84-vuotias Ritva haaveilee löytävänsä ystävän. ”Joskus lähden rollaattorin kanssa hoivakodin aulaan tai tv-huoneeseen. Olen vähän arka aloittamaan keskustelua. Vanhakin voi olla ujo.”
”Täällä sitä ollaan päivästä toiseen, hoitokoti on nyt minun kotini. Aamulla herään ja hakevat puurolle. Sitten katselen telkkaria huoneessani, musiikkia ja puhetta. Kulutan aikaa.
Aina en jaksa katsella yhtään mitään. Makoilen vain ja odotan seuraavaa ruokaa.
Televisio on puhuva kone eikä mikään ihminen. Täällä asuu muitakin, mutta jokainen on omassa huoneessaan vekottimensa kanssa.
”Kaikki ystäväni ovat kuolleet tai saaneet Alzheimerin taudin.”
En minä nuorenakaan kyläluuta ollut, mutta ystävättäriä oli. Heidän kanssaan kylästelin. Istuimme keittiössä kahvikuppeinemme ja puhuimme ja nauroimme.
Töissä postissa tapasin ihmisiä, illalla kudoin ja virkkasin. Kokonaisia villapaitojakin, kaikenlaista. Kun otin miehestä eron, pärjäsin omillani. Hätää ei ollut minkäänlaista.
Nyt kaikki ystäväni ovat kuolleet tai saaneet Alzheimerin taudin.
Voisiko minulle olla uusi ystävä jossakin?
Seija käy tiistaisin ja viipyy pari tuntia, hän tulee seuralaispalvelun kautta. Seija kuuntelee ja pukkaa pyörätuolilla ulos. Näen maisemia, menemme puistoon. Tiistai on lempipäiväni.
”Katselen tyttären ylioppilaskuvaa joka päivä.”
Sitten Seijan pitää lähteä ja menen sängylleni makaamaan.
Minulla on poika, mutta hän ei ole soittanut pitkään aikaan. En tiedä, olenko loukannut häntä jotenkin. Myös tytär on, hänestäkään ei kuulu. Hän asuu toisessa maassa.
Olen lähettänyt tyttärelleni postikortin, mutta vastausta ei ole tullut. Meniköhän se perille, olikohan osoite oikea? Katselen tyttären ylioppilaskuvaa joka päivä.
Olen tottunut yksinäisyyteen, mutta eihän sellaiseen pitäisi tottua.
”Tahtoisin kuulla, kuinka sinun elämäsi meni ja mitä ajattelet maailmanmenosta nyt.”
Joskus lähden rollaattorin kanssa aulaan tai tv-huoneeseen. Olen vähän arka aloittamaan keskustelua. En tiedä, mitä sanoa. Vanhakin voi olla ujo.
Haluaisin puhella kaikenlaista jonkun kanssa. En vain muistella vanhoja, vaan kertoa mitä mieleen juolahtaa. Pää toimii vielä.
Tahtoisin kuulla, kuinka sinun elämäsi meni ja mitä ajattelet maailmanmenosta nyt. Tulisitko juttelemaan minulle?”
Kodin Kuvalehdestä 22/2026 voit lukea Ritvan, Juhon, Elinan ja Janin ajatuksia yksinäisyydestä. Heistä kukin kirjoitti kirjeen ystävälle, jonka toivoo löytävänsä. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi -palvelua.