Kun Risto Isomäki havaitsee epäkohdan, hän ei vaivu synkkyyteen vaan ryhtyy ratkomaan sitä. Siitäkin huolimatta, että ihmisten kyky ohittaa ilmastonmuutoksen kaltaiset isot asiat valinnoissaan tuntuu masentavalta.
Kun Risto Isomäki havaitsee epäkohdan, hän ei vaivu synkkyyteen vaan ryhtyy ratkomaan sitä. Siitäkin huolimatta, että ihmisten kyky ohittaa ilmastonmuutoksen kaltaiset isot asiat valinnoissaan tuntuu masentavalta.

Nuorena Risto Isomäki kävi vanhempiensa kanssa monta vakavaa keskustelua siitä, pitäisikö hänen keskittyä elannon varmistamiseen vai maailman parantamiseen. Maailma voitti.

Risto Isomäki puhaltaa keuhkot tyhjiksi.

Hän vaihtaa asentoa kuppien ja paperinippujen täyttämän keittiön pöydän ääressä ja huokaisee. Vetää henkeä kuin aikoisi ryhtyä puhumaan, mutta tulee toisiin ajatuksiin ja huokaisee uudestaan.

Hetkeä aikaisemmin Risto on esitellyt seikkaperäisesti kotinsa lämmitysjärjestelmän.

Tasan tunnin hän on puhunut siitä, mitä juuri nyt pitäisi tehdä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Polveileva monologi on sisältänyt täsmällisiä vuosi- ja prosenttilukuja, määriä ja nimiä.

Nyt Riston pitäisi kertoa, millainen lapsi hän oli, eikä hän tiedä, mitä sanoa.

Hän oli perheen esikoinen, kyllä. Ensimmäinen lapsenlapsi kummankin puolen isovanhemmilleen, joo. Mutta oliko hän silmäterä? Hemmoteltiinko häntä?

”Varmaan jossain määrin. On vähän vaikeaa hahmottaa, koska en ole miettinyt... Kyllä me ainakin saimme hirveästi joululahjoja”, hän saa lopulta sano­tuk­si.

Kyse ei ole siitä, etteikö Risto haluaisi vastata kysymykseen. Hän ei oikeasti osaa. Hän ei ole tottunut miettimään itseään, koska elämässä on ollut tärkeämpääkin tekemistä. Esimerkiksi taistelu paremman maailman puolesta.

Mr. Ilmastonmuutos

Risto Isomäki tunnetaan kirjoistaan. Ne sijoittuvat mahdolliseen lähitulevaisuuteen, ja niissä seikkailevat reippaat tiedeihmiset, Indiana Jonesin heimolaiset.

Riston romaaneja lukevat nekin, jotka eivät tieteiskirjallisuudesta välitä. Tarinat etenevät jännityskertomuksina ja imevät mukaansa, vaikka joukkoon on ujutettu hirmuinen määrä tietoa maapallon tilasta.

Risto Isomäki on innoissaan kotinsa alla olevasta kallioluolasta, jonka venäläiset louhivat ensimmäisen maailmansodan aikana. Sinne voisi vaikka varastoida aurinkolämpöä tai sijoittaa ilmalämpöpumppujen ulkoyksikön. Tai rakentaa saunan.
Risto Isomäki on innoissaan kotinsa alla olevasta kallioluolasta, jonka venäläiset louhivat ensimmäisen maailmansodan aikana. Sinne voisi vaikka varastoida aurinkolämpöä tai sijoittaa ilmalämpöpumppujen ulkoyksikön. Tai rakentaa saunan.

Kirjojensa ansiosta Ristosta on tullut Mister Ilmastonmuutos. Hän kirjoitti aiheesta­ ensimmäisen kerran jo parikymppisenä toimitusharjoittelijana, mutta pitkään se oli hänelle vain yksi maailman monista ongelmista. Sitten tuli vuodenvaihde 1984–85 ja matka Bangladeshiin.

Risto matkusti jokilaivalla suurten jokien suistossa Sundarbanissa ja katseli, miten vesi söi maata rantatörmille rakennettujen majojen alta. Niiden takana näkyi lisää majoja, silmänkantamattomiin. Miljoonia veden ääreen asettuneita perheitä.

”Ilmastonmuutoksen seuraukset jysähtivät­ minulle siinä. Niille ihmisille kävisi todella huonosti, jos merenpinta nousisi edes muutamia kymmeniä senttejä.”

Risto ei ollut turistimatkalla. Hänet oli tuonut Bangladeshiin kampanja, joka puolusti köyhän maan oikeutta tuottaa halpoja rinnakkaislääkkeitä ylikansallisten firmojen valmisteista.

Tällaisiin asioihin hän on aina halunnut vaikuttaa. Jos ihmiset jossakin näkevät nälkää ja riutuvat sairauksissa, tilanteelle on tehtävä jotain.

Koulu kuin vankila

Riikinkukko patsasteli Turun Kupittaan puistossa. Sen pää huojui korkealla Riston yläpuolella, pyrstö levisi maiseman eteen. Risto ei muista, pelkäsikö hän tai pitelikö jotakuta kädestä. Todennäköisesti, koska elettiin 1960-luvun alkua ja Ristolla oli ikää vasta vuosi ja joitakin kuukausia. Riikinkukko on hänen ensimmäinen muistikuvansa.

Vähän myöhemmin syntyi pikkusisko Outi, ja perhe alkoi muuttaa. Veteliin, Kokkolaan, Lahteen, Heinolaan. Isän työ kuljetti, hän oli reumalääkäri. Äiti opetti saksaa.

Kokkolassa Risto asui ensiluokkalaiseksi. Siellä oli Chydeniuksen puisto ja puistossa vanha jalava, jonka haarojen väliin poika pakeni dinosauruksia.

”Kävin kaksi vuotta sitten katsomassa jalavaa uudestaan. Se oli elossa ja edelleen hieno. Vain dinosaurukset olivat kadonneet”, Risto kertoo.

Muumipeikko ja pyrstötähti oli niin hyvä, että Risto päätti ryhtyä isona kirjailijaksi.

Vanhempien kirjahyllystä löytyi jännittäviä teoksia historiasta ja luonnontieteistä. Risto luki ne kaikki ja haki kirjastosta lisää. Melkein yhtä kiehtovia olivat kirjat, joissa oli jotain seksiin liittyvää, mutta niitä äiti ja isä piilottelivat.

Kiinnostivat Ristoa seikkailutkin. Mummolan pihassa kasvoi iso pihlaja, jonne hän kiipesi lukemaan sankareistaan: Tex Willeristä, Mustanaamiosta, Tarzanista ja Nuuskamuikkusesta.

Maailmaa uhkaavasta tuhosta kertova Muumipeikko ja pyrstötähti oli niin hyvä, että poika päätti ryhtyä isona kirjailijaksi ja kirjoittaa avaruudesta ja keksinnöistä.

Tekemistä olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, ellei olisi ollut koulua.

”Koin koulun vapaudenriistona. Minun piti istua koko 12 vuoden kakku, vaikka en ollut murhannut tai ryöstänyt ketään. Mieluummin olisin lukenut kirjat omin päin ja tehnyt sitten jotain muuta.”

Lukiossa vähän helpotti. Opettajat kohtelivat kuin melkein aikuista, tytöt alkoivat näyttää kiinnostavilta, ja luokkakavereista löytyi sellaisia, joiden kanssa pystyi keskustelemaan Gandhista ja Einsteinista.

Ainoastaan kolmannen maailman ongelmat eivät kiinnostaneet ketään muuta. Se oli harmi. Silloisessa Kamputseassa oli juuri puhjennut pöyristyttävä sisällissota, ja media kertoi näyttävästi ihmisten kärsimyksistä. Risto sai kolmannen maailman herätyksen.

Köyhät vai ammatti?

Kun Risto pääsi Tampereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia, hänen tajuntansa räjähti. Äkkiä ympärillä oli samanhenkisiä ihmisiä. Sai opiskella kehityspolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa ja kansainvälistä politiikkaa. Ennen kaikkea sai ryhtyä kunnolla vaikuttamaan.

”Vain 28 vuotta myöhemmin valmistuin yhteiskuntatieteen maisteriksi”, Risto sanoo ja hymähtää.

Risto Isomäki asuu Helsingin Malmilla satavuotiaan jugendhuvilan yläkerrassa. Katon aurinkopaneelit tuottavat suuren osan talon sähköstä.
Risto Isomäki asuu Helsingin Malmilla satavuotiaan jugendhuvilan yläkerrassa. Katon aurinkopaneelit tuottavat suuren osan talon sähköstä.

Opintoja jumitti kolmannen maailman köyhyys. Risto lähti mukaan prosenttiliikkeeseen, joka vaati lisää määrärahoja kehitysyhteistyöhön, ja Nestlé-boikottiin, joka vastusti äidinmaidonkorvikkeen aggressiivista markkinointia kehitysmaissa.

Vanhempia pojan valinnat eivät ilahduttaneet. Risto muistaa monta vakavaa keskustelua, joiden päällimmäinen sanoma oli tämä: Hyväntekeväisyys ja kolmas maailma ovat jaloja projekteja, mutta oleellista on varmistaa elanto. Olisi suotavaa hankkia kunnon ammatti.

”Sisko on hoitanut velvollisuudet ja elänyt kunnollisempaa elämää.”

”Muistan heidän lauseitaan, jotka satuttivat, mutta en sitä, mitä heille vastasin. Nuori ihminen on hirvittävän vereslihalla vanhempiensa edessä, vaikka arvostelu nousisi huolesta ja vanhemmat esittäisivät sen kauniisti.”

Onneksi pikkusisko helpotti äidin ja isän oloa. Hän opiskeli lääkäriksi ja edustaa nykyisin Suomea Euroopan lääkevirastossa.

”Sisko on hoitanut velvollisuudet ja elänyt kunnollisempaa elämää. Se on vähentänyt minuun kohdistuvia paineita.”

”Olen minä kosinut”

Projekteja, kampanjoita, rahoitusta sieltä ja täältä. Kehitysmaakauppaliike. Erämaaliike Lapin ikimetsien säilyttämiseksi. Ruokaa tuottavia puita Afrikkaan. Tukea kenialaisille kylätaimitarhoille.

Ristosta oli tullut kokopäiväinen maailmanparantaja.

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kokouksessa 1990-luvun lopulla Risto tapasi Jaana Airaksisen. Jaanakin oli sitoutunut vähentämään köyhien kärsimystä Afrikassa ja Aasiassa. Hän arvosti hiljaisuutta ja ajatteluaikaa, jolloin ei tehdä yhtään mitään, aivan niin kuin Ristokin. Silti Riston äiti kysyi Jaanalta, kun tapasi tämän ensimmäistä kertaa: ”Kuinka sinä oikein pärjäät tuon Riston kanssa, se kun on oikeasti aika kummallinen?”

Jaana on kirjailija, kansalaisaktivisti ja Into-kustannuksen toimitusjohtaja. Yhteistä elämää on jatkunut pian  jo 18 vuotta, mutta naimisiin Risto ei ole Jaanaa saanut.

”Olen minä monta kertaa kosinut. Jaana vain on niin tiukka feministi, ettei suostu”, Risto sanoo.

Riston ja Jaanan koti lämpiää kahdella kotimaisella, vähäpäästöisellä pellettikamiinalla. Viime talvena, joka oli leuto, lämmitys maksoi 320 euroa.
Riston ja Jaanan koti lämpiää kahdella kotimaisella, vähäpäästöisellä pellettikamiinalla. Viime talvena, joka oli leuto, lämmitys maksoi 320 euroa.

Jaanan mukana perheeseen liittyivät hänen tyttärensä Kukka ja Vilma. Aluksi tytöt asuivat säännöllisesti kaksi viikkoa äidin ja Riston luona, kaksi viikkoa isänsä kanssa. Vanhempana vuorot alkoivat mennä miten sattui.

”Nyt he ovat 24- ja 22-vuotiaita ja asuvat omillaan. Ainoastaan heidän tavaransa kulkeutuvat tänne miten sattuu.”

Aika ajoin Ristosta on tuntunut haikealta, ettei hänellä ole biologisia lapsia. Tiukimpien ympäristöihmisten mielestä lapsen hankkiminen on maapalloon kohdistuvista rikoksista suurin, mutta Risto ei tehnyt valintaansa sellaisista syistä.

”Siinä vain kävi niin. Tavallaan se on ollut ihanteellinen ratkaisu. Minulla on niin hirveän suuri oman rauhan ja keskittyneen miettimisajan tarve, ettei siihen olisi ehkä enempää lapsia mahtunutkaan.”

”Ajattelin, etten pääse tarinoista eroon, ellen pane niitä paperille.”

Rauhaa on tarvittu muun muassa kirjoittamiseen. Lapsuuden unelma kirjailijan urasta syttyi uudelleen 1980-luvun lopulla, kun Risto huomasi kehittelevänsä ideoita tieteisnovelleiksi.

”Tarinat veivät koko ajan enemmän kovalevytilaa aivoistani. Ajattelin, etten pääse niistä eroon, ellen pane niitä paperille.”

Ensin syntyi novellikokoelma, sitten rivi tieteisromaaneja. Sarasvatin hiekkaa pääsi Finlandia-palkintoehdokkaaksi vuonna 2005.

Vanhempien toive oli viimein toteutunut. Ristolla oli ammatti, josta hän sai elannon.

Lihanhimo ratkaisee

Mutta se ilmastonmuutos. Risto on joutunut puhumaan itsestään niin kauan, että on oikein ja kohtuullista päästää hänet palaamaan asiaan.

”Ilmastonmuutoksen suhteen on nyt syytä varovaiseen optimismiin”, hän aloittaa ja hänen silmänsä syttyvät.

Sen jälkeen hän kertoo, että ilmastoa lämmittävät päästöt ovat jatkuvasti kasvaneet.

Että pohjoiset napajäät olivat vähällä sulaa kokonaan jo kesällä 2013.

Että Tyynimeri valmistautuu parhaillaan tuottamaan valtavan el Niño -ilmiön. Sen seurauksena kaikki lämpöennätykset menevät rikki ja tulee järkyttäviä kuivuuskausia ja tuhoisia paloja.

Puhe kulkee kuin juna ja on komeaa kuunneltavaa. Silti on pakko keskeyttää ja pyytää armoa. Tuohan kuulostaa aivan kauhealta! Missä se luvattu optimismi on?

”Ihmiset kiinnostuvat ympäristökysymyksistä aalloittain eli aina, kun tapahtuu jotain dramaattista. Vaikka innostus pian sammuu, joka kerta asioita saadaan hoidettua hiukan paremmiksi”, Risto selittää.

”Edellisen aallon aikana päästiin jo hyvin lähelle ilmasto-ongelman ratkaisua. Kun seuraava iso el Niño saapuu ja yleinen mielipide alkaa vaatia hallituksia toimimaan, on aika helppoa tehdä loppurutistus.”

Huh, helpotus, mutta ei Risto kuulijaansa niin vähällä päästä. Yksi ilmasto-ongelma on vielä jäljellä, ja se on iso.

Jos ihmiskunta haluaa lihaa joka lautaselle, taistelu lämpenemistä vastaan on hävitty.

Jos se ratkaistaisiin, ilmastovaikutukset olisivat huikeat. Samalla päästäisiin eroon kasteluvesipulasta ja uusien tartuntatautien vaarasta. Sydän- ja verisuonitaudit, syöpä ja diabetes vähenisivät. Taistelu nälkää vastaan helpottuisi. Metsiä ei enää tarvitsisi raivata pelloiksi, peltoja voitaisiin metsittää uudelleen.

”Valitettavasti se on myös ainoa asia, johon hallitukset eivät halua puuttua. Myös tavalliselle ihmiselle se on vaikein uhraus.”

Kun Risto Isomäki havaitsee epäkohdan, hän ei vaivu synkkyyteen vaan ryhtyy ratkomaan.
Kun Risto Isomäki havaitsee epäkohdan, hän ei vaivu synkkyyteen vaan ryhtyy ratkomaan.

Kyse on lihansyönnistä. Jos ihmiskunta haluaa lihaa joka lautaselle, taistelu lämpenemistä vastaan on hävitty.

Joku voisi tuosta masentua, mutta ei hän, joka on käyttänyt aikuisikänsä maailman korjaamiseen.

Kun Risto havaitsee epäkohdan, hän ei vaivu synkkyyteen vaan ryhtyy ratkomaan sitä. Siitäkin huolimatta, että ihmisten ällistyttävä kyky ohittaa ilmastonmuutoksen kaltaiset isot asiat omissa valinnoissaan tuntuu yhtä aikaa masentavalta, ärsyttävältä ja täysin käsittämättömältä.

Pitkinä hiljaisina päivinä, jolloin on ollut aikaa pelkästään ajatella, Risto sen oivalsi: vaikka kukaan ei sitä tahdo, tärkeä osaratkaisu lihansyöntiongelmaan saattaa tulla ympäristömyrkyistä. Nehän kulkevat ravintoketjussa ja pakkautuvat ennen muuta suuriin lihansyöjälajeihin, kuten ihmiseen.

”Mitä enemmän lihaa syömme, sitä pahemmin myrkytämme itsemme. Se tieto saattaa auttaa. Ehkä se saa meidät lopulta muuttamaan käytöstämme ja pelastamaan maapallon.”

Juttu on ilmestynyt Kodin Kuvalehden numerossa 7/2015. 

Risto Isomäki

53-vuotias kirjailija ja tiedetoimittaja on tehnyt koko aikuisikänsä töitä ympäristönsuojelun ja kehitysyhteistyön parissa.

Yli 15 vuotta hän on pitänyt ilmaston lämpenemistä suurimpana uhkana ihmiskunnan tulevaisuudelle.

Väinö Åberg

Tieteiskirjailija Risto Isomäki: ”Lihansyönti on suurin jäljellä oleva ilmasto-ongelma”

Hyvä elämän puolesta tiiviste: - Lihanhimo ratkaisee, kasvisruokaa saadaan 5-7 kertaa suuremmalle ihmismäärälle ja 10 kertaa halvemmalla. ÄLÄ TAPA syödäksesi. - Lämmittävät päästöt ovat jatkuvasti kasvaneet. Pohjoisnapajäät liki sulivat jo kokonaan kesällä 2013. Iso ilmasto-ongelma on lihansyönt i, jos sitä ei lopeteta, niin taistelu ilmaston lämpenemistä vastaan on hävitty. Lihansyönnin lopetuksen ilmastovaikutukset olisivat huikeat. Samalla päästäisiin eroon kasteluvesipulasta ja uusien...
Lue kommentti