Kuvat
Hanne Manelius
Amanda Oksanen, 17, on lähtöisin Jyväskylästä, mutta opiskelee ja asuu nyt Saarijärvellä. Hänet houkutteli maaseutuyrittäjäksi rakkaus eläimiin ja traktoritöihin.
Amanda Oksanen, 17, on lähtöisin Jyväskylästä, mutta opiskelee ja asuu nyt Saarijärvellä. Hänet houkutteli maaseutuyrittäjäksi rakkaus eläimiin ja traktoritöihin.

Tapahtui mitä tahansa, ihmiset tarvitsevat ruokaa. Hanna, Tuomas ja Amanda aikovat pitää huolta, että sitä riittää – omasta halustaan ja vähän velvollisuudestakin. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä heinäkuussa 2022.

Amanda, 17: Minusta tulee sukuni ensimmäinen maaseutuyrittäjä

”Tänään oli varsinainen perusmaanantai. Olin kyntämässä peltoa, kun kyntökone otti ja meni rikki.
Sinne jäivät työt kesken, mutta onneksi maatilalta löytyy kivoja asioita huononakin päivänä. Semmoinen voi olla vaikka tosi söpö vasikka, joka tulee ihmettelemään, että kukas se sinä olet.

Oppisopimuspaikkani on lypsykarjatilalla Saarijärven Kalmarin kylässä. Teen täällä kaikkea, mitä tarvitaan. Tänään sen onnettomasti päättyneen kyntämisen lisäksi tein rehua lehmille ja rasvasin työkoneita. Tykkäsin joka hommasta.

”Yhtään viljelijää ei suvussa ole, mutta niin vain minä valmistun ensi keväänä maaseutuyrittäjäksi.”

Maatilan työt olivat minulle aivan uutta vielä pari vuotta sitten. Olen kotoisin Jyväskylästä - sentään omakotitalosta ja taajama-alueelta, mutta kaupungista kuitenkin. Isä on ollut maanrakennusalalla ja äiti tehnyt töitä keittiöalalla ja ammatillisena opettajana. Yhtään viljelijää ei suvussa ole, mutta niin vain minä valmistun ensi keväänä maaseutuyrittäjäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Eläimistä se lähti. Meillä on aina ollut kissoja ja koiria, joita olen tykännyt hoitaa. Vanhempien mukaan minusta näki jo pienenä, että johonkin eläinammattiin minä ryhdyn.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mietin kyllä musiikkiopintojakin. Soitin monta vuotta poikkihuilua, mutta lopulta eläimet ja maaseutu vetivät puoleensa enemmän.

Hain Tarvaalan ammattiopistoon Saarijärvelle opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Sitten pääsinkin kokeilemaan traktorihommia ja innostuin niin, että vaihdoin maaseutuyrittäjän opintoihin. Se oli paras päätökseni ikinä.

”Illalla saimme vielä pizzat pellon reunaan. Silloin tuntui hyvältä.”

Tuntuihan se alussa vähän hankalalta jatkaa opintoja toisen vuoden opiskelijoiden kanssa. Monet olivat lähtöisin maatiloilta ja osasivat paljon enemmän kuin minä. Kun vaikka huolsimme traktoreita tai koneita, minulla ei ollut mitään käsitystä, miten ne toimivat.

Silti kaikki ottivat minut tosi hyvin vastaan. Opin heiltä varmaan enemmän kuin opettajilta, kun paiskimme hommia yhdessä.

Kerrankin teimme rehua koko pitkän päivän. Niitimme nurmet, vedimme ne silppurilla kärryyn ja kärräsimme siiloon. Illalla saimme vielä pizzat pellon reunaan. Silloin tuntui hyvältä. Työ oli tehty, ja työn jälki näkyi siinä silmiemme edessä.

Maalla arvostetaan sitä, että on tekevä ja ahkera. Harjoittelupaikoissa kerron aina työnantajalle rehellisesti, että tämä on minun tasoni ja tämän verran osaan. Hän ohjaa kyllä. Tartun ilman ennakkoluuloja kaikkiin töihin, mihin pyydetään.

Olen suunnitellut, että jatkan tämän tutkinnon jälkeen opintoja metsäalalla. Metsäkoneenkuljettajalle on tarjolla enemmän töitä, ja palkkakin on parempi.

Toisaalta minua kiinnostaa karjapuoli. Siellä haluaisin tietysti eläinrakkaana ihmisenä edistää eläinten hyvinvointia.

”On niin hellyttävää katsella, miten emo ja vasikka nukkuvat yhdessä kylki kyljessä.”

Esimerkiksi tilalla, jossa työskentelen, vasikat saavat jäädä aluksi emojensa hoiviin, kun ne yleensä otettaisiin heti poikimisen jälkeen omaan karsinaansa. On niin hellyttävää katsella, miten emo ja vasikka nukkuvat yhdessä kylki kyljessä.

Tuntuu hienolta olla alalla, jolla on merkitystä ja joka ei häviä minnekään. Tapahtui maailmassa mitä tahansa, ihmiset tarvitsevat ruokaa. Tämä on kaiken alku.

Suomalaista ruokaa ja tuottajaa pitäisi mielestäni tukea ja arvostaa enemmän. Tosi moni viljelijä on lopettanut täällä Saarijärvelläkin. Kustannukset ovat nousseet niin paljon, ettei tilanpito vain kannata.

Lannoitteiden hinnat ovat kolminkertaistuneet, mutta tuottaja ei välttämättä saa maidosta yhtään enempää. Kauppa kyllä ottaa omansa välistä. Sen takia me lapsuudenperheessäni ostamme lihaa suoraan tilalta, että tuottaja saisi vähän paremman palkan työstään.

”Aurinko laskee, ja ympärillä on kaunis luonto. Muuta en tarvitse. ”

Ei minua silti pelota. Minullahan ei tosiaan ole sitä maatilaa, jota pitäisi pitää hengissä. Katson tässä vain, mihin hommiin lopulta päädyn.

Maalle kumminkin jään. Kaupunki ei houkuttele edes asuinpaikkana.

Tänään työpäivä venähti kymmentuntiseksi. Luulen, että tälle illalle riittää, että teen itselleni ruuan ja menen nukkumaan.

Tavallisemman työpäivän jälkeen käyn kuntosalilla, ratsastamassa tai koiran kanssa metsässä. Mieluiten vietän vapaa-ajankin ulkona ja eläinten parissa.

Parasta on, kun ilta laskeutuu ja olen saanut valmiiksi päivälle sovitut työt. Aurinko laskee, ja ympärillä on kaunis luonto. Muuta en tarvitse. Sellaisena hetkenä tunnen, että olen juuri oikealla alalla."
 

Tuomas Kinnunen, 19, asuu Kannonkoskella Keski-Suomessa ja on juuri valmistunut maatalousyrittäjäksi. Hän tekee töitä kotitilalla, jonka isäntä hänestä aikanaan tulee. Maalla asumisessa on Tuomaksen mielestä tärkeää oma rauha. "En jaksa kauhean kauan kaupungin hälinässä."
Tuomas Kinnunen, 19, asuu Kannonkoskella Keski-Suomessa ja on juuri valmistunut maatalousyrittäjäksi. Hän tekee töitä kotitilalla, jonka isäntä hänestä aikanaan tulee. Maalla asumisessa on Tuomaksen mielestä tärkeää oma rauha. "En jaksa kauhean kauan kaupungin hälinässä."

Tuomas, 19: On vain luotettava, että jostain löytyy suunta, joka kannattaa

”Traktoria aloin ajaa viisivuotiaana. Ensin istuin isän sylissä ja ohjasin, koska jalat eivät yltäneet polkimille. Sitten kun ne rupesivat yltämään, aloin mennä kaikilla koneilla. Vähän lupia kyselemättäkin.

Kerrankin isä jäi syömään, kun minä otin traktorin ja ajoin edeltä pellolle rehuntekoon. Isä tietysti hätääntyi, minne poika ja traktori olivat hävinneet, mutta siellähän me, työn touhussa. Taisin olla seitsemän vanha.

Tämän kesän peltotyöt ovat nyt niin hyvässä mallissa, että aamulla voi nukkua pidempään. Kahdeksan aikaan heräilen ja rupean suunnittelemaan päivän hommia.

Toissapäivänä raivasin yhden metsäpalstan, että sinne saisi laitettua lisää laidunta lehmille. Nyt olen muokkaillut kaivurilla maata, että saisimme laitumen ympärille pystyyn tolpat paimenaitaa varten.

Kun minua mopoikäisenä kiinnosti enemmän kylillä kulkeminen, yritin tunkea vuorokauteen kaiken mahdollisen: päivät olin tilan töissä ja yöt kylillä. Unet jäivät vähille, mutta se oli vaan pakko päästä välillä näkemään kavereita. Mutta pakko oli tehdä tilan töitäkin. Kesä on kiireaikaa.

Isällä on ikää 53 vuotta. Hän on ruvennut puhumaan, että mitä jos perustaisimme yhtymän. Olisin osakkaana tilassa, ja yhtymän kautta tilan omaisuutta voisi vähitellen siirtää minun nimiini. Jonain päivänä pystyisin lunastamaan tilan itselleni.

Tämän ikäisenä ei vielä lähdetä pankkiin neuvottelemaan, että nyt pitäisi saada lainaa tilakauppoihin. Kun siellä kysyttäisiin vakuuksia, en voisi kuin nostella taskujani, että ei täältä oikein mitään löydy.

”Jos tämä loppuisi tähän, tuntuisi, että aikaisempienkin sukupolvien työ olisi mennyt hukkaan.”

Vähän vaikuttaisi siltä, että minä olen ainoana jäämässä tänne tilalle. Pikkusiskolla ja pikkuveljellä on omat tulevaisuudensuunnitelmansa. Kyllä minä tätä omasta halustani teen, mutta on se velvoitekin.

Tila on ollut suvussa päälle 200 vuotta. Jos tämä loppuisi tähän, tuntuisi, että aikaisempienkin sukupolvien työ olisi mennyt hukkaan.

Tähän asti äiti on hoitanut navettapuolen: lypsänyt, juottanut vasikat ja pitänyt paikat puhtaina. Isän vastuulla ovat olleet ruokintapuoli ja konetyöt.

Heinäkuun alusta meillä ei enää ole ollut lypsykarjaa. Alamme keskittyä lihantuotantoon ja siinä emolehmiin.

Emolehmätouhussa emä saa itse hoitaa vasikan, imettää ja pestä. Emät ovat kesät laitumella ja ottavat ruokansa sieltä. Riittää, kun katsoo, että niillä on vettä ja ruokaa nenän edessä ja kaikki on hyvin.

Eläimet ovat tyytyväisiä ja sairastelevatkin paljon vähemmän kuin lypsylehmät.

”Jos minulla sitten on jonain päivänä tässä puoliso, hänen ei tarvitse sitoutua tilanpitoon vaan hän voi tehdä töitä muualla.”

Meidän yhtenä tavoitteenamme on muuttaa töitä niin, ettei tilan pyörittämiseen tarvittaisi enää kahta ihmistä. Pystyn aikanaan hoitamaan työt yksinkin.

Jos minulla sitten on jonain päivänä tässä puoliso, hänen ei tarvitse sitoutua tilanpitoon vaan hän voi tehdä töitä muualla. Luulen, että ei tähän kovin moni olisi halukas tulemaankaan, jos samalla pitäisi mennä naimisiin tilan kanssa.

Paperityöt teemme yhdessä isäukon kanssa, että pääsisin jyvälle niistäkin. Tämä vuosi näyttää jo hyvältä. Sähköä ja vettä on säästynyt, ja kulut ovat samalla pudonneet, kun olemme pikku hiljaa siirtyneet emolehmiin. Lypsykarjan ylläpito kuluttaa paljon enemmän.

Somemarkkinointia meillä ei vielä ole, mutta tarkoitus on brändätä tämä mahdollisimman luonnonmukaiseksi tilaksi.

”Siinä kuitenkin säästää useampia satasia, kun osaa korjata koneet itse.”

Eniten pidän kaikista peltotöistä, maan muokkauksesta aina sadonkorjuuseen. Siinä kädenjälki näkyy heti.

Tympeämpää on, jos jokin kone menee rikki ja sitä pitää ruveta korjaamaan. Nyhrään ja nyhrään, ja tuntuu, että ei tämä etene ollenkaan.

Siinä kuitenkin säästää useampia satasia, kun osaa korjata koneet itse. Tietysti, jos tulee isompi vika, vaikka moottori laukeaa omia aikojaan, on otettava yhteyttä korjaamoon.

”Jonain päivänä olen putkimies, toisena sähkömies.”

Onhan tämä monipuolista. Jonain päivänä olen putkimies, toisena sähkömies.

Välillä on oltava eläinlääkärikin. Olen esimerkiksi oppinut, että jos lehmä heiluttelee jatkuvasti kieltään suun ulkopuolella, sen appeeseen pitää lisätä jotain seleenipitoista. Kaikki tuommoiset virhekäyttäytymiset tässä oppii tunnistamaan.

Maataloudessa ei tuloihin voi hirveästi vaikuttaa. Kun vielä tuotimme maitoa, se lähti täältä meijeriin jatkojalostettavaksi ja sieltä kauppoihin. Siinä on paljon välikäsiä, joille kaikille pitää saada palkka työstä. Tuottajalle asti sitä ei sitten ropisekaan.

”On vain luotettava tulevaisuuteen, että jostain löytyy suunta, joka kannattaa.”

Koska tuottoa ei tule lisää, ainoa järkevä keino pärjätä on kulujen vähentäminen. Sitäkin me tällä emolehmähommalla olemme ajatelleet.

On vain luotettava tulevaisuuteen, että jostain löytyy suunta, joka kannattaa. Sitä tietysti toivon, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin, että ei tämä ihan helppoa työtä ole.

”Lähiruuan hiilijalanjälki jää paljon pienemmäksi.”

Kyllä minusta on paljon parempi, jos ruoka tuotetaan mahdollisimman lähellä sen sijaan, että se rahdataan tänne laivoilla maailmalta. Lähiruuan hiilijalanjälki jää paljon pienemmäksi.

Ja on tässä työssä hienoja hetkiä. Kun on vaikka tyyni järvi tuossa, taivaanranta hehkuu punaisena ja elukat laiduntavat rannassa. Jostain kuuluu emän hörähtely, kun se kutsuu vasikkaansa lähemmäksi.

Sitä katsellessa ja kuunnellessa tuntuu, että kyllä näissä maisemissa viihtyy."
 

Hanna Hänninen, 18, Hanna asuu Saarijärven Lannevedellä ja valmistuu syksyllä kaksoistutkinnosta maatalousyrittäjäksi ja ylioppilaaksi. Samaan aikaan hänen vanhempansa jäävät eläkkeelle ja kotitilalla on edessä sukupolvenvaihdos. "On iso etu, että äiti ja isä jäävät tähän asumaan. Ilman en pärjäisi."
Hanna Hänninen, 18, Hanna asuu Saarijärven Lannevedellä ja valmistuu syksyllä kaksoistutkinnosta maatalousyrittäjäksi ja ylioppilaaksi. Samaan aikaan hänen vanhempansa jäävät eläkkeelle ja kotitilalla on edessä sukupolvenvaihdos. "On iso etu, että äiti ja isä jäävät tähän asumaan. Ilman en pärjäisi."

Hanna, 18: Näen asioita laajemmin sen ansiosta, että olen maalainen

”Kyllähän tässä semmoinen juttu on, että ei tätä tilaa helpolla luovuteta suvusta pois. Tila on ollut sukumme hallussa vuodesta 1606. Isovanhemmiltani se siirtyi isälle sukupolvenvaihdoksella, ja nyt on minun vuoroni. Olen vanhempieni ainoa lapsi.

Siinä on myös yksi syy, miksi käyn yhtä aikaa lukiota ja maatalousyrittäjän perustutkintoa. Minulla on oltava alan koulutus, jotta sukupolvenvaihdoksen pystyy tekemään ja tila saa EU-tukia. Ilman tukia pieni tila ei pärjää.

Viljelemme pääsääntöisesti kauraa ja ohraa. Ukrainan sodan takia vilja menee nyt hyvin kaupaksi ja siitä saa jonkin verran parempaa hintaa, mutta lannoitteiden hinnat ovat nousseet ihan järkyttävästi. Meillä tehdään myös rikkakasvien ruiskutuksia, ja sekin maksaa.

”Kun sarka-auran siipien säädöt ovat kohdallaan, maa kääntyy kauniisti ja työ on mukavaa.”

Oikeastaan viljeleminen on meidän tilallamme vähän kuin harrastus. Iskä on perustanut kaverinsa kanssa koneyhtymän, jonka nimissä he viljelevät omia ja vuokrapeltoja.

Yhteensä viljeltävää on noin 80 hehtaaria, mutta ei sillä yksistään pärjää. Päätyökseen iskä on aluepäällikkönä jääkiekkoliitolla ja äiti on poliisi.

Eniten pidän kyntämisestä. Kun sarka-auran siipien säädöt ovat kohdallaan, maa kääntyy kauniisti ja työ on mukavaa.

Äestäminen on toinen hyvä homma. Tasoitan pellon äkeellä viljelykuntoon, jonka jälkeen kylvän viljan siemenet kylvökoneella. Kivointa on tehdä töitä, kun aurinko paistaa ja käy pieni raikas tuuli.

Tosin juuri nyt minulla on käytössä traktori, jonka ilmastointi ei toimi. Pidin ensin kaikki ikkunat ja kattoluukut auki, mutta kone pörisi niin hirveästi, että ne piti sulkea. Kahdeksan työtunnin jälkeen hiki virtasi ja juomavesi pullossa oli kuumaa.

Tänä kesänä en ole ehtinyt paljon auttaa kotitilalla. Olen kesätöissä Uuraisissa maatilalla, jossa työskentelin jo viime kesänä. Pystyin silloinkin ajamaan töihin itse, koska sain ajokortin poikkeusluvalla 17-vuotiaana.

”Voin hakea yliopistoon tai ammattikorkeakouluun, ja ammattitutkinto oikeuttaa myös suoraan alan töihin.”

Ajokortti on täällä välttämätön. Vanhemmat eivät millään ratkeaisi omilta töiltään kuljettamaan minua, ja julkinen liikenne toimii Lannevedellä suoraan sanottuna surkeasti.

Myös kavereiden tapaamiseen tarvitaan autoa. Nyt hekin ovat kaikki töissä, mutta kun aikataulut osuvat yksiin, ajelemme aina jonkun luokse viettämään aikaa. Hyvällä säällä menemme rannalle.

Ammattikoulun kavereista melkein kaikki jäävät valmistuttuaan maalle, mutta lukion puolelta ei kukaan. He lähtevät jatkamaan opintoja.

Minullakin on nyt hyvä perusta hakea mihin vain. Voin hakea yliopistoon tai ammattikorkeakouluun, ja ammattitutkinto oikeuttaa myös suoraan alan töihin. Toistaiseksi kaikki on auki. En tiedä yhtään, mitä jatkossa teen.

Hienoa olisi, jos voisin pistää pystyyn urakointibisneksen. Hyvässä bisneksessä minulla olisi omia koneita ja työntekijöitä, joita lähettäisin tiloille tekemään töitä: lietteenajoa, niittohommia, soranajoa, rehuntekoa, teiden kunnostusta.

Ehkä se voisi olla minun unelmani, mutta etenen vuosi kerrallaan.

Tulevaisuudensuunnitelmiini vaikuttaa myös golf. Se on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä.

Aloitin pelaamisen 6-vuotiaana, koska äiti ja isäkin harrastivat sitä. Perheen ulkomaanmatkat menivät golfkentillä. Nyt harrastan kilpatasolla. Tasoitukseni on kaksi, kun se ammattilaisilla on nolla. Kesän kisamenestyksestä riippuu, miten ura jatkuu.

”Kyllähän siitä haikea tunnelma tulisi, jos tilanpito loppuisi.”

Viljelyä on mahdollista jatkaa, vaikka päätyisin golfuralle, ja aion joka tapauksessa jäädä asumaan tähän. Taloa pystyy pitämään yllä pienin kustannuksin maalämmön ja aurinkopaneelien avulla.

Toivon, että tila jäisi sukuun tulevaisuudessakin. Kyllähän siitä haikea tunnelma tulisi, jos tilanpito loppuisi.

Minulle merkitsee paljon se, että olen maalainen. Sen ansiosta näen asioita laajemmin.

Luulen, että kaupan hyllyltä poimittu vehnäjauhopussi tai maitopurkki ei monessakaan ihmisessä ajatuksia herätä. Minussa herättää. Tiedän, miten paljon työtä ja osaamista vaaditaan, ennen kuin pussit ja purkit sinne hyllylle päätyvät.

”Ei minulle oikein mikään työ ole ollut vaikeaa. Toiston kautta oppii. Miksei oppisi?"

Tänä kesänä työnkuvaani kuuluu pelkkiä traktorihommia. Tykkään koneista ja traktoria olen ajanut pienestä asti.

Kyllähän tuolla edelleen jotkut katselevat ihmeissään, kun nuori nainen istuu isossa traktorissa ja vetää lietekärryä. Minulle siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ei minulle oikein mikään työ ole ollut vaikeaa. Toiston kautta oppii. Miksei oppisi?"

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 15/2022.

Sisältö jatkuu mainoksen alla