Päivi Räsänen: "Uskoni oli ennen tiukkaa ja ahdistavaa"

Vankilan apulaisjohtajan pitää saada tietää.

Kuusivuotias Päivi heilauttaa kättään ja apulaisjohtaja jarruttaa, pysäyttää vankan miestenpyörän. ”Rakastatko sinä Jeesusta?” Päivi kysyy. Sitten hän selittää, että jos ei usko Jeesukseen, ei pääse taivaaseen. Kai apulaisjohtaja on tajunnut sen?

On sunnuntai Joutsenon Konnunsuolla 1960-luvun puolivälissä. Vankilan apulaisjohtaja on ehkä ensimmäinen, joka ajattelee, että uskonto on sekoittanut Päivin pään. Hän menee juttelemaan Päivin äidille ja kysyy, pitäisiköhän Päivi ottaa pois pyhäkoulusta. Äiti ei pelästy, ei vielä.

”Se oli lapsen uskoa ja vilpittömyyttä. Mutta oli minulla myöhemmin myös vaiheita, jolloin uskoni oli tiukkaa ja ahdistavaakin”, Päivi Räsänen sanoo.

Monen mielestä Päivi Räsäsen, 55, usko on tiukkaa ja ahdistavaa nyt. Vaikka hän sisäministerinä puhuisi lapsiperheiden köyhtymisestä tai pelastustoimen hallintouudistuksesta, monille hän on ennen kaikkea Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, abortin vastustaja ja homoliittojen tuomitsija.

Omasta mielestään hän ei tuomitse ketään, sanoo vain, mikä on oikein. Niin hän oppi jo lapsena.

Eksyneet lampaat

Vankilan tilanhoitajan talon pihassa kasvaa erikoisia puita, sembramäntyjä ja lehtikuusia. Pihassa kasvimaan salaatit ja tillit eivät nuupahda koskaan. Se on tilanhoitaja Onni Kuvajalle, Päivin isälle, kunnia-asia.

Päivin koti on Konnunsuolla, Etelä-Karjalassa. Lähin naapuri on vankila. Aamuisin Raili-äiti hakee maitoa vankilan navetasta, kunnes alkaa ostaa sitä kaupasta muovisissa pusseissa. Vangit kulkevat päivän töihin pihalla leikkivän Päivin ohi. Hän on perheen lapsista vanhin, Lea on 3 vuotta ja Pekka 11 vuotta nuorempi.

Pelloilla kylän ympärillä vilkkuvat raitapuvut, kun vangit kyntävät maata ja niittävät heinää. Jotkut ovat töissä sikalassa, toiset remonttihommissa. Kun pieneltä Päiviltä kysytään, mikä hänestä tulee isona, hän miettii erilaisia töitä ja vastaa: hevoskärryjä kuljettava vanki.

”Jo lapsena ajattelin, että vangit eivät ole yhtään sen huonompia ihmisiä kuin minä. Kysymys syyllisyydestä vaivasi minua. Mietin paljon hyvyyttä ja pahuutta.”

1960-luvulla yhtenäiskulttuuri on vahva. Sunnuntaisin kaikki Konnunsuon vankila-alueen lapset menevät pyhäkouluun. Päivikin, vaikka oma perhe ei ole erityisen uskonnollinen. Pyhäkoulussa sikalanhoitaja ja vanginvartija kertovat Jeesuksesta, ja lapset saavat vihkoihinsa lammasleimat.

Sitten tulee se kerta, jolloin myös opetustaulussa on lammas. Päivi tuijottaa opetustaulua, jossa laumasta eksynyt karitsa värisee rotkon reunalla yksin, kunnes Jeesus jättää muun lauman ja lähtee pelastamaan eksynyttä.

”Pyhäkoulussa Raamatun kertomukset avautuivat minulle. Rukoilin opettajien kanssa, että Jeesus tulisi elämääni ja ottaisi minut omakseen. Otin sen tosissani. Uskosta tuli iloinen ja turvallinen olo.”

Kun naapurissa asuva vanginvartija sairastuu vyöruusuun, kuusivuotias Päivi menee joka päivä hänen kotiinsa ja rukoilee. Iltaisin hän rukoilee perheen puolesta, vankien puolesta, kaikkien eksyneiden lampaiden puolesta.

Mutta ei hän aivan nuhteeton hihhulilapsi ole.

Vankien jäljillä

Raamatun tarinoiden lisäksi Päivi on innostunut muistakin tarinoista. Ihan erityisesti Viisikoista.

Yhden luetun seikkailukirjan jälkeen Päivi lähtee kaverinsa kanssa yöksi telttaretkelle kotipihaan. Kun kesäilta viimein hämärtyy, he muotoilevat tyynyistä makuupusseihin nukkujalta näyttävät kääröt. Vankilanjohtajan talo on remontissa ja tyhjillään. Ikkunasta pääsee salaa sisään.

Kaikkein kiinnostavimpia ovat vangit. Aikuiset eivät kerro, mitä kukin vanki on tehnyt, mutta lapset kuulevat paljon ja keksivät loput. Erään vangin käyttämää murha-asetta ei ole koskaan löytynyt, ja Päivi vakoilee häntä puiden takaa ja pensaiden lomasta. Nyt se menee metsään, mihin se nyt vilkuilee, tulisiko jokin vihje kätköpaikasta?

Vangeille puhuminen on kielletty. Päivi puhuu silti. Joskus hän oikein kiirehtii pihan perälle pyykkejä levittämään, kun tietää pihavangin olevan tilanhoitajan perheen saunaa lämmittämässä.

”Silloin pääsi kysymään, mitä vanki on tehnyt. Kerran saunaamme lämmittävä vanki vastasi ronskisti, että teroitteli puukkoa kaverinsa kylkiluihin. Menin hiljaiseksi.”

Enimmäkseen vangit tuntuvat mukavilta. Kun alaluokkia käyvä Päivi tulee koulusta kotiin, pihatöissä oleva vankiporukka alkaa jutella ja sanoo olevansa karhukopla. Miehet kertovat kaipaavansa vankilaan parempaa pullaa. Päivi ymmärtää ihan hyvin, että vangit leipoisivat mielellään itse. Kotona vain ei ole hiivaa eikä Päivi voi auttaa.

Illalla Päivi kertoo äidille pullan teosta haaveilevista vangeista. Äiti kertoo hänelle metsästä löytyneestä kiljupöntöstä ja juomasta, johon tarvitaan hiivaa.

Anna huikka

Toukokuisena lauantaina 1972 on äitienpäivän aatto. Päivi on 12-vuotias, paras ystävä samoin. Jompikumpi heistä saa idean: hörpitään kaverin isän omenaviinipulloja ja laitetaan vähän vettä sekaan. Niin he tekevät. Sitten he lähtevät ajamaan pyörillä Päivin kotiin saunaan.

Matkalla tanko alkaa tutista. Pyörä yrittää kaartaa ojaan. Päivin pihasaunalle he pääsevät, mutta sieltä, pukuhuoneen lattialta sekavina, pikkusisko Lea heidät löytää. Hän juoksee kotiin ja äidin kanssa takaisin.

”Äiti säikähti, että olemme saaneet häkämyrkytyksen. Sitten hän huomasi, mistä on kyse. Olimme humalassa.”

Sinä vuonna äitienpäivä on ikävä. Päivi kirjoittaa äidille kirjeen, joka on tallessa vieläkin: Voitko ikinä antaa minulle anteeksi? En tee enää koskaan niin.

Äiti antaa anteeksi, eikä Päivi tee samoin vaan toisin. Silloin hän on kyllä vanhempi, juuri rippikoulun käynyt. Sinä kesänä hän liftaa tyttökaverinsa kanssa monta kertaa tanssilavalle, vaikka ei heitä tanssiminen kiinnosta.

”Menimme vain parkkipaikalle pörräämään ja kyselemään, onko jollakin viinaa. Pienet tytöt...”

Päivisin Päivi kiipeää tammeen ja heittää ohikulkevia vankeja tammenterhoilla. Tyttökaverin kanssa puussa he listaavat Konnunsuon komeimmat vangit.

Iltaisin kotona hän kiipeää vintille ja menee ikkunalaudalle lukemaan. Sieltä näkee muurin yli suoraan vankiselleihin. Päivi sammuttaa valot ja istuu pimeässä katsomassa, kuinka vangit kävelevät selleissään viisi metriä yhteen suuntaan ja kolme metriä toiseen.

Usko, toivo, ahdistus

Vankila-alueella pahuus on koko ajan lähellä. Joskus puhelin soi ja isä kaivaa kätköstään käsiaseen, lähtee sen kanssa vankilalle. Karannutta vankia etsitään tilanhoitajan perheen kellarista ja marjapensaiden takaa. Sen jälkeen karviaispensaat ja punaviinimarjapuskat näyttävät Päivistä hetken vähän pelottavilta.

Lähellä ovat myös parannus ja usko.

”Uskon, että vankila vaikutti paljon hengelliseen kehitykseeni. Vankilaympäristössä oli vahva uskonnollinen puoli.”

Kerran vuodessa usko ja parannus ovat käsin kosketeltavissa. Jouluaattona vankilan kappelin aattohartaudessa Päivi, pikkusisko ja -veli ovat pyhävaatteissaan. Vangeilla on tutut raitapuvut mutta tavallista rauhallisemmat kasvot. Päivi huomaa, että joku heistä itkee.

Yhtenä jouluaattona neljä vankia pitää saarnan. He kertovat uskoontulostaan ja lukevat Jesajan kirjaa: Niille, jotka pimeydessä vaeltavat, koittaa valkeus.

”He kertoivat, että syyllisyys on pahempi kahle kuin vankila ja että Jeesuksen armon vuoksi he tuntevat nyt itsensä vapaiksi siellä muurien sisälläkin. Aloin miettiä sitä.”

Pääsiäisenä 16-vuotiaana Päivi on pitkät pyhät yksin kotona. Hän avaa television, kun Pier Paolo Pasolinin elokuva Matteuksen evankeliumi alkaa. Elokuva kestää 2 tuntia ja 22 minuuttia, eikä elämä sen jälkeen ole ennallaan.

Päivi etsii kirjahyllystä vanhempien vihkiraamatun ja alkaa lukea. Hän lukee sitä kevään ja ottaa sen mukaansa, kun lähtee kesälukioon Huittisiin. Kymmenvuotiaana oppikoulun aloittaessaan hän on päättänyt, että kirjoittaa kuusi laudaturia.

Juna tulee perille muutama tunti ennen kesälukion alkamista. Päivi menee puistonpenkille kuluttamaan aikaa ja rukoilee mielessään Jumalalta merkkiä, varmistusta, että tämä todella on olemassa.

Viereen istuu opiskelijatyttö, joka alkaa jutella. Tyttö kertoo rukoilleensa, että voisi puhua uskosta jollekin. Jo samana iltana Päivi on hänen kanssaan hengellisessä tilaisuudessa eikä epäile enää.

”Tavallaan olin ollut uskossa jo kauan, pyhäkoulusta saakka. Mutta lopullisen ratkaisun tein sinä iltana.”

Kun Päivi palaa kesälukiosta kotiin, hän kertoo perheelle ja kavereilleen tulleensa uskoon. Hän vie pikkusiskoa mukanaan hengellisiin tilaisuuksiin, kuuntelee huoneessaan hengellistä musiikkia, alkaa pyhäkoulun opettajaksi ja opettaa Raamattua kotonakin. Silloin äiti pelästyy.

”Äiti mietti, olenko hurahtanut niin, että otan kitaran ja lähden Afrikkaan parantamaan maailmaa.”

Afrikkaan Päivi ei lähde, mutta parantamaan hän tahtoo. Hän kirjoittaa kuusi laudaturiaan, alkaa opiskella lääkäriksi ja on puristua uskonsa tiukkuuteen.

Hei poliisi, tunnustan

Opiskelijakämppä on Helsingissä, juuri sopiva pieni yksiö. Siellä Päivi lukee anatomiaa, fysiologiaa sekä Raamattua. Mitä enemmän hän Raamattua lukee, sitä enemmän vaatimuksia siitä nousee.

Päivi alkaa kokea syyllisyyttä melkein kaikesta. Kun hän löytää reppunsa taskusta yliopiston kahvilan kynän, hänen on palautettava se. Kun hän sanoo kaveristaan jotakin kielteistä toiselle, on pakko mennä tunnustamaan. Omatunto kevenee, mutta kaveri pahoittaa mielensä.

”Siitä tuli älytön kierre. Tuntui, että Jumalan hyväksyntä on kiinni siitä, kuinka täysillä tätä parannusta teen. Pelkäsin tosissani joutuvani helvettiin.”

Parikymppinen Päivi käy kirkossa, menee papin luo kertomaan synneistään ja pyytää rukouksissa anteeksi. Sitten hän tekee jotakin, joka tuntuu todella raskauttavalta.

Autokoulussa kysytään, onko Päivi koskaan ajanut autoa ilman lupaa. Päivi allekirjoittaa lapun, että ei ole. Illalla mieleen iskee hirveä ajatus. Se Konnunsuon kaatopaikan suljettu tie! Päivi oli ratissa, kun isä opetti häntä, neuvoi painamaan kytkintä kunnolla vaihdetta vaihtaessa, jotta auto ei pompi.

Päivi yrittää työntää ajatuksen pois mielestään. Se ei onnistu. Lopulta hän keksii vain yhden ratkaisun.

”Soitin poliisilaitokselle ja pyysin päästä keskustelemaan poliisipäällikön kanssa. Kerroin, että minulla on tunnustettavaa.”

Tapaamisaika järjestyy nopeasti. Päivi menee poliisilaitokselle, istuu poliisipäällikköä vastapäätä. Kun Päivi alkaa kertoa pomppivasta autosta ja suljetusta kaatopaikkatiestä ja lapusta, jonka hän silti allekirjoitti, poliisipäällikkö alkaa nauraa. Hän vakuuttaa, että suljetulla tiellä ajaminen ei ole laitonta.

Päiviä ei naurata. Hän menee kirkkoon ja luettelee taas syntejään. Kunnes kohdalle osuu pappi, joka keskeyttää listan ja sanoo, että Jumala tietää kyllä kaikki ja antaa anteeksi. Pappi muistuttaa Jeesuksen sanoista: Se, joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä ulos.

”Siinä tilanteessa ymmärsin, että oleellinen asia uskossa on armosta eläminen. Juuri siksi, että me olemme syntisiä, Jeesus kuoli ristillä puolestamme. Se on koko kristinuskon ydinsanoma.”

Tunnustamisen kierre ja ahdistus loppuvat siihen.

Ansaittu armo

Sen jälkeen kun Päivi mullistavana pääsiäisenä 16-vuotiaana alkoi lukea Raamattua, hän ei ole lakannut lukemasta sitä. Jokainen aamu alkaa vihreällä teellä ja Raamatulla. Se hetki ennen sähköposteja, palavereja ja kaikkea kiirettä on hyvä ja rentouttava.

Sunnuntaisin Räsäsen perhe käy jumalanpalveluksessa. Puoliso Niilon työpaikalla Kansanlähetysopistolla palvelus on vasta kello 13, ja se on ollut viisilapsisen perheen pelastus.

”Aamukymmenen olisi ihan mahdton kirkkoaika teini-ikäisten kanssa. Ei olisi onnistunut ainakaan meillä.”

Enää kotona asuu vain lapsista nuorin, 17-vuotias Juulia. Sakarilla ja Saaralla on omat perheet, ja Päivi on kahden yksivuotiaan mummi.

Päivi sai esikoisensa 28-vuotiaana. Hänestä on onnellista, että menossa oli jo armovaihe, ei enää nuoruuden ahdistava ja vaativa usko. Hän on yrittänyt varoa tuputtamasta lapsilleen uskoa mutta on pitänyt tarjolla Jumalaa sanaa, lukenut Lasten Raamattua ja iltarukouksena Isä meidän. Pieni yhteinen iltahartaus on ollut tärkeä kaikille.

Pitkään lapset lähtivät kirkkoon lähinnä kavereita tapaamaan, mutta arvomaailma tarttui siinä sivussa. Toistakin mieltä olisi saanut olla.

Hetken esikoispoika oli. Ensin repusta löytyi siideripullo ja nuuskarasia. Sitten opettaja soitti Päiville ja kertoi, että 12-vuotias saattaa jäädä uskonnosta luokalleen, koska palauttaa uskonnon kokeet tyhjinä takaisin.

”Jotkut olivat nimitelleet, että hän on Jeesus-perheestä. Luulen, että pojalla oli tarve näyttää, että ei tiedä uskonnosta mitään.”

Päivin oma usko on ollut ahdistusvaiheen jälkeen selkeää ja horjumatonta. Se ei tarkoita, että elämä olisi aina helppoa ja hyvää. Hän sanoo tekevänsä vääriä asioita ja syntiä ihan niin kuin muutkin. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi on hyvä ohje, mutta ei hän siihen pääse.

”Jumalan laki on ankara, mutta Jumalan armo vielä suurempi. Jos ei osaa erottaa ankaraa lakia ja armahtavaa evankeliumia, Raamatusta tulee tosi ahdistava kirja.”

Muutama vuosi sitten Päivi ajoi kotiin television homoillasta. Matkalla hän soitti miehelleen ja totesi, että olipa vaisu keskustelu eikä yhtään uutta näkökulmaa. Ennen kuin hän ehti Tampereelta kotiin Riihimäelle, hänen sanomisistaan olikin noussut kauhea hässäkkä.

”Ymmärrän, että ihmisen on vaikea tunnustaa olevansa syntinen, jos ei ymmärrä armon suuruutta. Silloin tulee tarve mitätöidä Raamatun lain sanoja.”

Homoillan jälkeen kirkosta erosi kymmeniä tuhansia jäseniä. Erobuumi on jatkunut sen jälkeenkin.

Jos Päivi ajattelisi olevansa syyllinen eroihin, hänestä tuntuisi raskaalta. Mutta hän on varma, että jokainen kirkosta eronnut tietää, ettei hän ole piispa eikä pappi vaan vain yksi kirkon jäsen.

”Ei kukaan eroa kirkosta minun sanojeni vuoksi vaan siksi, että kynnys eroon on matala. Kirkko ja me kaikki kristityt olemme epäonnistuneet tehtävässämme. Emme ole osanneet pitää evankeliumia esillä, ja tämä maallistumiskehitys on tapahtunut.”

Eikö koskaan tekisi mieli olla hiljaa? Kun tietää, että kohta nousee taas joku äläkkä.

”Ei. Koen kristillisten arvojen edistämisen niin tärkeäksi ja mielekkääksi.”

Ihmisten pitää saada tietää.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 8/2014.

Lue myös:

Kapellimestarin vaikea valinta: usko vai rakkaus?

Heidi Mekong ei usko sattumaan

Lisää hyvää luettavaa saat, kun tilaat Kodin Kuvalehden! Tilaa se tästä.