Anna Takanen vaati isäänsä puhumaan omasta menneisyydestään. Vasta sitten yksi sotalapsen tarina sai onnellisemman lopun.

Anna Takanen on tottunut nimensä tavaamiseen. T-A-K-A-N-E-N, vain yksi K, A-kirjaimia kaksi, hän selitti kotona Etelä-Ruotsissa läpi lapsuutensa. Anna puhui keinuvaa riikinruotsia eikä suomea kahta sanaa, mutta se ei poistanut sitä, mitä hän oli: suomalaisen sotalapsen lapsi.

Pitkään Anna ei ymmärtänyt, mitä se merkitsi. Hän tiesi vain, että isän äiti oli joutunut lähettämään poikansa sodan jaloista Ruotsiin, kun Annan Timo-isä oli neljävuotias. Lopulta Timo näki äitinsä ja pikkuveljensä vasta 13 vuotta myöhemmin. Sen isä oli kertonut yhtä tunteikkaasti kuin olisi puhunut näkkileivästä. Eikä sitten muuta. Kerta kaikkiaan muuta isä ei kertonut.

"Isä oli vahva, poliisimies. Mutta ei tarpeeksi vahva kohdatakseen oman taustansa."

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äänekästä vaikenemista

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomessa oli kesälomilla hauskaa. Kun Annan perhe tuli Volvollaan tai Taunuksellaan Ruotsista Kuorevedelle, mummolassa ja Suomen-serkkujen mökille naurettiin paljon. Silti äänekkäintä oli aina vaikeneminen.

Suomen mysteeri vaivasi Annaa. Lopulta tarvittiin Annan ja isän iso riita sekä automatka menneisyyteen. Sen jälkeen Anna ymmärsi isäänsä ja itseään paljon paremmin. Ja myös Suomea.

”1940-luvun alussa ajateltiin, että lapset eivät muista. Että heidät voi lähettää Suomesta Ruotsiin voita syömään ja palauttaa sitten takaisin terveinä ja hyvinvoivina. Vasta kun sotalapset palasivat tai eivät palanneet, äidit ymmärsivät, mitä erottamisesta, hylkäämisestä, kielen menettämisestä ja kaipuusta seurasi heille kaikille.”

Unelma ja suru näyttämöllä

Anna Takasen pitkäaikainen unelma on juuri toteutunut. Kyllä, hänestä on tullut Tukholman kaupunginteatterin johtaja. Mutta ei, se ei ollut se pitkäaikainen unelma. Fosterlandet-näytelmän tekeminen oli. Näytelmä kertoo Annan perheen sotalapsitarinan, ja liki 80 000 muun suomalaisen sotalapsen tarinan.

”Sotalapsien lähettäminen on edelleen suurin yksittäinen lapsisiirto maailmassa. Suomessa on oltu sotalapsista ja heidän kokemuksistaan liian hiljaa, koska se on tragedia.”

Kun Annan isä näki Fosterlandet-näytelmän Göteborgin kaupunginteatterin ensi-illassa maaliskuussa, hän oli pitkään hiljaa. Sitten hän sanoi, että kaikkein vaikeinta taisi lopulta olla hänen äidillään, ja kaikilla lapsensa lähettäneillä suomalaisilla äideillä.

Suomen ensi-ilta oli Svenska Teaternissa 9.4. Timo-isä istui katsomossa vierekkäin Suomeen jääneen ja Suomessa kasvaneen veljensä Leevin kanssa. He eivät olleet ainoita, joita esitys kosketti. Sotalapsihistoria ei ole vain heidän vaan meidän.

Anna Takasen tarina 9.4. ilmestyneessä Kodin Kuvalehdessä 8/2015.

Fosterlandet-näytelmä Svenska Teaternissa 18.4.2015 saakka.

Lue myös:

Kari Uusikylän henkilöhaastattelu: "En toivo kenellekään samanlaista lapsuutta kuin minulla oli"

Pasi Kokon henkilöhaastattelu: "Olen ikävöinyt isää melkein koko elämäni"

Ryhdy ruotsalaiseksi! Tässä kuusi tapaa, joilla se onnistuu

Sisältö jatkuu mainoksen alla