitoja ja farkkuja. Juhliin lähden mekossa ja tunnen oloni oudoksi. Tiukemmat paidat ahdistavat, vatsaa täytyy koko ajan vetää sisään ja käsiä ei saa heiluttaa, etteivät allit hytky. Harmittaa, että minua toisinaan luullaan mieheksi. Toivoisin joskus saavani itsevarmuutta lisää.
Lue kommentti
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Väitetään, että vanhentuessaan ihminen tulee yhä enemmän omaksi itsekseen.

Minulle on käynyt päinvastoin. Täytän tänä kesänä 45 ja muutun koko ajan enemmän äidikseni, isäkseni, isosiskokseni, mammakseni ja mummukseni.

Parikymppisenä olin mielestäni kovinkin yksilöllinen – tai ainakin yritin olla.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Enää en. Vuosi vuodelta näen selvemmin, että käyttäydyn vieraiden ihmisten seurassa täsmälleen kuten äitini. Näen peilikuvastani nykyään myös äidin naururypyt ja tanssityylin. Otsastani on tullut isän otsa, vitseistäni isän vitsejä. Terävän nenäni olen perinyt mummultani. Mammaa minussa on tapa käveleskellä ympäri pihaa kädet selän takana. Kun hymyilen, näytän lasteni mielestä ihan siskoltani, en itseltäni. Ääneni on sekoitus äitiä ja siskoa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Kun ei tarvitse ottaa paineita siitä, että on oltava kamalan ainutlaatuinen, vapautuu olemaan, noh, oma itsensä.

Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.
Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

”Paina peukaloa ja pikkurilliä tiukasti yhteen – molemmissa käsissä”, lapsi huudahti, kun olin aivastamaisillani. Ehkä säikähdin kimakkaa, yllättävää ääntä, mutta aivastus jäi tulematta. Tai sitten taika oli 8-vuotiaan neuvossa, jonka hän oli saanut mummiltaan.

Opin lapseltani myös kaksi tapaa päästä eroon hikasta. Kun hikka on tuloillaan, tulee toisen pitää käsiään hikottelevan korvilla ikään kuin kuppeina. Sinne menisi hikka. Toisessa tavassa roikutaan sängyltä pää alaspäin ja pidätetään samalla henkeä.

Lapsi on hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole.

Välillä konsti auttaa, useimmiten ei. Lapsi on kuitenkin hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole. Siksi kuuntelen lapseni mummilta saamia neuvoja tarkasti. Yksi toimii erityisen hyvin.

Jos alkaa palella, ratkaisu ei suinkaan ole juoksentelu, hypähtely ja lisävaatetus. Niiden sijaan alamme nostella olkapäitämme ylös rytmikkäästi. Samalla taitamme kämmenselät ranteiden kohdilta ylöspäin. Kyllä alkaa veri kiertää ja vilu ka­toaa. Teho on testattu niin talvella hiihtolenkillä kuin kesällä aamu-uinnin jälkeen.