”Herkkyys teki minusta ihmisen, jolta omien tunteiden tunnistaminen unohtui, kun luin vain muiden tunteita. Herkkähän sekoittaa usein muiden tunteet omikseen.”
”Herkkyys teki minusta ihmisen, jolta omien tunteiden tunnistaminen unohtui, kun luin vain muiden tunteita. Herkkähän sekoittaa usein muiden tunteet omikseen.”

Maiju Palinin oli vaikea sanoa kenellekään ei. Jokuhan voisi pahoittaa mielensä. ”Vasta uupumus opetti, että minunkin tarpeillani on väliä.”

Minä en kerro, jos joku asia harmittaa. Jos joku sanoo, että näytän vihaiselta, kauhistun ja kiellän: ei minua suututa yhtään, kaikki on hyvin!

Tällainen Maiju Palin, 34, oli lapsena. Kiltti ja auttavainen, omat tunteensa ohittava tyttö.

”Ajattelin aina ensin muita ja laitoin toisten ihmisten tarpeet omieni edelle.”

Kilttinä tyttönä oleminen tarkoitti omien tunteiden piilottamista niin syvälle, ettei itsekään tiennyt, mitä oikeasti tunsi.

Sanoin kyllä, vaikka halusin sanoa ei

Liian kiltistä tytöstä kasvoi liian kiltti nuori aikuinen.

”Nuorena olin rajaton. Siedin vahingollista käyttäytymistä itseäni kohtaan, valehtelua ja väkivaltaakin. Ymmärsin aina ensisijaisesti muita ja olin aina muita varten.”

Maiju ei ollut perinteinen kiltti tyttö, tottelevainen ja aina hiljaa. Hän kapinoi, kiukutteli ja lintsasi joskus koulusta.

Välillä tuntui kuin minua ei olisi edes olemassa.

Ehkä juuri siksi tuntui vaikealta ymmärtää, että äänekkäänkin ulkokuoren alla voi olla ihminen, joka kokee itsensä unohdetuksi.

”Välillä tuntui kuin minua ei olisi edes olemassa. Omat tarpeet olivat kokonaan sivussa.”

Maailman vaikein kysymys tuntui olevan: Millainen minä olen, mitä juuri minä haluan?

”Olin auttaja, jonka oli vaikea vetää rajoja. Sanoin kyllä, vaikka teki mieli sanoa ei.”

Koitti päivä, jolloin kaikki vain itketti

Maijusta tuli uusperheen äiti. Reipas ja joustava. Sellainen, joka loukkaantuu, jos ystävä ei pyydä muuttoavuksi ja sopeutuu liikaakin tilanteisiin, joihin ei pitäisi.

Kunnes tuli päivä, jolloin kaikki itketti. Tuli romahdus. Voimat loppuivat.

”En osannut huolehtia omista voimavaroista. Lopulta uuvuin ja paloin loppuun. Se oli käännekohta.”

Oli pakko tehdä jotakin radikaalia: ajatella itseään.

Sama loppuun palaminen olisi voinut tulla eteen työelämässä.

Oli pakko tehdä jotakin radikaalia, ensimmäistä kertaa elämässä. Ajatella itseään, panna itsensä etusijalle.

”Olisihan siihen ollut mahdollisuus aiemminkin, mutta en vain osannut muuttaa käytöstäni. Uskoin, että itsensä ajatteleminen on huonoa itsekkyyttä.”

Itseään pitää oppia kuuntelemaan

”Tuntui, että jos en muutu, niin terveys menee.”

Muutos ei ollut helppo, tietenkään. Ei käynyt niin, että Maiju päätti kuunnella omia tarpeitaan ja – simsalabim! – elämä muuttui saman tien.

Tarvittiin aikaa, yrityksiä, erehdyksiä ja ajattelua.

Maiju alkoi sanoa: nyt en ehdi, halua tai jaksa.

”Kun on vuosia laittanut omat tarpeensa syrjään, niitä on vaikea oppia tunnistamaan. Itseään pitää oppia kuuntelemaan.”

”Eräs ratkaiseva hetki oli, kun minulle tärkeä henkilö sanoi, että rakastaa minua, vaikka en auttaisikaan häntä. Se oli todella vapauttavaa.”

Maailma ei suistunutkaan radaltaan, kun Maiju alkoi sanoa yhä useammin: Nyt en ehdi, en halua tai jaksa. Minulla on jo muita menoja ja suunnitelmia. Tätä toivon, tätä haluan.

Itsekkyys ei ole vain huono asia

Omista voimavaroistaan huolehtiminen muuttui helpommaksi, kun Maiju tajusi nämä asiat:

Olen yrittänyt ansaita auttamisella muiden rakkautta. Mutta ei rakkaus tai rakkauden määrä ole sidoksissa siihen, kuinka paljon autan tai miellytän muita.

En ole arvoton, vaikken ole jatkuvasti tarjoamassa apuani muille.

Itsekkyys ei ole yksiselitteisesti huono asia. Itsensä uhraaminen ei lopulta palvele omaa perhettä tai ketään muutakaan, vaan kuluttaa energiaa ja saa lopulta aikaan uupumuksen.

En ole arvoton, vaikken ole jatkuvasti tarjoamassa apuani muille.

Joskus rakkautta voi aidommin olla se, että päätän keskittyä vain itseeni. Tänään on minun päiväni.

Maiju mietti myös paljon omaa lapsuuttaan.

Herkkä sekoittaa usein muiden tunteet omikseen.

”Luulin pitkään, että olen luonteeltani pelkästään kiltti ja elämäntehtäväni on uhrautua ja auttaa muita. Kyse olikin siitä, millaisia uskomuksia olin omaksunut. Kun löysin sisältäni terveen vihan, oli helpompi asettaa myös rajoja.”

”Herkkyys oli tehnyt minusta ihmisen, jolta omien tunteiden tunnistaminen unohtui, kun luin vain muiden tunteita. Herkkähän sekoittaa usein muiden tunteet omikseen.”

Äiti ei ollut koskaan sanonut Maijulle, että pitäisi olla kiltti tai toimia tietyllä tavalla.

”Mutta tietynlainen yhteiskunnallinen kasvatusilmapiiri vaikutti varmasti minuunkin. Sellainen, että pojat ovat poikia ja tyttöjen kuuluu ottaa muut huomioon.”

”Negatiivisten tunteiden ilmaisemista ei juurikaan tueta, vaan ne opetetaan piilottamaan. Se vaikeuttaa omien tarpeiden tunnistamista pidemmän päälle.”

Tärkeintä on olla äiti, joka on läsnä

Vaikeinta on ollut suhtautua konflikteihin, Maiju sanoo. Aivan kaikki eivät ole ymmärtäneet, miksi aikaisemmin niin auttavainen ja myöntyväinen sanookin nyt ystävällisesti, mutta napakasti: ei.

”Tilanteet ovat yleensä selvinneet puhumalla. Osa ihmissuhteista on kuitenkin jäänyt kelkasta.”

Kun minulla on voimavaroja läheisilleni, itselleni ja työhöni, olen onnellinen.

Asiat ovat saaneet oikeat mittasuhteet.

”Tärkeintä minulle on, että pystyn olemaan lapselleni hyvä äiti. Nyt on enemmän energiaa olla läsnä. Kun minulla on voimavaroja läheisilleni, itselleni ja työhöni, olen onnellinen.”

”En enää ole varma, onko kohteliaisuus, jos jostakin ihmisestä sanotaan, että hän on aina niin ihana, tulee kaikkien kanssa toimeen ja on valmis auttamaan muita ilman taka-ajatuksia.”

”Jostain tuo energia on silloin pois, ja yleensä se on pois ihmisen omasta hyvinvoinnista.”

Mieti: miksi toimin, kuten toimin

Oman itsensä kuunteleminen ei tarkoita, että muuttuisi itsekkääksi eikä välittäisi enää muista.

”Minussa on edelleen sama empatia ja myötätunto. Elämääni on ainoastaan tullut yksi tyytyväinen henkilö lisää, nimittäin minä itse.”

Kunpa kukaan ei enää syyllistäisi itseään.

Maijulla on haave.

”Kunpa kukaan ei enää syyllistäisi itseään siitä, että haluaa elää myös omia tunteitaan ja tarpeitaan kuunnellen.”

Uhrautuvaisuuteen liittyvien uskomusten takana on pitkä historia.

”Itsensä syyllistämisen sijaan voisi pohtia, miksi toimii kuten toimii. Ja sitten rohkaistua muuttumaan. Omia uskomuksia muutamalla rakennamme terveempää maailmaa.”

Maiju kirjoittaa elämästään Kultainen sulka -blogissa.

"Miehen lähdettyä keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen. Ajan myötä huomasin, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan", Susanna sanoo.
"Miehen lähdettyä keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen. Ajan myötä huomasin, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan", Susanna sanoo.

”Ero ja valtava hylkäämisen kokemus pistivät minut todella maan tasalle. Seuraavan vuoden aikana opin kuitenkin paljon sellaista, josta on ehkä apua myös muille jätetyille”, Susanna sanoo.

Puoliso tokaisi Susannalle kesken lapsen jalkapalloturnauksen: haluan erota, minulla on uusi nainen. Lapset olivat silloin 1-, 5- ja 7-vuotiaita. Yhdessä oli oltu 15 vuotta.

”Se oli ihan järkyttävä shokki, vaikka yhteiselämä olikin ollut aika pitkään haastavaa lapsiperhearkea. Yritin pidätellä kyyneleitä muiden futisvanhempien keskellä ja kannustaa tytärtäni peleissä.”

Päivä oli sateinen, pienet pelaajat olivat kolmen ottelun jälkeen mutaisia. Välillä käytiin lounastamassa.

Illalla nukkumaan käydessä mies kysyi minulta innoissaan, haluanko kuulla uudesta naisesta kaiken.

”Lasten syödessä menin ulos haukkomaan happea ja itkemään. Kotiin päästyämme soitin hyvälle ystävälle, joka vei minut saman tien pitkälle kävelylle ja yritti lohduttaa ja tsempata.”

”Illalla nukkumaan käydessä mies kysyi minulta innoissaan, haluanko kuulla uudesta naisesta kaiken.”

Iiris ei halunnut kuulla mitään.

Puoliso oli suunnitellut kaiken valmiiksi lasten tapaamisjärjestelyjä myöten. Uudella kumppanilla olisi kuulemma suuri huone lapsia varten.

”Kokemani hätä oli todella alkukantaista, kaoottista ja voimakasta. Ahdistavaa hylkäämisen tuskaa ja pelkoa lasten menettämisestä. Tuska oli fyysistä, eli en saanut henkeä ja oli huono olo, sain rytmihäiriöitäkin.”

Minut on jätetty toisen takia. Elämä on lopussa. Olen arvoton.

Näin Susanna ajatteli. Hän oli väärässä. Eroa seuranneen vuoden aikana hän oppi esimerkiksi nämä kahdeksan asiaa:

1. Elämä jatkuu – muiden tuella

Alkuaikoina mielialani aaltoili. Välillä kotiin ajaessani mietin, että vedän autolla kallionseinämään tai sillalta alas. Sitten lapset saavat uuden elämän mieheni ja hänen uuden naisensa kanssa.

Rakas ystäväni jaksoi vakuuttaa minulle, että kohta noin kamala tunne menee ohi. Terveyskeskuksen psykologi antoi puolestaan vinkin, että anna tunteen vain tulla ja mennä. Huomasinkin ajan mittaan, että synkimmät tunteet menevät ohi eikä seuraavalla kerralla tuntunut enää niin pahalta.

Esimieheni ja työkaverini kyselivät säännöllisesti jaksamistani.

Jo muutama päivä jätetyksi tulemisen jälkeen olin työterveyshoitajan vastaanotolla. Sieltä sain ajan lääkärille. Sain sympatiaa, rauhoittavia, lähetteen sydänfilmiin ja aikaa niin paljon kuin tarvitsin. Esimieheni ja työkaverini kyselivät säännöllisesti jaksamistani.

Ystävät jaksoivat kuunnella ja lukea varmaan tuhansia viestejäni, joissa pohdin kaikkia asioita. He auttoivat ja ottivat lapsia hoitoon. Ilman heidän kannatteluaan en olisi varmasti tässä.

2. Saan arjen pyörimään

Pikkuhiljaa aloin tajuta, että nyt minä olen se, jonka täytyy pitää arki käynnissä. Se tuntui yllättävän vapauttavalta: saan itse päättää asioista, eikä tarvitse huolehtia siitä, että lasten isä sabotoisi kasvatustapojani.

Tästäkin selvitään, kun vain vähän mietin ja pyydän apua tarvittaessa.

Tuli semmoinen fiilis, että kyllähän minä ratkaisen kaikki harrastuksiin ja töihin liittyvät aikatauluongelmat, kun vain vähän mietin ja pyydän apua tarvittaessa.

Ymmärsin myös, että minulla on fiksuja lapsia, jotka myös pystyvät auttamaan asioiden kanssa, esikoinen esimerkiksi hurauttaa pyörällä kauppaan tarvittaessa. Aikataulutus ja kalenteri, perheen sisäinen viikkolukujärjestys… on monia tapoja hoitaa arkea.

Lisäksi kannattaa antaa itselleen armoa, jos ei jaksa hoitaa kaikkia asioita kerralla.

3. Olen yhä hyvä äiti lapsilleni

Eron alkuaikaan kävin säännöllisesti perheneuvolassa pyytämässä vinkkejä ja apua tilanteisiin ja tunteisiini, joita en osannut itse ratkaista. Lasten kanssa vahvistui me-tunne. Puhuimme kotona paljon siitä, että me olemme nyt tämä nelihenkinen perhe.

Illalla on semmoinen tunne, että taas selvisin yhdestä päivästä.

Olen hyvin herkkä persoona ja aistin nopeasti, jos lapsilla on jotain hätää. Vaadin lapsilleni apua tarvittaessa ja haen apua myös itselleni, kun en jaksa.

Kun saan lapset nukkumaan iltapalan, hampaidenpesun ja muun hässäkän jälkeen, on semmoinen tunne, että taas selvisin yhdestä päivästä.

Tulee ihana olo, kun esimerkiksi isäviikonlopun jälkeen lapset kiipeävät kukin vuorollaan syliin ja kertovat, että on ollut ikävä. Tai kun tytär sanoo, että viikonlopun kivoin asia oli jalkapalloturnaus, johon sain hänet vietyä.

4. Osaan hoitaa ”miesten työt”

Olen vaihtanut autoon renkaat ensimmäistä kertaa itse, vaihtanut etuvalon polttimon, katsastanut ja huoltanut auton. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin aina kuvittelin! En tarvinnutkaan miestä, tähänkään asiaan.

Jos eteen tulee ongelma, osaan hakea tietoa, tehdä suunnitelmia ja ratkaista tilanteen. Aika isoja asioita on vielä hoitamattakin, kuten miehen kesken jättämän remontin loppuunsaattaminen. En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö sekin hoituisi.

5. Selviydyn raha-asioista

Aluksi ajatus pärjäämisestä pelotti, tilanne oli niin sekava. Lopulta sain hoidettua osituksen ja muut asiat, talon ja lainan omiin nimiin. Siitä alkoi itsenäisen omakotitalon omistajan aika. 

Olen tehnyt jonkun verran taloussuunnittelua, eli kirjaan asumiseen, autoon ja muihin asioihin  liittyviä menoja ylös.

Kun olin kotona lasten kanssa, mies eteni urallaan korkeaan asemaan.

Meillä oli suuria ristiriitoja elatusmaksujen kanssa, kuten erossa usein on. Luulen, että nyt on löytynyt jotakuinkin oikea taso. Kun elatusmaksut juoksevat, pystyn turvaamaan lapsille kodin, ruoan ja muut perustarpeet, joita en kyllä pelkästään omalla palkallani pystyisi maksamaan. 

Kun olin kotona lasten kanssa, mies eteni urallaan korkeaan asemaan. Lähes koko pikkulapsiajan kaikki tuloni olivat menneet perheen eteen ja kotihoidontuella ollessani käytin kaikki säästötkin.

Kirpputorit ovat tuttuja paikkoja ja ruoka ostetaan halvimmasta kaupasta. Koska olen köyhäillyt vuosikaudet, kulutustasoni ei toisaalta ole kovin korkea ollutkaan. Auton vaihtaminen kulutukseltaan pienempään on pohdinnassa. 

On myös ollut hyvä ratkaisu tehdä lyhennettyä työviikkoa tällä hetkellä. Vapaapäivänä ehtii vähän tehdä kotitöitä. Tai ihan vain levätä.

 

"Olen tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!"
"Olen tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!"

 

6. Voin luoda uusia, omia unelmia

Minulla oli isoja unelmia eron aikoihin. Olin käyttänyt koko pikkulapsiajan perheen eteen ja tuntui, että nyt olisi vihdoin minun aikani jatkaa opiskelua ja omaa uraani. Eron tuoma shokki pisti omat haaveet hetkeksi prioriteettilistan häntäpäähän.

Olen tietoisesti tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!

Lasten kanssa olemme unelmoineet koirasta, voimme toteuttaa senkin haaveen.

Avioliiton aikana koin aina, ettei puoliso tukenut tai kannustanut minua mihinkään. Se hidasti ja vaikeutti omien juttujen edistämistä. Nyt tilanne on toinen, enkä edes kaipaa toiselta hyväksyntää omille ajatuksilleni. Onhan se vapauttavaa.

Lasten kanssa olemme myös unelmoineet koirasta. Puoliso ei koskaan halunnut kotieläimiä, mutta me muut haluamme. Voimme toteuttaa senkin haaveen, kun siltä tuntuu ja olemme valmiita sitoutumaan eläimeen.

7. Olen hyvä tyyppi

Ero ja valtava hylkäämisen kokemus pistivät minut todella maan tasalle. Olin sinnitellyt suhteessa todella pitkään ja sietänyt aika isojakin asioita ajatellen, että kunhan lapset kasvavat, saamme aikaa parisuhteelle.

Miehen lähdettyä oli tunteita, etten kelpaa mihinkään. Itkin kaikki illat ja kävin töissä, jossa sain ajatella ihan jotain muuta. Kotona keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen.

Olen huomannut, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan.

Lopulta tunteet alkoivat kääntyä siihen, että minä olenkin meistä se voimakkaampi. Minun ei tarvinnut paeta ja minä selvitin sen ison sotkun, jonka mies lähtiessään jätti jälkeensä. Pikkuhiljaa aloin tuntea itseni vahvemmaksi.

Olen huomannut, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan. On nostanut ihan tosi paljon itsetuntoa, kun ei tarvitse anella arvostusta aviopuolisolta, vaan saa olla oma itsensä.

Olen myös tavannut uuden miehen, joka käveli vastaani nurkan takaa aivan odottamatta! Tuntuu ihan uskomattomalta, että Suomessa on miehiä, jotka puhuvat, tekevät ruokaa, näyttävät tunteitaan ja haluavat minut, kolmen lapsen äidin. Joku arvostaa minuakin, vahvuuttani ja rohkeuttani.

8. Minä selviän

Jätetyksi tuleminen sattuu. Se sattuu niin, että henkeä salpaa ja tekisi mieli käpertyä lattialle sikiöasentoon. Häpeä, hylkäämisen tuska, kaikki ne ajatukset... tulee monta kertaa mieleen hypätä sillalta alas. Mutta se kipu hellittää, pikkuhiljaa.

Kohtalotovereilleni sanoisin, että hakekaa apua, oli taho sitten työterveys, terveyskeskus tai kriisipuhelin. Puhukaa ja puhukaa asiat ja tunteet ulos. Voin luvata, että se helpottaa. Mitä enemmän eroa työstää, sitä nopeammin siitä selviää.

Lupaan, että kipu hellittää pikkuhiljaa.

Jättäjä tuskin tulee koskaan kertomaan totuutta tai syitä, miksi kaikki tapahtui. Pariterapiaan voi mennä vaikka yksin pohtimaan näitä asioita ammattilaisen kanssa. Kannattaa katsoa itseäkin peiliin. Kaikesta voi oppia ja vahvistua.

Sydän siinä särkyy, mutta nurkan takana odottaa onni ja parempi elämä.

Susannan nimi on muutettu

Kun puolison mielenterveys järkkyy, parisuhde menee kokonaan uusiksi.
Kun puolison mielenterveys järkkyy, parisuhde menee kokonaan uusiksi.

Ilman Marjo-vaimoaan Juhani Ojalammi ei todennäköisesti olisi enää kertomassa tarinaansa. Juhani kiittää puolisoaan, joka jaksoi taistella heidän molempien puolesta, kun Juhanin mielesterveys järkkyi.

”Sinä yönä, kun vuosituhat vaihtui, ahdistus ja omituiset ajatukset täyttivät mieleni. Tuijotin kotimme nurkkia ja näin niissä hometta. Nyt tajuan, ettei mitään sellaista ollut, mutta silloin näky oli todellinen”, Juhani Ojalammi kertoo.

”Avasin parvekkeen oven, katsoin kaiteen yli viidennestä kerroksesta ja ajattelin, että hyppäämällä pääsen pois kaikesta pahasta. Vaimoni Marjo ehti väliin. Hän tarttui käteeni ja sanoi, että nyt lähdetään.”

Juhani oli tuolloin 38-vuotias.

Näin yön muistaa Juhanin vaimo Marjo Ojalammi:

”En koskaan unohda Millenium-yötä. Katselin ikkunasta raketteja ja ajattelin, että meillä räiskyy sisälläkin. Oli räiskynyt jo monta vuotta.”

”Aistin Juhanin itsetuhoiset ajatukset ja pelkäsin koko ajan, että hän tekee itselleen jotain. Vuosituhannen vaihtuessa hän romahti täydellisesti.”

”Surin, mutta uskoin, että hän toipuu ennalleen, kunhan vain pääsee hoitoon. Pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta olimme olleet Juhanin ahdistuksen vuoksi päivystyksessä, mutta silloin meidät käännytettiin takaisin kotiin.”

”Mies, johon rakastuin 17-vuotiaana, oli kadonnut.”

Tuon yön jälkeistä elämää Ojalammit kuvailevat vuoristoradaksi. Lopulta Juhani sai diagnoosin ja lääkityksen – kiitos Marjon taistelutahdon.

”Minulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siihen kuuluvat mielialan vaihtelut masennuksesta maniaan”, Juhani kertoo.

Kun puolison mielenterveys järkkyy, koko parisuhde menee uusiksi. Myös Marjo on ollut erittäin kovilla.

”Kiitollinen olen siitä, että saamme olla Marjon kanssa edelleen yhdessä. Marjo halusi taistella vuokseni. Olen onnellinen, ettei Marjo jättänyt minua silloin, kun olin todella hankala. Hän vaaransi vuokseni omankin terveytensä”, Juhani sanoo.

”Mies, johon rakastuin 17-vuotiaana, oli kadonnut. Hän oli muuttunut valoisasta, energisestä miehestä synkäksi ja välillä aggressiiviseksikin”, Marjo kuvailee.

Lue Juhanin ja Marjon koko selviytymistarina Kodin Kuvalehdestä 10/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukausen maksuttoman koetilauksen täällä.