Saara Taalas on Ikea-professori, joka ei sisustuksesta piittaa.
Saara Taalas on Ikea-professori, joka ei sisustuksesta piittaa.

Saara Taalas on uuden ajan ruotsinsuomalainen ja maailman ainoa Ikea-professori. Hänelle on tärkeintä, että omassa kodissa on tauluja, väriä ja rakkautta. Ja oma poika voi olla ylpeä kahden äidin perheestä.

Ovikoodi on helppo muistaa, Saara Taalas on sanonut. "1779, muistat sen James Cookin kuolinvuodesta." Rappukäytävässä jännittää. Olihan se vitsi? Eikä professoripuhetta.

Oli se. Saara Taalas, 44, on kyllä professori, mutta ei tärkeile tippaakaan. Oikeasti hän on itsekin ulalla yläkerran histo-rioitsijan keksimien ovikoodien kanssa. 1658 eli Roskilden rauha, mistä sen nyt keksisi.

"Ikea-professori -tittelini kuulostaa hassulta. Ruotsin kuningaskin nauroi sille ääneen."

Saara Taalas muutti tähän jugend-taloon Etelä-Ruotsin Lundiin kaksi vuotta sitten. Silloin Turun yliopiston liike-toiminnan professorista tuli maailman ensimmäinen Ikea-professori.

"Tiedän, että titteli kuulostaa hassulta. Ruotsin kuningaskin nauroi sille ääneen."

Käytännössä professuurissa on Ikeaa lähinnä rahoittaja. Ikean rahoituksen turvin Saara Taalas vetää kuuden tutkijan Livet hemma och innovation -ryhmää, joka tarkastelee kodin elämää, arkea, sisustamista ja niihin liittyviä innovaatioita.

"Nuo kaksi metriä sisustuslehtiä olohuoneen lattialla eivät todellakaan ole minun."

Hänen oma kotinsa näyttää juuri niin rennon tyylikkäältä ja kotoisalta kuin Livet hemma -professorin kodilta voi toivoa. Se ei ole Saaran ansiota.

"En välitä sisustamisesta. Nuo kaksi metriä sisustuslehtiä tuossa olohuoneen lattialla eivät todellakaan ole minun."

Kun Saara Taalas tahtoi kotiin Tupla Kupla -valaisimen, hän antoi sen tietysti lahjaksi puolisolleen.
Kun Saara Taalas tahtoi kotiin Tupla Kupla -valaisimen, hän antoi sen tietysti lahjaksi puolisolleen.

Enemmän kuin sisustus Saaraa kiinnostavat esineet. Keittokirjat ovat kivoja, ikonit kauniita ja lasiesineitä hän keräilee. Mariskooli tosin on pöydällä vain siksi, että Saara pitää skoolin antaneesta anopistaan huomattavasti enemmän kuin skoolista.

Tärkeimpiä ovat taulut. Taulun vuoksi Saara voi maalata koko huoneen seinät siihen sopiviksi. Kun jaksoi maalata neljä kertaa, makuuhuoneen seinistä tuli syvän viininpunaiset.

"Ruotsi on valkoisten seinien luvattu maa. Vitsailimme, että mitä enemmän maalaamme, sitä enemmän asunnon arvo laskee."

Tove Janssonin tekemä, alastonta naista esittävä piirros sopii täydellisesti seinään ja sängyn päähän.

Nyt Tove Janssonin tekemä, alastonta naista esittävä piirros sopii täydellisesti seinään ja sängyn päähän.

"Tove Janssonista tulee mieleen muumit, mutta tämä piirros kiinnostaa minua monestakin syystä paljon enemmän."

Kovaa ja korkealta

"Ei saa puhua turhia tunnilla."

"Ei saa puhua turhia tunnilla."

"Ei saa puhua turhia tunnilla."

"Huomiota saadakseen keskimmäisen sisaruksen pitää huudella että haloo, olen täällä!"

Koulupäivät vaihtuvat, mutta lause pysyy samana. Saara Taalas istuu pulpetissa ja kirjoittaa sen tottuneesti 50 kertaa peräkkäin. Seuraavana päivänä hän tulee kouluun yhtä mielellään ja puhuu tunnilla yhtä paljon.

"Olin hirmu puhelias lapsi, ärsyttävän puhelias. Oikein tyypillinen keskimmäinen sisarus. Huomiota saadakseen keskimmäisten pitää huudella että haloo, olen täällä!"

Saara ja Saaran Kaisa-kissa pentuineen 1974.
Saara ja Saaran Kaisa-kissa pentuineen 1974.

Taalaksen kolmilapsinen perhe asuu Jyväskylän keskustassa vanhassa, vaaleanpunaisessa hirsihuvilassa. Saaran  äiti on äidinkielen lehtori, isä psyko-
logi, naapurina on yliopiston kampus. Sen halki Saara kulkee koulumatkan kaksi kertaa päivässä, kiipeilee katoilla mennessään.

"Akateemisuus oli niin arkea, että sitä ei ajatellut. Mutta ehkä se selittää, miksi yliopistojen kynnykset ovat myöhemmin olleet niin matalia."

Vanhemmat ovat kiinnostuneita kulttuurista ja kulttuureista. Äiti kerää matkakirjoja, tutkii Saaran kanssa niistä kuvia naparetkistä. Isän kanssa Saara menee Savonlinnan oopperajuhlille katsomaan seisomapaikoilta mahdollisimman monta oopperaa mahdollisimman halvalla. 12-vuotiaana Saara osaa Figaron häät ulkoa suomeksi ja italiaksi. Hän haaveilee urasta oopperalaulajana, kunnes saa potkut lapsikuorosta, koska korva ei ole tarpeeksi tarkka.

Muista eroava musiikkimaku ei Saaraa haittaa, mutta 1980-luvulla jokaisen teinin on valittava puolensa: punk vai rock. Saara valitsee punkin.

"Minun tapani kapinoida oli tehdä kaikenlaisia juttuja eikä vain tyttöjen juttuja."

"Halusin olla anarkistinen, kuin Peppi Pitkätossu. Minun tapani kapinoida oli tehdä kaikenlaisia juttuja eikä vain tyttöjen juttuja."

Yökaudet Saara rassaa Tunturi Puch -skootteriaan poikaporukan kanssa. 

Lopulta hän myy skootterin Petäjäveden liikennemuseoon ja katuu vieläkin. Moottorit on luotu käytettäviksi.

Rakkautta vain

Saara Taalas asuu ulkomailla nyt kolmatta kertaa ja kahdeksatta vuotta. Silti hän ei ole koskaan erityisesti lähtenyt Suomesta pois. On vain ollut asioita, projekteja ja ihmisiä, joita hän on seurannut.

"Jyväskylässä aina sanottiin, että pääseehän täältä Helsinkiin. Ihmettelin jo lapsena, miten se maailma Helsinkiin loppuu."

Ensimmäiseksi Saara lähtee lukiolaisena vaihto-oppilaaksi maailman ääriin, äidin serkkujen luo Australiaan.

"Koin ikonin välittömänä yhteytenä Jumalaan ja kaikkiin pyhiin."

" Ajattelin, että Euroopassa on se, minkä ihminen on rakentanut, mutta Australiaan mennään katsomaan, mitä Jumala on luonut. Teininä sitä on niin mustavalkoinen."

Sen verran lähemmäs Jumalaa Saara Australiassa pääsee, että vaihtaa palattuaan luterilaisuuden ortodoksisuuteen.

"Koin ikonin välittömänä yhteytenä Jumalaan ja kaikkiin pyhiin. Valinta on ollut minulle valoisa tie."

Saara pääsee ylioppilaaksi ja yliopistoon, aloittaa liiketaloustieteen opinnot Jyväskylässä. Laman jälkimainingeissa 90-luvun puolivälissä tuoreita kauppatieteen maistereita on jonoksi asti. Jokaiseen työpaikkaan on 300 hakijaa ja Saara, pankkiin ja rahoitusyhtiöön ja hotellinjohtajakoulutukseen.

"Kaikkein kiitollisin olen, että en päässyt tilintarkastusfirmaan. Se olisi ollut hirveä virhe."

Kauppatieteiden opiskelija Jyväskylän kampuksella 1993.
Kauppatieteiden opiskelija Jyväskylän kampuksella 1993.

Kun yliopistolta pyydetään assistentiksi, Saara menee. Voisihan sitä vaikka tehdä väitöskirjaa. Isoveli on tekemässä omaa väitöskirjaansa Englannissa, ja sinne lähtee myös Saara.

Warwickin yliopistossa opettajina ovat maailman organisaatioteorian huiput. Vapaa-ajalla Saara oppii jotain ihan muuta, kuten fasaanien höyhentämistä, heinäntekoa ja eläinten sielunelämää. Maatilalla asuu neljä naista, viisi hevosta, viisi kissaa ja kolme koiraa. Kun fasaani jää auton alle vieressä kulkevalla tiellä, nopein naisista ryntää hakemaan sen.

"Metsästimme auton alle jääneitä raatoja."

"Metsästäminen ilman lupaa oli kielletty, mutta me metsästimme vain auton alle jääneitä raatoja. Joskus mietimme, missä menee raja. Entä jos laittaisimme vähän jyviä tielle..."

Englannin-vuosiensa aikana Saara syö enemmän lihaa ja juo enemmän punaviiniä kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Hän asettuu brittiläiseen akateemiseen yhteisöön niin hyvin, että olisi saattanut jäädä sinne kokonaan.

"Sitten vain kävi se perinteinen: rakastuin saman alan kollegaan."

Kollegan vuoksi Saara palaa Suomeen. Se kollega on nykyinen puoliso ja sisustuslehtien hamstraaja Eerika.

"Rakastuminen oli onnellista. Olen syntymälesbo ja sain perheen. Jossakin vaiheessa olin ehkä miettinyt, löydänkö itselleni oikean ihmisen. Löysin."

”Joskus pohdin, että olisi kätevää olla hetero. Tärkeintä on kuitenkin elää omana itsenään.”

Onnea on ollut muutenkin. Saara on kiitollinen, että hänen vanhempansa ja muut läheiset ovat aina suhtautuneet lesbouteen rauhallisesti. Teini-iässä hän itse olisi tahtonut olla niin kuin kaikki muut, mutta koskaan koko elämä ei pyörinyt asian ympärillä.

"Joskus pohdin, että olisihan kätevää olla hetero, markkinat olisivat niin paljon isommat. Tärkein oli kuitenkin ajatus, että täytyy elää omaa elämää omana 
itsenään."

Saara Taalas on Lundin kapeilla kaduilla toistaiseksi jäädäkseen. "Ruotsi on välillä vähän Abbaa: kaikki on niin hirveän kivaa. Mutta ei sille mitään voi, että positiivisuus tarttuu."
Saara Taalas on Lundin kapeilla kaduilla toistaiseksi jäädäkseen. "Ruotsi on välillä vähän Abbaa: kaikki on niin hirveän kivaa. Mutta ei sille mitään voi, että positiivisuus tarttuu."

Kaukana kaapista

Ikea-professoriksi nimittämisen jälkeen Saara Taalaksesta on tehty monta haastattelua. Niissä hän on pohtinut, miksi suomalaisille miehille on yhä tärkeää 
rakentaa itse kotinsa, vaikka perhe siinä kodissa samalla hajoaisi. Hän on arvioinut, mikä nyt on asumisessa pinnalla: ulkotilan sisustaminen ja viherviljely sisätiloissa. Auliisti hän on myöntänyt, että edes Ikea-professori ei selviä Ikean huonekalujen kokoamisesta hermoja menettämättä.

Haastattelussa toisensa jälkeen Saara on kertonut senkin, että on naimisissa naisen kanssa. Silti lehdissä on aina lukenut perheeseen kuuluvan "puoliso ja lapsi".

"Ihmettelen, miksi naisen kanssa eläminen halutaan piilottaa."

"Ihmettelen, miksi naisen kanssa eläminen halutaan piilottaa – vai eikö meillä ole sanoja, joilla puhua asiasta? En ole kaapissa enkä halua olla, etenkään, koska olen perheellinen. Kaikilla lapsilla on oikeus omaan perheeseen ja oikeus olla perheestään ylpeä."

Kun pari alkaa toivoa lasta, vahingolle tai sattumalle ei voi jättää sijaa. Ennen lapsettomuusklinikalle menoa he vetävät pitkää tikkua, kumpi yrittää ensin tulla raskaaksi ja biologiseksi äidiksi. Eerika voittaa.

"Raskauden alku oli valitettavan kaukana romantiikasta, mutta suhtaudumme asiaan huumorilla. Sanon aina, että meillä oli tumma, hyvännäköinen mieslääkäri."

Klinikalla kysytään, onko pari miettinyt kertovansa lapselleen, että raskauteen on tarvittu ulkopuolista luovuttajaa.

Huumorille on käyttöä myös silloin, kun klinikalla kysytään naisparilta tismalleen samat kysymykset kuin muilta luovutettuja sukusoluja käyttäviltä. Sitäkin, onko pari miettinyt kertovansa lapselleen, että raskauteen on tarvittu ulkopuolista luovuttajaa.

"Katsoimme toisiamme. Myönsimme, että ei ole tullut mieleenkään olla kertomatta, että kaksi naista ei voi saada lasta ilman apua."

Poika syntyy 2005, hänestä tulee Eliel.

"Minä olen äiti, Eerika on mamma. Tässäkin asiassa on kätevää, kun perheessä on kaksi eri äidinkieltä."

Nyt Eliel on ekaluokkalainen ja kertoo vaikka torin perunanmyyjille, että minulla on muuten kaksi äitiä.

 Viininpunainen seinä ja naispiirros sopivat makuuhuoneeseen. – Oli oma elämäntapa mikä vain, maailmaa ei kannata pelätä. Haluan opettaa pojalleni, että maailma on meitä varten.
Viininpunainen seinä ja naispiirros sopivat makuuhuoneeseen. – Oli oma elämäntapa mikä vain, maailmaa ei kannata pelätä. Haluan opettaa pojalleni, että maailma on meitä varten.

Pää pystyyn, suomalaiset!

Aamuisin kotona kolmannessa kerroksessa on kiire. Joko ulkohousut tai sisäkengät ovat hukassa ja pyöräilykypärä kiristää päätä. Ruotsalaiset ovat Saarasta mukavia muulloin paitsi pyörän satulassa. Pian pyörien seassa Lundin kapeilla kaduilla polkevat myös Saara ja Eliel.

"Lund on Jyväskylän kokoinen kaupunki, jossa on Pohjoismaiden isoin yliopisto. Tohtorien tiheys neliökilometrillä on niin suuri, että päät vain kolisevat yhteen. Mutta tittelit menettävät merkityksensä, kun kaikki yrittävät ehtiä koululle vartin yli kahdeksaan mennessä."

Kaksi vuotta Ruotsissa on opettanut Saara Taalakselle paljon ruotsalaisista. Ruotsalaiset diskuteeraavat paljon ja antavat kritiikkiä mieluummin epäsuoraan kuin suoraan. Toisaalta he tekevät asioita porukalla. Jos jokin menee huonosti, seuraavalla kerralla se menee paremmin.

Vielä enemmän aika Ruotsissa on opettanut suomalaisista.

"Suomi on Ruotsissa ihan hip ja pop, suomalaisia arvostetaan kovasti."

"Meillä on alemmuuskompleksi suomalaisuudesta. Se on tosi tylsää ja turhaa. Suomi on Ruotsissa ihan hip ja pop, suomalaisia arvostetaan kovasti. Me suomalaiset vain olemme jääneet sinne sotalapsivuosiin ja Volvon tehtaille."

60-luvun tarina on tosi ja tärkeä, sitä Saara Taalas ei kiistä. Ei ole ollut helppoa olla kielipuolena ruotsinsuomalaisena pohjoisen tehtaissa rakentamassa autoja ja ruotsalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Siitä voisi kuitenkin vähitellen päästä yli.

Ruotsalaiset ovat päässeet. Heille suomalaiset ovat mukavia naapureita, joiden menestys jääkiekossa on hieno juttu. Toisen polven ruotsinsuomalaiset lähtevät Joensuun taakse tapaamaan sukulaisiaan ja ovat ylpeitä aidoista, suomalaisista juuristaan.

"Suhtautuminen suomalaisiin on muuttunut koko Ruotsissa, mutta me Suomessa emme ole huomanneet sitä. Minä ja muut kouluruotsilla taaplaavat arastelemme ruotsin puhumistakin ihan turhaan."

Kirjahyllyssä ovat perhekuva, romaanit ja sanakirjat.
Kirjahyllyssä ovat perhekuva, romaanit ja sanakirjat.

On vain yksi asia, joka suomalaisissa ottaa Ruotsissa koville: suomalaisen koulun maailmanlaajuinen menestys. Ruotsalainen toisensa jälkeen on pahoitellut Saaralle sitä, että ruotsalainen koulu on niin huono suomalaiseen verrattuna.

"Aluksi ohitin sen sanomalla, että onhan täällä hyviä kouluja. Mutta kun kuulin anteeksipyynnön kymmenennen kerran, teki mieli sanoa, että älkää olko neuroottisia."

”Kun on suomalainen, on täällä vähän pedagoginen kouluguru itsekin.”

Toisinaan suomalaisen koulun ylivertaisesta maineesta voi tosin hyötyäkin. Niin kuin silloin, kun Saara mainitsi poikansa opettajalle, että pitää hyvin tärkeänä suomen kielen ylläpitämistä. Opettaja kun oli ollut sitä mieltä, että ruotsin oppimiseksi voisi pitää taukoa suomen lukemisessa.

"Minulla oli kassissa printattuina suomalaiset tutkimukset siitä, miten kielet tukevat toisiaan. Jos tämä menee ikäväksi, niin suomalaista kasvatustiedettä 
tulee täyslaidallinen... Ei mennyt, olimme täysin yksimielisiä. Kun on suomalainen, on täällä vähän pedagoginen guru itsekin."

Äitien päivä

Pojan koululta Saaralla on seuraavaksi kiire asemalle. Yliopistolle Växjöhön on Lundista runsaan puolentoista tunnin junamatka. Puoliso on tänään töissä puolen tunnin päässä Helsingörissä. Kööpenhaminan lentokentälle pääsee puolessa tunnissa ja sieltä Helsinkiin ja Turkuun puolessatoista.

"Olemme monen tien risteyksessä. Kun kaipaamme kunnon tavarataloa, hurautamme 40 minuutissa Kööpenhaminaan. Tivoliin meillä on kausikortit, vuoristoradassa käydään monta kertaa peräkkäin."

Eräänä päivänä Eliel totesi Saaralle olevansa ruotsinsuomalainen suomenruotsalainen.

Joskus oman identiteetin kanssa on miettimistä. Eräänä päivänä Eliel totesi Saaralle olevansa ruotsinsuomalainen suomenruotsalainen.

"Piti kelata hetki, että aivan. Siinä rinnalla oma status tuntuu aika yksinkertaiselta. Sekin, että Ruotsissa olen tavallinen naimisissa oleva nainen, mutta Suomessa rekisteröidyssä parisuhteessa."

Rekisteröity parisuhde saattaa jäädä Suomessakin historiaan. Tahdon 2013 -kansalaisaloite keräsi maaliskuussa vuorokaudessa ensimmäiset 100 000 
nimeä. Esitys tasa-arvoisen avioliittolain puolesta on menossa eduskunnan käsittelyyn.

"Suhtaudun kansalaisaloitteeseen arkisesti. On kiva, että tämä ei ole mikään vähemmistöjuttu. Eniten se silti kertoo minusta siitä, että suomalaiset ovat hyvin perustuslaillista väkeä, joiden mielestä oikeudet pitäisi ulottaa kaikkiin."

Avioliittoa suurempi asia Saara Taalakselle oli perheen sisäisen adoption salliminen rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Vasta lain tultua voimaan 2009 Saarasta tuli virallisesti poikansa äiti, adoptioäiti.

Seinältä katsoo Kuutti Lavosen taulu.
Seinältä katsoo Kuutti Lavosen taulu.

"On vähän surrealistista olla ottolapsineuvonnassa, kun on ollut lapsensa äitinä alusta asti, melkein viisi vuotta.  Se on koomista, mutta ei sitä tarvitse nähdä loukkaavana. Voinpahan kiusata rouvaani siitä, että paperilla todistetaan, että minä olen kaikin puolin kykeneväinen Empun äidiksi. Että mites on, onko hänellä mitään todistusta..."

Pian perheessä on isot juhlat, kun äitienpäivänä juhlitaan kahta äitiä.

Isänpäivänä marraskuussa juhlat ovat vielä komeammat. Yksi sankari on Saaran isä, megaukki, ja lisäksi juhlitaan montaa hienoa miestä, enoja, ystäviä ja kummisetiä. Lahjoja saa myös koko oma porukka, Saara, Eerika ja Eliel. Perheessä vietetään kaikkien päivää.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 9/2013.

 

Kolme oivallusta. Juttusarjassa ihmiset avaavat, mikä auttaa heitä jaksamaan paremmin. Marja Hjelt, 48, menee rannalle ja koristelee leijalla taivaan.

Oivallus 1: Tuuli on kuningas.

"Leijaa lennättäessä olen tuulen armoilla. Omistan noin 60 leijaa. Osa sopii kevyeen ja osa kovaan tuuleen.

Paras tuulen nopeus on neljästä viiteen metriä sekunnissa. Kymmenen metriä on jo ehdoton maksimi, silloin pitää vetää leijat alas. Muuten ne rikkoutuvat tai aiheuttavat vahinkoa. Kerran lennätin isoa leijaa ja nousin sen voimasta itsekin ilmaan.

Minulla on tavoitteena koristella taivas, tuoda sinne jotakin yllättävää. Leijan pitäisi lentää rauhallisesti ja vakaasti mutta myös ilmentää hahmonsa liikkeitä.

Mitä pidemmän matkan tuuli pääsee puhaltamaan tasaisella alustalla, sitä parempi. Parhaat tuulet puhaltavat suoraan mereltä, ja siksi esimerkiksi Puolan ja Ranskan rannat ovat otollisia."

Oivallus 2: En voi päättää kaikesta.

"Tykkään olla ulkona, mutten ole lenkkeilijätyyppi. Nyt minulla on järjellistä tekemistä, kun lähden ulos.

Toiveeni on, että leijan lento kiinnittää katsojien huomion ja ottaa valtaansa. Etenkin lapset ovat haltioissaan, kun näkevät minun lennättävän suuria leijoja. Tulen valtavan hyvälle tuulelle, kun näen lasten riemun.

On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa mutta jotka vaikuttavat meihin.

Leijan lennätyksessä on aina kaksi epävarmaa elementtiä: tuuli ja muu sää. Aiemmin kiukutti, kun raahasin leijat rannalle ja tuuli loppui kuin seinään. Minun on pitänyt hyväksyä, etten voi hallita olosuhteita. Se oppi on auttanut myös muussa elämässä.

Leijaa lennättäessä olen ymmärtänyt, että on paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa mutta jotka vaikuttavat meihin."

Oivallus 3: Maailmani on avartunut.

"Ensimmäisen kerran kiinnostuin leijoista pienenä tyttönä 1970-luvulla. Vuosia myöhemmin ostin tyttärelleni leijan. Tytär katseli rattaissa, kun lennätin sitä. Harrastus alkoi kiinnostaa. Löysin netistä leijaseuran ja lähdin lennätystapahtumaan. Siitä se alkoi.

Harrastus on vienyt ympäri maailmaa. Usein matkustan muutaman suomalaisen ryhmässä, mutta Ranskaan ja Kuwaitiin lähdin yksin. Reissuilla olen tutustunut ulkomaalaisiin harrastajiin ja erilaisiin kulttuureihin. Minusta on tullut leijan lennätyksen vuoksi avarakatseisempi ihminen.

Kuwaitissa olin mukana lennättämässä maailman suurinta leijaa. Se on jalkapallokentän kokoinen ja vaatii lennättäjiltään saumatonta yhteistyötä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2017.

Marja Hjelt

48-vuotias kirjastosta opintovapaalla oleva informaatikko opiskelee informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tohtorikoulutuksessa. Marja asuu Helsingin Vuosaaressa avomiehen ja 16-vuotiaan tyttären kanssa. Tytär pitää äidin leijaharrastusta nykyisin lähinnä nolona.

”Äidillä on aikuisen naisen tyyli. Aika usein hän pukeutuu neuleisiin ja farkkuihin. Kannustan häntä olemaan hieman rohkeampi”, Mansikkka eli Maiju Voutilainen sanoo MammaPia-äidistään.

Maiju Voutilainen tunnetaan Youtubessa nimellä Mansikkka. Äiti Pia perusti vlogin tyttärensä jalanjäljissä. – Aikuisen naisen puheelle on kysyntää, Pia sanoo.

Maiju Voutilainen:

”Pia on mukava ja rento äiti. Riitelemme harvoin ja soittelemme vähintään joka toinen päivä. Kun näemme, laitamme ruokaa, käymme kaupungilla tai katsomme leffoja. Äidin sohvalla istumme aina tutuissa lempipaikoissamme.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla pukeuduin vielä äidin valitsemiin vaatteisiin. Kun laulaja Avril Lavigne nousi pinnalle, aloin suosia pinkkejä ja mustia vaatteita ja käyttää solmioita. Tukkaan otin punaiset raidat.

Tykkäämme molemmat käytännöllisistä vaatteista. En ole koskaan ollut paljastavien vaatteiden tai raskaan meikin ystävä, joten äidin ei ole tarvinnut puuttua pukeutumiseeni. 17-vuotiaana hankkimani nenärengas hieman hätkähdytti häntä.

Olen saanut paljon itseluottamusta siitä, että teen elämästäni videoita YouTubeen. Voin hyvin olla kameran edessä ilman meikkiä.

Saan myös negatiivista palautetta, tietenkin. En anna kritiikin lannistaa.

Olen puhunut videoblogissani rosoisistakin asioista kuten masennuksestani. Halusin antaa tarttumapintaa niille, jotka ovat kokeneet vastaavaa. On tärkeää olla rehellinen. Eihän elämä ole pelkkää pumpulia.

”Eihän elämä ole pelkkää pumpulia.”

Saan palautetta myös mielenterveysongelmien kanssa kamppailevilta nuorilta. On koskettavaa, että ihmiset, joiden on vaikea avautua muille, lähestyvät minua. Kannustan aina hakemaan apua.

Kuin huomaamatta vloggaamisesta kehittyi minulle ammatti lukion loputtua. Se on työ, jota rakastan ja jonka avulla maksan laskut.”

Pia Voutilainen:

”Ajattelin ennen, että olen liian vanha pitämään videoblogia YouTubessa. Onneksi tyttäreni Maiju rohkaisi minua. En ole katunut.

Aikuisen naisen puheelle on kysyntää. Tube ei ole vain nuorten juttu. Yksi suosituimmista videoistani kertoo siitä, miltä äidistä tuntuu, kun lapsi muuttaa kotoa.

Videoilla puhun itseäni kiinnostavista asioista ja ajatuksistani elämästä. Haluan pitää aiheet sellaisina, että ne tuottavat hyvää mieltä. Katsojani ovat enimmäkseen nuoria naisia.

Maiju on ainoa lapseni, ja olemme läheisiä. Meillä on samantyyppinen huumorintaju, tykkäämme kissoista ja kotona nyhjäämisestä. Maiju aloitti videoiden julkaisun ollessaan lukiossa ja tekee sitä nyt päätyökseen. Hänet tunnetaan YouTube-tähti Mansikkkana, ja häneltä pyydetään jatkuvasti nimikirjoituksia kaupungilla kävellessämme.

”Aikuisen naisen puheelle on kysyntää.”

En vastustanut Maijun videoblogia. Hän suhtautui asioihin kypsästi ja osasi vetää yksityisyytensä rajat alusta asti. Kun tutustuin YouTube-maailmaan, turhat pelot karisivat.

Minusta Maiju oli rohkea puhuessaan masennuksestaan. Masennusta on turhaan pidetty salailtavana asiana. Elämään kuuluvat erilaiset vaiheet. Toivon, että Maijun rohkeus on auttanut jotakuta saamaan apua itselleen.

Kun itse aloin pitää videoblogia, olin hiukan huolissani tuttavien reaktioista. Ne olivat kuitenkin pelkästään positiivisia. Myös tuntemattomilta tuleva palaute on ollut pääosin myönteistä. Pahinkin saamani kommentti vain nauratti: Oot tyyliin viiskyt!”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 22/2016. 

Katso Maijun videoita YouTubessa: Mansikkka | Katso Pian videoita YoutTubessa: MammaPia

Maiju Voutilainen on 20-vuotias videobloggaaja, joka tunnetaan nimellä Mansikkka. Hänen vlogillaan on YouTubessa 127 682 tilaajaa. Maiju on aktiivinen myös Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Snapchatissa.

Pia Voutilainen on 45-vuotias opettaja, joka asuu Espoossa kahden kissansa kanssa. Pia julkaisee videoita YouTubessa nimellä MammaPia. Hänen kanavallaan on 18 907 tilaajaa.