Kuvat
Piia Arnould
”Se, mikä tekee ihmisestä ihmisen, on kyky rakastaa. Rakkaus on kaiken keskellä, kaikki muu sen sivuilla”, Samuli sanoo.
”Se, mikä tekee ihmisestä ihmisen, on kyky rakastaa. Rakkaus on kaiken keskellä, kaikki muu sen sivuilla”, Samuli sanoo.

Samuli Putrolla on ollut monta rakkautta. Useimmat suhteet ovat päättyneet, mutta rakkaus on jäänyt. ”Vaikka en nyt seurustele, yksinäisyys on pudonnut minusta kuin lehdet puusta. Olen ehkä vain oppinut olemaan yksin. Enää en pelkää sitä. ”

Kun Samuli Putro rakastuu, se tapahtuu suurin piirtein näin.

Ensin herää kiinnostus. Sitten ihastus.

Syytä ihastumiseen Samuli ei välttämättä tiedä. Hän tietää vain, että tuon ihmisen vieressä hän haluaa istua, juuri tuota tukkaa silittää, nuo kasvot nähdä ensimmäisenä aamuisin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ei siinä mitään järkeä ole. Mutta jonkinlainen logiikka kuitenkin, Samuli uskoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Kyse on yhteydestä. Siitä, että toinen näkee ja kuulee sinut ihan kokonaan. Kaikkine yksityiskohtinesi, tuoksuasi myöten. Se, että toinen ihminen todella kuuntelee, on hyvin harvinaista mutta ei mitenkään mystistä.”

Ihastumista vastaan voi pyristellä. On Samulikin yrittänyt, mutta ei se auta.

Samuli ei vastaa naisen viesteihin heti vaan odottaa taktisesti 20 minuuttia. Se antaa vaikutelman itsenäisestä miehestä, jolla on mielenkiintoinen elämä.

Seuraavaksi onkin sitten edessä piinaa . Se vaihe, jolloin ei tiedä, mitä toinen itseä kohtaan tuntee.

”Jos käy ilmi, että hän tuntee samoin, tuntuu ihan ensimmäiseltä kevätpäivältä. Ei voi uskoa, että se on totta. Siitä seuraa valtava määrä iloa. Sitä iloa kestää aikansa. Sitten tulee kohta, jossa tunne muuttuu rakkaudeksi, jos se on rakkaudeksi muuttuvaista.”

Siinä kohdassa aletaan katsella iltaisin yhdessä elokuvia. Käydään ehkä kävelyllä Taivaskalliolla tai Lammassaaressa. Kävellään pitkospuilla, jotka ovat niin kapeat, että on pakko kävellä peräkkäin vaikka kivempi olisi rinnakkain.

Jos tunne on rakkaudeksi muuttuvaista, nainen saattaa jäädä Samulin luo yöksi. Aamulla hän keittää kahvia Samulin villasukat jalassa.

Kun nainen lähtee, koti on muuttunut. Siitä on tullut paikka, josta nainen puuttuu.

Silloin iskee ikävä. Sitten menettämisen pelko. Samuli ei vastaa naisen viesteihin heti vaan odottaa taktisesti 20 minuuttia. Se antaa vaikutelman itsenäisestä miehestä, jolla on mielenkiintoinen elämä.

Sitten hän vastaa kohteliaan etäisesti, että aikoo kirjoittaa laulua noin neljään asti, mikä pakottaa hänet kirjoittamaan laulua noin neljään asti.

”Just noin mä joskus teen, ja se on ihan toivotonta. Ihan kamalaa. Naurettavaa. En pidä itsestäni yhtään, jos alan kehitellä jotain taktiikoita. Toisaalta 20 minuutin viestitauko on kai aika pienensorttista pelailua. Ehkä se sallitaan?"

”Nuorempana mietin, pitäisikö olla räiskyvämpi ja rajumpi. Jossain vaiheessa tajusin, että erottua voi niinkin, että yrittää vain ottaa ihmisiä huomioon.”
”Nuorempana mietin, pitäisikö olla räiskyvämpi ja rajumpi. Jossain vaiheessa tajusin, että erottua voi niinkin, että yrittää vain ottaa ihmisiä huomioon.”

Neljä rakkautta ja enemmänkin

Sataa kaatamalla. Laulaja Samuli Putro istuu Helsingin Käpylässä ravintolan terassilla kyyryssä pienen aurinkovarjon alla ja vakuuttaa, ettei palele eikä kastu, ollaan tässä vaan, ihaillaan samalla myrskyä.

”Haastatteluissa on kai tarkoitus kertoa, miten minusta tuli minä. Itse kyllä mieluummin kertoisin, miten minusta tuli näin huono”, Samuli sanoo.

Tuo on kuulemma lapsuudessa sisäistettyä raahelaista huumoria eikä tarkoita, että ihminen olisi itseensä mitenkään tyytymätön.

Oikeastaan Samuli on tyytyväisempi kuin koskaan. Hän on juuri täyttänyt 50 ja oppinut jo melkein pitämään itsestään.

”Juuri nyt tuntuu, että mua ei niin kauheasti hävetä olla minä.”

Vuosiin on mahtunut neljä pitkää parisuhdetta. Samuli on seurustellut melkein aina, paitsi nyt.

”Noin vuoteen en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi maailmassa. Yksinäisyys on pudonnut minusta kuin lehdet puusta. Samalla tämä on elämäni pisin aika, jonka olen ollut seurustelematta. Tästä ei kannata vetää sitä johtopäätöstä, että parisuhde synnyttää yksinäisyyttä. Olen ehkä vain oppinut olemaan yksin. Enää en pelkää sitä.”

Samuli on oppinut senkin, että rakkaus yhteen naiseen ei riitä. On rakastettava myös pikkuisen itseään.

On rakastettava entisiä naisiaan, mielellään myös paria ystävää.

On rakastettava arkeaan. Varsinkin arkea.

Jos sen lisäksi sattuu löytämään asian, jota kohtaan tuntee järjetöntä intohimoa, voi pitää itseään onnekkaana.

Samuli pitää. Hänellä on musiikki. Sen tekeminen ei ole päättynyt, vaikka muut rakkaudet ovat.

Yksipuolinen ihastus Porista

Ensimmäisen kerran Samuli Putro rakastui 14-vuotiaana. Ensirakkaus oli yksipuolista, Porista ja nimeltään Dingo.

Samuli tiesi, että Dingoa pidettiin tyttöjen yhtyeenä. Nehän meikkasivat ja lauloivat ihastumisjutuista sellaisella tavalla, että tytöt kirkuivat.

Samuli oli poika ja Raahesta. Sellaisen piti kuunnella heviä.

”Kun Dingo syksyllä 1984 tuli ensimmäisen levynsä julkaisukeikalle Raaheen koulun liikuntasaliin, menin katsomaan keikkaa luokan jätkiltä salaa. Tiesin, että jos paljastuisin, ei hyvä heiluisi.”

Liikuntasali oli täynnä tyttöjä. Samuli seisoi yksin, vilkuili seiniä ja puolapuita.

Kun Neumann nousi lavalle, yksinäisyys katosi. Samulin täytti riemu ja liikutus.

”Menin ihan sekaisin. Ajattelin, että tuota haluan tehdä.”

Keikan jälkeen Samuli yritti soittaa kotona kitaralla Kerjäläisten valtakuntaa. Se ei onnistunut. Hän päätteli, että huonon soittajan on helpompi säveltää biisinsä itse. Sitten niitä ainakin osaisi soittaa.

15-vuotiaasta asti Samuli sävelsi ja sanoitti. Ensimmäiset kymmenen vuotta kappaleita kuuntelivat lähinnä äiti ja isä. He kehuivat Samulin lauluja oikein omaperäisiksi ja kannustivat jatkamaan.

Äiti työskenteli opettajana ja isä Rautaruukilla, kuten rivitalojen muutkin isät. Samuli oli perheensä ainokainen, pienestä asti hiukan muita puheliaampi poika, joka lainasi kirjat aikuisten osastolta ja juoksi mieluummin kuin käveli. Vanhemmilla oli yksi tiukka periaate: jos poika haluaisi levyjä tai kirjoja, ne hankittaisiin, olipa säästettävä kuinka kauan tahansa.

Rippileirin jälkeen Samulin piti päättää, millaiseksi pojaksi ryhtyisi. Vaihtoehdot 1980-luvun Raahessa olivat nämä: mopopoika, urheilijapoika, viikonloppuisin kaupungilla notkuja ja seurakuntanuori.

Mopoista Samuli ei ollut kiinnostunut. Into jalkapalloiluun oli hiipunut. Kaupungilla notkumista hän oli kokeillut mutta saanut illan päätteeksi turpaansa, ehkä korvakorujensa vuoksi.

Ainut vaihtoehto oli seurakuntanuori. Valinta oli hyvä. Nuortenilloissa Samuli tunsi itsensä hyväksytyksi. Sitä paitsi seurakunnalla oli kaupungin parhaat treenikämpät.

Samuli oli aidosti kiinnostunut hengellisistä asioista, kunnes täytti 18 ja kiinnostui vielä aidommin baareista ja tytöistä.

”Olen lopettanut ihmissuhteita, koska olen muuttunut niissä ihmiseksi, josta en enää pidä. On minut jätettykin. Jos ei kunnon sydänsuruja koskaan koe, ei silloin lauluja kannata kirjoittaa.”
”Olen lopettanut ihmissuhteita, koska olen muuttunut niissä ihmiseksi, josta en enää pidä. On minut jätettykin. Jos ei kunnon sydänsuruja koskaan koe, ei silloin lauluja kannata kirjoittaa.”

Olet todella huono

Vuonna 1992 Samuli perusti raahelaiskavereittensa kanssa yhtyeen nimeltä Zen Café. Seuraavat viisi vuotta hän pommitti levy-yhtiöitä.

”Soittelin niille ja anelin, että tehkää meidän kanssa levy. Ei tehdä, ne vastasivat. No perhana miksi ette? No kun ootte niin huonoja. Ei olla huonoja, olette huonoja, eipäs olla.”

Samuli jatkoi biisien tekemistä, keikoilla ei käynyt ketään paitsi kaverit, työttömyyskorvaus riitti kahviin ja sätkäpaperiin, elämä oli hyvää.

”Kun rakastaa itse tekemistä eikä vain siitä seuraavaa palkintoa, kaikki on aika hyvin.”

Kesällä 1999 suosio räjähti. Keikkapaikat, jotka olivat olleet aina tyhjiä, oli yhtäkkiä loppuunmyyty. Kun Samuli lauloi olet todella kaunis, yleisö osasi jatkaa, että elät vain hetken verran.

Se tuntui mahtavalta ja ihan väärältä. Samuli bändikavereineen oli niin tottunut siihen, ettei heistä tykätä.

”Kun läpimurto tapahtui, menimme joka keikan jälkeen yhdessä hotellihuoneeseen ja haukuimme itseämme. Että kuinka voinkin olla näin huono, miten pystyimme olemaan taas näin paskoja? Ajatus oli se, että kun tämä kumminkin menee vituiksi ja kaikki pian nauravat meille, ei ruveta nyt reuhottamaan. Se oli vitsiä mutta myös selviytymiskeino.”

Vuosia Samuli tunsi itsensä huijariksi, joka esittää taiteilijaa. Lavalla roolia oli helppo vetää. Lavan ulkopuolella siihen pystyi, jos joi tarpeeksi viinaa.

”Olin varma, että jos alan jutella baarissa faneille, he pettyvät minuun. Paljastuisin tavalliseksi. Kupla puhkeaisi.”

Kolmet rappuset, miten ihanaa

Arkea Samuli on opetellut rakastamaan esimerkiksi kotinsa rappusissa. Ensin hän tuskaili, että kolmet rappuset, onpa ärsyttävää. Hirveää ramppaamista.

Sitten hän päätti, että kun rappuset kerran ovat siinä, yhtä hyvin niistä voi tykätä. Nyt hän kävelee rappusia ylös alas huvikseenkin, enemmän kuin on pakko.

”Ajattelen, että tässähän saan kätevästi hyötyliikunnan. Ei ärsytä rappuset enää”, Samuli sanoo.

”Elämän laadun voi mitata arjessa, tiistaiaamun ja tiistai-illan väliin jäävällä ajalla. Hyväksi arjeksi minulle riittää se, että en ole onneton eikä minuun satu.”

Samuli pitää arjesta, jossa asioilla on järjestys.

Aamuisin hän herää yhdeksältä. Sitten kahvia, hampaiden pesu, podcastin kuuntelemista, samalla kiinni laulun ideasta. Ei tarvitse olla hyvä idea, rima alas vain ja säkeistö valmiiksi.

”Tuossa välissä kannattaa syödä jotain. Samalla kun paistan munakasta, loputkin laulusta menee yleensä läjään.”

Sanoittaminen on ajatusten ja havaintojen järjestämistä. Viimeistään kolmelta pää alkaa olla niin epäjärjestyksessä, että on paras lähteä uimaan. Samuli ui joka päivä. Matkat ovat lyhyitä, välillä vain kaksi kertaa altaan päästä päähän.

”Uimiseni muistuttaa lähinnä venyttelyä, en jaksa reuhtoa menemään siellä. Mutta jos kävelen uimahalliin ja takaisin, tulee pari tuntia liikkeelläoloa.”

Saako lapsia olla haluamatta?

Kymmenen vuotta sitten Samuli alkoi valvoa öitä.

”En saanut nukuttua, koska oli elämällisiä ongelmia. Sitten mä perkele erehdyin ottamaan nukahtamislääkkeen.”

Aluksi lääke tuntui ihanalta. Sen avulla Samuli pääsi pitkästä aikaa syvään uneen. Liiankin syvään. Uni alkoi tuntua hukkumiselta. Ei sellaiselta, jossa menee vettä keuhkoihin, vaan sellaiselta, jossa vajotaan lohduttomasti pohjaan.

Samuli lopetti nukahtamislääkkeen käytön, mutta tunne hukkumisesta jäi.

”Päättelin, että jos minusta tuntuu, että hukun, täytyy opetella uimaan. Siitä asti olen uinut.”

Valvoessaan Samuli mietti pitkän parisuhteensa päättymistä. Se oli suhde, jossa piti päättää, haluttiinko yhteisiä lapsia vai ei. Samulista tuntui, että lapsia kuuluisi haluta. Hän ei halunnut.

”Sitä oli vaikea myöntää edes itselleen. Lapsiperheen malli istui minussa tiukassa ja mietin, olisiko se sittenkin asia, joka toisi onnen. Minulta se halu kuitenkin puuttui. Mietin silti, olenko epäonnistuja, jos rikon normin. Onko minulla oikeus elää toisin?”

Nyt ratkaisu tuntuu Samulista selvältä. Jos jotakin asiaa on haluton edistämään, se tarkoittaa, että sitä ei halua tarpeeksi, hän uskoo.

Me olemme toistemme muisti

Yksi Samuli Putron kauneimmista rakkauslauluista on Ilmasta tehtyjä. Se menee näin:

Me olimme toistemme nuoruus

Me olemme toistemme aikuisuus

Repivän vaikea aikuisuus

Me olemme ilmasta tehtyjä.

Me olemme toistemme muisti

Me olemme toistemme surua

Iloksi muuttuvaa surua

Me olemme ilmasta tehtyjä.

Kappaleen alussa kuvaillaan, miten rakas ihminen kävelee vastaan ja halaa. Idea sanoitukseen syntyi Intiankadulla Helsingin Kumpulassa.

”Olin just käynyt Mäkelänrinteessä uimassa ja saanut kloorivedestä silmäfinnin. Muistin, että naisella, johon olin juuri tutustumassa lähemmin, oli antibioottivoidetta. Soitin hänelle ja kävelin vastaan. Näin hänet jo kaukaa, pitkän Intiankadun toisessa päässä. Hänkin näki minut.”

Sinä hetkenä, kadulla seistessään, Samuli tunsi rakkautta. Puhdasta ja selkeää.

Sen hän halusi kirjoittaa lauluksi.

”Olen huomannut, että rakkaus on todellisinta ajan päästä. Voimakkaimmat ja eniten totta olevat rakkauden kokemukset olen tuntenut ihmisiä kohtaan sen jälkeen, kun ne ihmissuhteet ovat jo ohi.”

Se ei tarkoita, että erot olisivat kaduttaneet. Tai että Samuli olisi ymmärtänyt toisen arvon vasta suhteen päätyttyä.

Rakkaus voi olla eron jälkeen erityisen suurta, koska odotukset toista kohtaan ovat viimein poissa. Jäljelle jää vain yhteys. Se, josta kaikki joskus alkoi.

”Erot voivat olla haavaisia, mutta vihaa ja pettymystä ei kannattaisi päästää koskaan niin voimakkaaksi, että toisen ihmisen menettää kokonaan. Jos on jakanut merkittävän elämänvaiheen jonkun kanssa, vain hän näkee ja muistaa sinut sellaisena, kuin olit juuri silloin. Hänen katseessaan on sinun historiasi. Jos menetät sen katseen, menetät historiasi. Oman muistisi. Siksi ihmisestä, joka on joskus ollut tärkeä, kannattaa pitää kiinni erossakin.”

Samuli sanoo tuntevansa yhä syvää rakkautta esimerkiksi ihmistä kohtaan, jonka näki viimeksi 20 vuotta sitten ja jonka kanssa eli muutaman vuoden. Se ihminen näki läheltä, kuinka Samuli kasvoi ammattimuusikoksi.

”On kauhean mukava ajatus, että kun minä nyt tässä terassilla ajattelen lämpimästi tärkeää ihmistä, hän säpsähtää jossakin satojen kilometrien päässä jännään tunteeseen.”

Uskotko, että hän oikeasti säpsähtää?

”Hirveän vaikea olla uskomatta. Olisi tosi outoa ajatella, että vain se, mitä näen omin silmin, tapahtuisi ja olisi totta.”

Suurin kaikista

Samuli ei haaveile mistään. Hän ei osaa haaveilla eikä oikein haluakaan.

”Haaveiluni taso on sitä, että oppisinpa kastelemaan huonekasveja niin, etteivät ne kuole. En haaveile kaiken täyttävästä viimeisestä rakkaudestakaan. Tuntuu, että minulla ei riitä kämmeniä vastaanottamaan niin suurta asiaa. Vaikka en minä sitäkään vanno, että ei ikinä enää. Yllätyksellä on aina mahdollisuus”, Samuli sanoo.

”Rakkauksistani suurin on ollut popmusiikki. Vain sen varaan olen ollut halukas laskemaan tulevaisuuteni.”

Vaikka Samuli Putroa ei enää kauheasti hävetä olla Samuli Putro, hän tarkentaa, että se ei vielä tarkoita, että hän olisi itsestään ylpeä.

Tosin ylpeyden hetkiäkin jo on. Viimeksi sellainen oli eilen, kun hän esitti suorassa televisiolähetyksessä tulevan levynsä kappaletta Sydän hakkaa ahneesti.

Kirjoittamassaan laulussa hän lauloi: Nousemme kallioille, joku unohti vapun sinne, tuulessa heiluvat serpentiinit.

Laulaessaan joku unohti vapun sinne, Samuli ajatteli, että okei.

Tää lause on aika hyvä. 

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvelehdessä 21/2020.

Päivän hankalin hetki koittaa Samulin mielestä viideltä iltapäivällä. ”Silloin kun työt on tehty ja miettii mitäs nyt, mutta ei ihan vielä voi avata Yle Areenaa tai Netflixiä.”
Päivän hankalin hetki koittaa Samulin mielestä viideltä iltapäivällä. ”Silloin kun työt on tehty ja miettii mitäs nyt, mutta ei ihan vielä voi avata Yle Areenaa tai Netflixiä.”
Sisältö jatkuu mainoksen alla