Amanda Raitosalo muutti 25-vuotiaana opiskelijana kommuuniin, sillä yhteisöllisyys ja lautapeli-illat houkuttelivat.
Kerrostaloasunnon postiluukussa lukee Keidas. Oveen on kiinnitetty pahvisia palmuja. Amanda Raitosaloa, 34, hymyilyttää. Koristeet ovat samat kuin vajaat yhdeksän vuotta sitten, kun Amanda muutti tänne Helsingin Sörnäisiin. Viiden hengen Keidas-kommuuni oli silloin juuri perustettu.
”Ihana valo! Tätä olen kaivannut”, Amanda sanoo ja katselee kahdeksannen kerroksen asunnossa ympärilleen.
Olohuoneen ikkunalaudalla on enkelinsiipi, joka sekin näyttää tutulta. Amanda muistelee, että sai huonekasvin aikoinaan alakoulukaveriltaan.
”Se on vielä hengissä, olen ihan järkyttynyt”, Amanda huudahtaa.
Asunnosta löytyy muitakin tuttuja asioita, esimerkiksi olohuoneen valkoinen sohva ja keittiön pirttipöytä. Ne ovat jääneet kommuunin entisiltä asukkailta, kuten enkelinsiipikin.
Ihmiset sen sijaan ovat uusia. Kimppakämpän nykyiset asukkaat juovat aamukahvia keittiössä. Ikkunasta näkyy kirkkaansininen taivas ja Hanasaaren vanha voimalaitos. Talviaurinko häikäisee, meri on jäässä.
En haluakaan asua yksin
Kun Amanda tuli ensi kertaa tutustumaan tähän kotiin keväällä 2017, ikkunasta avautui erilainen maisema. Kalasataman tornitaloja vasta rakennettiin, eikä Korkeasaareen mennyt uutta siltaa.
Amanda oli silloin 25-vuotias mikrobiologian opiskelija. Hän oli seurustellut seitsemän vuotta ja asui kumppaninsa kanssa.
”Tarvitsin kuitenkin omaa tilaa pohtiakseni, mitä elämältäni toivon. Kaipasin hetkellistä etäisyyttä, jotta pystyisin rauhassa arvioimaan suhdettamme, toiveitani ja tulevaisuuden suuntaa”, hän sanoo.
”Erilleen muutto tuntui haikealta ja oli minulle iso muutos.”
Amanda mietti muuttoa yksin asumaan, kunnes hänen silmiinsä osui Facebookissa julkaisu, jossa etsittiin asukkaita uuteen kommuuniin. Se kuulosti Amandasta kiinnostavalta. Hänen ystäviään oli asunut kimppakämpissä, ja yhteisöasuminen vaikutti hauskalta elämäntavalta.
Amanda kirjoitti kommuunin perustajalle: Olisi tosi mukavaa tehdä juttuja yhdessä, kokkailla, pelailla lautapelejä, katsoa leffoja, juoda viiniä, kirppistellä, käydä keikalla tai taidenäyttelyssä!
”Tekstissäni oli paljon huutomerkkejä. Innostuin yllättävästä mahdollisuudesta”, Amanda muistelee.
Hakijoita oli parikymmentä. Kommuunin perustaja kutsui heidät yhtä aikaa katsomaan asuntoa ja haastatteli jokaista. Hän kirjoitti muistiinpanoja siitä, ketkä nauroivat keskenään ja ketkä hakeutuivat toistensa seuraan. Sitten hän valitsi kämppäkavereikseen neljä ihmistä, joiden ajatteli sopivan yhteen.
Kesäkuun alussa 2017 neljä naista ja yksi mies kantoivat tavaransa asuntoon.
Amandaa jännitti, sillä se oli vasta hänen elämänsä toinen muutto. Ensimmäisellä kerralla hän oli muuttanut lapsuudenkodistaan yhteen poikaystävänsä kanssa.
”Erilleen muutto tuntui haikealta ja oli minulle iso muutos. Ensimmäisenä yönä Keitaassa oloni oli kuitenkin toiveikas.”
Suklaata ja sydänsuruja
Amanda nousee portaat asunnon yläkertaan. Siellä saunaa vastapäätä oli Amandan huone.
Amanda oli Keitaan kuopus ja sai pienimmän huoneen. Se oli myös edullisin, vuokra oli vain runsaat 500 euroa kuussa. Amandalle se sopi. Opiskelijalla, joka teki osa-aikatöitä, oli rajallisesti rahaa käytössään.
Kahdeksaan ja puoleen neliömetriin mahtui kaikki tarpeellinen: sänky, pieni työpöytä, kasveja sekä arkku Amandan taidetarvikkeita varten.
Huoneessa asuu nytkin kimppakämpän nuorin asukki, 23-vuotias englanninopettaja. Sängyllä on pehmoleluja, työpöydällä peili ja maljakossa kukkia.
”Puhuimme eroistamme, joimme viiniä ja söimme suklaata. Se oli hyvää vertaistukea.”
”Tuntuupa erikoiselta palata tänne! Muistin, että huone olisi ollut pienempi”, Amanda sanoo.
Kun muut asukkaat lähtivät aamulla töihin, Amanda meni yliopistolle ja kirjastoon tekemään pro gradu -tutkielmaansa Itämeren öljynhajottajamikrobeista. Iltaisin Amanda työskenteli osa-aikaisena myyjänä. Viikonloppuisin asukkaat kokoontuivat keittiön pöydän ääreen tai olohuoneen kahdelle sohvalle juttelemaan.
Puhumista riitti, sillä pian Keitaaseen muuton jälkeen Amandan parisuhde päättyi.
Omillaan asuminen oli saanut hänet ymmärtämään, että vaikka hän välitti poikaystävästään, heidän tulevaisuuden toiveensa olivat erilaisia.
”Meitä asukkaita yhdisti se, että kaikilla oli takanaan pitkä parisuhde, joka oli päättynyt. Puhuimme eroistamme, joimme viiniä ja söimme suklaata. Se oli hyvää vertaistukea.”
Millaisia tarinoita Amanda oli kuullut kauhukämppiksistä ennen muuttoaan kommuuniin? Millaista erikoiskohtelua Amanda sai yhteisön kuopuksena muilta asukkailta? Miten kämppikset viettivät yhteistä aikaa? Koko jutun voit lukea Kodin Kuvalehdestä 5/2026 tai tilaajana täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
