Lasten melu ja murheet kuormittavat erityisherkkää äitiä tavallista enemmän, mistä hän tuntee usein syyllisyyttä.
Lasten melu ja murheet kuormittavat erityisherkkää äitiä tavallista enemmän, mistä hän tuntee usein syyllisyyttä.

Aikaisemmin Annia hävetti ja suretti: Miksi rakkaiden lasteni hälinä kuormittaa minua kohtuuttomasti? Miksi lapsen surut tuntuvat tulevan suoraan oman ihon alle? Sitten hän oppi ymmärtämään ja arvostamaan herkkyyttään.

Esimerkiksi näistä asioista Anni tunsi syyllisyyttä, kun hänen kaksi lastaan olivat alle kouluikäisiä:

Ahdistuksen tunteestaan, kun lapsi ei nukahtanut päivänunille. Mielessä oli vain yksi ajatus: tänäänkään en saa olla edes yhtä hetkeä ihan rauhassa, hiljaisuudessa.

Koko mielen ja kehon vallanneesta surusta ja myötätunnosta, kun lapsi kertoi jääneensä päiväkodin pihalla yksin. Tunneryöppy oli niin suuri, että alkoi vain itkettää, vaikka olisi pitänyt olla vahva ja rohkaiseva äiti.

Kiukustumisesta miehelle, joka oli puoli tuntia myöhässä tullessaan töistä kotiin. Etkö ymmärrä, että minun pitää päästä metsään kävelemään nyt!

Sisarusten normaalin nahistelun synnyttämästä ahdistuksesta, joka vuoksi Anni poistui lastenhuoneesta, vaikka olisi pitänyt toimia erotuomarina.

Anni kiukustui miehelle, joka oli puoli tuntia myöhässä tullessaan töistä kotiin. Etkö ymmärrä, että minun pitää päästä metsään kävelemään nyt!

”Tällaiset tilanteet ovat varmasti tuttuja jokaiselle vanhemmalle. Minun kohdallani tunteet olivat kuitenkin niin vahvoja, etten enää tiennyt, miten käsittelisin niitä”, Anni sanoo.

”Ajattelin olevani täysin epäonnistunut äiti. Olisinpa ymmärtänyt jo silloin, että olen erityisherkkä.”

Äitii! Auttamaan! Pyyhkimään! Missä oot?

Vaikeinta oli syyllisyys. Lapset olivat ihania ja toivottuja, arkea jakoi rakas puoliso, eikä suuria ongelmia ollut. Miksi sitten väsytti niin usein? Miksi tuntui, että omilta lapsiltaan haluaa olla rauhassa?

”Mietin, että eihän kukaan äiti halua omaa aikaa lasten kustannuksella kuin korkeintaan joskus harvoin. Minä kaipasin hiljaisuutta päivittäin.”

Annia hävetti.

Kotona oli sellaista kuin pikkulapsiperheen kotona on: usein levotonta ja äänekästä. Annista tuntui, että joku huusi koko ajan: Äitii! Auttamaan! Pyyhkimään! Missä oot?

En ollut koskaan ajatellut, että voisin olla erityisherkkä.

Anni väsyi ja häntä itketti usein. Jokin tuntui olevan vialla, mutta viasta ei tuntunut saavan otetta.

Eräänä iltana Anni törmäsi Facebookissa erityisherkkien keskusteluryhmään. Hän liittyi ryhmän jäseneksi vähän vahingossa ja sattumalta.

”Termi oli tuttu, mutta en tiennyt asiasta enempää. En ollut koskaan ajatellut, että voisin olla erityisherkkä.”

Anni ajatteli olevansa ainoastaan hankala ja omituinen.

Erityisherkkyyttä ei tarvitse kitkeä itsestään, vaan siitä voi olla ylpeä. Empatiakyvystä, luovuudesta, rikkaasta sisäisestä maailmasta, omasta ainutlaatuisesta persoonastaan.
Erityisherkkyyttä ei tarvitse kitkeä itsestään, vaan siitä voi olla ylpeä. Empatiakyvystä, luovuudesta, rikkaasta sisäisestä maailmasta, omasta ainutlaatuisesta persoonastaan.

Yhtäkkiä moni asia loksahti paikalleen

Keskusteluryhmäläisten kokemukset tuntuivat tutuilta.

Joku kirjoitti: En osaa aina tehdä eroa omien tunteiden ja toisen ihmisen tunteiden välillä. Nappaan muiden tunteet herkästi itseeni ja kannan huolta siitä, että muilla on kaikki hyvin. Muuten en osaa olla itsekään rauhassa.

Juuri niin, ajatteli Anni.

Toinen kertoi: Kuormitun töissä, kun joka puolelta iskee aistiärsykkeitä. Kotona en jaksaisi enää lapsia, vaan kaipaisin rauhaa, että saisin latauduttua.

Bingo! ajatteli Anni.

Erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta hälystä ja tarvitsee lepäämistä saadakseen voimansa takaisin.

Anni alkoi hankkia lisää tietoa erityisherkkyydestä.

”Yhtäkkiä tuntui, että tosi moni asia loksahti paikoilleen. Luin, että erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta hälystä ja tarvitsee lepäämistä saadakseen voimansa takaisin.”

”Helpottavinta oli lukea, että erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, eikä mikään itsekäs luonnevika.”

Lukiessaan tämän virkkeen Annia alkoi itkettää, helpotuksesta.

Minä saan olla minä

Nyt omalle ololle oli selitys ja syy. Se tuntui huojentavalta.

”Tieto ei kuitenkaan saanut aikaan muutosta arjessa. Ei se mennyt niin, että kun tajusin olevani erityisherkkä, aloin jaksaa arjen hälyä ja kaaosta paremmin”, Anni sanoo.

Mutta nyt itselleen oli helpompi olla armollinen. En olekaan itsekäs ja kelvoton äiti. Olen vain erityisherkkä, se on osa minua. Minä saan olla minä.

”Kun kerroin miehelleni, mitä olin tajunnut, jännitti. Facebookin keskusteluista olin lukenut, miten moni puoliso ei ymmärrä erityisherkkää kumppaniaan.”

Suurin asia oli syyllisyyden häviäminen, mutta arki muuttui myös pienissä asioissa.

Erityisherkät ovat saaneet kuulla olevansa laiskoja ja teeskentelijöitä, joiden pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja olla kuten muutkin.

”Mies oli kuitenkin ihana. Hän sanoi, että tunnistaa itsekin minut erityisherkän ihmisen kuvauksesta.”

”Suurin asia minulle oli syyllisyyden häviäminen, mutta arki muuttui myös pienissä asioissa. Osaan nyt pitää paremmin huolta itsestäni ja voimavaroistani.”

Huolen pitäminen tarkoittaa esimerkiksi iltakävelyitä aivan yksin, kun lapset on saatu nukkumaan. Omasta unirytmistä huolehtimista. Viikonloppujen rauhoittamista.

”Ennen kyläilimme suunnilleen joka viikonloppu, koska minusta se kuului asiaan. Nyt vietämme aikaa perheen kanssa ja se tuntuu kaikista hyvältä.”

Ihana erityisherkkyys, osa minua

Erityisherkkyys on paitsi ominaisuus, myös vahvuus. Tämän Anni ymmärsi alettuaan suhtautua itseensä lempeämmin.

Erityisherkkyyttä ei tarvitse kitkeä itsestään, vaan siitä voi olla ylpeä. Empatiakyvystä, luovuudesta, rikkaasta sisäisestä maailmasta, omasta ainutlaatuisesta persoonastaan.

On hieno ominaisuus osata katsoa maailmaa lapsen silmin.

Herkkä äiti aistii lapsensa tunteet, eivätkä ne jää häneltä huomaamatta. Kun erityisherkkä pitää huolta omasta jaksamisestaan, hän pystyy kohtaamaan lapsen tunteet ja vastaamaan niihin imaisematta niitä itseensä.

”Osaan eläytyä lasteni ajatusmaailmaan ja huomaan pienetkin muutokset lasten käyttäytymisessä. Minusta on hieno ominaisuus osata katsoa maailmaa lapsen silmin.”

Annin nimi on muutettu.

Eero

Anni, 32: ”Ajattelin olevani epäonnistunut äiti, kunnes ymmärsin olevani erityisherkkä”

Tällaista olen pohdiskellut. Moni ei uskalla kuunnella tarpeitaan, asettaa rajoja ja levätä tarpeeksi ilman lääketieteellistä tai psykologista diagnoosia. Ihmiset ovat erilaisia, joku kaipaa paljon omaa tilaa, joku taas ahdistuu ellei aina ole toisten kanssa vähintään puhelimen välityksellä. Se on ihan fine, mutta jos paljon omaa tilaa tarvitseva ihminen on arka sitä ottamaan , hän ajaa itsensä piippuun ja sairastuu herkästi tavalla tai toisella. Vasta diagnoosi on heille ikäänkuin hyväksyttävä...
Lue kommentti
"Miehen lähdettyä keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen. Ajan myötä huomasin, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan", Susanna sanoo.
"Miehen lähdettyä keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen. Ajan myötä huomasin, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan", Susanna sanoo.

”Ero ja valtava hylkäämisen kokemus pistivät minut todella maan tasalle. Seuraavan vuoden aikana opin kuitenkin paljon sellaista, josta on ehkä apua myös muille jätetyille”, Susanna sanoo.

Puoliso tokaisi Susannalle kesken lapsen jalkapalloturnauksen: haluan erota, minulla on uusi nainen. Lapset olivat silloin 1-, 5- ja 7-vuotiaita. Yhdessä oli oltu 15 vuotta.

”Se oli ihan järkyttävä shokki, vaikka yhteiselämä olikin ollut aika pitkään haastavaa lapsiperhearkea. Yritin pidätellä kyyneleitä muiden futisvanhempien keskellä ja kannustaa tytärtäni peleissä.”

Päivä oli sateinen, pienet pelaajat olivat kolmen ottelun jälkeen mutaisia. Välillä käytiin lounastamassa.

Illalla nukkumaan käydessä mies kysyi minulta innoissaan, haluanko kuulla uudesta naisesta kaiken.

”Lasten syödessä menin ulos haukkomaan happea ja itkemään. Kotiin päästyämme soitin hyvälle ystävälle, joka vei minut saman tien pitkälle kävelylle ja yritti lohduttaa ja tsempata.”

”Illalla nukkumaan käydessä mies kysyi minulta innoissaan, haluanko kuulla uudesta naisesta kaiken.”

Iiris ei halunnut kuulla mitään.

Puoliso oli suunnitellut kaiken valmiiksi lasten tapaamisjärjestelyjä myöten. Uudella kumppanilla olisi kuulemma suuri huone lapsia varten.

”Kokemani hätä oli todella alkukantaista, kaoottista ja voimakasta. Ahdistavaa hylkäämisen tuskaa ja pelkoa lasten menettämisestä. Tuska oli fyysistä, eli en saanut henkeä ja oli huono olo, sain rytmihäiriöitäkin.”

Minut on jätetty toisen takia. Elämä on lopussa. Olen arvoton.

Näin Susanna ajatteli. Hän oli väärässä. Eroa seuranneen vuoden aikana hän oppi esimerkiksi nämä kahdeksan asiaa:

1. Elämä jatkuu – muiden tuella

Alkuaikoina mielialani aaltoili. Välillä kotiin ajaessani mietin, että vedän autolla kallionseinämään tai sillalta alas. Sitten lapset saavat uuden elämän mieheni ja hänen uuden naisensa kanssa.

Rakas ystäväni jaksoi vakuuttaa minulle, että kohta noin kamala tunne menee ohi. Terveyskeskuksen psykologi antoi puolestaan vinkin, että anna tunteen vain tulla ja mennä. Huomasinkin ajan mittaan, että synkimmät tunteet menevät ohi eikä seuraavalla kerralla tuntunut enää niin pahalta.

Esimieheni ja työkaverini kyselivät säännöllisesti jaksamistani.

Jo muutama päivä jätetyksi tulemisen jälkeen olin työterveyshoitajan vastaanotolla. Sieltä sain ajan lääkärille. Sain sympatiaa, rauhoittavia, lähetteen sydänfilmiin ja aikaa niin paljon kuin tarvitsin. Esimieheni ja työkaverini kyselivät säännöllisesti jaksamistani.

Ystävät jaksoivat kuunnella ja lukea varmaan tuhansia viestejäni, joissa pohdin kaikkia asioita. He auttoivat ja ottivat lapsia hoitoon. Ilman heidän kannatteluaan en olisi varmasti tässä.

2. Saan arjen pyörimään

Pikkuhiljaa aloin tajuta, että nyt minä olen se, jonka täytyy pitää arki käynnissä. Se tuntui yllättävän vapauttavalta: saan itse päättää asioista, eikä tarvitse huolehtia siitä, että lasten isä sabotoisi kasvatustapojani.

Tästäkin selvitään, kun vain vähän mietin ja pyydän apua tarvittaessa.

Tuli semmoinen fiilis, että kyllähän minä ratkaisen kaikki harrastuksiin ja töihin liittyvät aikatauluongelmat, kun vain vähän mietin ja pyydän apua tarvittaessa.

Ymmärsin myös, että minulla on fiksuja lapsia, jotka myös pystyvät auttamaan asioiden kanssa, esikoinen esimerkiksi hurauttaa pyörällä kauppaan tarvittaessa. Aikataulutus ja kalenteri, perheen sisäinen viikkolukujärjestys… on monia tapoja hoitaa arkea.

Lisäksi kannattaa antaa itselleen armoa, jos ei jaksa hoitaa kaikkia asioita kerralla.

3. Olen yhä hyvä äiti lapsilleni

Eron alkuaikaan kävin säännöllisesti perheneuvolassa pyytämässä vinkkejä ja apua tilanteisiin ja tunteisiini, joita en osannut itse ratkaista. Lasten kanssa vahvistui me-tunne. Puhuimme kotona paljon siitä, että me olemme nyt tämä nelihenkinen perhe.

Illalla on semmoinen tunne, että taas selvisin yhdestä päivästä.

Olen hyvin herkkä persoona ja aistin nopeasti, jos lapsilla on jotain hätää. Vaadin lapsilleni apua tarvittaessa ja haen apua myös itselleni, kun en jaksa.

Kun saan lapset nukkumaan iltapalan, hampaidenpesun ja muun hässäkän jälkeen, on semmoinen tunne, että taas selvisin yhdestä päivästä.

Tulee ihana olo, kun esimerkiksi isäviikonlopun jälkeen lapset kiipeävät kukin vuorollaan syliin ja kertovat, että on ollut ikävä. Tai kun tytär sanoo, että viikonlopun kivoin asia oli jalkapalloturnaus, johon sain hänet vietyä.

4. Osaan hoitaa ”miesten työt”

Olen vaihtanut autoon renkaat ensimmäistä kertaa itse, vaihtanut etuvalon polttimon, katsastanut ja huoltanut auton. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin aina kuvittelin! En tarvinnutkaan miestä, tähänkään asiaan.

Jos eteen tulee ongelma, osaan hakea tietoa, tehdä suunnitelmia ja ratkaista tilanteen. Aika isoja asioita on vielä hoitamattakin, kuten miehen kesken jättämän remontin loppuunsaattaminen. En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö sekin hoituisi.

5. Selviydyn raha-asioista

Aluksi ajatus pärjäämisestä pelotti, tilanne oli niin sekava. Lopulta sain hoidettua osituksen ja muut asiat, talon ja lainan omiin nimiin. Siitä alkoi itsenäisen omakotitalon omistajan aika. 

Olen tehnyt jonkun verran taloussuunnittelua, eli kirjaan asumiseen, autoon ja muihin asioihin  liittyviä menoja ylös.

Kun olin kotona lasten kanssa, mies eteni urallaan korkeaan asemaan.

Meillä oli suuria ristiriitoja elatusmaksujen kanssa, kuten erossa usein on. Luulen, että nyt on löytynyt jotakuinkin oikea taso. Kun elatusmaksut juoksevat, pystyn turvaamaan lapsille kodin, ruoan ja muut perustarpeet, joita en kyllä pelkästään omalla palkallani pystyisi maksamaan. 

Kun olin kotona lasten kanssa, mies eteni urallaan korkeaan asemaan. Lähes koko pikkulapsiajan kaikki tuloni olivat menneet perheen eteen ja kotihoidontuella ollessani käytin kaikki säästötkin.

Kirpputorit ovat tuttuja paikkoja ja ruoka ostetaan halvimmasta kaupasta. Koska olen köyhäillyt vuosikaudet, kulutustasoni ei toisaalta ole kovin korkea ollutkaan. Auton vaihtaminen kulutukseltaan pienempään on pohdinnassa. 

On myös ollut hyvä ratkaisu tehdä lyhennettyä työviikkoa tällä hetkellä. Vapaapäivänä ehtii vähän tehdä kotitöitä. Tai ihan vain levätä.

 

"Olen tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!"
"Olen tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!"

 

6. Voin luoda uusia, omia unelmia

Minulla oli isoja unelmia eron aikoihin. Olin käyttänyt koko pikkulapsiajan perheen eteen ja tuntui, että nyt olisi vihdoin minun aikani jatkaa opiskelua ja omaa uraani. Eron tuoma shokki pisti omat haaveet hetkeksi prioriteettilistan häntäpäähän.

Olen tietoisesti tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!

Lasten kanssa olemme unelmoineet koirasta, voimme toteuttaa senkin haaveen.

Avioliiton aikana koin aina, ettei puoliso tukenut tai kannustanut minua mihinkään. Se hidasti ja vaikeutti omien juttujen edistämistä. Nyt tilanne on toinen, enkä edes kaipaa toiselta hyväksyntää omille ajatuksilleni. Onhan se vapauttavaa.

Lasten kanssa olemme myös unelmoineet koirasta. Puoliso ei koskaan halunnut kotieläimiä, mutta me muut haluamme. Voimme toteuttaa senkin haaveen, kun siltä tuntuu ja olemme valmiita sitoutumaan eläimeen.

7. Olen hyvä tyyppi

Ero ja valtava hylkäämisen kokemus pistivät minut todella maan tasalle. Olin sinnitellyt suhteessa todella pitkään ja sietänyt aika isojakin asioita ajatellen, että kunhan lapset kasvavat, saamme aikaa parisuhteelle.

Miehen lähdettyä oli tunteita, etten kelpaa mihinkään. Itkin kaikki illat ja kävin töissä, jossa sain ajatella ihan jotain muuta. Kotona keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen.

Olen huomannut, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan.

Lopulta tunteet alkoivat kääntyä siihen, että minä olenkin meistä se voimakkaampi. Minun ei tarvinnut paeta ja minä selvitin sen ison sotkun, jonka mies lähtiessään jätti jälkeensä. Pikkuhiljaa aloin tuntea itseni vahvemmaksi.

Olen huomannut, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan. On nostanut ihan tosi paljon itsetuntoa, kun ei tarvitse anella arvostusta aviopuolisolta, vaan saa olla oma itsensä.

Olen myös tavannut uuden miehen, joka käveli vastaani nurkan takaa aivan odottamatta! Tuntuu ihan uskomattomalta, että Suomessa on miehiä, jotka puhuvat, tekevät ruokaa, näyttävät tunteitaan ja haluavat minut, kolmen lapsen äidin. Joku arvostaa minuakin, vahvuuttani ja rohkeuttani.

8. Minä selviän

Jätetyksi tuleminen sattuu. Se sattuu niin, että henkeä salpaa ja tekisi mieli käpertyä lattialle sikiöasentoon. Häpeä, hylkäämisen tuska, kaikki ne ajatukset... tulee monta kertaa mieleen hypätä sillalta alas. Mutta se kipu hellittää, pikkuhiljaa.

Kohtalotovereilleni sanoisin, että hakekaa apua, oli taho sitten työterveys, terveyskeskus tai kriisipuhelin. Puhukaa ja puhukaa asiat ja tunteet ulos. Voin luvata, että se helpottaa. Mitä enemmän eroa työstää, sitä nopeammin siitä selviää.

Lupaan, että kipu hellittää pikkuhiljaa.

Jättäjä tuskin tulee koskaan kertomaan totuutta tai syitä, miksi kaikki tapahtui. Pariterapiaan voi mennä vaikka yksin pohtimaan näitä asioita ammattilaisen kanssa. Kannattaa katsoa itseäkin peiliin. Kaikesta voi oppia ja vahvistua.

Sydän siinä särkyy, mutta nurkan takana odottaa onni ja parempi elämä.

Susannan nimi on muutettu

Vierailija

Yllättäen jätetty Susanna: ”Luulin elämän loppuvan, mutta vuodessa opin kahdeksan isoa asiaa”

Jossakin kohtaa jutussa Susannan tilalla on eri nimi. Olisikohan sekin tarkoitus olla Susanna. Ihmettelin tätä lukiessani juttua, mutta ymmärsin kun huomasin, että nimi on muutettu. Jospa toimitus huomaisi muuttaa, mikäli oikea nimi on kertaalleen jäänyt tekstiin. En tiedä onko tämä oikea paikka kommentoida tuosta...
Lue kommentti
Kun puolison mielenterveys järkkyy, parisuhde menee kokonaan uusiksi.
Kun puolison mielenterveys järkkyy, parisuhde menee kokonaan uusiksi.

Ilman Marjo-vaimoaan Juhani Ojalammi ei todennäköisesti olisi enää kertomassa tarinaansa. Juhani kiittää puolisoaan, joka jaksoi taistella heidän molempien puolesta, kun Juhanin mielesterveys järkkyi.

”Sinä yönä, kun vuosituhat vaihtui, ahdistus ja omituiset ajatukset täyttivät mieleni. Tuijotin kotimme nurkkia ja näin niissä hometta. Nyt tajuan, ettei mitään sellaista ollut, mutta silloin näky oli todellinen”, Juhani Ojalammi kertoo.

”Avasin parvekkeen oven, katsoin kaiteen yli viidennestä kerroksesta ja ajattelin, että hyppäämällä pääsen pois kaikesta pahasta. Vaimoni Marjo ehti väliin. Hän tarttui käteeni ja sanoi, että nyt lähdetään.”

Juhani oli tuolloin 38-vuotias.

Näin yön muistaa Juhanin vaimo Marjo Ojalammi:

”En koskaan unohda Millenium-yötä. Katselin ikkunasta raketteja ja ajattelin, että meillä räiskyy sisälläkin. Oli räiskynyt jo monta vuotta.”

”Aistin Juhanin itsetuhoiset ajatukset ja pelkäsin koko ajan, että hän tekee itselleen jotain. Vuosituhannen vaihtuessa hän romahti täydellisesti.”

”Surin, mutta uskoin, että hän toipuu ennalleen, kunhan vain pääsee hoitoon. Pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta olimme olleet Juhanin ahdistuksen vuoksi päivystyksessä, mutta silloin meidät käännytettiin takaisin kotiin.”

”Mies, johon rakastuin 17-vuotiaana, oli kadonnut.”

Tuon yön jälkeistä elämää Ojalammit kuvailevat vuoristoradaksi. Lopulta Juhani sai diagnoosin ja lääkityksen – kiitos Marjon taistelutahdon.

”Minulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siihen kuuluvat mielialan vaihtelut masennuksesta maniaan”, Juhani kertoo.

Kun puolison mielenterveys järkkyy, koko parisuhde menee uusiksi. Myös Marjo on ollut erittäin kovilla.

”Kiitollinen olen siitä, että saamme olla Marjon kanssa edelleen yhdessä. Marjo halusi taistella vuokseni. Olen onnellinen, ettei Marjo jättänyt minua silloin, kun olin todella hankala. Hän vaaransi vuokseni omankin terveytensä”, Juhani sanoo.

”Mies, johon rakastuin 17-vuotiaana, oli kadonnut. Hän oli muuttunut valoisasta, energisestä miehestä synkäksi ja välillä aggressiiviseksikin”, Marjo kuvailee.

Lue Juhanin ja Marjon koko selviytymistarina Kodin Kuvalehdestä 10/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukausen maksuttoman koetilauksen täällä.