Lukijan kirje: ”Miten antaisin äitinä itselleni anteeksi?”

Erosin lapseni isästä, kun tyttäremme oli alle vuoden. Olimme lastensuojelun asiakkaita, sillä isä oli epävakaa ja käytti päihteitä. Vuosien kuluttua hänellä diagnosoitiin myös persoonallisuushäiriö.

Eron jälkeen lapsellani oli isänsä kanssa tuettuja tapaamisia turvakodissa. Myöhemmin tytär kävi tämän luona pari kertaa kuussa, jos isän vointi sen salli.

Kasvettuaan tyttäreni ei usein halunnut mennä isälleen. Se oli raastavaa, mutta jouduin noudattamaan tapaamissopimusta. Moniongelmaisellakin vanhemmalla oli oikeus tavata lastaan.

”Tyttäreni pelkäsi puolisoni romahduksia ja arvaamattomuutta.”

Myös uudella puolisollani oli mielenterveysongelmia. Elämämme oli riitaisaa. Tyttäreni pelkäsi puolisoni romahduksia ja arvaamattomuutta. Erotuksi sain silti vasta, kun tytär oli lähes aikuinen.

Tunnen yhä valtavaa syyllisyyttä siitä, miten turvattoman kodin tarjosin lapselleni. Murrosiässä tyttäreni masentui, mutta selvisi lääkityksellä. Nyt parikymppisenä hänellä menee hyvin, ja välimme ovat lämpimät. Olen pyytänyt tyttäreltäni anteeksi.

”Olen surullinen parisuhdemallista, jonka olen tyttärelleni antanut.”

Viimeiset vuodet olen ollut hyvässä parisuhteessa ja olen iloinen, että tyttäreni on nähnyt elämäni tasaantuneen. Olen silti surullinen parisuhdemallista, jonka olen hänelle antanut. Tyttärelläni on lapsuudessaan paljon käsiteltävää, ja pelkään, että hän romahtaa.

Yritän olla syyttämättä itseäni menneestä, mutta se ei onnistu. Miten te olette pystyneet antamaan itsellenne anteeksi? Miten kestätte syyllisyyden omista vääristä valinnoista?

Surullinen

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Kirjoita ajatuksiasi alla olevaan verkkolomakkeeseen tai lähetä meille sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Käsittelemme vastauksia ja yhteystietoja luottamuksellisesti. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja ja muita palkintoja.