Beata menetti äitinsä neljävuotiaana. ”Ennen kuin äiti tuli sokeaksi ja kuoli, äidillä oli lakupiiloja minulle tyynyn alla”, Beata muistaa.
”Tämän muistan äidistä itse, kukaan muu ei ole kertonut tätä minulle jälkeenpäin:
Olimme rannalla kesäpäivänä. Aurinko paistoi. Äiti osti meille molemmille jätskit. Olin ehkä kolmevuotias.
Ehdin syödä jätskiäni vain vähän, ja sitten se tippui hiekkaan. Silloin äiti antoi oman jätskinsä minulle.
Sellainen äiti oli.
Äiti kuoli syöpään kuukausi nelivuotissynttäreideni jälkeen. Syöpä oli sellaisessa aika vaikeassa paikassa.
Ennen kuin äiti tuli sokeaksi ja kuoli, äidillä oli lakupiiloja sängyssään tyynyn alla. Aamulla, kun tulimme pikkuveljen kanssa äidin luo, äiti pisti suuhumme lakuja.
En halua olla suositumpi vain siksi, että minulta on äiti kuollut. Haluan, että olen samanlainen kuin muutkin.
Joskus tulee olo, että haluaisin vielä nähdä äidin. Silloin katselen äidin valokuvia. Niitä on paljon kotona, isossa salkussa.
Mieluiten katson sellaisia kuvia, joissa äiti on terve. Joskus katselen kuvia isin kanssa, joskus isin ja pikkuveljen, joskus yksin. Kun näen kuvia, tuntuu tosi kivalta. Niin kuin äiti olisi vielä vieressä.
Varsinkin yhdessä äiti on tosi upea ja iloinen. Hänestä on monia hyviä kuvia. Joskus vien niitä salaa repussa kouluun.
Kenellekään luokallamme ei ole tapahtunut tällaista. Kerran kysyin kaveriltani, tuntuisiko hänestä pahalta, jos hänen äitinsä olisi kuollut. Hän vastasi, että hän itkisi joka päivä ja joka sekunti.
Siksi pidän mieluiten itselläni tämän asian, vaikkei se olekaan mikään salaisuus.
Kun menen kertomaan isille, että äitiä on ikävä, isi halaa ja sanoo, ettei aina tarvitse olla niin reipas.
En myöskään tahdo, että koulussa tulee itku. Se nolottaisi. On parempi, että itku tulee kotona.
Kun menen kertomaan isille, että äitiä on ikävä, isi halaa ja sanoo, ettei aina tarvitse olla niin reipas.
Kun suruttaa, saa olla surullinen. Suru voi tuntua rinnassa tai jossain muualla.
Ajattelen, että äiti on jossain ylhäällä ja me muut täällä alhaalla. Mutta äiti on kanssani kumminkin.”
Lue äitinsä menettäneiden Beatan, Oonan, Katariinan ja Mailiksen koskettavat tarinat Kodin Kuvalehdestä 11/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.
