”Sain olla oma itseni, ja ymmärsit minua puolesta sanasta. Se on tosi harvinainen fiilis ja vähän hämmentävä”, Kirsi Järvelä muistelee ensimmäisiä treffejään Jarin kanssa.
Kirsi: Tapasimme Jyväskylän yliopistolla, kun opiskelimme molemmat luokanopettajiksi. Yhtenä loppukevään iltapäivänä vuonna 1990 seisoin yliopiston C-rakennuksen edessä ja huomasin, että pyöräni kumi oli tyhjä. Kun katsoin ympärilleni, näin, että Jari käveli kirjaston suunnasta minua kohti. Meillä oli yhteisiä kurssikavereita, joten tiesin heti, kuka hän on.
Jari: En silloin tiennyt sinua.
Kirsi: Mutta tulit ritarina avuttoman naisen luo katsomaan, mikä on hätänä. Tarjouduit korjaamaan pyöränkumini.
Jari: Minulla ei ollut taka-ajatuksia. Halusin vain auttaa. En ole tekniikan ihmelapsi mutta osasin paikata pyöränkumeja. Olin ajanut niitä niin monta kertaa itse puhki.
Kirsi: Kiinnitin huomiota Jarin hymyileviin, tuikkiviin silmiin. En kuitenkaan ajatellut, että meistä tulisi pari. Tiesin, että Jarilla oli tyttöystävä.
Kohtaamisemme jälkeen Jari lähti kesäksi interrailille Ranskaan ja minä Tukholmaan töihin.
”Ensitapaamisen jälkeen sain Jarilta oudon kirjeen.”
Jari: Ranskassa erosin tyttöystävästäni. Kirsi oli jäänyt mieleeni, ja päätin kirjoittaa hänelle kirjeen.
Kirsi: Se oli tosi outo kirje. Et kertonut muuta kuin tylsiä asioita Ranskasta. Näytin kirjettä ystävälleni ja sanoin, että katso nyt, tämä kirjoittaa tällaista. Olisin toivonut jotain henkilökohtaisempaa.
Jari: Kirjoitin, koska halusin säilyttää yhteyden Kirsiin. Joidenkin ihmisten kanssa tuntuu tosi nopeasti siltä, että heidän kanssaan tulee juttuun. Kirsin kanssa tuntui. Ehkä luotin vaistooni.
Kirsi: Kesän jälkeen istuit viereeni luennolla. Oli kiva vaihtaa matkakuulumisia. Luennon jälkeen lähdimme pyöräilemään Tuomiojärven ympäri. Näin jälkeenpäin ajatellen järven nimi kuulostaa kyllä kohtalokkaalta.
Jari: Juttelimme koko illan.
Kirsi: Sain olla oma itseni, ja ymmärsit minua puolesta sanasta. Se on tosi harvinainen fiilis ja vähän hämmentävä. Ikään kuin toinen olisi oma toinen puolisko.
”Olin punkkari, ja minulla oli oranssit pystyhiukset.”
Jari: Olimme molemmat 23-vuotiaita. Ei mennyt montaa viikkoa, kun muutimme jo yhteen. Tammikuussa menimme kihloihin ja kesällä naimisiin.
Kirsi: Se, kuinka nopeasti kaikki kävi, oli vähän järkytys vanhemmilleni. En ollut tuonut yhtään poikaystävää aiemmin näytille.
Jari: Olin punkkari, ja minulla oli oranssit pystyhiukset.
Kirsi: Meille oli ihan päivänselvää, että tämän ihmisen kanssa viihdyn.
Kuinka Jarista lopulta tuli ”ihan ok vävypoika”? Millainen kurja häämatkan käänne lähensi nuorta paria? Mitä järkyttävää Jarin perhe koki samaan aikaan, kun Jari valokuvasi Meksikossa erään perhosen? Miksi Jari ei ole koskaan pitkän liiton aikana kyllästynyt Kirsiin? Entä mitä erikoista Kirsi on saanut kokea, koska rakastui juuri Jariin? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 5/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Jari ja Kirsi
Jari Järvelä, 59, ja Kirsi Järvelä, 58, ovat olleet yhdessä 35 vuotta, joista 34 naimisissa. He asuvat satavuotiaassa kerrostalossa Kotkan keskustassa, ja heillä on yksi aikuinen poika. Jari on kirjailija, Kirsi äidinkielenopettaja.
Jari ja Kirsi harrastavat matkustelua, kokkailua ja yhteisiä kävelylenkkejä. Kummallakin on musta vyö karatessa. Jarin uusin teos Raiteet (Tammi) ilmestyi viime syksynä. Kirjallisuuden valtionpalkinnon saanut Veden paino -trilogia ilmestyy tänä keväänä 2026 äänikirjoina.
