Lasten melu ja murheet kuormittavat erityisherkkää äitiä tavallista enemmän, mistä hän tuntee usein syyllisyyttä.
Lasten melu ja murheet kuormittavat erityisherkkää äitiä tavallista enemmän, mistä hän tuntee usein syyllisyyttä.

Aikaisemmin Annia hävetti ja suretti: Miksi rakkaiden lasteni hälinä kuormittaa minua kohtuuttomasti? Miksi lapsen surut tuntuvat tulevan suoraan oman ihon alle? Sitten hän oppi ymmärtämään ja arvostamaan herkkyyttään.

Esimerkiksi näistä asioista Anni tunsi syyllisyyttä, kun hänen kaksi lastaan olivat alle kouluikäisiä:

Ahdistuksen tunteestaan, kun lapsi ei nukahtanut päivänunille. Mielessä oli vain yksi ajatus: tänäänkään en saa olla edes yhtä hetkeä ihan rauhassa, hiljaisuudessa.

Koko mielen ja kehon vallanneesta surusta ja myötätunnosta, kun lapsi kertoi jääneensä päiväkodin pihalla yksin. Tunneryöppy oli niin suuri, että alkoi vain itkettää, vaikka olisi pitänyt olla vahva ja rohkaiseva äiti.

Kiukustumisesta miehelle, joka oli puoli tuntia myöhässä tullessaan töistä kotiin. Etkö ymmärrä, että minun pitää päästä metsään kävelemään nyt!

Sisarusten normaalin nahistelun synnyttämästä ahdistuksesta, joka vuoksi Anni poistui lastenhuoneesta, vaikka olisi pitänyt toimia erotuomarina.

Anni kiukustui miehelle, joka oli puoli tuntia myöhässä tullessaan töistä kotiin. Etkö ymmärrä, että minun pitää päästä metsään kävelemään nyt!

”Tällaiset tilanteet ovat varmasti tuttuja jokaiselle vanhemmalle. Minun kohdallani tunteet olivat kuitenkin niin vahvoja, etten enää tiennyt, miten käsittelisin niitä”, Anni sanoo.

”Ajattelin olevani täysin epäonnistunut äiti. Olisinpa ymmärtänyt jo silloin, että olen erityisherkkä.”

Äitii! Auttamaan! Pyyhkimään! Missä oot?

Vaikeinta oli syyllisyys. Lapset olivat ihania ja toivottuja, arkea jakoi rakas puoliso, eikä suuria ongelmia ollut. Miksi sitten väsytti niin usein? Miksi tuntui, että omilta lapsiltaan haluaa olla rauhassa?

”Mietin, että eihän kukaan äiti halua omaa aikaa lasten kustannuksella kuin korkeintaan joskus harvoin. Minä kaipasin hiljaisuutta päivittäin.”

Annia hävetti.

Kotona oli sellaista kuin pikkulapsiperheen kotona on: usein levotonta ja äänekästä. Annista tuntui, että joku huusi koko ajan: Äitii! Auttamaan! Pyyhkimään! Missä oot?

En ollut koskaan ajatellut, että voisin olla erityisherkkä.

Anni väsyi ja häntä itketti usein. Jokin tuntui olevan vialla, mutta viasta ei tuntunut saavan otetta.

Eräänä iltana Anni törmäsi Facebookissa erityisherkkien keskusteluryhmään. Hän liittyi ryhmän jäseneksi vähän vahingossa ja sattumalta.

”Termi oli tuttu, mutta en tiennyt asiasta enempää. En ollut koskaan ajatellut, että voisin olla erityisherkkä.”

Anni ajatteli olevansa ainoastaan hankala ja omituinen.

Erityisherkkyyttä ei tarvitse kitkeä itsestään, vaan siitä voi olla ylpeä. Empatiakyvystä, luovuudesta, rikkaasta sisäisestä maailmasta, omasta ainutlaatuisesta persoonastaan.
Erityisherkkyyttä ei tarvitse kitkeä itsestään, vaan siitä voi olla ylpeä. Empatiakyvystä, luovuudesta, rikkaasta sisäisestä maailmasta, omasta ainutlaatuisesta persoonastaan.

Yhtäkkiä moni asia loksahti paikalleen

Keskusteluryhmäläisten kokemukset tuntuivat tutuilta.

Joku kirjoitti: En osaa aina tehdä eroa omien tunteiden ja toisen ihmisen tunteiden välillä. Nappaan muiden tunteet herkästi itseeni ja kannan huolta siitä, että muilla on kaikki hyvin. Muuten en osaa olla itsekään rauhassa.

Juuri niin, ajatteli Anni.

Toinen kertoi: Kuormitun töissä, kun joka puolelta iskee aistiärsykkeitä. Kotona en jaksaisi enää lapsia, vaan kaipaisin rauhaa, että saisin latauduttua.

Bingo! ajatteli Anni.

Erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta hälystä ja tarvitsee lepäämistä saadakseen voimansa takaisin.

Anni alkoi hankkia lisää tietoa erityisherkkyydestä.

”Yhtäkkiä tuntui, että tosi moni asia loksahti paikoilleen. Luin, että erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta hälystä ja tarvitsee lepäämistä saadakseen voimansa takaisin.”

”Helpottavinta oli lukea, että erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, eikä mikään itsekäs luonnevika.”

Lukiessaan tämän virkkeen Annia alkoi itkettää, helpotuksesta.

Minä saan olla minä

Nyt omalle ololle oli selitys ja syy. Se tuntui huojentavalta.

”Tieto ei kuitenkaan saanut aikaan muutosta arjessa. Ei se mennyt niin, että kun tajusin olevani erityisherkkä, aloin jaksaa arjen hälyä ja kaaosta paremmin”, Anni sanoo.

Mutta nyt itselleen oli helpompi olla armollinen. En olekaan itsekäs ja kelvoton äiti. Olen vain erityisherkkä, se on osa minua. Minä saan olla minä.

”Kun kerroin miehelleni, mitä olin tajunnut, jännitti. Facebookin keskusteluista olin lukenut, miten moni puoliso ei ymmärrä erityisherkkää kumppaniaan.”

Suurin asia oli syyllisyyden häviäminen, mutta arki muuttui myös pienissä asioissa.

Erityisherkät ovat saaneet kuulla olevansa laiskoja ja teeskentelijöitä, joiden pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja olla kuten muutkin.

”Mies oli kuitenkin ihana. Hän sanoi, että tunnistaa itsekin minut erityisherkän ihmisen kuvauksesta.”

”Suurin asia minulle oli syyllisyyden häviäminen, mutta arki muuttui myös pienissä asioissa. Osaan nyt pitää paremmin huolta itsestäni ja voimavaroistani.”

Huolen pitäminen tarkoittaa esimerkiksi iltakävelyitä aivan yksin, kun lapset on saatu nukkumaan. Omasta unirytmistä huolehtimista. Viikonloppujen rauhoittamista.

”Ennen kyläilimme suunnilleen joka viikonloppu, koska minusta se kuului asiaan. Nyt vietämme aikaa perheen kanssa ja se tuntuu kaikista hyvältä.”

Ihana erityisherkkyys, osa minua

Erityisherkkyys on paitsi ominaisuus, myös vahvuus. Tämän Anni ymmärsi alettuaan suhtautua itseensä lempeämmin.

Erityisherkkyyttä ei tarvitse kitkeä itsestään, vaan siitä voi olla ylpeä. Empatiakyvystä, luovuudesta, rikkaasta sisäisestä maailmasta, omasta ainutlaatuisesta persoonastaan.

On hieno ominaisuus osata katsoa maailmaa lapsen silmin.

Herkkä äiti aistii lapsensa tunteet, eivätkä ne jää häneltä huomaamatta. Kun erityisherkkä pitää huolta omasta jaksamisestaan, hän pystyy kohtaamaan lapsen tunteet ja vastaamaan niihin imaisematta niitä itseensä.

”Osaan eläytyä lasteni ajatusmaailmaan ja huomaan pienetkin muutokset lasten käyttäytymisessä. Minusta on hieno ominaisuus osata katsoa maailmaa lapsen silmin.”

Annin nimi on muutettu.

Eero

Anni, 32: ”Ajattelin olevani epäonnistunut äiti, kunnes ymmärsin olevani erityisherkkä”

Tällaista olen pohdiskellut. Moni ei uskalla kuunnella tarpeitaan, asettaa rajoja ja levätä tarpeeksi ilman lääketieteellistä tai psykologista diagnoosia. Ihmiset ovat erilaisia, joku kaipaa paljon omaa tilaa, joku taas ahdistuu ellei aina ole toisten kanssa vähintään puhelimen välityksellä. Se on ihan fine, mutta jos paljon omaa tilaa tarvitseva ihminen on arka sitä ottamaan , hän ajaa itsensä piippuun ja sairastuu herkästi tavalla tai toisella. Vasta diagnoosi on heille ikäänkuin hyväksyttävä...
Lue kommentti