Kaari Utrio asuu nyt yksin kodissaan Somerniemellä. Hänen puolisonsa Kai Linnilä kuoli elokuussa 2017.
Kaari Utrio asuu nyt yksin kodissaan Somerniemellä. Hänen puolisonsa Kai Linnilä kuoli elokuussa 2017.

Maalla yksin asuvaa Kaari Utriota surettaa katsella, miten maaseudulta viedään pois palvelut yksi toisensa jälkeen. ”Kun tänne jätettäisiin edes jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä”, kirjailija sanoo.

Kun kirjailijat Kaari Utrio ja Kai Linnilä muuttivat 1970-luvulla Helsingistä maalle, Somerniemi oli eloisa kirkonkylä. Naapurit tulivat tutuiksi, naapuriapu oli itsestään selvää ja tärkeimmät palvelut sai omalta kylältä.

Kun Kaarin ja Kain poika Lasse Linnilä tuli kouluikään, kylän seitsemän koululaista kulkivat laumana pitkin metsiä ja kodista kotiin. Kaikki aikuiset huolehtivat heistä.

”Yksikin Mikko huijasi minua vuosikaudet solmimaan kengännauhansa, ennen kuin hänen veljensä paljasti, että kyllä Mikko ne osaa itsekin solmia”, Kaari kertoo.

Perinteisesti joulukuusi syttyi aina palamaan kyläkoulun joulujuhlassa.

Lapset kävivät Keltiäisten 100-vuotiasta kyläkoulua, jossa oli 16 oppilasta. Koulun kevätretkille osallistuivat myös vanhemmat ja isovanhemmat. Perinteisesti joulukuusi syttyi aina palamaan koulun joulujuhlassa, koska siinä ei missään tapauksessa käytetty sähkökynttilöitä.

”Yhtä perinteisesti kuusen vieressä istui kaksi keltiäisläistä isäntää, jotka tukahduttivat palon alut saman tien. Se oli kuin romaanista!”

Sitten se loppui.

Ensin lähti koulu, sitten hävisivät kaupat

Kyläkoulu lakkautettiin 1991. Kaupat hävisivät hiljaa kitumalla seuraavien runsaan kymmenen vuoden aikana, yksi toisensa jälkeen.

”Se oli vääjäämätön kuolinkamppailu, murheellista seurattavaa”, Kaari kertoo.

Nykyisellä Somerniemellä ei ole yhtään kauppaa, ei poliisia, ei Kelaa, ei edes pankki- tai bensa-automaattia. Kaikki palvelut ovat Somerolla, jonne on Somerniemen kaukaisimmista kolkista 30 kilometriä.

Lähin pikavuoropysäkki on 17 kilometrin päässä.

Julkinen liikennekin on lähes kadonnut.

”40 vuotta sitten matkustin kylältä kahdesti viikossa bussilla Helsinkiin kokouksiin ja tapaamisiin. Jos minulla nyt on päiväkeikka Helsingissä, jonkun on vietävä minut lähimmälle pikavuoropysäkille 17 kilometrin päähän.”

Juuri nyt somerniemeläisiä kauhistuttaa uusi taksilaki, joka lopettaa taksien päivystyksen. Mitä sitten tehdään, jos joku autoton, yksin asuva kyläläinen – sellainen kuin Kaari – sohaisee illalla leipäveitsellä sormeensa ja hänen pitäisi käydä terveyskeskuksessa hakemassa siihen pari tikkiä?

”Alat soitella läpi seutukunnan takseja, jos jollakin niistä sattuisi olemaan puhelin yöllä päällä. Jos ei ole, on kutsuttava ambulanssi, pelkän haavan takia.”

Maaseutu kouluttaa ihmiset kaupunkiin

Maaseudun kurjistuminen alkoi Kaarin mukaan näkyä selvästi 1990-luvulla.

”Verothan meiltä eivät laske."

”Verothan meiltä eivät laske. Palvelut vain katoavat jonnekin”, Kaari huomauttaa.

Hän laskeskelee, että Suomen suurkaupungeissa asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se tarkoittaa, että jossakin muualla asuu kolme ja puoli miljoonaa.

”Se on melkein kaksi kolmasosaa Suomen väestöstä! Lainsäätäjät toimivat kuin meitä ei olisi olemassakaan, ja kuitenkin maaseutu tuottaa ja kouluttaa ihmiset, jotka tulevat Helsinkiin tekemään niiden firmojen duuneja.”

”Kun jätettäisiin edes mahdollisuus pärjätä”

Historian tuntijana Kaari ymmärtää kyllä, että ihmiset hakeutuvat keskustoihin: kaupungistuminen on tuhat vuotta vanha ilmiö.

Sitä hän ei ymmärrä, miksi maalle jääneiden eläminen pitää tehdä tahallaan lähes mahdottomaksi.

”Nykyisin maaseudulla asuminen vaatii tahtotilan ja suurta kekseliäisyyttä. Lisäksi pitää olla sen verran finanssia, että pystyy maksamaan sen taksin ja hakeutumaan keskustoihin hankkimaan palveluja”, Kaari sanoo.

”Aika suuri osa kaupunkiin muuttavista ei lähde täältä mielellään.”

Hän ei mielestään vaadi mahdottomia. Kun ihminen asuu maaseudulla, hän ei odota, että nurkan taakse pystytettäisiin ooppera tai kauppakeskus.

”Mutta kun tänne jätettäisiin edes jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä. Kuitenkin aika suuri osa kaupunkiin muuttavista ei lähde täältä mielellään. On hirveän paljon ihmisiä, jotka haluavat asua niin, että ympärillä on tilaa ja luontoa.”

Lue Kaari Utrion henkilöhaastattelu Kodin Kuvalehdestä 10/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä.