Eva teki budjetin tuloistaan ja menoistaan. "Se oli kamalaa, ahdistavaa ja nolottavaa."
Eva teki budjetin tuloistaan ja menoistaan. "Se oli kamalaa, ahdistavaa ja nolottavaa."

Evaa vähän nolottaa kertoa, millainen rahankäyttäjä hän aikaisemmin oli. ”Haluan muistuttaa, että keskituloinenkin voi joutua vaikeuksiin raha-asioissa – ja onneksi saada ne järjestykseen.”

Säästötilillä oli parikymmentä euroa, se tili oli varattu hätätilanteita varten. Laskuja oli maksettavana reilusti enemmän. Eivätkä ne laskut olleet hätätilanteessa syntyneitä, vaan tavallisessa arjessa.

Ruokakauppa, bensatankkaus, capuccino, lounassalaatti.

Kolme vuotta sitten Eva Haapala, 55, valvoi öisin ja mietti raha-asioitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Eva tiesi: tuleepa rahaa enemmän tai vähemmän, niin kaikki menee.

”Vaikka yritin olla miettimättä, kun en halunnut ajatella sellaisia. Yrittäjän tulot vaihtelivat. Minulla ei ollut selvää käsitystä siitä, paljonko rahaa kuukaudessa tulee, ja kuinka paljon sitä kuluu.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oikeastaan Eva tiesi vain yhden asian: Tuleepa enemmän tai vähemmän, niin kaikki menee.

Hävetti ja ahdisti.

”Kuka tahansa voi joutua vaikeuksiin raha-asioidensa kanssa, eivät pelkästään nuoret tai vähävaraiset.”

Eva on keski-ikäinen ja keskipalkkainen kolmen aikuisen lapsen äiti.

En kuitenkaan tajua numeroista mitään

Joskus aikaisemmin Eva oli yrittänyt saada raha-asioitaan järjestykseen.

”Kävin kursseillakin, mutta joku mielen blokki sai aikaan sen, etten ottanut oppeja käyttöön. Ajattelin vain, etten kuitenkaan tajua numeroista mitään enkä ole koskaan tajunnutkaan.”

”Ostin tasaisesti vähän kaikkea arkista, liikaa ja ajattelematta, mutta en mitään isoa ja ylellistä.”

Eva miettii, että yksi syy tilanteeseen oli se, ettei hänelle lapsena tai nuorena koskaan puhuttu talousasioista. Säästämisestä, rahan arvosta ja merkityksestä.

Toinen syy oli se, että kaikki kuitenkin sujui jotenkuten. Laskut saatiin maksettua, vaikka luoton joutui ylittämään ja välillä ottamaan uutta, että pääsi vanhasta eroon. 

Velkaneuvonnat tuntuivat olevan niille, joiden elämä on romahtanut. Tai niille, jotka tuhlaavat holtittomasti, vaikkapa kalliisiin vaatteisiin ja matkoihin.

”Minä ostin tasaisesti vähän kaikkea arkista, liikaa ja ajattelematta, mutta en mitään isoa ja ylellistä.”

 ”Koko ajan tuntui siltä, että on vaikea hengittää, eivätkä asiat ole enää omissa käsissä.”

Voiko kahvilaan mennä näin paljon rahaa?

”Sitten yhtenä päivänä päätin, että nyt pitää saada talous kuntoon. Maksan laskut ja luottokorttivelat pois, eikä ikinä tarvitse enää pelätä, saako niitä maksettua”, Eva sanoo.

Evaa alkaa naurattaa. Saman päätöksen hän oli tehnyt kymmeniä kertoja aikaisemmin.

”Välttelin budjetin tekemistä. Mutta luvut on pakko tietää, että niitä voi alkaa muuttaa.”

Nyt kaksi asiaa oli kuitenkin toisin kuin aikaisemmin.

Päätös ja sitoutuminen.

Lopulta Eva teki ensimmäistä kertaa elämässään budjetin. Hän keräsi kuitit ja selvitti, mihin rahat kuukauden aikana kuluvat. Asumiskulut, lainat, velat, ruoka?

”Ajattelin, ettei enää koskaan tällaista tilannetta.”

”Se oli kamalaa ja pelottavaa.”

”Vähän samalla tavalla kuin ennen laihduttamista välttelee menemästä vaa'alle. Mutta luvut on pakko tietää, että niitä voi alkaa muuttaa.”

Eniten yllätti, miten paljon rahaa kului vaatteisiin, kirjoihin ja kahviloihin.

Nyt kaikki oli luettavissa omin silmin paperilla.

”Taas hävetti. Ajattelin, ettei enää koskaan tällaista tilannetta. Päätin, että tällä kertaa tämä nainen ei anna periksi.”

Haluanko vai tarvitsenko?

Esimerkiksi näitä asioita Eva vähensi:

Kahvilakäynnit. ”Olen enemmän kutsunut ihmisiä kotiini ja keittänyt kahvit kuin lähtenyt Helsingin keskustan kahviloihin.”

Ravintoloissa syöminen. ”Teen enemmän ruokaa kotona kuin tilaan lounaita ravintoloissa.”

”Mietin, mihin asioihin haluan satsata ja mistä voi luopua tai vähentää.”

Uusien huonekalujen ja kodin tavaroiden hankkiminen. ”Käytettyinä löytyy siistejä ja hyväkuntoisia paljon pienemmällä rahalla kuin uutena.”

Vaatteiden ostaminen. ”Kun mietin, haluanko vai tarvitsenko, ostokset harvenevat. Mietin, mihin asioihin haluan satsata ja mistä voin luopua tai vähentää.”

Kalliiden parkkimaksujen pulittaminen. ”Kun googlettaa etukäteen, löytää usein halvemman parkkipaikan – tai voi valita julkisen liikenteen.”

Rahaa ei ole valtavasti, mutta nyt se riittää

Puskurirahasto tuntui Eevasta todella kaukaiselta ajatukselta, vaikka moni oli kannustanut sellaisen perustamiseen.

”Että säästäisin vaikka tuhat euroa hätätilanteita varten samaan aikaan kun rahat eivät riitä nykyiseenkään kulutukseen. Hah!”

Ensin Eva siirsi eri tilille talteen vähän rahaa. Kun kasassa oli satasia, Evasta alkoi tuntua siltä, että tuhatkin olisi mahdollinen.

Sitten hän perusti matkarahaston erilliselle tilille ja ohjasi kaupoista saatavat bonukset suoraan sinne.

”Aloin innostua. Ihan outoa. Mutta jotenkin ilo siitä, että rahaa on säästössä yllättävien menojen varalle oli parempi asia kuin se, että ostelen miettimättä.”

Eva perusti matkarahaston erilliselle tilille ja ohjasi kaupoista saatavat bonukset suoraan sinne.

Evaa vähän nolottaa kertoa omasta rahankäytöstään.

”Haluan kertoa kokemukseni, koska tämä on ehkä tuttua monelle. Se, ettei oikein tiedä, missä mennään. Nyt tiedän. Rahaa ei ole valtavasti, mutta se riittää.”

Viimeksi Eva matkusti säästörahoillaan tapaamaan tytärtään Australiaan. Hiekkarannat olivat upeita.

Aikaisemmin hän maksoi lomansa jälkikäteen. Tuntui ikävältä maksaa lomasta, kun se oli jo ohi.

Öisin Eva nukkuu hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla