Minnan mielestä on tärkeämpää kokea kuin omistaa. Tämä kuva on otettu Portugalissa. ”Ilman pakua tuntisin oloni hyvin ahdistuneeksi ja oloni olisi kuin vankilassa.”
Minnan mielestä on tärkeämpää kokea kuin omistaa. Tämä kuva on otettu Portugalissa. ”Ilman pakua tuntisin oloni hyvin ahdistuneeksi ja oloni olisi kuin vankilassa.”

Minna, 31, luopui omaisuudestaan ja lähti koiransa kanssa matkaan vailla määränpäätä. ”5000 euroa vuodessa riittää hyvin, kun elää vaatimattomasti. Olen löytänyt oman tapani elää.”

Seitsemän vuotta sitten Minna Kulmala asui yksiössä Järvenpään keskustassa, työskenteli eläinkaupassa ja piti vapaa-aikanaan huolta kodittomista eläimistä. Työpäivän jälkeen hän ei kuitenkaan mennyt nukkumaan omaan sänkyynsä, vaan parvekkeelle.

Sisällä oli Minnan mielestä niin kuumaa ja tunkkaista, että tuntui kuin ei saisi hengitettyä. Hän oli 24-vuotias,  ja parvekeöinä oli paljon aikaa ajatella.

Nuorempana Minna oli liftannut Euroopassa reppu selässä ja nauttinut vapauden tunteesta.

Voisiko saman tunteen kokea vielä, vaikka ikätoverit alkoivat vakiintua? Voisiko ottaa koiran, rakkaan Rebelin, mukaan ja lähteä jonnekin, vailla tarkkaa määränpäätä, vaikka kaverit perustivat perheitä ja ostivat asuntoja? Voisiko hommata pakettiauton ja asua koiran kanssa siellä?

Voisi, Minna ajatteli. Ainakin voisi kokeilla.

”Olin niin täynnä innostusta, etten osannut epäillä tai pelätä mitään.”

”Lopulta päätin antaa pois melkein kaikki tavarani, kavereille ja kierrätykseen. Jätin vain sen, mitä ajattelin tarvitsevani pakettiautossa.”

Minna haaveili elämästä, jossa voisi yöpyä milloin missäkin, aina uusi maisema takapihana. Huolettomasta ja kiireettömästä arjesta, jossa olisi koluttavana paljon polkuja, vuoria, vesistöjä, kyliä ja joskus kaupunkejakin.

”Olin niin täynnä innostusta, etten osannut epäillä tai pelätä mitään. Ajattelin, että vihdoin voin tuntea eläväni elämääni täysillä, unelmiani toteuttaen.”

”Minulle on ihan normaalia olla viikkoja yksin koirieni kanssa kaipaamatta sen kummemmin sosiaalisia kontakteja”, Minna sanoo.
”Minulle on ihan normaalia olla viikkoja yksin koirieni kanssa kaipaamatta sen kummemmin sosiaalisia kontakteja”, Minna sanoo.

 

Hyvästi, älypuhelin ja läppäri

Minna oli haaveilija, mutta samalla realisti. Vaikka matkaan voisi lähteä vailla suunnitelmia, ilman sopivaa autoa se ei onnistuisi. Hän osti ensimmäisen pakettiautonsa kesällä 2012.

”Kävin katsomassa pari pakua ennen kuin löysin ensimmäisen reissupakuni, vuoden Ford Transitin. Rakensin autoon yksinkertaisen laverin, jonka alle mahtuivat tavarani ja päälle patja, jolla nukuin.”

Lavuaarina toimi muovinen jäätelöastia tai emalivati.

Ruuan Minna säilytti puisessa arkussa, ja mummin vanha täyspuinen nukkekoti toimi hyllykkönä ja pöytänä. Eristeitä, vanerointia tai muita mukavuuksia ei ollut. Ei älypuhelinta tai läppäriä, vain kamera, jonka ladattiin kuljettajan penkin alta.

Vettä oli kanistereissa, ja lavuaarina toimi muovinen jäätelöastia tai emalivati.

Oli aika lähteä.

Tämä on minun tapani elää

Ensimmäinen suunnittelematon reissu kesti vuoden. Pakettiauto kuljetti Minnan Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Slovakiaan, Unkariin, Sloveniaan, Montenegroon, Serbiaan, Kroatiaan, Italiaan, Ranskaan, Saksaan, Espanjaan ja Portugaliin. Auto ei hajonnut kertaakaan.

”Ensimmäiset kuukaudet kokkasin trangialla ja nuotiolla ja sittemmin kaasukeittimellä ja notskilla. Yöksi menin melkein aina rauhaisiin paikkoihin luonnonhelmaan.”

Löytökoira pääsi ensi töikseen kuumille lähteille pulikoimaan.

Espanjassa Minnan ja Rebelin seuraan liittyi toinenkin koira, varastohallin pihalta löytynyt koditon pentu.

”Menimme eläinlääkäriin terveystarkastukseen, pentu sai tarvittavat rokotukset ja passin ja matka jatkui. Pentu pääsi ensitöikseen avuksi hevostilalle, jossa olin vapaaehtoisena töissä ja kuumille lähteille pulikoimaan.”

Ensimmäisen matkan jälkeen Minnasta tuntui, että hän oli löytänyt tapansa elää. Vapaan ja oman näköisen.

Seuraavat kuusi vuotta Minna eli ilman omaa asuntoa tai vakituista osoitetta.

Juokseva vesi, absurdi asia

”Matkoillani nautin eniten rauhaisan leiripaikan löytymisestä mieluiten veden ääreltä. En ole koskaan yöpynyt leirintäalueella, vaan nautin omasta rauhasta enkä kaipaa sosiaalisia kontakteja.”

Ruokansa Minna valmistaa kaasuhellalla tai nuotiolla, jääkaappia hän ei ole autoonsa kaivannut. Vessassa hän käy pusikoissa tai vastaan osuvissa kahviloissa.

”Minusta juokseva vesi tuntuu absurdilta. Hanasta tuleva kuuma vesi saa minut vieläkin nauramaan: miten omituista! Suihkukin tuntuu erikoiselta, olen niin tottunut pesemään kuupalla vadista tai ämpäristä.”

Minna ei ole koskaan reissuillaan pelännyt. Yksinäiseksikin hän on tuntenut itsensä vain hyvin harvoin.

”Koirat tuovat paljon iloa elämääni. Ilman niitä en varmastikaan nauttisi yksinolosta siten kuin nautin.”

”Sosiaalinen elämäni hoituu nykyään aika pitkälti Instagramin välityksellä.”

”Perusluonteeltani olen  iloinen ja sosiaalinen, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olen omimmillani asiakaspalveluammateissa. Siksi onkin hieman huvittavaa, miten hyvin kuitenkin viihdyn omissa oloissani koirien kanssa.”

Joskus joku Minnan ystävistä jakaa osan reissua hänen kanssaan. Pitkäaikaisempaa matkaseuraa on kuitenkin ollut vaikea saada.

”Ihmisillä on ymmärrettävästi juuret syvästi paikallaan, perheen tai töiden takia. Minulle on ihan normaalia olla viikkoja yksin koirieni kanssa kaipaamatta sen kummemmin sosiaalisia kontakteja.”

”Sosiaalinen elämäni hoituu nykyään aika pitkälti Instagramin välityksellä, siellä jaan kuvia reissuistani. Tämä sopii minulle.”

Puoli vuotta töitä kerrallaan

Vaatimattominkaan elämä ei onnistu ilman rahaa. Minna on laskeskellut, että kuluttaa tien päällä ollessaan noin 5000 euroa vuodessa.

”Teen Suomessa töitä puolisen vuotta kerrallaan, jonka jälkeen voin elää pakuelämää jopa vuoden.”

Minna on työskennellyt henkilökohtaisena avustajana, vetänyt Lapissa revontulisafareita ja maastoratsastuksia turisteille, työskennellyt valokuvaajana ja koonnut hevoskuvistaan kalenterin. Työkaudet hän on asunut mökissä tai teltassa.

”Asumuksia on yhdistänyt askeettisuus, niissä ei ole ollut juoksevaa vettä tai sisävessaa. Enkä ole sellaisia koskaan kaivannutkaan.”

”Uudessa pakussa mahdun seisomaan sisällä, se on ihmeellinen tunne.”

Keväällä 2017 Minna osti suuremman pakettiauton, vuoden 05 Ford Transitin.

”Mahdun seisomaan sisällä, se on ihmeellinen tunne. Rakensin uuteen pakuun kunnon eristeet ja paneloin seinät. Nyt sisällä ei enää ole ihan yhtä kylmä kuin ulkona. Vanhassa pakussa todella paleli kymmenen asteen pakkasöinä Lapissa, ja pakkasöitä oli Espanjan talvessakin.”

Suurin muutos uudessa autossa on kuitenkin katolla oleva aurinkopaneeli. Enää Minnan ei ole pakko asettua aloilleen kartuttamaan matkakassaa.

”Pystyn suunnittelemaan nettisivuja ja tekemään graafikon töitä missä tahansa, kun tarvitsen periaatteessa vain nettiyhteyden ja läppärin.”

Hyvästi, ystävä – elämä jatkuu

Viime syksynä Minna huomasi, ettei reissaaminen ollut enää mieluisaa Rebel-koiralle. Se oli jo 14-vuotias. Koiravanhuksen luita kolotti, ja Minna joutui nostamaan sen pakettiautoon.

”Halusin tarjota ystävälleni rauhalliset eläkepäivät ja vuokrasin ihanan, yli satavuotiaan askeettisen hirsimökin lapsuudenkylästäni Pornaisista.”

Kesäkuussa koitti luopumisen aika. Viisas ja kaunis koira, joka kiersi Euroopan Minnan kanssa kahdesti ja katsoi hänen vierellään auringonlaskua 16 maassa, oli poissa.

Juuri nyt Minna on surullinen, mutta jälleen vapaa lähtemään.

”Tarvitsen vapautta ja liikkuvaa elämää. Ilman pakua tuntisin oloni hyvin ahdistuneeksi ja oloni olisi kuin vankilassa. On upea tunne mennä juuri sinne minne mieli halajaa.”

”Suomen maisemat ovat kuitenkin ne, jotka ovat aina saaneet minut palaamaan takaisin.”

Kun Minna pakkaa pakunsa ja ajaa pitkin tuntemattomia teitä, hän laulaa hoilottaa David Bowieta ja Iggy Popia ja nauttii siitä, ettei kukaan kuule tai keskeytä.

”Seuraavaksi haluan matkustaa enemmän Suomessa. Suomen maisemat ovat kuitenkin ne, jotka ovat aina saaneet minut palaamaan takaisin.”

Minna aikoo lähteä pikkukoiransa kanssa kajakilla tutkimaan Saimaan saaria, ajaa Lappiin ihailemaan yötöntä yötä ja ehtiä Norjan Lofooteille telttailemaan vuoren laelle, kuvaamaan revontulia.

Ainakin Balkan, Skotlanti ja Irlanti ovat myös listalla. 

Minnan kotisivut löytyvät täältä.

Oopperalaulaja Jorma Hynninen soitti tyttärelleen Lauralle ennen vain työasioissa. Nyt he puhuvat myös perheestä ja tunteista.

Oopperalaulaja Jorma Hynnisen elämässä kuluneet puolitoista vuotta ovat olleet muutosten aikaa. Hänen puolisonsa Reetta Hynninen menehtyi munasarjasyöpään keväällä 2017. 

”Voi sanoa, että lapseni pelastivat minut”, Jorma Hynninen kertoo. Hänellä on aikuiset tyttäret, kanttori Ursula Hynninen ja harpisti Laura Hynninen. Poika, oopperalaulaja Marko Salo menehtyi vuonna 2005.

Jorma Hynninen asuu Leppävirralla, mutta Reetan kuoleman jälkeen hän on viettänyt usein aikaa Lauran perheen luona Porvoossa. 

”Aikaisemmin isä soitti vain työasioissa, mutta nyt hänestä on tullut esiin välittävä ja kuunteleva puoli. Kun isä on meillä, teemme ihan tavallisia asioita: käymme Käpy-koiran kanssa ulkona ja puhumme musiikista, töistä, luonnonilmiöistä ja nykyään myös perheestä ja tunteista”, Laura kertoo. 

”Yhteys lasten kanssa on kääntänyt suremisen elämän puolelle.”

”Uusi henkinen yhteys lasten kanssa on antanut minulle tukea ja kääntänyt suremisen elämän puolelle”, Jorma kertoo.

”Oli coolia, kun isä kuoli lavalla”

Kun Jorma Hynninen nuorempana lauloi maailmalla eri oopperataloissa, Laura ja Reetta kulkivat hänen mukanaan.

”Ursula ja Marko olivat jo sen ikäisiä, että he pärjäsivät kotona mummin paimentamina. Lauran mukanaolo oli suuri helpotus, sillä minua vaivasi jatkuva koti-ikävä.”

Laura muistaa, miten koulussa opettajat pyysivät häntä kertomaan kaikille, minkälaista oli ollut Pariisissa.

”En osannut vastata. Kaupungit ja maat menivät päässäni sikin sokin. Aika paljon matkustaminen oli odottelua. Aina oli kuitenkin hienoa, kun isä kuoli lavalla. Se oli jotenkin coolia.”

Mitä musiikkia Jorma inhoaa? Miten Laurasta tuli sirkkafarmari? Lue Jorma ja Laura Hynnisen koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 14/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä tai tähtiartikkelina.

Tilaajille
”Laura on luova. Vanhan talon osto Porvoosta oli yksi hänen tempauksistaan. Ihmettelin sitä aluksi, mutta nyt ajattelen, että se oli hyvä ratkaisu”, oopperalaulaja Jorma Hynninen sanoo.
”Laura on luova. Vanhan talon osto Porvoosta oli yksi hänen tempauksistaan. Ihmettelin sitä aluksi, mutta nyt ajattelen, että se oli hyvä ratkaisu”, oopperalaulaja Jorma Hynninen sanoo.