”Herkkyys teki minusta ihmisen, jolta omien tunteiden tunnistaminen unohtui, kun luin vain muiden tunteita. Herkkähän sekoittaa usein muiden tunteet omikseen.”
”Herkkyys teki minusta ihmisen, jolta omien tunteiden tunnistaminen unohtui, kun luin vain muiden tunteita. Herkkähän sekoittaa usein muiden tunteet omikseen.”

Maiju Palinin oli vaikea sanoa kenellekään ei. Jokuhan voisi pahoittaa mielensä. ”Vasta uupumus opetti, että minunkin tarpeillani on väliä.”

Minä en kerro, jos joku asia harmittaa. Jos joku sanoo, että näytän vihaiselta, kauhistun ja kiellän: ei minua suututa yhtään, kaikki on hyvin!

Tällainen Maiju Palin, 34, oli lapsena. Kiltti ja auttavainen, omat tunteensa ohittava tyttö.

”Ajattelin aina ensin muita ja laitoin toisten ihmisten tarpeet omieni edelle.”

Kilttinä tyttönä oleminen tarkoitti omien tunteiden piilottamista niin syvälle, ettei itsekään tiennyt, mitä oikeasti tunsi.

Sanoin kyllä, vaikka halusin sanoa ei

Liian kiltistä tytöstä kasvoi liian kiltti nuori aikuinen.

”Nuorena olin rajaton. Siedin vahingollista käyttäytymistä itseäni kohtaan, valehtelua ja väkivaltaakin. Ymmärsin aina ensisijaisesti muita ja olin aina muita varten.”

Maiju ei ollut perinteinen kiltti tyttö, tottelevainen ja aina hiljaa. Hän kapinoi, kiukutteli ja lintsasi joskus koulusta.

Välillä tuntui kuin minua ei olisi edes olemassa.

Ehkä juuri siksi tuntui vaikealta ymmärtää, että äänekkäänkin ulkokuoren alla voi olla ihminen, joka kokee itsensä unohdetuksi.

”Välillä tuntui kuin minua ei olisi edes olemassa. Omat tarpeet olivat kokonaan sivussa.”

Maailman vaikein kysymys tuntui olevan: Millainen minä olen, mitä juuri minä haluan?

”Olin auttaja, jonka oli vaikea vetää rajoja. Sanoin kyllä, vaikka teki mieli sanoa ei.”

Koitti päivä, jolloin kaikki vain itketti

Maijusta tuli uusperheen äiti. Reipas ja joustava. Sellainen, joka loukkaantuu, jos ystävä ei pyydä muuttoavuksi ja sopeutuu liikaakin tilanteisiin, joihin ei pitäisi.

Kunnes tuli päivä, jolloin kaikki itketti. Tuli romahdus. Voimat loppuivat.

”En osannut huolehtia omista voimavaroista. Lopulta uuvuin ja paloin loppuun. Se oli käännekohta.”

Oli pakko tehdä jotakin radikaalia: ajatella itseään.

Sama loppuun palaminen olisi voinut tulla eteen työelämässä.

Oli pakko tehdä jotakin radikaalia, ensimmäistä kertaa elämässä. Ajatella itseään, panna itsensä etusijalle.

”Olisihan siihen ollut mahdollisuus aiemminkin, mutta en vain osannut muuttaa käytöstäni. Uskoin, että itsensä ajatteleminen on huonoa itsekkyyttä.”

Itseään pitää oppia kuuntelemaan

”Tuntui, että jos en muutu, niin terveys menee.”

Muutos ei ollut helppo, tietenkään. Ei käynyt niin, että Maiju päätti kuunnella omia tarpeitaan ja – simsalabim! – elämä muuttui saman tien.

Tarvittiin aikaa, yrityksiä, erehdyksiä ja ajattelua.

Maiju alkoi sanoa: nyt en ehdi, halua tai jaksa.

”Kun on vuosia laittanut omat tarpeensa syrjään, niitä on vaikea oppia tunnistamaan. Itseään pitää oppia kuuntelemaan.”

”Eräs ratkaiseva hetki oli, kun minulle tärkeä henkilö sanoi, että rakastaa minua, vaikka en auttaisikaan häntä. Se oli todella vapauttavaa.”

Maailma ei suistunutkaan radaltaan, kun Maiju alkoi sanoa yhä useammin: Nyt en ehdi, en halua tai jaksa. Minulla on jo muita menoja ja suunnitelmia. Tätä toivon, tätä haluan.

Itsekkyys ei ole vain huono asia

Omista voimavaroistaan huolehtiminen muuttui helpommaksi, kun Maiju tajusi nämä asiat:

Olen yrittänyt ansaita auttamisella muiden rakkautta. Mutta ei rakkaus tai rakkauden määrä ole sidoksissa siihen, kuinka paljon autan tai miellytän muita.

En ole arvoton, vaikken ole jatkuvasti tarjoamassa apuani muille.

Itsekkyys ei ole yksiselitteisesti huono asia. Itsensä uhraaminen ei lopulta palvele omaa perhettä tai ketään muutakaan, vaan kuluttaa energiaa ja saa lopulta aikaan uupumuksen.

En ole arvoton, vaikken ole jatkuvasti tarjoamassa apuani muille.

Joskus rakkautta voi aidommin olla se, että päätän keskittyä vain itseeni. Tänään on minun päiväni.

Maiju mietti myös paljon omaa lapsuuttaan.

Herkkä sekoittaa usein muiden tunteet omikseen.

”Luulin pitkään, että olen luonteeltani pelkästään kiltti ja elämäntehtäväni on uhrautua ja auttaa muita. Kyse olikin siitä, millaisia uskomuksia olin omaksunut. Kun löysin sisältäni terveen vihan, oli helpompi asettaa myös rajoja.”

”Herkkyys oli tehnyt minusta ihmisen, jolta omien tunteiden tunnistaminen unohtui, kun luin vain muiden tunteita. Herkkähän sekoittaa usein muiden tunteet omikseen.”

Äiti ei ollut koskaan sanonut Maijulle, että pitäisi olla kiltti tai toimia tietyllä tavalla.

”Mutta tietynlainen yhteiskunnallinen kasvatusilmapiiri vaikutti varmasti minuunkin. Sellainen, että pojat ovat poikia ja tyttöjen kuuluu ottaa muut huomioon.”

”Negatiivisten tunteiden ilmaisemista ei juurikaan tueta, vaan ne opetetaan piilottamaan. Se vaikeuttaa omien tarpeiden tunnistamista pidemmän päälle.”

Tärkeintä on olla äiti, joka on läsnä

Vaikeinta on ollut suhtautua konflikteihin, Maiju sanoo. Aivan kaikki eivät ole ymmärtäneet, miksi aikaisemmin niin auttavainen ja myöntyväinen sanookin nyt ystävällisesti, mutta napakasti: ei.

”Tilanteet ovat yleensä selvinneet puhumalla. Osa ihmissuhteista on kuitenkin jäänyt kelkasta.”

Kun minulla on voimavaroja läheisilleni, itselleni ja työhöni, olen onnellinen.

Asiat ovat saaneet oikeat mittasuhteet.

”Tärkeintä minulle on, että pystyn olemaan lapselleni hyvä äiti. Nyt on enemmän energiaa olla läsnä. Kun minulla on voimavaroja läheisilleni, itselleni ja työhöni, olen onnellinen.”

”En enää ole varma, onko kohteliaisuus, jos jostakin ihmisestä sanotaan, että hän on aina niin ihana, tulee kaikkien kanssa toimeen ja on valmis auttamaan muita ilman taka-ajatuksia.”

”Jostain tuo energia on silloin pois, ja yleensä se on pois ihmisen omasta hyvinvoinnista.”

Mieti: miksi toimin, kuten toimin

Oman itsensä kuunteleminen ei tarkoita, että muuttuisi itsekkääksi eikä välittäisi enää muista.

”Minussa on edelleen sama empatia ja myötätunto. Elämääni on ainoastaan tullut yksi tyytyväinen henkilö lisää, nimittäin minä itse.”

Kunpa kukaan ei enää syyllistäisi itseään.

Maijulla on haave.

”Kunpa kukaan ei enää syyllistäisi itseään siitä, että haluaa elää myös omia tunteitaan ja tarpeitaan kuunnellen.”

Uhrautuvaisuuteen liittyvien uskomusten takana on pitkä historia.

”Itsensä syyllistämisen sijaan voisi pohtia, miksi toimii kuten toimii. Ja sitten rohkaistua muuttumaan. Omia uskomuksia muutamalla rakennamme terveempää maailmaa.”

Maiju kirjoittaa elämästään Kultainen sulka -blogissa.

Taija Tyynmaa eli kuusi vuotta kaduilla. Raitistumisen jälkeen alkoi uusi elämä. 

”Hyvä, että olet vankilassa. Niin kirjeessä luki. Kirjeen oli kirjoittanut juuri täysi-ikäiseksi tullut tyttäreni. 'Nyt minun ei tarvitse jatkuvasti pelätä, milloin tulee soitto, että äiti on kuollut', tytär kirjoitti.

Silloin pohjani tuli vastaan. Ymmärsin todella, miten väärin olin tehnyt. 

”Panta jalassani muistutti, että vankilaan en halua palata.”

Kesäkuussa 2016 pääsin koevapauteen ja lähdin suoraan päihderiippuvaisten Minnesota-hoitoon. Kun hoidon aikana kerroin tarinani hoitajalle, asiat loksahtivat paikoilleen. Tajusin, mitä haluan ja mitä en. Panta jalassani muistutti, että vankilaan en halua palata.

Halusin raitistua, ja tein sen. Huumeet ja alkoholi jäivät.

Olin ollut asunnottomana kuusi vuotta. 

 

KUN MENIN ÖISIN rappukäytävään nukkumaan, varmistin, että rappuset olivat sellaiset, ettei minua voinut nähdä askelmien välistä.

Kun sisällä asunnoissa joku veti vessan tai kolisutteli ovia, heräsin. Kun aamuyöllä lehdenjakaja tuli jakamaan lehtiä, olin niin hiljaa kuin osasin.

”En halunnut, että kenellekään paljastuisi, ettei minulla ollut kämppää.”

Silloin tällöin vartija tuli keskellä yötä paikalle, läimäisi valot päälle ja käski häipyä. Yritin heittää tilanteen vitsiksi, naureskella, että hitsi kun meni ilta pitkäksi.

En halunnut, että kenellekään paljastuisi, ettei minulla ollut kämppää.

 

KAIKKI OLI RIISTÄYTYNYT käsistä, kun äitini kuoli yllättäen. Olin 30-vuotias, kun aloin käyttää huumeita. Aikaisemmin olin kokeillut jotain silloin tällöin. Äidin kuoleman jälkeen oli ihan sama, millä sain pääni sekaisin, kunhan sain.

Kotonani oli jatkuvasti bileet, musiikki soi yötä päivää. Jonakin selkeänä hetkenä maksoin äidin perintörahoilla kerralla vuoden vuokrat, jotta ainakin asuntoni säilyisi.

Sitten jouduin vankilaan suorittamattoman yhdyskuntapalveluksen vuoksi. Vankilassa ollessani sain kuulla, että olin saanut häädön asunnostani. Kun vapautuisin, tavaroideni pitäisi olla päivässä pois asunnostani. Ulosottomies puhui minulle lisää aikaa, neljä päivää.

Niiden päivien jälkeen olin asunnoton.

 

ISTUIN VANKILASSA huumausainerikoksista ja maksamattomista sakoista seitsemän kertaa.

Raitistumiseni jälkeen sain kaupungilta tuetun vuokra-asunnon. En alkuun meinannut uskoa sitä. Kotona oleminen täytyi opetella kokonaan alusta.

”Parikymppinen tyttäreni opetti minut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa.”

Niin väärinpäin kuin se meneekin, parikymppinen tyttäreni opetti minut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa.

Ensin ajattelin, että minun pitäisi esimerkiksi hyvittää kaikki lapsilleni rahallisesti. Nyt tiedän, että ainoa tapa, millä voin hyvittää tapahtunutta, on olla raitis ja vihdoin läsnä. Heidän ei tarvitse enää miettiä, missä olen tänään.”

Millaista on asunnottoman arki? Mitä Taija joutui opettelemaan, kun hän kuuden vuoden jälkeen sai taas oman kodin? Lue Taijan koko tarina Kodin Kuvalehdestä 14/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.

”Ennen ajattelin, että olen kovis ja pärjään yksin. Nyt olen oppinut, että voin pyytää apua. Voin soittaa vaikka tyttärelleni tai asumisen tukihenkilölleni”, Taija Tyynmaa, 39, sanoo.
”Ennen ajattelin, että olen kovis ja pärjään yksin. Nyt olen oppinut, että voin pyytää apua. Voin soittaa vaikka tyttärelleni tai asumisen tukihenkilölleni”, Taija Tyynmaa, 39, sanoo.

Taija Tyynmaa oli vuosia asunnoton ja nukkui rappukäytävissä. Nyt hän siivoaa rappuja työkseen, tulee töistä omaan kotiin ja hyvittää mennyttä lapsilleen pysymällä raittiina.

”Rappukäytävään laskeutui rauha kahden aikaan aamuyöllä. Silloin talojen asukkaat olivat yleensä nukkumassa ja rappuihin oli turvallista mennä. Olin kolmikymppinen ja saanut juuri häädön asunnostani.

Avasin ulko-oven ja astuin sisään. Se oli ihan tavallinen kerrostalo,...