Nelliina tapasi Myssyfarmilla tilan isäntäparin Anne ja Janne Rauhansuun sekä myssymummo Terttu Kallion.
Nelliina tapasi Myssyfarmilla tilan isäntäparin Anne ja Janne Rauhansuun sekä myssymummo Terttu Kallion.

Tällainen on mainio myssymummo Terttu Kallio, jonka bloggaajamme Nelliina tapasi Myssyfarmilla elokuussa.

Kil kil kil kil. Äänestä ei voi erehtyä. Neulepuikot siellä kilisevät, mutta jestas sentään, mihin tahtiin! Eikö tuossa jo lanka kuumene?

"Tänään on valmistunut viisi myssyä", toteaa Terttu Kallio, 71, ääni kilinän takaa.

Viisi myssyä. Ja kello on juuri ja juuri kaksi iltapäivällä. Kutomisen lisäksi Terttu on tietysti laittanut ruuat miehelle ja itselleen ja ottanut vastaan neljä koulusta palaavaa lapsenlasta.

Eikä tämä edes ole ennätys.

"Kyllä myssyjä syntyy kymmenenkin päivässä. Riippuu vähän mallista. Jos myssy on oikein kirjava, siinä on aina se langanvaihto", Terttu jatkaa.

Myssymummojen neuletalli

Terttu Kallio on aito myssymummo. Hän kuuluu pöytyäläisen Myssyfarmin neulontatalliin, jossa bloggaajamme Nelliina vieraili elokuun lopussa. Farmi myy suomenlampaan luomuvillasta kudottuja myssyjä, kravatteja ja kaulureita verkossa ja useiden jälleenmyyjien kautta.

Tallin tehonyrkin muodostaa seitsemän myssymummoa, jotka hankkivat lisätuloa myssyjä neulomalla. Heitä yhdistää pöytyäläisyys ja se, että jokainen on oikeasti isoäiti.

Niin, ja jokainen on tietysti myös intohimoinen kutoja.

Kaikki kahdeksan lapsenlasta saavat joka joulu pukinkontista ainakin yhdet käsinkudotut sukat.

"Minä harrastan tätä", Terttu sanoo; ei se sen kummempaa ole.

Terttu muistelee kutoneensa Myssyfarmille kolmen tai neljän vuoden ajan. Sitä hän ei osaa sanoa, montako myssyä hänen käsiensä kautta on jo syntynyt. Satoja. Vähintään.

"Ja ehdin minä kutoa paljon muutakin myssyjen lisäksi. Kaikki kahdeksan lapsenlasta saavat joka joulu pukinkontista ainakin yhdet käsinkudotut sukat."

Villapaitoja lättähatussa

Tertun äiti kutoi aina. Terttu muistaa, miten tämä istui vielä 90-vuotiaana keinustuolissa antoi tulla sukkia koko suvulle.

Terttukin on tehnyt paljon käsillään. Aina.

Ennen avioitumistaan, 18-kesäisenä, Terttu kävi töissä Turussa. Monena aamuna hän seisoi lättähattujunan eteisessä muiden työhön matkaavien naisten kanssa. Kaikilla kilisivät puikot ja virkkuukoukut.

"Lättähatulta vei tunnin puksuttaa Kyrön ja Turun väliä. Virkkasin niillä matkoilla sängynpeittoja ja kudoin suuret villapaidatkin miehelle ja itselleni."

"Joskus vielä surffaan"

Luomulangat myssyjä varten tulevat vyyhteinä. Terttu pujottaa ne vyyhti kerrallaan keinutuolin selkänojan ympärille ja kerii langat keriksi.

"Siinä ei kauan kestä. Mies ei ole vielä koskaan joutunut pitelemään minulle vyyhteä", Terttu sanoo.

Kun kerät ovat valmiina, Terttu luo puikoille 40 silmukkaa. Sitten sormet alkavat vilistä.

Kaksi oikein, kaksi nurin. Valkoharmaata, oranssia, sinistä, keltaista, vaaleanpunaista.  Työn alla on päivän kuudes myssy. Malli on nimeltään Levi ja se on värikäs kuin revontulet.

"Jos joskus surffaan, on ainakin tarpeeksi myssyjä valmiina."

Kaksivärisiä surffimyssyjäkin on Tertun tehtaalta tulossa. Niistä Terttu aikoinaan aloitti myssymummon hommat: viisi riviä luomuväristä villalankaa, viisi riviä värjättyä, ja taas alusta.

"Olen ajatellut, että joskus kyllä vielä surffaan itsekin. On ainakin tarpeeksi myssyjä valmiina", Terttu sanoo ja nauraa.

Kesällä hän oli jo vähällä kokeilla SUP-lautaa. Tiedättehän, surffilaudan näköistä vehjettä, jota melotaan laudan päällä seisten.

"Tuli vain niin kylmä ilma, etten arvannut lähteä. Olisin kumminkin pudonnut laudalta. Vaikka ei se minua lämpimällä kelillä haittaa. Kyllä vanha uimari sieltä ylös pääsee."

Tyyny selän taakse ja töihin

Uiminen tekee hyvää hartioille. Neulominen kun vetää olkapäitä väkisin suppuun.

"Ei kutominen oikeastaan ota hartioihini. Välillä vähän kävelen ja jumppaan, ettei koko päivä mene lysyssä istuessa. Tai käyn ulkona roikkumassa rekkitangossa, se tekee hyvää."

Tertulla on muitakin koeteltuja ja hyväksi havaittuja keinoja, joilla neuloja pysyy terveenä ja ryhdikkäänä. Ykkönen on tyyny selän takana.

"Hyvä selkänoja ja tyyny ristiselän tueksi. Silloin ei muutu ihan kyttyräseläksi", Terttu vinkkaa.

Rasvainen luomuvilla hoivaa kutojan käsiä.

Käsien iho pysyy kunnossa, koska lampaanvilla on värjäämätöntä ja käsin pestyä. Siinä on tallella lanoliini eli villan rasva, joka tekee langasta pehmeää ja voitelee kutojan kädet.

"Tekee se senkin, että myssy pitää vähän sadetta. Olen huomannut, että ruskean lampaan villa on erityisen rasvaista. Sellaisen myssyn sisälle eivät lumihiutaleet pääse", Terttu kertoo.

Mitä jännempi ohjelma, sitä useampi myssy

Vaan entäpä henkinen puoli? Eikö myssymummon maailma kavennu ikävästi, kun hän tuijottaa päivästä toiseen vain kudintaan?

No ei, koska tehokutojan ei tietenkään tarvitse pitää katsetta kutimessa. 

Tertun harmiksi televisiosta loppuivat mestarietsivä Poirotin seikkailut, mutta aina sieltä jotain jännitystä tulee. Tosin niin myöhään illalla, ettei aina huomaa nukkumaan mennä.

"Mutta myssyjä syntyy. Mitä jännempi ohjelma, sitä nopeammin minä kudon."
 

Juha Seittonen eli Dingon Keijo Q sai nuorena kokea fanihysterian, jollaista Suomessa ei ole toiste nähty. Matka palvonnan kohteesta tavalliseksi Seittoseksi oli pitkä. Siinä auttoi työ lähihoitajana.

Kotihoidon aamukierto alkaa kello 7.30. Lähihoitaja Juha Seittonen, 54, herää kello kuusi rintamamiestalossaan Pohjois-Helsingissä, jotta ehtii asiakkaidensa luokse ajoissa. Kiertoon kuuluu kaksitoista kotia, joiden välit Juha kulkee juosten tai pyöräillen. Niin pysyy kunnossa.

Suurin osa asiakkaista on ikäihmisiä. Juha mittaa verenpaineet ja insuliinit, jakaa aamulääkkeet, auttaa pesulle, puhdistaa säärihaavat ja vaihtaa vaipat. Välillä joku jää katsomaan häntä erityisen tarkkaan. Oletko sinä se kaveri...?

"En ala menneitä kieltämään. Kerran Dingo, aina Dingo."

Juha tarkistaa, että Mirja Winter-Heikkilällä on kotonaan kaikki hyvin.
Juha tarkistaa, että Mirja Winter-Heikkilällä on kotonaan kaikki hyvin.

Poika katolla

Peltoa, peltoa ja peltoa. Sitä riittää silmänkantamattomiin Porin Pinomäessä sijaitsevan omakotitalon ympärillä. Syksyisin, kun pilvet lepäävät alhaalla ja pellot on kynnetty, näky on lohduton. Mustaa ja valkoista, kuin vanhoissa filmeissä.

Talon poikia, Juhaa ja puolitoista vuotta vanhempaa veljeä Puttea, maisema masentaa.

Onneksi se välillä muuttuu. Kirkkaalla ilmalla saunan katolta näkee etäisillä pelloilla traktorien liikkeet. Juha katselee niitä usein ja ajattelee, että olisi upeaa viljellä maata.

"Mummi opetti, että nauramalla tämä elämä täytyy läpi vetää. Sitä ohjetta olen yrittänyt noudattaa."

Hän tykkää metsissä seikkailemisesta, hiihdosta, pyöräilystä ja pitkänmatkan juoksusta.

Koulusta ei. Juha saa ehdot joka kesä ja lopettaa koulun heti, kun pystyy.

Veljen kanssa hän tekee kepposia ja tappelee välillä tosissaan. Molemmat raapivat, purevat ja potkivat.

Poikien isä on Porin oluttehtaan koneenkäyttäjä, äiti parturi-kampaaja. Hän on taitava käsistään, ompelee pojilleen vaatteita ja neuloo väsymättä. Kodin alakerrassa omassa huoneessaan asuu elämänviisauksia jakeleva äidinäiti, Karjalan evakko.

"Mummi opetti, että nauramalla tämä elämä täytyy läpi vetää. Sitä ohjetta olen yrittänyt noudattaa", Juha sanoo.

Rummut hattulaatikoista

Jo pienenä Juha tietää, että isä oli kauan sitten sodassa. Tämän polvi vaurioitui rintamalla, ja saunan hämyssä Juha katselee joskus isän arpia. Vatsassa kylkiluiden alle koteloituneena on pala kranaattia. Paljon myöhemmin Juha ymmärtää, että isä oli nuorimpia rintamalle joutuneita, vuonna 1925 syntynyttä ikäluokkaa.

Isä ei niistä ajoista paljon juttele, hän on hiljainen mutta mukava mies. Juha kuitenkin tietää, että isä näkee painajaisia ja herää öisin omaan huutoonsa. Äiti on on kertonut siitä pojille.

Mummolta Juha kuulee Karjalasta ja äitinsä lapsuudenkodista kauniilla mäellä, jolta näkyi Laatokalle asti.

"Äiti oli surullinen ja katkera siitä, että koti oli menetetty", Juha sanoo.

Vaikeista tunteista ei kuitenkaan juuri puhuta. Niitä käsitellään toisin.

Yläasteiässä Juha oppii huomaamaan puolesta sanasta, koska äiti on juovuksissa. Pulloja on piilossa pitkin taloa kaapeissa ja vaatepinojen alla. Äiti juo vaivihkaa pitkin iltaa töiden jälkeen. Humalassa hän alkaa hölmöillä.

Eräänä kevätiltana äiti lähtee lenkille, liukastuu ja putoaa syvään pellon-ojaan sulamisvesiin. Perässä juosseet pojat kiskovat hänet ylös viime tingassa. Vesi on kylmää, äiti painava.

"Luulen, että veli kärsi äidin alkoholiongelmasta enemmän kuin minä. Kovetin itseni. Ajattelin, että jokainen tekee elämällään kuten parhaaksi katsoo", Juha sanoo.

Juha tietää, millaista on fanittaa. The Who -yhtyeen Pete Townshendin lähettämä syntymäpäiväonnittelu on aarre.
Juha tietää, millaista on fanittaa. The Who -yhtyeen Pete Townshendin lähettämä syntymäpäiväonnittelu on aarre.

12-vuotiaana hän näkee telkkarista pätkän musiikkiohjelmaa, jossa Queenin Roger Taylor takoo hikisenä rumpuja. Jokin näyssä vetoaa.

Juha virittää itselleen rummut äidin vanhoista hattulaatikoista ja alkaa käydä rumputunneilla Porin keskustassa. Veli soittaa bassoa. Kissin levyt kuunnellaan yhdessä alusta loppuun yhä uudelleen.

"Ihme on jos soittamalla leipää irtoaa", mummo päivittelee Juhalle.

Mummo pyörittelee päätään. Ihme on, jos soittamalla leipää ikinä irtoaa, hän sanoo.

Kun Juha tulee armeijasta kotiin lomalle keväällä 1982, isoveli Putte kertoo tavanneensa kiinnostavan tyypin, erään Pertti Niemisen, Neumannin. Tämä on panemassa pystyyn bändiä, jossa olisi auki rumpalin paikka.

Kiinnostaisiko Juhaa?

Likat löytävät aina

Kaikki käy nopeasti ja isosti, niin isosti, ettei sellaista ole Suomessa ennen nähty. Dingon ensimmäinen sinkku ponnahtaa suoraan listaykköseksi tammikuussa 1984. Keikkaliput viedään käsistä.

Bändin poikia palvotaan, viedään keikoille poliisisaattueessa ja salakuljetetaan lavoille roudarilaatikoissa. Tytöt kirkuvat, sifonkihuivit heiluvat.

Tavallisesta pinomäkeläispojasta Juha Seittosesta on tullut Keijo Q eli Quuppa. Rumpusetin takaa näkyvät jäntevät, tarkasti iskevät käsivarret, musta pörrötukka ja leveä hymy.

"Alussa se oli helvetin nastaa. Elimme todeksi suurta haavetta", Juha sanoo.

 Pepe Laaksonen, Jonttu Virta, Neumann, Pete Nuotio ja Quuppa vuonna 1985.
Pepe Laaksonen, Jonttu Virta, Neumann, Pete Nuotio ja Quuppa vuonna 1985.

"Meitä oli viisi poikaa, ja yhtäkkiä aloimme tahkota järjettömästi rahaa. Sitten siihen ilmestyi kaikennäköistä tyyppiä haluamaan sitä ja tätä. Juttu ei pysynyt käsissämme mitenkään", Juha sanoo.

Kotitalon eteen pellonreunaan nousee tyttöjen telttoja. He tuijottavat Seittosten kotia vain nähdäkseen vilauksen Juhasta. Sisällä puhelin soi jatkuvasti niin, että johto on pakko repiä irti seinästä.

Juha muuttaa pois kotoa antaakseen vanhemmilleen rauhaa.

"Likat löysivät meidät aina ja kaikkialta. En vieläkään ymmärrä, miten he siinä onnistuivat."

Juhalla on yhä tallessa joitain fanien antamia lahjoja kuten nämä virkatut Keijo Q ja Neumann.
Juhalla on yhä tallessa joitain fanien antamia lahjoja kuten nämä virkatut Keijo Q ja Neumann.

Rahaa palaa. Porin baareissa nuoria soittajia kohdellaan kuin kuninkaallisia. Juha ostaa auton toisensa jälkeen, muun muassa avokattoisen Mustangin. Hän hankkii kaupungista kaksi asuntoa, yhden asumista ja toisen biletystä varten.

Mummo saa Juhalta pakettiautollisen leipää.

Mummo hämmästyy sinä päivänä, kun kotitalon pihaan kaartaa leipomon pakettiauto täpötäynnä Juhan maksamaa leipää. Sitä riittää Pinomäellä moneen taloon.

Pojat eivät voi ottaa askeltakaan ilman, että joku roikkuu hihassa. Keikkoja on myyty niin pitkälle tulevaisuuteen, ettei hengähtämisen mahdollisuutta ole. On taottava, kun rauta on kuumaa, heille hoetaan.

"Jossain vaiheessa suosio alkoi syödä meitä. Keksimme, että kaiken kestää paremmin jatkuvassa pienessä humalassa," Juha sanoo.

"Olin niin nuori ja niin kovassa kunnossa, ettei juominen tuntunut missään. Aluksi."

Elvis ikkunanpesijänä

Dingo hajoaa lokakuussa 1986. Keijo Q:sta tulee jälleen Juha Seittonen, 24-vuotias nuori mies työtä vailla.

"Dingon viimeiseltä keikalta tultuani istuin keikkakassin päällä kotini parkkipaikalla. Päätin, etten mene sisään ennen kuin keksin, mihin ryhdyn seuraavaksi. Funtsin, että minun on varmaan pakko mennä töihin."

Seuraavina vuosina Juha tekee monenmoista: Työskentelee nuorisotalolla musiikista vastaavana ohjaajana. Paiskii hommia musaliikkeessä. Soittaa rumpuja vaihtelevissa kokoonpanoissa. Tekee keikkaa ikkunanpesijänä.

"Telineellä seistessäni melkein kuulin ihmisten ajatukset - siinä se Elvis nyt pesee ikkunoita."

Veli muuttaa Helsinkiin, Juha opiskelee Porissa. Vuonna 1997 hän saa käteensä lähihoitajan paperit.

"Ajattelin, että rokkivuosien jälkeen voisin tehdä jotain hyödyllistä."

Opintoihin kuului jakso psykologiaa. Hoitajaopiskelijoille kerrottiin, ettei ihmisellä voi olla kahta persoonaa.

"Jäin miettimään sitä pitkäksi aikaa. Tajusin olevani eri mieltä. Yhtäältä olen aina ollut tavallinen Seittonen, toisaalta rokkimies Keijo Q. Elämänvaiheesta riippuu, kumpi on niskan päällä."

Tavallinen Seittonen

Alkoholi on petollinen ystävä. Kolmikymppisenä juominen ei Juhasta oikeastaan ole enää hauskaa. Krapulat pahenevat ja kestävät pidempään.

Vuosituhannen taitteessa äiti kuolee. Se sattuu enemmän kuin Juha osasi kuvitella. Alkoholi loiventaa surua.

"Homma lähti lapasesta 2000-luvun alussa. Soitin parissa tanssibändissä ja olin ruotsinlaivoilla duunissa päiviä putkeen. Join, soitin, valvoin ja join lisää. Kun tulin kotiin, olin kuin haamu."

Naisystäviä tulee ja menee, mutta yhdessäkään suhteessa Juha ei ole täysin tosissaan. Ei ennen kuin tapaa nykyisen avovaimonsa, topakan naisen, joka ei suostu katselemaan riekkumista.

Perhe tulee ensin, soittaminen sitten, Juha ajattelee nyt.
Perhe tulee ensin, soittaminen sitten, Juha ajattelee nyt.

"Hän jaksoi sitä touhua hetken ja totesi: Ei sinusta tule miestä ollenkaan. Heippa."

Jätetyksi tuleminen sattuu niin paljon, että Juha päättää ryhdistäytyä.

"Anelin toista mahdollisuutta. Onneksi sain sen."

Pariskunta aloittaa yhteisen elämän ja ostaa omakotitalon. Lapsi syntyy 2002.

Laitoksella hoitaja pitelee vastasyntynyttä, kehottaa isää astumaan lähemmäs ja laittamaan pienokaiselle vaipan.

"Minusta tuli aikuinen vasta, kun lapsi syntyi."

"Melkein vilkaisin ympärilleni - missä se isä on? Hätkähdin, kun tajusin, että sehän olen minä. Minusta tuli aikuinen mies vasta, kun lapseni syntyi."

Juhasta tulee tavallinen Seittonen, yksi helsinkiläinen perheenisä muiden joukossa. Hän vie lasta leikkipuistoihin ja tanssitreeneihin, paiskii remppahommia omassa firmassaan ja ehtiessään laittelee taloaan. Se saa uuden ulkomaalin, lasikuistin ja keittiön. Sisällä huone toisensa jälkeen raikastuu, kun Juha tapetoi ja maalaa.

Menneestä muistuttavat vain Dingon kultalevyt yläkertaan johtavan portaikon seinällä.

 Tässä Juha seuraa Viiviä, mutta kotona Viivi seuraa Juhaa kaikkialle.
Tässä Juha seuraa Viiviä, mutta kotona Viivi seuraa Juhaa kaikkialle.

Kaikki on sovittavissa

Kun lama iskee 2008, remppafirman pyöritys ei enää lyö leiville. Juha Seittosesta tulee hoitoalan ammattilainen. Hän saa työpaikan vanhusten kotihoidossa.

"Tässä työssä pitää olla jokapaikan höylä, sillä koskaan ei tiedä, millaista apua asiakas tarvitsee, kun kotioven avaa. Yllättäviä tilanteita tulee."

Hoitajavuosinaan Juha on pelastanut ihmishengen kahdesti, elvyttänyt asiakkaan, joka hänen saapuessaan makasi jo elottomana lattialla.

Työ on muuttanut ajatusmaailmaa.

"Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat surreet sitä, miten paljon läheisille jäi sanomatta. Asiat pitäisi aina puhua halki, kun siihen on vielä mahdollisuus", Juha sanoo.

"Olen alkanut miettiä, onko elämässä todella sellaisia asioita, joita ei voitaisi sopia?"

Juha Seittonen ei puhunut vanhan bändikaverinsa Neumannin kanssa kymmeneen vuoteen. Pikkuhiljaa välit kuitenkin lämpenivät. Nyt menneet on sovittu. Kesällä 2017 Dingo nousee lavoille alkuperäisessä kokoonpanossaan.

Puolikas minusta

Huhtikuussa 2017 Juha käy ensimmäistä kertaa vuosiin bänditreeneissä Porissa. Hän kulkee tutuissa maisemissa ja kuulee vanhoista kavereistaan.

Täällä ovat Yyterin hiekkarannat ja Pinomäki, jonka jokaiseen puuhun, mutkaan ja pellonreunaan liittyy muistoja. Täällä ovat myös baarit ja ravintolat, joista moni on pysynyt lähes ennallaan. Ne olivat aikanaan Keijo Q:n reviiriä, jonne Juha Seittosen ei tee mieli astua.

"Poriin liittyy paljon sellaista, mitä en halua muistella. Minulle aika siellä on seisahtunut. En kuulu sinne enää."

Juha Seittosen 14-vuotias tytär ei Dingon musiikista juuri perusta. "En ihmettele sitä. Hän on toisen ajan lapsi", Juha sanoo.
Juha Seittosen 14-vuotias tytär ei Dingon musiikista juuri perusta. "En ihmettele sitä. Hän on toisen ajan lapsi", Juha sanoo.

Kesällä Juha jatkaa hoitajanhommissa osa-aikaisesti, jotta keikkailulle jää aikaa. Paluulla bändi haluaa näyttää vanhoille faneille, että Dingo on yhä hengissä. On myös muita, arkisempia syitä.

"Yhden kesän keikkapalkkioilla maksan talolainoja pitkän siivun", Juha toteaa.

Rokkipersoonaansa Keijo Q:ta hän ajattelee nahkana kellarissa tai tyhjänä nukkena nurkassa. Nyt kuoreen on taas aika puhaltaa ilmaa.

"Quuppa on kuin veljeni. Ei hänestä voi luopua."

"Quuppa on kuin veljeni, toinen puoli minusta. Tästedes hänen ja Juha Seittosen on pakko tulla juttuun keskenään. Kummastakaan en tahdo luopua."

Dingon noustessa lavalle Juha unohtaa keski-iän ja kropan kolotukset, kolmenkymmenen vuoden rumpujen takomisen ahtauttamat ranteet.

Yleisö mylvii, adrenaliini erittyy, Keijo Q virnistää ja lyö rummuistaan Levottoman tuhkimon alkutahdit.

Yleisön joukossa hymyilevät Juha Seittosen puoliso ja tytär.

Meidän isä on töissä.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 12/2017.

Visa Koiso-Kanttila on löytänyt Iiris Härmästä sielunkumppaninsa, ja toisinpäin. "Tuntuu, että jotkut ratkaisevat henkilökohtaisia elämänkaarihaasteita vaihtamalla kumppania. Jos elämä on tylsää, ajatellaan, että muutos löytyy sitä kautta. Minulle ei ole tullut mieleenikään", Visa sanoo.

26 vuotta sitten Visa Koiso-Kanttila ojensi Iiris Härmälle koulussa kirjeen, jossa hän avautui koko elämästään. Iiris halusi tietää lisää, aivan kaiken. Heistä tuli elokuvaohjaajia, työkavereita ja sielunkumppaneita.

Iiris: Lapsena ajattelin, että prinssi on pitkä, hoikka ja kaunis mies, jolla on polkkatukka. 1970-luvulla kaikki prinssit näyttivät kuvissa sellaisilta.

Menin lukion jälkeen opiskelemaan Kauniaisten Työväen Akatemiaan. Ja siellä oli pitkä, hoikka ja kaunis mies, jolla oli juuri sellainen tukka!

Visa: Hiukseni olivat kyllä pidemmät silloin.

"Visa on varmaan vähän snobi. Näyttää prinssiltä, eikä tiedä todellisesta elämästä mitään."

Iiris: Sitten ajattelin, että Visa on varmaan vähän snobi. Näyttää prinssiltä, eikä tiedä todellisesta elämästä mitään. Ei hänellä ole varmaan kumisaappaitakaan.

Seuraavana aamuna satoi vettä. Ja mitä Visalla oli jaloissaan? Kunnolliset saappaat! Olin, että voi ihana.

Visa: Iiris iski minut. Miehet aina kuvittelevat, että he iskevät naisia, mutta on tilastollisesti tutkittu, että naiset tekevät valinnat.

Iiris: Visa kirjoitti perinteisen kirjeen ja ojensi sen minulle koulussa. Siitä se lähti.

Visa: Huomasin, että oli ihastusta ilmassa. Kirjoitin Iirikselle elämäntilanteestani. Olin etäsuhteessa erään tanskalaisen tytön kanssa, perheen kanssa oli vaikeaa ja minulla oli päihdenuoruus. Koin, että elämäni oli umpikujassa. Kauheasti avauduin heti, olin epätoivoinen nuori mies.

Iiris: Kirje oli todella pitkä. Taisin ajatella niin, että hmm, kerro vielä lisää.

Visa: Ihastuin Iiriksen rohkeuteen ja katsoin häntä ylöspäin. Olin reilannut Euroopassa, se oli suosittua silloin, mutta Iiris oli matkustanut tyttökaverinsa kanssa Himalajalle. Hän oli käynyt taidelukionkin. Hän tuli ikään kuin taidemaailmasta, mikä oli minulle vierasta ja kiehtovaa. Ajattelin, että mieletön tyyppi, mieletön elämänkokemus! Olimme siis 21-vuotiaita.

Iiris: Rakastuin syvästi, me molemmat rakastuimme. Toteutimme tunteen 110-prosenttisesti: kirjoitimme rakkausrunoja, valokuvasimme, jopa maalasimme toisiamme. Olimme ihan hurmostilassa.

"Aluksi olimme ihan hurmoksessa."

Visa: Tuntui, että pystymme tekemään mitä tahansa. Iiris kannusti minua hakemaan Turkuun taidekouluunkin. Hän oli portti luovuuteen.

Iiris: Oi olinko? Tämän tosiaan halusin kuulla.

Iiris ja Visa hankkivat nuorena avioparina Espoosta lähes purkukuntoisen omakotitalon. Parikymmentä vuotta ja useita remontteja myöhemmin he ovat samaa mieltä kuin silloin: tämä on unelmien koti.
Iiris ja Visa hankkivat nuorena avioparina Espoosta lähes purkukuntoisen omakotitalon. Parikymmentä vuotta ja useita remontteja myöhemmin he ovat samaa mieltä kuin silloin: tämä on unelmien koti.

"Olimme niin auki toisillemme, että näimme jopa samaa unta"

Iiris: Ensimmäinen kevät oli valtava kokemus. Kerran kun nukuimme, heitin unessa ilmaan vesikasveja. Ne muuttuivat kauniiksi, sähköisiksi kuvioiksi ja meritähdiksi. Heräsin sydän hakaten ja kysyin, että Visa, mitä sä teit? Visa vastasi unisena, että ne ovat vain meritähtiä. Olimme niin auki toisillemme, että näimme jopa samaa unta.

Visa: Siinä löytyi sielunkumppanuus.

Iiris: Visa kosi jo ensimmäisenä kesänä. Opiskelimme, menimme naimisiin kesäkuussa 1996 ja sitten ostimme tämän talon.

Visa: Etenimme "oikeassa" järjestyksessä.

Iiris: Pidin perinteitä ja rituaaleja tärkeinä. Halusin pysyä Visan polulla, sillä näin, että tämän miehen kanssa tapahtuu asioita, joita tahdon, mutta joihin en yksin uskalla lähteä.

Visa: Kannustin Iiristä ohjaamaan elokuvia itse. Aluksi hän toimi assistenttina minun elokuvissani, mutta pidemmän päälle se ei olisi ollut parisuhteelle hyväksi. Ohjaaja saa kaiken huomion ja palkinnot, ja ajattelin, että meidän täytyy olla aidosti tasavertaisia. Totta kai huomasin, että Iiriksellä on myös näkemystä.

Iiris: Haaveilin elokuvien tekemisestä, mutta kynnys oli korkea, sillä minulla ei ollut alan koulutusta. Visa saa minut haastamaan itseni. En voi vaan lillua tässä elämässä.

Visa: Enkä muunlaista puolisoa sietäisikään. Mikään ei ärsytä minua niin kuin mukavuusalueelle jääminen tai liiallinen huolehtiminen. Välillä Iirikselle tulee pelko siitä, jos yhteiset projektimme eivät järjestykään, emme saa maksettua asuntolainaa ja talous romahtaa.

"Iiris pelkää, että taloutemme romahtaa."

Iiris: Huoli johtuu siitä, että minä olen meillä se, joka tutkii tulot ja menot.

Visa: En kestä huolestuneisuutta, koska sellainen on niin turhaa ja häiritsevää. Jos ei ole rahaa, se on sama kuin suo, kuokka ja Jussi. Silloin pitää saattaa käsikirjoitus valmiiksi.

Iiris: Minua taas ärsyttää, jos Visa heittäytyy sillä tavalla, että ei huolen häivää, katsotaanpas lomamatkoja.

Visa: Kieltäydyn hyväksymästä sitä, että olemme köyhiä ajoittain.

Iiris: Jos sanon jollekulle, että me olemme vähän köyhiä, Visa suuttuu.

Visa: Kyllä, vaikka se olisi tottakin. Pidempiaikaisia riitoja meillä ei ole, koska olemme molemmat niin herkkiä. Emme kestä riitelemistä.

Joskus mietin, olenko liiankin riippuvainen Iiriksestä. Haluan aina ensimmäiseksi kuulla Iiriksen mielipiteen, oli kyse sitten työhön tai ihmissuhteisiin liittyvästä ongelmasta. Iiriksellä on sydämen viisautta.

Iiris: Useimmista asioista ajattelemme samalla tavalla. Olemme olleet niin kauan toistemme peilinä.

Visa: Tunnistan vaaran, että kun on yhteinen työ ja rakkauselämä, voi käydä kyllästyttämään. Niin ei ole käynyt.

Iiris: Jotta suhde hengittää, tarvitaan omia ystäviä ja erillistä elämää.

Elokuvaohjaajat Visa Koiso-Kanttila, 47, ja Iiris Härmä, 46, ovat tehneet yhdessä useita palkittuja dokumenttielokuvia. He asuvat Espoossa 1930-luvulla rakennetussa omakotitalossa yhdessä 9-, 15- ja 19-vuotiaiden poikiensa kanssa. Visan ensimmäinen fiktioelokuva Kaiken se kestää sai Suomen ensi-iltansa 8. syyskuuta.
Elokuvaohjaajat Visa Koiso-Kanttila, 47, ja Iiris Härmä, 46, ovat tehneet yhdessä useita palkittuja dokumenttielokuvia. He asuvat Espoossa 1930-luvulla rakennetussa omakotitalossa yhdessä 9-, 15- ja 19-vuotiaiden poikiensa kanssa. Visan ensimmäinen fiktioelokuva Kaiken se kestää sai Suomen ensi-iltansa 8. syyskuuta.

Visa: Ensimmäinen fiktioelokuvani oli ihan oma projektini. Siksi se oli niin tärkeä. Ja siksi, että olen koko aikuisikäni pohtinut elokuvan teemoja: uskollisuutta parisuhteessa ja rakkauden rajoja. Kaiken se kestää on perhedraama, jossa katsotaan 1970-luvun seksuaalista vapautumista lapsen silmin.

Iiris: Elokuvan maailma on henkilökohtaisesti totta Visalle, mutta ei minulle.

Visa: Iiriksen vanhemmat ovat maalta. Minä kasvoin Oulussa kulttuurissa, jossa aikuiset juhlatilanteissa suutelivat, koskettelivat ja saunoivat yhdessä. Vanhempani olivat hieman boheemia keskiluokkaa.

Kun olimme Iiriksen kanssa aloittaneet seurustelun, oletin, että minulla on ilman muuta lupa suudella muita naisia. Suutelin juhlissa jotakuta. Iiris raivostui. Hämmästyin vilpittömästi: Miksi sinä noin teet? Minähän vain pussailin!

Iiris: Olin ehdoton. Ajattelin niin, että jos et anna itseäsi minulle kokonaan, en halua sinua ollenkaan.

Visa: Iiris teki tämän niin selväksi, että kerrasta opin.

Iiris: Onneksi!

"Oletin, että minulla on lupa suudella muita."

Visa: Elämäni olisi mennyt aika eri tavalla ilman Iiristä. Hän pelasti minut.

Voiko tätä sanoa ääneen? Tuntuu, että jotkut ratkaisevat henkilökohtaisia elämänkaarihaasteita vaihtamalla kumppania. Jos elämä on tylsää, ajatellaan, että muutos löytyy sitä kautta. Minulle ei ole tullut mieleenikään. Ennemmin haastan itseni: Kolmekymppisenä tuli tarve tutkia dokumenttielokuvissa elämää omien kokemusteni kautta. Nelikymppisenä aloin kirjoittaa fiktiota.

Iiris: Ajattelemme, että jos vain olemme yhdessä, kaikki selviää.

Visa: Ihan samanlaista hurmosta tämä ei ole kuin alussa, ei tietenkään voi olla. Nyt meitä pitää yhdessä syvä ystävyys?

Iiris: ...ja varpaat pöydän alla.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 18/2017.

Iiris: Leivon Visan herkkuja kuten marjapiirakoita, vaikka en itse söisi sellaisia.
Visa: Olen fyysinen ihminen ja koskettelen Iiristä paljon. Vapaa-aamuisin herään lasten kanssa ja annan Iiriksen nukkua pitkään.