Irlannista muuttanut huippukokki Richy, 45: ”Suomessa olen lähettänyt 96 työhakemusta - vastauksen olen saanut viiteen”

”Daddy please, älä sano kaikille hello. Sitä lausetta tyttäreni hokivat minulle ensimmäiset kuukaudet, kun muutin Johanna-vaimoni ja kolmen tyttäremme kanssa Irlannista Naantaliin. Olin kuulemma nolo.

Ja olinhan minä. Kävelyllä moikkasin jokaista tuntematonta vastaantulijaa. Ruokakaupassa kysyin kassamyyjältä, mitä kuuluu, ja toivotin erittäin hyvää illanjatkoa.

Irlannissa olimme asuneet maalaiskylässä, jossa kaikki juttelivat kaikkien kanssa. Kun joku kuoli, oli itsestään selvää, että koko kylä tuli hautajaisiin.

Jos joku pysähtyi autollaan keskelle tietä, rullasi ikkunansa auki ja alkoi höpötellä jonkun jalankulkijan kanssa, kukaan takana odottavista autoilijoista ei töötännyt. Kaikki vain odottivat, että kuulumiset on saatu rauhassa vaihdettua. Oli ääneen lausumaton sääntö, että kenelläkään ei ole kiire. Välillä kaipaan irlantilaista yhteisöllisyyttä.

Ystävällisiä olette te suomalaisetkin. Ja älyttömän hyvin pukeutuvia. Pukeudutte huolitellusti ja tyylikkäästi, näette ulkonäkönne eteen paljon vaivaa. Ihailen sitä! Vaimoani Johannaa mielipiteeni huvittaa. Hän väittää, että suomalaiset ovat tuulipukukansaa.

Suomen kieltä olen opiskellut koko ajan, mutta puhun sitä vasta vähän. Viimeksi opin uuden sanan ’naapuri’. Kysyin heti innoissani, voinko huudella tästä lähtien pihassa, että ’huomenta, naapuri’, ’miten nukuit yösi, naapuri’, ’miten perheesi voi, naapuri’.

Johannaa nauratti. ’Kukaan ei sano niin’, hän vastasi.

Lilly Myy on Richyn juoksukaveri. Seuraavaksi treenataan Tukholman maratonille.

Muutimme Irlannista Suomeen kaksi vuotta sitten, sillä Johannan isä oli sairastunut Alzheimerin tautiin. Halusimme viettää appeni kanssa enemmän aikaa.

Itse olen kasvanut Lontoossa ja opiskellut siellä kokiksi. Ensimmäisen työpaikkani sain 14-vuotiaana. Heräsin aamukuudeksi paistamaan donitseja kahvilaan ja vasta sen jälkeen menin kouluun. Ruoka oli intohimoni jo silloin.

Suomessa olen lähettänyt 96 työhakemusta. Vain viiteen olen saanut vastauksen, kaikki ei-vastauksia. Yhteenkään työhaastatteluun minua ei kahden vuoden aikana ole kutsuttu.

Yritän ymmärtää, miksi, mutta en ymmärrä.

”Ystäväni ovat vitsailleet, että jos haluan Suomesta työpaikan, minun kannattaa muuttaa nimeni Riku Virtaseksi.”

Olen työskennellyt 30 vuotta pääkokkina viiden tähden ravintoloissa ympäri Britanniaa.

Irlannissa pyöritin omaa palkittua ravintolaani ja kuusi vuotta vedin Irlannin tv-kanavalla omaa kokkiohjelmaa.

Lontoossa työskentelin pääministeri Tony Blairin kokkina. Vastasin tarjoiluista hänen toimistollaan Downing Streetillä. Yleensä järjestin työpalavereihin notkuvan buffetpöydän, mutta kahvipöytään pääministeri toivoi usein jotakin yksinkertaista, kuten meheviä voileipiä. Kasvokkain tapasimme harvoin, yleensä paiskin alaisteni kanssa pitkää päivää keittiössä.

Osa suomalaisista ystävistäni on vitsaillut, että jos haluan Suomesta työpaikan, minun kannattaa muuttaa nimeni Riku Virtaseksi. Joissain saamissani vastauksissa on sanottu suoraan, että olen liian pätevä. Töitä kuulemma kyllä olisi, mutta vain, jos suostun aloittamaan urani samasta pisteestä, josta aloitin sen donitsikahvilassa 14-vuotiaana.

”En ole ihminen, joka luovuttaa.”

Tuntuu hämmentävältä olla liian pätevä. Minulla olisi niin palava into olla Suomelle hyödyksi.

Näiden kahden vuoden aikana minut on kuitenkin torjuttu niin monta kertaa, että sitä on välillä vaikea kestää. Mutta en ole ihminen, joka luovuttaa. En ollut sellainen nuorena enkä ole nyt. Ymmärrän, että kyse on laajemmasta ilmiöstä. Tunnen jo pelkästään Turusta 15 kansainvälisesti kokenutta kokkia, jotka eivät löydä töitä.

Uskon silti hyvään, aina. Jatkan yrittämistä, löydän vielä työpaikan.”

Mikä Suomessa on yllättänyt Richyn? Mikä sai hänet juoksemaan maratoneja Saharaan? Lue Richyn koko elämäntarina Kodin Kuvalehdestä 9/2022 tai digilehdestä.