Kielenkääntäjä Anna-Maija Ihander, 36, on tehnyt vuosien ajan töitä vain pienissä pätkissä. Joskus Anna-Maija miettii, pidetäänkö häntä laiskana.
"Jo vuosia olen tehnyt silpputöitä - keikka sieltä, toinen täältä, välillä sijaisuus, toisinaan jakso ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella. Leipä koostuu pienistä palasista. Ikinä en ole voinut pitää palkallista kesälomaa.
Joskus mietin, mitä muut ajattelevat minusta. Eikö tuo koskaan kasva aikuiseksi? Lieneekö laiska, kun ei vakitöitä löydy?
Opiskeluaikana työelämästä puhuttiin harvoin.
19-vuotiaana tulevaisuus tuntui selkeältä: opinnot, työelämä, ehkä perhe. Jo lukiovuosinani olin hyvä kielissä. Ylioppilaaksi kirjoitettuani pyrin ja pääsin heti lukemaan englannin kääntämistä ja tulkkausta Turun yliopistoon.
Käytännön työelämästä ja esimerkiksi palkoista puhuttiin humanistisessa tiedekunnassa vain vähän. Ikään kuin työ olisi kutsumus ja palkka vain sivuseikka.
Suurin osa yliopisto-opiskelijoista on todella nuoria. Mielestäni heille pitäisi kertoa jo opintojen alussa, miten työelämä toimii ja miten kovaa se voi olla. Jos kukaan ei kerro, asiat on pakko oppia kantapään kautta.
Juuri niin kävi minulle. Opintojen loppuvaiheessa aloin tehdä tv-sarjojen ja elokuvien tekstityksiä freelancerina. Olen suomentanut esimerkiksi Greyn anatomiaa, Gleetä ja Bonesia.
Aikataulut olivat tiukkoja ja korvaus työstä vaatimaton, mutta en välittänyt. Painoin pitkää päivää ja ajattelin, että tämä on vain vaihe, josta siirryn parempipalkkaisiin töihin.
Enää sellaisia ei vain tahdo alallamme olla. Moni kääntäjä on luovuttanut ja lähtenyt toisiin hommiin. Ristiriitaista on, että ulkomaalaisia viihdesarjoja kulutetaan enemmän kuin koskaan ennen, mutta meille kääntäjille ei silti tahdo riittää töitä.
Elämäni on kiinnostavaa, mutta epävarmaa.
Työelämäni paras vaihe alkoi vuonna 2009, kun pääsin työsuhteeseen MTV:lle. Siellä asiat sujuivat, ja palkalla oli mahdollista elää. Pystyin ostamaan jopa omistusasunnon.
Ilo kuitenkin loppui jo parin vuoden kuluttua, kun Maikkari ulkoisti tekstitystoimintansa. Juuri kukaan meistä ei halunnut jäädä uudelle työnantajalle, jolla työehdot huonontuivat tuntuvasti. Marssimme yhteistuumin ulos.
Sen jälkeen olen sinnitellyt. Teen käännöksiä keikkaluontoisesti. Asuntolainasta maksan vain korkoja. Olen yrittänyt etsiä töitä myös muilta aloilta. Jossain välissä tein parin vuoden mittaisen opintovapaan sijaisuuden konsertti- ja musiikkiteatterituottajana.
Elämäni on vaihtelevaa ja kiinnostavaa, mutta epävarmuus jäytää.
Opiskelen jatkuvasti lisää.
Vanhemman polven ei ole helppo ymmärtää tilannettani. Seitsemänkymppinen isäni kyselee joskus, miksen mene vaikka kouluun opettamaan, kun osaan niin hyvin englantia. Ikään kuin johonkin voisi tuosta vain mennä.
Opiskelen koko ajan lisää - musiikkiteatteria Tampereen ammattikorkeakoulussa ja pohjoismaisia kieliä yliopistolla.
Onneksi olen näinä vuosina ollut vastuussa vain omasta toimeentulostani. Perheen elättäminen näin epävarmassa tilanteessa olisi vaikeaa. Etäiseltä tuntuu myös ajatus, että joskus olisi mahdollista jäädä eläkkeelle. Usein pohdin, miten selviän seuraavista viikoista tai kuukausista.
Haluaisin työskennellä unelma-alallani, jota varten opiskelin vuosia. Välillä kuitenkin mietin, pääsisinkö vaikka kaupan kassalle töihin. Osaamisen ja koulutuksen haaskaamiselta se kyllä tuntuu."
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 22/2016.
