Kodin Kuvalehdessä vuonna 2012 haastateltu Jussi Koivula rakasti ja puolusti vanhempiaan näiden alkoholismista huolimatta. Nyt Jussi kertoo tuoreet kuulumisensa. Hän opettelee antamaan vapautta lapselleen.

"Edellisen haastattelun aikoihin poikani Pyry oli kahdeksanvuotias. Silloin olin huvittavan ylisuojeleva isä. Tarkkailin joka aamu ikkunasta, kun Pyry ylitti suojatien, koska pelkäsin hänen jäävän auton alle. Enää en voi, sillä Pyry aloitti yläasteen eikä hänen koulureittinsä näy enää ikkunasta. Hän on nyt 13, ja tiedän, että minun on pakko vähän löysätä narua.

Yllättävän hyvin olen onnistunutkin. Tosin jos Pyry ei vastaa heti kännykkäänsä, tsekkaan puhelimeni sovelluksesta, missä hän menee. Kyse ei ole siitä, etten luottaisi. Pelkään vain, että hänelle on sattunut jotain.

"Molemmat vanhempani kuolivat viinaan."

Pyry suhtautuu pelkoihini huumorilla. Hän tietää, että ne johtuvat lapsuudestani. Molemmat vanhempani kuolivat viinaan. Siksi pelkään, että menetän myös Pyryn ja vaimoni Aran.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Treenaan nyrkkeilyä yhä seitsemänä päivänä viikossa. Haaveeni on saada kutsu isoon otteluun Amerikkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kerran sainkin, mutta ottelu peruttiin. Yksikin onnistunut ottelu Amerikassa voisi nostaa urani uusiin sfääreihin. Siksi yritän pitää itseni huippukunnossa koko ajan. Se on raskasta, sillä en voi tietää, tuleeko soittoa Amerikasta koskaan.

Motivoin itseäni miettimällä, mitä sanoisin toimittajille, kun olen voittanut.

Koskaan ei kannata luovuttaa

Ennen halusin voittaa itseni vuoksi. Nyt haluaisin voittaa, jotta voisin tuoda uskoa muille, varsinkin lapsille.

"Omaa elämää on tarkoitus rakastaa."

Haluan näyttää, että vaikka asiat olisivat lapsena päin persettä, ei kannata luovuttaa. Omaa elämää on tarkoitus rakastaa. On löydettävä asioita, joista nauttii ja tehtävä niitä joka päivä.

Pyry on ikäluokassaan Suomen paras nyrkkeilijä. Valmennan häntä itse. Ei ole olemassa ketään toista, jonka valmennettavaksi suostuisin hänet antamaan. Valmentajana olen lempeä. Jos matsi alkaa mennä huonosti, huijaan vähän ja sanon, että hyvin menee. Kun Pyry uskoo, että hyvin menee, kas kummaa, alkaa mennäkin.

"Pelokas lapsi ei onnistu koskaan."

Suren aina, kun näen valmentajien huutavan lapsille. Pelokas lapsi ei onnistu koskaan.

Nyrkkeilykehässä en pelkää Pyryn puolesta. Päästän hänet kisoihin vain, kun hän on harjoitellut tarpeeksi ja pystyy puolustamaan itseään.

Hoen Pyrylle joka päivä, että hän pystyy ihan mihin tahansa. Se on lause, jonka olisin halunnut itse lapsena kuulla."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24 / 2016.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla