Sadun ja Matin ihana rakkaustarina: ”28 vuotta myöhemmin kohtasimme uudelleen”

Kuvat
Ninna Lindström
Sadusta Matti on turvallinen kuin kallio. Matista Satu solahti hänen elämäänsä aivan kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan.

Satu Ketopelto ja Matti Harva eivät olleet vuosikymmeniin missään tekemisissä, kunnes kohtasivat sattumalta ruotsinlaivan kävelykadulla. ”Mieleeni alkoi tulvia Matti-muistoja teiniajoilta”, Satu sanoo.

Satu: Olimme toistemme ensirakkaudet. Seurustelimme kymmenen kuukautta, mutta elämä vei meidät eri suuntiin.

Matti: Sitten 28 vuotta myöhemmin kohtasimme uudelleen ruotsinlaivan kävelykadulla.

Satu: Jos kohtaamisemme ei johtunut kohtalosta, se oli sattumaa, johon verrattuna lottovoiton saaminen on lasten leikkiä. Alun perin minun oli pitänyt viettää pääsiäinen 2023 yksin kotona, mutta siskoni ilmoitti, että lähden hänen perheensä mukaan laivalle. Hän oli huomannut, että olin alamaissa. Minua ei huvittanut lähteä ihmisten ilmoille, mutta sisko oli päättäväinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Matti: Minä olin risteilyllä kahden tyttäreni kanssa, ja olimme odottaneet reissua innolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Risteilyn jälkeen en saanut sinua mielestäni.”

Satu: Kun kävelin laivan kävelykadun ihmisvilinässä sisareni ja sisarentyttäreni kanssa, tulit vastaan. Katseemme kohtasivat, ja hihkaisin: ”Sinä!”

Matti: Tunnistin sinut heti ja tulin halaamaan.

Satu: Aloimme puhua pälpättää, ja siskoni jätti meidät vaihtamaan kuulumisia. Se oli aitoa, pulppuavaa iloa. Oli ihanaa nähdä sinut pitkästä aikaa.

Matti: Välissä oli kulunut hirveän monta vuotta, mutta minusta tuntui, että et ollut muuttunut yhtään. Kymmenen minuutin keskustelun jälkeen sinun piti lähteä siskosi perään. Emme edes vaihtaneet yhteystietoja.

Satu: Totesimme vain, että oli kiva nähdä, ja lähdimme eri suuntiin.

Matti: Risteilyn jälkeen en saanut sinua mielestäni.

Satu: Minunkin mieleeni alkoi tulvia Matti-muistoja teiniajoilta. Se tuntui kotoisalta.

”Rippileirillä olin valtavan ihastunut sinuun.”

Matti: Tapasimme alun perin Helsingin Käpylässä keväällä 1994. Satu oli 14-vuotias riparilainen, minä vuotta vanhempi ja Sadun isonen. Ensikohtaamisesta meillä kummallakaan ei ole mitään muistikuvaa.

Satu: Sen kyllä muistan, että kun rippileiri alkoi kesäkuussa Vihdissä, iskin silmäni pituuteesi. Koripalloilijana olin tottunut siihen, ettei kukaan poika ollut minua pidempi. Sinä olit sekä pitkä että komea. Leirillä olin valtavan ihastunut sinuun.

Matti: Riparilla olit tyttökavereittesi kanssa. Olit koko ajan äänessä ja aktiivisesti mukana kaikessa. Sellainen olet edelleen, et ole vapaamatkustaja.

Satu: Uskouduin ihastuksestani kavereille ja selitin innoissani, miten ihana sinä olet. Se oli karmeaa kikattamista ja supattamista. Hassua, miten siinä iässä puolentoista vuoden ikäeromme tuntui ikuisuudelta. Olit vanhempi mies, ja se oli tosi siistiä.

Matti: Minä en kiinnittänyt sinuun leirillä erityistä huomiota, emmekä puhuneet keskenämme. Olin töissä, en tyttöjahdissa.

”Tulin istumaan viereesi ja kyselin punastellen kuulumisiasi.”

Satu: Olit tosi kiltti kaikille ja ikäiseksesi kauhean vastuuntuntoinen. Rippileirin jälkeen toivoin, että tapaan sinut uudestaan. Heinäkuussa sain tilaisuuteni, kun näin sinut bussissa. Tulin istumaan viereesi ja kyselin punastellen kuulumisiasi. Nolottaa myöntää, mutta poistuessani jätin hanskani tarkoituksella bussiin. Toivoin, että ottaisit ne talteen ja tapaisimme uudelleen. Kummallista muuten, että minulla oli hanskat kesällä.

Matti: Kyseessä oli Suomen kesä, joten ehkä oli viileää. En muista hanskaepisodia ollenkaan.

Satu: Temppuni tehosi. Soitit ja kysyit, pitäisikö meidän nähdä, jotta saisin hanskani takaisin.

Matti: Eloisuutesi ja iloisuutesi viehättivät minua suuresti. Pian aloimme seurustella.

Satu: Kymmenen kuukautta nyhjäsimme toistemme kainaloissa. Kävimme leffassa, vietimme aikaa toistemme kotona, juttelimme ja pussailimme.

Kaduttaako Satua, että jätti Matin aikoinaan? Mikä Matin pieni teko risteilyn jälkeen käynnisti kaiken uudelleen? Millaisten treffien jälkeen Matti ja Satu tiesivät kumpikin, että haluavat olla yhdessä jälleen? Miksi Satu pystyi luottamaan Mattiin, vaikka luottaminen tuntui hänestä vaikealta ja suojamuurit olivat korkeat? Mikä asia Matissa vetoaa Satuun enemmän nyt kuin teininä? Entä miksi Matti ja Satu eivät haikailleet toistensa perään erossaolon eli 28 vuoden aikana? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 10/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Satu ja Matti

Satu Ketopelto, 46, ja Matti Harva, 48, ovat olleet yhdessä nyt kolme vuotta. Satu vetää markkinoinnin tuotantotiimiä. Hän on myös mindfulness-ohjaaja ja hyvinvointivalmentaja. Matti on ravintoloitsija. Pari asuu Lohjalla Vappulan vanhassa koulurakennuksessa, jossa Matti pyörittää isänsä perustamaa Ravintola Hannesta. Matin 12- ja 15-vuotiaat tyttäret asuvat pariskunnan luona vuoroviikoin. Sadun 19- ja 20-vuotiaat pojat asuvat jo omillaan. Yhdessä Matti ja Satu harrastavat ruusunmuotoisten kynttilöiden valmistamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla