Kirsti, 60, löysi dna-testillä isänsä: ”Olen aina kokenut olevani jotenkin ulkopuolinen”

”Isättömyys on kulkenut pohjavireenä elämässäni. Olen kokenut olevani jotenkin vajaa ja ulkopuolinen. Olen kaivannut isän hyväksyvää katsetta, tsemppausta, rakkautta.

Äitini suku on vaatimatonta ja vaiteliasta väkeä, minä taas olen ulospäinsuuntautunut ja puhelias. Meillä oli usein tätini kanssa tapana vitsailla, että isäni on varmaan bulgarialainen katumuusikko, jolta olin perinyt eläväisen luonteeni. Siihen aikaan Suomessa kiersi paljon eurooppalaisia orkestereita esiintymässä.

”Olen rukoillut, pyytänyt, vaatinut, uhkaillut ja kiristänyt äitiäni kertomaan isästä.”

Vuosien mittaan yritin ottaa isäasiaa äitini kanssa puheeksi monta kertaa. Olen rukoillut, pyytänyt, vaatinut, uhkaillut, kiristänyt. Mutta jo kauan sitten päätin, etten halua tämän rikkovan välejämme. Olen antanut hänelle hänen vaikenemisensa anteeksi.

Kun dna-testit alkoivat yleistyä, uteliaisuuteni ja kiinnostukseni heräsi. Luin aihetta käsitteleviä juttuja ja löysin Facebookista ryhmän, jossa ihmiset etsivät biologista isäänsä geneettisen sukututkimuksen avulla. Liityin mukaan.

Sitten tilasin itselleni dna-testin, pyöräytin tikkua poskessa ja lähetin testin analysoitavaksi. Ajattelin, että olisi kiva katsoa, mitä sieltä löytyy. En odottanut mitään ihmeellistä.

Olin mökillä helmikuussa 2020 ja selasin läppäriltä hajamielisesti MyHeritagea, joka on geneettinen sukututkimussivusto. Samaan aikaan juttelin puhelimessa tätini kanssa.

Olin jo aiemmin saanut testin tulokset, joissa ­näkyi etnisyys prosentteina ja osumia eli niitä ihmisiä, joiden kanssa jaan samaa dna:ta. Osumiksi sain muutamia kolmansia serkkuja, mutta en sen merkittävämpää.

Vaikka Kirsti kasvoi ilman isää ja äidin läsnäoloa, hän kokee saaneensa vankan perustan elämälleen mummolassa. ”Opin, että kaikki järjestyy. Ei ole mitään hätää.”

Yhtäkkiä huomasin, että sivustolle oli tullut uusi osuma. Hän oli nainen, jonka kanssa minulla oli 15,8 prosenttia samaa dna:ta. Hän olisi todennäköisesti serkkuni.

’Herran jumala, täällä on nyt tällainen!’ huudahdin tädilleni. Aloimme kiihkeästi googlettaa kuvia tästä Hannesta.

’Ihan sinun näköinen’, sanoi tätini.

Laitoin Hannelle viestin Messengerin kautta, ja kohta puhuimme jo puhelimessa. Selitin hänelle, että etsin isääni. Tuntui tavattoman helpolta jutella hänen kanssaan, meillä klikkasi heti. Päätimme, että nyt asia selvitetään perin pohjin.

Puhelun lopuksi Hanne sanoi minulle, että muista Kirsti, vaikka kävisi ilmi, että tämä olisi ­väärä tulos, meidän yhteytemme säilyy.

Yksi dna-testi ratkaisi asian

Jakamamme dna:n perusteella vaihtoehdot olivat, että Hanne ja minä olisimme todennäköisesti serkkuja hänen enojensa tai setänsä kautta. Ehkä voisi olla mahdollista, että olisimme jopa siskopuolia ja meillä olisi sama isä.

Yksi dna-testi riitti ratkaisemaan mysteerin. Sen teki Hannen isä.

Testituloksen mukaan minulla ja hänellä oli 28 prosenttia samaa dna:ta. Oli kiistatonta, että minun isäni oli hänen veljensä Jorma, joka oli kuollut 34-vuotiaana vuonna 1974. Minä olin ollut silloin kymmenvuotias.

”Kenties kyseessä oli ollut yhden yön juttu.”

Kun asia selvisi, soitin äidilleni ja pyysin häntä ajelulle. Autossa kerroin, että olin löytänyt isän. Äiti kapsahti kaulaani ja sanoi, että hän on valtavan onnellinen puolestani.

En edelleenkään tiedä, mitä aikoinaan tapahtui. Kenties kyseessä on ollut yhden yön juttu eikä äitini ole välttämättä edes tiennyt miehen nimeä. Ehkä tämä on ollut hänestä niin häpeällistä, että hän ei ole kyennyt koskaan asiasta puhumaan.”

Millainen oli Kirstin ja Hannen kohtaaminen? Keitä muita sukulaisia Kirsti löysi? Mitä hän sai tietää isänsä elämästä? Miten isän löytäminen on vaikuttanut Kirstin ajatuksiin itsestään? Miksi Kirsti asui lapsuutensa isovanhempiensa luona, ja millaista se oli? Miltä isättömyys tuntui Kirstistä lapsena? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 10/2025 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.