Kun Jaana Kapari-Jatta oli kolmen lapsen yksinhuoltaja, kotona syötiin joskus viikko melkein pelkkää kaurapuuroa. ”Harry Potter muutti arkeani niin, että meille tuli kotiin paljon kokista”, tytär Meri Kapari kertoo.
JAANA: ”Kun Harry Potter -sarjan ensimmäinen kirja Viisasten kivi putosi postiluukustani, olin syömässä lounasta. Kustantamo oli lähettänyt suomentamattoman kirjan minulle. Aloin heti lukea. Kuljin kotona kirja käsissäni enkä malttanut lopettaa. Seuraavana aamuna sanoin kustantajalle, että on ihanaa, jos saan kääntää tämän.
Tyttäreni Meri oli silloin lukioikäinen. Tietysti kerroin hänelle kirjasta kuten muistakin työasioistani siitä asti, kun Meri oppi puhumaan. Ajattelen, että aikuisten pitää puhua lapsille, vaikka sitten työstä.
Kun Azkabanin vanki, kolmas Potter, ilmestyi, suosio räjähti. Silloin tiesin, ettei kääntäjää voitaisi enää vaihtaa fanienkaan takia. Kääntäjä ei saa isompaa palkkiota myynnin mukaan, mutta minulla oli työ, joka jatkuisi. Se tuntui helpottavalta.
Samoihin aikoihin aloin tehdä Merille listoja tarkistettavista sanoista. Meri alkoi myös lukea tekstejä ennen kustantamoa ja sai siitä palkkion.
Meri oli innoissaan poimittaislinjasta ja räiskeperäisestä sisuliskosta. Sanalle posityyhtynen hän nauroi ääneen. Jos kääntämäni sana ei Meristä toiminut, mietin, voisiko käännöstä parantaa. En hermostunut. Ei omalle lapselleen voi hikeentyä siitä, että hän tajuaa kieltä. Silti Pottereiden kohdalla viimeinen sana on ollut minulla.
Olen ihaillut Meriä aina, kun huomaan, kuinka hän kasvaa minun ylitseni ja osaa kirjoittaa minua taitavammin.
Nyt Merikin on suomentaja. Hän jättää töiden valmistumisen viime tinkaan aivan kuten minä. Olemme uteliaita ja tykkäämme matkustaa. Olemme puheliaita, mutta tarvitsemme omaa rauhaa. Jos Meri jossakin huitelee, tiedän aina, että hän pärjää, koska minäkin olen pärjännyt.”
”Jos kääntämäni sana ei Meristä toiminut, mietin, voisiko käännöstä parantaa. En hermostunut.”
MERI: ”Joskus söimme kotona viikon melkein pelkkää kaurapuuroa, mutta ei se minua haitannut. Kun meillä ei ollut varaa tiettyihin merkkifarkkuihin, ajattelin, että en olisi sellaisia edes halunnut. Kun toiset tytöt halusivat, he olivat minusta vähän tyhmiä.
En ajatellut, että olimme köyhiä, sillä matkustelimme. Skotlannissa söimme puuroa viikkoja. Se maistui maailman parhaalta kaurapuurolta. Myöhemmin sain kuulla, että Skotlannissa todella on maailman parhaat kaurahiutaleet.
Äiti ei koskaan näyttänyt huoltaan meille, vaikka välillä rahaa oli vähän.
Joka päivä koulun jälkeen juttelimme keittiön pöydän ääressä, usein äidin töistä. Sitten ajoin polkupyörällä peltojen läpi tanssitunnille. Jos palasin kotiin pimeällä, äiti rohkaisi olemaan peloton. Hän sanoi aina, että pysy valoisalla polulla.
”Kun äiti hieroi Harry Pottereiden käännöksiä, autoin häntä. Roolini oli sanoa, että ’tuo on tosi hyvä’.”
12-vuotiaana aloin tienata taskurahoja kirjoittamalla kustantamoon lausuntoja Neiti Etsivistä. Luin kirjan englanniksi ja kerroin, kannattaisiko se mielestäni kääntää suomeksi. Usein juttelimme äidin kanssa sanoista, sillä opettelimme kirjatyötä äidin kanssa yhtä jalkaa.
Kun äiti hieroi Harry Pottereiden käännöksiä, autoin häntä. Roolini oli sanoa, että ’tuo on tosi hyvä’. Jos kustannustoimittaja ja äiti olivat eri mieltä, tuin äitiä hänen visiossaan. Esimerkiksi Oljo oli mielestäni taitava käännös kotitontun nimestä Kreacher, ja Oljo saikin lopulta jäädä kirjaan.
Kun olin eri mieltä jostakin sanasta, äidille saattoi tulla paha mieli ja hän vastusti muutoksia. Se johtui vain siitä, että äidin käännös on niin hiottua ja taitavaa, että hän on kannastaan tosi varma.
Mutta miksi vain kritiikki olisi arvokasta? Kun sanon äidille, että ’tämä on tosi hyvä’, hän lakkaa miettimästä sanaa ja siirtyy eteenpäin.
”Kun olin eri mieltä jostakin sanasta, äidille saattoi tulla paha mieli ja hän vastusti muutoksia.”
Kuumimpaan Potter-aikaan en pystynyt odottamaan äidin suomennoksia, vaan luin kirjan heti englanniksi. Arvuuttelin kavereiden kanssa, mitä seuraavaksi tapahtuisi, ja odotin uutta kirjaa kuumeisesti. Yhtäkkiä tuntui, että kaikki odottivat. Ihmiset jonottivat uuden suomennoksen ilmestymistä kirjakauppojen ovilla ja puhuivat ankeuttajista, huispauksesta ja luihuisista. Olin ylpeä äidistä, joka oli keksinyt sanat.
Harry Potter muutti arkeani niin, että meille tuli kotiin paljon kokista. Pidän kokiksesta, ja sehän on kallista. Kun äidillä riitti töitä, hän teki sellaisen linjauksen, että tästä eteenpäin meillä olisi riittävästi kokista, aina monta pullollista.”
Kodin Kuvalehden 2/2024 Perhekuvioita-jutussa Jaana kertoo myös siitä, millaista hänen yksinhuoltajan arkensa oli silloin, kun hän oli yksinhuoltajana kotona kolmen pienen lapsen kanssa. Kuinka hän elätti perhettään? Kuinka Neiti Etsivät liittyvät hänen elämänsä käännekohtaan? Entä mitä hän teki, kun viimeinen Harry Potter oli lopulta valmis? Lue lisää Kodin Kuvalehdestä 2/2024! Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Jaana ja Meri
Jaana Kapari-Jatta, 68, on eläkkeellä, mutta kääntää yhä etenkin lasten- ja nuortenkirjoja. Jaana on kääntänyt muun muassa J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjat, joita on myyty suomeksi painettuna yli kolme miljoonaa. Jaanan perheeseen kuuluu kolme lasta ja kolme lapsenlasta. Jaana asuu Loviisassa rintamamiestalossa ja hoitaa puutarhaa, nikkaroi ja neuloo.
Meri Kapari, 43, kääntää tällä hetkellä Leigh Bardugon fantasiakirjaa. Kustantamotöitä hän on tehnyt 12-vuotiaasta. Meri on auttanut äitiään Pottereiden suomentamisessa ja kirjan Harry Potter: Taikuuden historia (Tammi 2018) he ovat suomentaneet yhdessä. Meri harrastaa lukemista, uimista, ruoanlaittoa ja merenrantakävelyitä. Hän asuu kerrostalossa Helsingin Vuosaaressa kahden teini-ikäisen poikansa kanssa.
