Kuvat
Sanna Liimatainen
Ennen vatsastapuhujaksi ryhtymistä Sari Aalto mietti, voiko hän olla vakavasti otettava yrittäjä, jos hänen liiketoimintansa perustuu nukeilla leikkimiseen ja juttelemiseen itsensä kanssa. "Isän esimerkki on osoittanut, että on turha miettiä, mitä muut ajattelevat", Sari sanoo.
Ennen vatsastapuhujaksi ryhtymistä Sari Aalto mietti, voiko hän olla vakavasti otettava yrittäjä, jos hänen liiketoimintansa perustuu nukeilla leikkimiseen ja juttelemiseen itsensä kanssa. "Isän esimerkki on osoittanut, että on turha miettiä, mitä muut ajattelevat", Sari sanoo.

Simo Aalto oli Sarille viikonloppuisä, joka halusi, että viikonloput lasten kanssa ovat yhtä juhlaa. ”Ostin tytöille kaikkea, mihin sormi vain osui. Tein niin, koska minulla oli aina vähän huono omatunto erosta”, Simo sanoo.

SIMO: ”Kun aloimme puolisoni Kirstin kanssa olla yhdessä, uusperheemme seitsemästä lapsesta viisi oli alle kouluikäisiä. Kirstin lapset asuivat meillä, Sari ja hänen kaksi pikkusiskoaan asuivat äidillään.

Ostimme talon Oulusta, mutta televisiotyö vei meidät jatkuvasti Helsinkiin. Yritimme ajaa edestakaisin kolmesti viikossa, mutta siinä ei ollut mitään järkeä. Päätimme muuttaa Karjaalle.

Tuntui raastavalta, että välimatka lapsiin oli niin pitkä. Onneksi töitä ja rahaa oli sen verran, että raaskimme lennättää heitä käymään. Aluksi lapset olivat niin pieniä, että äitini kulki usein heidän mukanaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Viikonloput tyttöjen kanssa olivat yhtä juhlaa. Oli herkkuja, ja ostin tytöille kaikkea, mihin sormi vain osui. Tein niin, koska minulla oli aina vähän huono omatunto erosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

En ottanut niille viikonlopuille keikkoja tai mitään ylimääräisiä tehtäviä. Pyhitin kaiken ajan lapsille ja yritin sillä tavalla korvata poissaoloani jokapäiväisestä arjesta. En tiedä, korvasiko se sitä täysin, mutta en voinut kuin tehdä parhaani.

”Tiedän oppikirjoista, että rakkauden lisäksi tarvitaan rajoja, mutta olin huono laittamaan niitä.”

Annoin lasten aina itse päättää, mitä he vapaa-ajallaan tekevät ja harrastavat. Kun tytöt olivat isompia, he pitivät meillä bileitä.

Olen koulutukseltani lastentarhanopettaja ja ammattilaisena voisin sanoa, että heillä oli liiankin vapaa kasvatus. Tiedän oppikirjoista, että rakkauden lisäksi tarvitaan rajoja, mutta olin huono laittamaan niitä. Minun oli vaikea sanoa, että minä määrään nyt. Yritin välttää konflikteja viimeiseen asti. En tiedä, miksi. Ehkä koetin hyvittää tuskaa, jonka lähtemiselläni aikoinaan aiheutin.

Kasvatusmenetelmäni oli se, että luotin ja uskoin lapsiin. Silloin he halusivat olla luottamuksen arvoisia. Meillä se toimi. Ei tullut niin rankkaa takaiskua, että olisi harmittanut.

Kivuliaat tilanteet hoidimme puhumalla. Ainakin olen sanonut lapsille aina, että ei ole sellaista asiaa, josta isän kanssa ei voisi jutella.”

”Kun olin isän kanssa, kaipasin äitiä, ja kun olin äidin kanssa, kaipasin isää.”

SARI: ”Vanhempien ero oli yksi kipeimmistä ja elämääni eniten vaikuttaneista asioista. Yhteinen perheidylli särkyi. Tuntui raskaalta, että välimatka isään oli niin pitkä, enkä ymmärtänyt, miksi isä ja äiti erosivat. Kun olin isän kanssa, kaipasin äitiä, ja kun olin äidin kanssa, kaipasin isää.

Onneksi oli puhelin. Kun en ollut isän luona, soittelimme melkein joka päivä.

Äidin luona ikävöimme siskojeni kanssa myös Kirstin tyttäriä, joista tuli meille nopeasti läheisiä. Kun olimme yhdessä, leikimme, teimme teatteriesityksiä ja kuvasimme elokuvia. Olimme lähes samanikäisiä ja tutustuimme niin nuorina, että otimme toisemme sydän auki vastaan. Tilanne olisi tietysti voinut olla erilainen, jos olisimme asuneet kaikki yhdessä.

”Lauantaisin katsoin televisiosta, kun isä esiintyi Pikku Veturissa.”

En oikein koskaan kokenut tavallista arkea isän kanssa. Kun näimme, ostimme paljon herkkuja, saunoimme, katsoimme elokuvia ja leikimme seikkailuleikkejä läheisessä metsässä. Isä oli kaivannut meitä, ja kun tulimme, hän halusi, että meillä oli kivaa. En muista, että olisimme juuri puhuneet erosta.

Sain vanhemmiltani eri asioita: isältä ilotulitukset, äidiltä turvallisen arjen ja läsnäolon. Äiti oli se, joka kasvatti minut. Äiti oli uskomattoman taitava puhumaan tunteista ja opetti sen taidon meillekin. Myös halimme paljon. Kun katsoimme siskojen kanssa telkkaria, menimme istumaan junaan ja hieroimme toistemme hartioita.

Lauantaisin katsoin televisiosta, kun isä esiintyi Pikku Veturissa ja muissa sen ajan lastenohjelmissa. Olin aina ylpeä hänen työstään taikurina.

Kaikki kaverini tiesivät isän, mutta koska hän asui kaukana, fanitus ei kauheasti näkynyt arjessani, paitsi kerran. Silloin isä oli käymässä Oulussa ja haki minut koulusta. Pihalla olleet lapset ryysäsivät auton ympärille, ja iskä jakoi hiki hatussa fanikortteja.”

Mitä hauskaa Sari teki lapsena taikuri-isänsä kanssa? Kuinka Simo vaikutti siihen, että Sarista tuli vatsastapuhuja? Millaisessa tilanteessa Simo nykyään aina soittaa Sarille? Entä mitä tapahtui, kun Simo oli hoitamassa Sarin lapsia? Lue lisää Kodin Kuvalehdestä 4/2024! Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Simo ja Sari

Simo Aalto on 63-vuotias taikuri, joka muistetaan Jokeri Pokeri Box -taikashow’sta. Simo harrastaa rumpujen ja kitaran soittoa. Hän asuu Porvoossa puolisonsa Kirstin, Erkki-kanin sekä Paloma ja Pablo -kyyhkyjen kanssa. Uusperheeseen kuuluu seitsemän lasta, 13 lapsenlasta ja yksi bonuslapsenlapsi.

Sari Aalto on 36-vuotias vatsastapuhuja, videovaikuttaja ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän asuu Helsingissä miehensä sekä 10- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa ja harrastaa lenkkeilyä ja lukemista. Sari muistetaan Talent Suomesta, ja hänen Tiktok-tilillään on yli viisi miljoonaa seuraajaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla