Äitiyteen oppiminen on ollut kirjailija Essi Kummun elämän suurin ponnistus. Apuna on aina ollut metsä.

Kun asiat ovat hyvin tai huonosti, kirjailija Essi Kummu menee metsään.
”Puut suojelevat kaikelta. Jo metsän rajalla saan riisuttua itseltäni roolit. Kaikki se, mitä minun pitäisi olla, jää metsässä pois.”
Metsään meno on helppoa, sillä lähin metsä on oululaisen rivitalokodin olohuoneen ikkunan takana – sen Essi tarkistaa joka kerta kotiin tullessaan.
Kun taas on päästävä metsään, Essi kuulee puiden väliin, kuinka 11-vuotiaat kaksoset Aino ja Kalle jatkavat kotona tappeluaan. Toinen on syönyt enemmän sipsejä tai koskenut toisen kännykkää tai mitä hyvänsä. Essi vain on jo irrallaan siitä.
Äitivuosina metsää on tarvittu paljon. Kymmenen vuotta Essi ajatteli olevansa äiti, jota ei ole tarkoitettu äidiksi. Hänen ei pitänyt kertoa sitä kenellekään, kestää vain.
”Olin kestämisessä hyvä, ja siksi minua sanottiin vahvaksi. Mutta vasta kun lakkasin kestämästä ja opin suremaan, voimat alkoivat palata."
"Lopulta tuli hetki, jolloin en enää pelännyt lapsiani. Äitiyteen oppiminen on ollut elämäni suurin ponnistus ja paras asia.”
Essi Kummulta on juuri ilmestynyt romaani Lasteni tarina. Lue uudesta Kodin Kuvalehdestä (KK 16/2014) lisää siitä, millainen on Essin tarina: Milloin äitiyden kipu alkoi, miksi hän vaihtoi pullan lettuihin ja kuinka hän oppi rakastamaan lapsiaan.

Katso, kuinka Essi Kummun henkilöhaastattelun kuvia hänen kotimetsässään tehtiin.