Suvi ja kolme lasta yhdeksästä. ”Isossa perheessä jokainen lapsi on kuin palapelin palanen, joka täydentää perhettämme olemassaolollaan.”
Suvi ja kolme lasta yhdeksästä. ”Isossa perheessä jokainen lapsi on kuin palapelin palanen, joka täydentää perhettämme olemassaolollaan.”

Kun Suvin mies ja yhdeksänlapsisen perheen isä joutui äkkiä kuukausiksi sairaalaan, arki oli saatava sujumaan. ”Olen uskaltanut pyytää apua”, Suvi sanoo.

Kun Suvi Katisko luettelee lastensa ikiä, hän ei takeltele tai mieti: 15, 14, 12, 10, 9, 7, 4, 3 ja 1 vuotta.

Tammikuun alkupuolella Suvi saa kymmenennen lapsensa. Toukokuussa hän viettää 34-vuotissyntymäpäiviään.

”Emme millään malttaisi odottaa uutta vauvaa”, Suvi sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Viimeiset kaksi kuukautta Suvi on pyörittänyt suurperhearkea omin voimin, ilman miestä. Puoliso sairastui äkillisesti ja on ollut sairaalassa kesästä lähtien.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yhtäkkiä talouden toinen aikuinen oli poissa. Hän, joka vastasi useimmiten esimerkiksi tiskeistä, pihahommista, kaupassa käynneistä ja lasten hammaslääkärireissuista.

Piti keksiä uusia tapoja pärjätä. Suvi keksi niitä.

Silloin selviää, kun on selvittävä

Välikausihaalareita, korikaupalla pipoja eteisessä, missä on sukille parit? Taas ovat lahkeet käyneet lyhyiksi, kenelle housut ovat seuraavaksi sopivat? Jääkaappi on tyhjä! Kuka joi viimeisen maidon?

Suuressa perheessä tarvitaan kymmeniä pieniä tekoja, jotta arki sujuisi.

Lapset huolehtivat omista tavaroistaan ja vievät itse likaiset vaatteesa pyykkikoriin. He laittavat ulkovaatteet omille paikoilleen löytääkseen ne seuraavana aamuna kouluun lähtiessä. Odottavat puhe- ja sylivuoroaan, ainakin yrittävät.

Kun lapset herätetään aamulla, kaikki ovat tunnissa ulos ovesta ja matkalla päiväkotiin tai kouluun.

”Isommat lapset ovat oppineet hyvin esimerkiksi huolehtimaan koepäivämääristä ja kotitehtävistä. He näyttävät pienemmille mallia  omatoimisuudesta.”

Suuressa perheessä arki on myös tehokasta. Kun lapset herätetään aamulla, kaikki ovat nuorinta lukuun ottamatta tunnissa ulos ovesta ja matkalla päiväkotiin tai kouluun.

Kun isä olikin yhtäkkiä poissa, järjestys hetkeksi heilahti.

”Lapset tarvitsisivat perheen pään, joka tarvittaessa sanoisi viimeisen sanan. Siksi olen opetellut hoitamaan esimerkiksi nukkumaanlaitot nykyään yksin todella jämäkästi.”

”Päivällä kyllä hassutellaan paljon, mutta illalla on ainoana aikuisena pidettävä rutiineista kiinni ja tehtävä iltahommat liukuhihnana, jotta pääsee itsekin lepäämään.”

Melkein kaikesta selviää, kun on selvittävä, Suvi ajattelee.

Lupa kysyä: autatko minua?

Suvin tilanne ei kuitenkaan ole tarina pelkästä sinnikkyydestä tai selviämisestä. Suvin mielestä se on enemmän tarina ystävyydestä. Sillä kun Suvi ja lapset jäivät keskenänsä, ihmiset saapuivat apuun.

Toisten apuun turvautuminen oli tuntunut luontevalta jo aikaisemmin.

Perhe oli saanut esimerkiksi ruoka-avustuksia seurakunnalta. Ja jos ruokaa jäi yli, se oli yhtä luontevaa antaa eteenpäin naapuriin, muuttua autettavasta auttajaksi.

Lasten takia haluan, että arki sujuu mahdollisimman paljon samalla tavalla kuin ennenkin.

”Olen uskaltanut pyytää apua lasten hoitamisessa. Minulla ei ole lähistöllä sukulaisia, mutta ystävät ja seurakuntalaiset ovat olleet valtava apu. Ympärilläni on paljon välittäviä ihmisiä.”

Joku leipoo pellillisen piirakkaa, toinen tekee isomman määrän riisipuuroa kerralla ja tuo Suvillekin. Kolmas auttaa ikkunanpesussa ja neljäs kuskaa lapset harrastuksiin.

”Lasten takia haluan, että arki sujuu mahdollisimman paljon samalla tavalla kuin ennenkin. Siksi olen pyytänyt apua myös kaupungin perhetyöstä ja lastensuojelusta.”

Jokainen lapsi on palapelin palanen

Suvista on tuntunut joskus, että pää halkeaa eikä kaikkea voi muistaa. Aikaisemmin arjen muistamiset hoidettiin puolison kanssa yhdessä.

Vanhempainilta! Kaupasta ketsuppia! Kuittaa kaverisynttärikutsu! Soita lääkäriin!

Muistamattomuuteen ovat auttaneet muistilaput ja puhelimen hälytykset. Ajatus kannattaa kirjoittaa muistiin heti, kun se juolahtaa mieleen.

Hermot ovat oppineet joustamaan vuosien varrella yllättävän paljon.

Sen sijaan Suvista tuntuu hyvin harvoin siltä, ettei hän riittäisi lapsilleen tarpeeksi.

”Hermot ovat oppineet joustamaan vuosien varrella yllättävän paljon. Olen perheestämme äärettömän kiitollinen, vaikka arki on välillä todella hektistä. Olen ymmärtänyt, että kannattaa nauttia tästä hetkestä, lapset kasvavat niin nopeasti.”

Suvin mielestä lapset ovat vaativimpinakin päivinä enemmän ilo kuin taakka.

”Isossa perheessä on monta eri persoonaa ja jokainen lapsi on kuin palapelin palanen, joka täydentää perhettämme olemassaolollaan. Suurperhe on mieletön määrä yhteyttä ja rakkautta.”

Me pärjäämme kyllä

Vaikeinta on ollut yksinäisyys.

”Olen tottunut puhumaan miehen kanssa kaikesta. Nyt asioita ei voi illalla jakaa toiselle aikuiselle”, Suvi sanoo.

Toisaalta viime kuukaudet ovat opettaneet kiitollisuutta.

”Ensimmäiset viikot kuluivat pelätessä, menetänkö mieheni kokonaan. Nyt en enää joudu pelkäämään sitä.”

Sellaista pelkoa ei ole helppo kuvailla sanoin. Se tuntui painavimpana iltaisin, kun kaikki lapset oli saatu nukkumaan, koti oli hiljainen.

Kuopuksen yksivuotissyntymäpäivien kunniaksi isälle vietiin sairaalaan pala kakkua.

Suvi ajattelee hyviä hetkiä.

Lauantain leffailtoja isompien lasten kanssa. Retkiä lintutornille. Joka viikkoista family timea.

Sunnuntain kokouksia seurakunnassa, koko perhe mukana. Siellä saa olla myös väsynyt, jos väsyttää. Itkeä ja nauraa, olla oma itsensä.

”Nyt syksyllä ihastelen luontoa, täällä Lapissa ruska-aika on aivan ihmeellinen. Aivan kuin Taivaan Isä olisi maalannut koko maiseman uusiksi.”

”Kun pitää silmät ja aistit auki, voi tuntea Jumalan olevan kaiken, tämänkin elämäntilanteen, yläpuolella. Haluan luottaa Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon.”

Kun nuorin lapsi täytti vuoden, lasten kanssa käytiin juhlimassa syntymäpäiviä sairaalassa.

Isällekin vietiin palanen kakkua ja sanottiin: ”Sinua odotetaan kotona, mutta pärjäämme kyllä siihen saakka.”

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla