”Sitä mukaa kuin näköni on huonontunut, olen keksinyt uusia keinoja selvitä. Olen nyt hoksannut jättää portin tolppaan otsalampun, jos vien hevosen tarhaan pimeällä. Sen valon erotan ja löydän takaisin portille.”
”Sitä mukaa kuin näköni on huonontunut, olen keksinyt uusia keinoja selvitä. Olen nyt hoksannut jättää portin tolppaan otsalampun, jos vien hevosen tarhaan pimeällä. Sen valon erotan ja löydän takaisin portille.”

Tuija Räisänen tekee töitä ja hoitaa hevostaan, opiskelee aina vain lisää ja matkustaa yhä uusiin paikkoihin. Näkövamma on joskus hidaste, mutta este se ei ole.

”Olin 28-vuotias, kun huomasin, etten enää pysty lukemaan kirjoja. Se ei ollut kovin iso ongelma. Totesin, että äänikirjat ovat tästä eteenpäin helpompi tapa lukea, ja hyppäsin niihin.

Ei elämässä ole aikaa voivotella. Pitää ehtiä kokea niin paljon.

Sain silmälasit kahdeksanvuotiaana. Kun olin kolmentoista, koulun näkötarkastuksessa huomattiin, että näköäni ei saada silmälaseilla normaaliksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tarkemmissa tutkimuksissa todettiin, että minulla on verkkokalvorappeuma. Se on silmäsairaus, joka johtaa vuosien kuluessa vähitellen etenevään näkövammaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Tuija tapasi Kaitsun nelikymppisenä. ”Kaitsu on luonnonlapsi. Kun hän tulee huoneeseen, hän täyttää huoneen, ja kun hän poistuu, muut ihmettelevät, mihin kaikki menivät.” Taulut ovat Tuijan maalaamia.
Tuija tapasi Kaitsun nelikymppisenä. ”Kaitsu on luonnonlapsi. Kun hän tulee huoneeseen, hän täyttää huoneen, ja kun hän poistuu, muut ihmettelevät, mihin kaikki menivät.” Taulut ovat Tuijan maalaamia.

 

Näköni on heikentynyt pikkuhiljaa. Nykyään erotan enää jonkin verran valoja ja kontrasteja. Maailmani on vieläkin värikäs, mutta näen värit väärin.

Jos minulle näytetään pintaa, jossa on mustaa ja valkoista, voin sopivassa valaistuksessa kertoa, mitkä alueet ovat tummia, mitkä vaaleita.

Värit ovat silti minulle tärkeitä. Mieheni Kaitsu vitsailee usein, miksi kysyn, minkä värinen jokin on. Mitä väliä värillä on, jos en kuitenkaan näe sitä? On sillä väliä. Värit tuovat harmoniaa ja voimaa. Välillä selkeästi kaipaan jotakin väriä, vaikka en sitä näkisikään.

”Avun pyytämistä on pitänyt opetella.”

Kun jotain päätän tai haluan, menen sitä kohti, olen ollut sellainen nuoresta asti. Näkövamma ei ole estänyt elämästä täysillä. Teen töitä hierojana, harrastan maalaamista ja luen paljon. Matkustan mielelläni ja minulla on oma hevonen.

Olen suorittanut myös tietokoneohjelmoijan tutkinnon, opiskellut apuvälinekouluttajaksi ja aivojumppaohjaajaksi sekä täydennyskouluttanut itseäni erilaisissa hierontaan liittyvissä hoitotekniikoissa. Jos laitan CV:hen kaikki käymäni kurssit, niitä on kolme sivua. Juuri nyt opiskelen jonkin hemmetin päähänpiston takia personal traineriksi. Välillä kiroan, että eikö tämä opiskelu jo kuusikymppisenä riittäisi.

Avun pyytämistä on pitänyt opetella. Meni oma aikansa ennen kuin tajusin, että minun kannattaa helpottaa elämääni ja käyttää henkilökohtaista avustajaa. Voin ottaa jonkun silmiksi asioihin, joissa en itse pärjää ja näin laajentaa elämääni entisestään.

Haluan silti tehdä paljon myös yksin, ilman muiden apua. Silloin olen kaikkein vapain. Niinä päivinä, joina minulla ei ole avustajaa, voin itse päättää, lähdenkö tallille yhdeksältä vai yhdeltätoista.

”En jättäisi menemättä minnekään vain siksi, etten näe.”

Tapasimme Kaitsun kanssa 21 vuotta sitten työkuvioissa. Siitä se pikkuhiljaa lähti. Olin nelikymppinen, lapseni olivat 10- ja 16-vuotiaat.

Kiinnostus matkustamiseen yhdistää Kaitsua ja minua. Olemme kiertäneet monta kertaa Eurooppaa matkailuautolla tai -vaunulla. Matkoilla olisi tietenkin kiva nähdä ympäristönsä ja maisemat. Harmi siitä, etten näe, ei ole silti koskaan haitannut matkaa. En jättäisi menemättä minnekään vain siksi, etten näe. Kaitsu on usein piirtänyt karttoja ja näkymiä selkääni sormellaan, jotta saisin kokonaiskuvan paikasta.

Olen luonteeltani parantumaton optimisti. Yhdellä Euroopan-matkalla Kaitsu kysyi, miten uskallan olla hänen kyydissään, kun hän eksyy aina. Sanoin, että emme me maapallolta kovin kauas pääse. Ei eksyminen ole niin vakavaa ollenkaan.”

Lue Tuijan koko Elämäni tarina -haastattelu Kodin Kuvalehdestä 6/2021. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla